Muumipeikon

MUUMIPEIKON JUHANNUSRUNO

Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä,
Mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.

Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.

Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään.

- Tove Jansson
91139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Juhannusheinät, juhannusvillat ja juhannusjuusto

Juhannusjuusto on pohjalainen juhannusruoka, jota valmistetaan keittämällä juoksutettua maitoa, kunnes hera on kaunista punertavan keltaista juustoa. Juustoa nimitetään myös juhannuskeitoksi, makeaksijuustoksi ja syöttijuustoksi (ruots. sötost).

Juhannusheiniksi taas sanotaan juhannuksena tuvan lattioille levitettyjä ja seinille ripustettuja heiniä tai (haavan) lehtiä.

Juhannusvilla ei ole tarkoitettu kylmältä suojaamiseen, vaan se on lampaista ennen niiden laitumelle vientiä keritty huono villa – kevätvilla, varpuvilla, kevättakku, juhannustakku.

Juhannuksen viettäjiä lämmittävät sen sijaan muut konstit. Sen tiesi jo Agricola:

Ja kun kevätkyntö kylvettiin,
silloin Ukon malja juotiin.
Siihen haettiin Ukon vakka,
niin juopui piika että akka.
Sitten paljon häpeällistä siellä tehtiin,
niin kuin sekä kuultiin että nähtiin.

Näin päästiin takaisin juhannuksen historiaan: sitä vietettiin jo ennen kristinuskon tuloa. Juhannusta kutsuttiin vielä 1800-luvun lopussa Etelä-Karjalassa Ukon juhlaksi.

Raija Moilanen, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus

Äänestä
  • Makkioi mailmaherelmi

    Hassumaist tämä ain-ikävöittevä-olo, muual-o-hyvin-tunne, kaikil-muil-on paremmin-ko-mul-aavistus. Enimäkses tahtois ol joku toine ja jossan toises ajas, toises paikas.

    Viaraist kaupunkeist löyttä semssi maisemi ja paikoi, mist voi olla varma, et tual mää olissi onnelline. Tual, misä on suur tammi keskel piha, kivikkopuutarha ja romanttine sinkkiämpär pumppukaivon kannen pääl. Siäl ei tuul koska, hirvkärpäst ei ol viäl keksitty ja joku o juur astumas patiol Pommac-klasei tarjottimel. See et omallakin pihal o jatulintarha, kaks vahtera ja uus kenttälappio, ei lohrut yhtä. Nee o sitä arkke vaa. Ja jos o jano, joutu menemä itte jääkaapil lutrama sekamehus.

    Kummossi kuvitelmi muu ihmise o mahtan runoilijast rakenta, kui hee meijä elämä miältävä? Mää saan tuntikaussi kuluma sil, ko kuvittelen muitte ihmiste eksoottisuut.

    Jos alotta vaik rekkakuskist iha - ajatel niit juhlavi tyäpäivi! Ratin takka näkke korkkialt ja kauas. Huuhkaja lenttä 8-tiä ylitte. Yksnäinen karhu on noussu aikasi ja taapla tiä viäres hakkuuaukial. Yän pimiä ei ol mittän pimiä - ko valoheittime räpsäyttä pääl, on koko tiano valone. Olen kuullu juttu, et rekkojen ohjaamois on penkin takan nukkumakolo, mink voi täyttä vaik haahkauntuvil ja silkkityynyil ja maat ihani päiväuni.

    Rahtilaivassakka en ol ollu, mut varmast heil o hohrokkamppa ko mul. Merimiäs noja reelinkkihi ja katto, ko ehtohämys maitotaiva al kaks laiva ohitta toises, sit ei näy enä mittä. Meri vaihtu maaks ja mereks taas eikä hetkekän tart ol pysäksis.

    Myslitehtantyäntekijäl vast on kiva: laitetast myllyhyn pyärimä säkillinen kauroi, lesei (aika vähä, ketä niist tykkä), kilo saksanpähkinöi, pari lootallist rusina ja näit makkioi mailmaherelmi kans, taatelei ja papajoi. Oikke hyvän päivän hee heittävä joukko pari ylimääräst kourallist mantelei ja ajatteleva lämpimi ajatuksi siit kuluttajast, kene ostoskorihi juur see myslipaketti sattu.

    Pitkämatkahiihtäjä elo on kyl ensvaikutelmaltas toivotont. Kauhial irvil paineta metäs ja toivota, et ehrittäis eres ennen pelkialaist maali. Mut ei tilanne ol nii vakava. Ko kukka ei nää ja kamera on kii, hee sivakoitteva mettä siimekses hymysui. Ajanki hee ova saanu pyssämä. Penkkiurheilia voi rauhas leippo sämpyli, lähettä lapses kouluhu ja tehr muurinpohjaplättipannu vuashualloi - ain ko mene telkkari ette, siäl see sama pitkämatkalaine hiihtä pitkäl matkallas, ei ol alku, ei loppu, vaa matka.

    Georg Dolivo sanottamas laulus veisata: "vaikka paremmaksi kaikki muuttuu, silti hyväksi ei milloinkaan". Ain voi silti toivo.

    Äänestä

  • Sekaherelmäpuusta kirjoitti:

    Makkioi mailmaherelmi

    Halohakkajam puhelin on kii

    Prinsessam päiv ei men ninko tahtois menevä.
    Kruunu takerttu koko ajam pyykkinaruihi eikä ripustamisest tul mittä.
    Hän soitta kolmannen kerra, vaik tiätä, ete vastat.
    Assia ei ol mut see on kiireellist.
    Hän sanosis:
    Eerikki, arva mitä,
    mu ikkunalaural o linnu varppa jälje lumes,
    mää ole löytän hianon tiä meil,
    kun tarttis hiuka appu taas,
    sain klasist haavan, tul puhaltama
    osasin peril, kehu munt,
    lämmitin talo ja puus huus hullu pulu,
    kuljin kaisliko läpitte ja ajattelin meit.
    On päivi ko mää tahro sunt kokonas
    ja päivi ko mää tahro sunt kaikkines päivines
    ja muit päivi on kans, ettet peljästy.
    Eerikki hei, arva mitä,
    ei mittä
    ja kaik mitä ossan sanno.

    Äänestä

muumipeikko koko kesän

Äänestä
  • Juhannus

    On valon juhla, juhannus,
    on lehtimajain aika,
    on herkimmillään kauneus,
    on kirkkaimmillaan ruskotus,
    yön varjoo pyhä taika.

    Ui vettä parvet venheitten,
    käy saariin nuorten saatto.
    Soi laulu riemumielinen
    ja kokot palaa roihuten.
    On mittumaarin aatto.

    Koi ajaa kultavaunuissaan -
    yön äärtä, taivaanrantaa.
    Soi laulurastas nummellaan,
    ja käki kukkuu kaihojaan,
    maan pellot tähkää kantaa.

    Einari Vuorela

    Äänestä

  • Einari Vuorela kirjoitti:

    Juhannus

    On valon juhla, juhannus,
    on lehtimajain aika,
    on herkimmillään kauneus,
    on kirkkaimmillaan ruskotus,
    yön varjoo pyhä taika.

    Ui vettä parvet venheitten,
    käy saariin nuorten saatto.
    Soi laulu riemumielinen
    ja kokot palaa roihuten.
    On mittumaarin aatto.

    Koi ajaa kultavaunuissaan -
    yön äärtä, taivaanrantaa.
    Soi laulurastas nummellaan,
    ja käki kukkuu kaihojaan,
    maan pellot tähkää kantaa.

    Einari Vuorela

    Paista, päivä! Eino Leino

    Paista päivä, köyhän päivä,
    paista päälle päivän lapsen,
    siniviitojen välitse;
    paistat päälle yönkin pojan,
    halki mielen hallaisenki,
    keltalehtien lomitse.

    Paista päivä, suuri päivä,
    paista suurta sunnuntaita,
    saarelle suven ijäisen;
    paistat työnkin paahtajalle,
    elon arki-askareihin,
    joista voimani väsähti.

    Paista, päivä, lämmin päivä,
    paista mulle, paista muille,
    koko kylmälle kylälle;
    anna mulle uusi usko,
    muille armas aamurusko,
    enin orjille elämän

    Äänestä

  • Leinon Eikka kirjoitti:

    Paista, päivä! Eino Leino

    Paista päivä, köyhän päivä,
    paista päälle päivän lapsen,
    siniviitojen välitse;
    paistat päälle yönkin pojan,
    halki mielen hallaisenki,
    keltalehtien lomitse.

    Paista päivä, suuri päivä,
    paista suurta sunnuntaita,
    saarelle suven ijäisen;
    paistat työnkin paahtajalle,
    elon arki-askareihin,
    joista voimani väsähti.

    Paista, päivä, lämmin päivä,
    paista mulle, paista muille,
    koko kylmälle kylälle;
    anna mulle uusi usko,
    muille armas aamurusko,
    enin orjille elämän

    Jokainen huomen

    Jokainen huomen on nyt
    ja jokainen eilinen tässä,
    elämässä, pienessä, hämärässä, himmeässä.
    Kaipuun hetki on haikea,
    mutta juuri haikeuden kautta
    on minun kohdattava sinut, mietin,
    nähtävä kasvosi taas kerran,
    ne ilmeet, joita en ehkä koskaan
    uudestaan enää tavoita.
    Yö kuiskii minulle äänelläsi sanoja,
    jotka tarttuvat kiinni ja joiden takaa
    kuulen tuulen, juuri sen jota kaipaan:
    puun matalan puheen, maan vihreän tuoksun,
    kalliot, joita kuumuus rauentaa
    ja joille on rakennettu huvimaja ikuinen
    melkein kuin aamiaispöydäksi meille.
    Taas kerran kutsun aikaa, joka pysähtyy, seisahtuu,
    tulee lähelle ja tekeytyy riippumatoksi
    nuorten koivujen väliin, päivän keinua.
    Vaikka muisto on unta ja huomen kaukana,
    ihollesi saavun täältä kaukaakin joka yö,
    kun suunnistan selkäsi kompassilla,
    jonka sakaroissa aamu aina
    ensimmäiseksi alkaa sarastaa.

    Äänestä

  • Jokainen huomen kirjoitti:

    Aamun sarastaessa

    Ja jos vähän mulla vain aikaa on,
    mun mieleni kaari on mittaamaton,
    taas riennän ma riemuun ja huoleen;
    ovat kauniita Kukkian päivät ja yöt,
    mut kauniimmat vaativat ihmisten työt
    mua myrskyn ja maailman puoleen.

    Levon lempeän lapset ei muistele mua,
    mut kuitenkin, Kukkia, siunaan ma sua,
    jos tartunkin sauvaan ja viittaan;
    menen matkaani hattua heilauttain,
    kun säilyi mun sieluni vapaus vain,
    vähät muusta ma maan päällä piittaan.

    Voin kuiskata sentään: jo orjasi olin,
    kun, Kukkia, saartesi kumpuja polin,
    elinkautinen valtasi vanki;
    mut aamu kun koitti, se armahti lastaan,
    sain voiman ma taistella rauhaani vastaan,
    näin voittaen vaikeimmanki.

    Oli tenhoa ilmassa, tiesin ma sen,
    mut ett' ero oisi niin tuskallinen,
    ei arvata saattanut kukaan;
    ma pelkään, sun öin sekä päivin ma nään,
    mut ennen kuin loihtusi lankahan jään,
    vien kultaiset muistoni mukaan.

    Äänestä

Kaksi ehjää kuukautta ja taas on juhannus ja päivät alkavat lyhenemään.
Kyllä nämä vuodet vilistävät kuin harmaata aitaa autosta katselisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

juhannusruno kirjoitti:

MUUMIPEIKON JUHANNUSRUNO

Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä,
Mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.

Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.

Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään.

- Tove Jansson

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu