Siirtymäajasta, Ihmisenkehittymisestä...

Siirtymäajasta, Ihmisenkehittymisestä yhteiskunnallisessa sidoksessaan

Me helposti kuvittelemme, että kapitalistit on huomenna jo kommunisteja, kun yhteiskunta muuttuu tuotantotavaltaan, vaan ei ole. Kykymme ei riitä tätä ilman oikeaa metodiikkaa tajuamaan eli siis teoreettiseen tarkasteluun, joten vedämme helposti hatusta johtopäätökset. Yksi tällainen on luulo, että kommunistinen yhteiskunta on valmis ilman siirtymäkautta.

Jos Ihmisen muuttuminen vie uudessa tuotantotavassa sadasta kahteensataan vuotta, ei missään ole koskaan päästy vielä edes alkuun. Silloin ei voi myöskään tehdä johtopäätöksiä suoraan käytännöstä, joissa vasta uutta tietään aloittelevat sosialistiset yhteiskunnat kulkevat, kuka mitäkin vauhtia. Huomatkaamme, että ne johtopäätöksemme, jotka hatusta hätäisesti vedämme, kertoo vain kapitalististen yhteiskuntien kakaroista kasvaneista aikuisista, ei kommunististen yhteiskuntien. Kommunistiset Ihmiset ovat niitä joita vasta syntyy ja kehittyy tulevaisuudessa, me, kuten minäkin olemme vain kapitalismin tuotteita, joskin minä kriittinen ja saatanallinen.

Olemme siis tuomittuja, siis me kaikki, niin porvariraadot kuin me uuden maailman airueet hypoteettis-deduktiivisen tieteen menetelmän vangiksi, kunnes keksimme paremman, mutta se ei poista tätä sidosta sekään.
Hannu Rainesto   Helsinki 16.6.2008
7224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

miksei aikaisemmat sosialistiset kokeilut ole antaneet uskottavaa vaihtoehtoa kapitalismin rinnalle.
Emme voi otta mallia tai malli on katastrofaalinen Neuvostoliitosta, Itä-Saksasta ym Itä-Euroopan maista. Bulgariaan on hädin tuskin saatu viemäriverkosto aikaiseksi.

Mikä on se malli joka sinulla on tarjottavana?
Utopia ei myy. Satu ei myy. Sinun on myytävä mallisi, muuten mitään ei tapahdu. Mitä ihmisten pitäisi ajatella Suomen Sosialistisesta työväenkansasta?

Mitä?

Äänestä
  • Aloittaja

    Hyviä kysymyksiä ja osuvat pääasiaan. Aika tekee toivomaasi tehtävää kuitenkin kokoajan ja asia selviää pikkuhiljaa. Jokainen viestini on osa prosessia, joka selvittää ja myy, vaikka välistä taka-askelin, mutta kuten Esa T. Kemppainen sanoi hienosti "keskimääräisesti lähestymme kokoajan tilannetta" ja minä sanon, että toivomaamme totuutta.

    Se, mitä olivat menneet sosialistiset kokeilut selittyy ennen kaikkea menneen yhteiskuntamuodostuman olemuksilla. Sosialismi alussa siis kapitalismilla ja vasta lopussa, joskus sadan kahdensadanvuoden päästä itsellään.

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    Pidätkö viestejäsi jonkinlaisena lähetystyönä uuteen uskontoosi? Siinä tapauksessa kehotan ja neuvon kääntämään ne kansan kielelle.

    Vielä viime vuosisadan puolessa välissä puhuttiinkin kommunismista ja sosialismista noin yleensä vaan eipä enää tänä päivänä. Voidaanko siitä tehdä se loppupäätelmä, että keskimäärin lähestymme sosialismia ynnä sitä toista?

    Se mitä on parin sadan vuoden päästä en tiedä ja tuskin olen näkemässäkään mutta kommunismiksi sitä en usko joskaan en myöskään usko kaiken säilyvän ennallaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Työeläkeläinen kirjoitti:

    Sinä siis uskot, että kapitalsimi katoaa, hyvä, mutta et usko että se voi olla kommunismia=yhteisöllisyyttä,mutta uskollesi ei ole peruteita. Mitä siis pitäisi uskoa, sinua vai sinun perustelemattomuuttasi, vai mitä??

    Otappa kapitalismista pois kapitalismi, mitä jää. Vastaa toki jos osaat?

    Se on pohjoismaiseen demokratiaan tukeutuva
    MARKKINATALOUS!

    Markkinataloudessa jossa on demokrtatia sekä
    parlamentarismi, tapahtuu uudistumista kaiken
    aikaa.

    Tämän todistaa kun vertaat 50 luvun ja 2000 luvun
    Suomea.

    Samaan aikaan sosialismi ja kommunismi hävisivät
    Euroopasta.

    Olet taas naamallaan.

    Vittu kun on hauskaa!

    Vaikka sinua käy kyllä myös sääliksi.

    Vai pari sataa vuotta pitäisi kehumaasi odotella.

    Heh heh. Eipä taida ketään kiinnostaa. Vallankei-
    kauksesi kusee aina vaan enemmän.

    Etenkin kun et halua tehdä sitä demokratian
    keinoin vaan vähemmistön pakottamana.

    Eli mistään demokratioista et ymmärrä edes sitä
    vertaa kuin ravuri mp3 soittimesta.

    Kyllä tyhmä saa olla Rainesto, mutta pitääkö
    sitä noin paljon todistaa!

    Äläkä mainitse demokratiaa enää missään kirjoituk-
    sessa.

    Tuolla alempana kiistit sen sen verran tukevasti.

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    Sinä siis uskot, että kapitalsimi katoaa, hyvä, mutta et usko että se voi olla kommunismia=yhteisöllisyyttä,mutta uskollesi ei ole peruteita. Mitä siis pitäisi uskoa, sinua vai sinun perustelemattomuuttasi, vai mitä??

    Otappa kapitalismista pois kapitalismi, mitä jää. Vastaa toki jos osaat?

    Aikoinaan jo Ahti Karjalainenkin lausahti suuren viisauden jota pitäisin yhtenä suurimmista viisauksista joita olen kuullut ja se kuuluu näin:

    "ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden."

    Siksipä en ennustakaan vaan totean, kommunismi siinä muodossa kuin sitä on esiintynyt on diktatuuria eikä yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyyttä löydät parhaiten joistakin uskonnollisista yhteisöistä ja heidän toiminnastaan.

    Jotta kommunismi toimisi pitäisi yhteisön olla niin pieni, että kaikki joutuvat päivittäin tekemisiin toistensa kanssa. Tällöin sosiaalinen (ei sosialistinen) paine saattaisi saada yhteisön toimimaan yhteisöllisesti. Jotta kukaan ei vedä välistä niin se vaatii uskon johonkin korkeampaan voimaan joka tarkkailee sinua ja pudottaa jonkinlaisen kuuman kiven jos töpeksit. Muutoin homma leviää käsiin kuten olemme jo monesti nähneet.

    Todennäköisesti varsinaisen kapitalismin jälkeen jää voimaan hieman liennytetty Suomalainen malli, meillähän ei puhdasta kapitalismia ole vaan yhteiskuntamme on kapitalismin ja sosialismin puolivälissä käyttäen molempien järjestelmien hyviä puolia rajatusti hyväkseen. Minun aikanani ei Suomessa ole varsinaista kapitalismia edes ollutkaan.

    HR: Tulevaisuutta ei ennusteta, se tutkitaan. Sitä varten on skenaariot, heikot signaalit ja delfoi menetelmät... Tulevaisuuden tutkimus on tiedettä, ei toteamista.

    Siksipä en ennustakaan vaan totean, kommunismi siinä muodossa kuin sitä on esiintynyt on diktatuuria eikä yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyyttä löydät parhaiten joistakin uskonnollisista yhteisöistä ja heidän toiminnastaan.

    HR: Parempi, kun jätät miettimisen sikseen, jos ei aio olla edes ennustaja, koska mitä jää jäljelle miehelle joka hylkää ensin metodiikan ja sitten ennustamisen? Kommunismi = yhteisöllisyys, kommunardi ranskan porvarillisen vallankumouksen mukaan. Te punanenä porvarit teette johtopäätöksiä kommunismista jota ei ole ollut koskaan olemassa, mutta ette tee sitä metodein, ettekä ennustein, kuten kerroit juuri, vaan mitenkä?

    Jotta kommunismi toimisi pitäisi yhteisön olla niin pieni, että kaikki joutuvat päivittäin tekemisiin toistensa kanssa. Tällöin sosiaalinen (ei sosialistinen) paine saattaisi saada yhteisön toimimaan yhteisöllisesti. Jotta kukaan ei vedä välistä niin se vaatii uskon johonkin korkeampaan voimaan joka tarkkailee sinua ja pudottaa jonkinlaisen kuuman kiven jos töpeksit. Muutoin homma leviää käsiin kuten olemme jo monesti nähneet.

    HR: Todistatko tällä, että kapitalismi ei voi koskaan olla kuin yksilökeskeisyyttä ja on siksi riistoa toisten yli. Sinä et ota huomioon, vaikka se on sinulle jo kirjallisesti esitetty, rautalangasta väännettynä etkä ole sitä kumonnut, että ihmisen kehitys ei ole valonappula, päälle pois, on off vaan prosessi, jossa muutokset kehittyvät sukupolvelta toiselle ja suhteessa yhteiskunnalliseen perustaan. Ts. se mistä kerrot, on kertomus feodalismin ajan ihmisestä tai kapitalismin ajan ihmisestä, mutta ei koskaan kommunisteista, sellaisista joiksi Ihminen muuttuu, kun yhtk:n perusta muuttuu. Et voi nostaa mekaanisesti jostakin käsitystä Ihmisestä, joka kehittyy aikojen päästä ja samalla kieltää ennustamisen ja teorian ja kaiken metodiikan, jopa tulevaisuuden tutkimuksen.

    Todennäköisesti varsinaisen kapitalismin jälkeen jää voimaan hieman liennytetty Suomalainen malli, meillähän ei puhdasta kapitalismia ole vaan yhteiskuntamme on kapitalismin ja sosialismin puolivälissä käyttäen molempien järjestelmien hyviä puolia rajatusti hyväkseen. Minun aikanani ei Suomessa ole varsinaista kapitalismia edes ollutkaan.

    HR: Eikö tämä ole ennuste, vaiko tieteen metodein tutkittu hypoteesi vai mikä tämä nyt sinusta on?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_8746763 kirjoitti:

Siirtymäajasta, Ihmisenkehittymisestä yhteiskunnallisessa sidoksessaan

Me helposti kuvittelemme, että kapitalistit on huomenna jo kommunisteja, kun yhteiskunta muuttuu tuotantotavaltaan, vaan ei ole. Kykymme ei riitä tätä ilman oikeaa metodiikkaa tajuamaan eli siis teoreettiseen tarkasteluun, joten vedämme helposti hatusta johtopäätökset. Yksi tällainen on luulo, että kommunistinen yhteiskunta on valmis ilman siirtymäkautta.

Jos Ihmisen muuttuminen vie uudessa tuotantotavassa sadasta kahteensataan vuotta, ei missään ole koskaan päästy vielä edes alkuun. Silloin ei voi myöskään tehdä johtopäätöksiä suoraan käytännöstä, joissa vasta uutta tietään aloittelevat sosialistiset yhteiskunnat kulkevat, kuka mitäkin vauhtia. Huomatkaamme, että ne johtopäätöksemme, jotka hatusta hätäisesti vedämme, kertoo vain kapitalististen yhteiskuntien kakaroista kasvaneista aikuisista, ei kommunististen yhteiskuntien. Kommunistiset Ihmiset ovat niitä joita vasta syntyy ja kehittyy tulevaisuudessa, me, kuten minäkin olemme vain kapitalismin tuotteita, joskin minä kriittinen ja saatanallinen.

Olemme siis tuomittuja, siis me kaikki, niin porvariraadot kuin me uuden maailman airueet hypoteettis-deduktiivisen tieteen menetelmän vangiksi, kunnes keksimme paremman, mutta se ei poista tätä sidosta sekään.
Hannu Rainesto   Helsinki 16.6.2008

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu