Minähän olenkin ihan pulassa, lääkkeiden kanssa...

matkoillani, sillä minulla on keuhkolääkäriltäni täysin erilaiset ohjeet lääkkeistä. Englanninkielisessä tekstissä hän kirjoittaa etten käytä lääkkeitä astmani hoitoon, mutta olen allerginen homeille.

Suulliset ohjeet ovat ottaa kaikki lääkkeet mukaan varmuuden vuoksi matkoille mukaan! Entä jos olisin nyt matkallani Thaimaassa jäänytkin kiinni tullissa? Minulla olisi ollut reseptit mukana kyllä, mutta lääkäriltäni kirje, jossa kertoo ettei sairauteni hoitoon käytetä enää lääkkeitä! Ja kuitenkin hän varoitti lähtemästä ilman lääkkeitä matkalle, vaan kaikki astmani hoitoon tarvittavat lääkkeet hänen kirjoittamansa antibiootit piti ottaa mukaan varmuuden vuoksi ja aloittaa käyttö heti, mikäli tarvetta ilmenee. Matkalla hoitavalle lääkärille oli kyllä tuo gsm numero mukana, mutta soittaisiko Thaimaan tulli keuhkolääkärilleni ja uskoisiko sitä, että juu juu kyllähän se niin menee, ettei potilas käytä lääkkeitä, mutta ne on oltava varmuudeksi mukana aina kuitenkin!

En siis voi enää pitää tuollaista tekstiä mukanani, eikä yhteyttä keuhkolääkäriin voi pyytää hätätapauksessakaan, koska hän kertoo ettei lääkkeitä käytetä potilaan sairauteen, mutta... miksi ne lääkkeet sitten pitää mukana olla? Lisäksi meillä oli vielä välilasku Al Ainiin, ei ihan turvallista näillä ohjeilla sekään.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200806167804798_uu.shtml

"Tapahtui Dubaissa syksyllä 2007: brittimatkailija pidätettiin, koska tämän laukusta löytyi lääkkeitä. Kyseessä eivät olleet kovan luokan huumeet, vaan tuiki tavalliset, kodeiinia sisältävät särkylääkkeet. Matkailijan tiedossa eivät olleet Arabiemiraattien lait, joiden mukaan maahan on luvatonta viedä useimpia lääkkeitä ilman asianmukaista todistusta lääkäriltä"
23954
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

kylläpäs on taas ongelmia kehkeytynyt sinulle. Voi vetää kirjoituksistasi päätelmän että sinulla on aina ongelmien kasautumia ja paljolti itse hankittuja. Jotenkin kuultaa läpi avuttomuus omien asioiden hoitamiseen vai meneekö se sittenkin niin että teet asioista ongelmia ja näet kaikissa pelkästään ongelmia.

Thaimaan matka tekee toivottavasti hyvää ja saat pienen irtioton omasta pikku ongelmamaailmastasi.

Yritä nyt nauttia matkasta, äläkä tee siitäkin uutta ongelmakasaa.

Äänestä

kun ei kerran tarvitse koneesta poistua??

Äänestä
  • kai nyt niin tarkkaan syynätä, että tarvitsisi lääkärin erikseen luetella, mitä kaikkia lääkkeitä käyttää?

    Lähinnähän siellä vahditaan, ettei kuljeteta huumeita maahan/pois maasta.

    Äänestä

  • eihän Thaimaassa kirjoitti:

    kai nyt niin tarkkaan syynätä, että tarvitsisi lääkärin erikseen luetella, mitä kaikkia lääkkeitä käyttää?

    Lähinnähän siellä vahditaan, ettei kuljeteta huumeita maahan/pois maasta.

    riittää, että on lääkemääräys. Kyllähän sinulla ne kai on, jos kerran olet lääkkeet voinut ostaakin?

    ja eikös se Thaimaan matka ollut jo ohi, että sinänsä ei huolta enää? Toisaalta tietty hyvä vastaisuuden varalta miettiä, jos noihin tiukempiin maihin haluaisi matkalle.

    Äänestä

  • mutta eihän sitä voi kaikilta vaatia ja pitänee katsoa myös peiliin, kirjoitukset voisivat olla selkeämpiäkin. Mutta nyt meni näin.

    Ensinnäkin ongelma on tietysti tuo ristiriita, ei käytä sairauden hoitoon lääkkeitä ja lääkkeet mukana, vaikkakin reseptit mukana, niin ne ovat suomeksi ja kirjoitus siitä, ettet tarvitse lääkkeitäsi sairauden hoitoon englanniksi. Voi olla, ettei ihan kaikkialla suomenkieliset tekstit aukene ja kun sillä kielellä mitä nyt lähes kaikki ymmärtävät kerrotaan ettei lääkkeitä ko. sairauden hoitoon tarvita, niin siinä se ongelma on.

    Ja kyllä tuolla välilaskulla poistutaan koneesta.

    Ihan senkin tähden kirjoittelin, että voihan olla että on muitakin joilla on vastaavia tilanteita. Ja jos vaikka viesti menisi laajemmin tietoisuuteen, että olisi hyvä kirjoittaa vähän laajemmin, että lääkitystä ei astmaan käytetä, mutta lääkkeet ovat mukana varmuuden vuoksi, mikäli niitä tarvitaan tms.

    Mutta jos ongelma on se, että sinulla on ja minulla ei ole ja minä olen sairaampi kuin sinä, niin siihen ei apua ole mitenkään. Katsos elämä on.

    Äänestä

  • sehän yleensä kirjoitti:

    riittää, että on lääkemääräys. Kyllähän sinulla ne kai on, jos kerran olet lääkkeet voinut ostaakin?

    ja eikös se Thaimaan matka ollut jo ohi, että sinänsä ei huolta enää? Toisaalta tietty hyvä vastaisuuden varalta miettiä, jos noihin tiukempiin maihin haluaisi matkalle.

    vastaisuuden varalta ja kyllä tuo maanantaina alkava Madeiran matkakin mietityttää nyt. Ratkaisen ongelman jättämällä tuon keuhkolääkärin lausunnon kotiin ja ottamalla lääkkeet ja suomenkieliset reseptit mukaan.

    Luin juuri Madeiran "banaani"viljelmistä. Luulisin, että osa viljelee ja osa sitten ei taas katso näitä viljelmiä hyvällä. Se taas johtaa siihen, että kaikki matkustajat tutkitaan ja tarkastetaan yhä tarkemmin. Sillä tuskin nuo viljelmät ihan omaan käyttöön ovat.

    Siinä sivussa sitten jää haaviin myös ne, joilla on puutteelliset selvitykset lääkityksistään. Onhan jo tälläkin palstalla ihmetelty tuota lääkärin lausuntoani siitä, ettei käytössäni ole astmalääkkeitä. Kuka haluaa ihmetellä sitä lomamatkallaan tullissa?

    Äänestä

  • )()()()( kirjoitti:

    rohkaisevaa lukea juttujasi, niin naulan kantaan osaat tuntojasi purkaa..

    Minut jo kotimaan sadeilma saa varpailleen.
    Ei enää raikasta sateenjälkeistä luontoa vaan homeen hajua.. tuntien jälkeen yllättävää väsymystä.. Sateella eristäydyn sisälle.

    Varmaan reseptit riittävät näytöksi, lääkeainenimet ovat kansainvälisiä. Tee yhteenveto tarpeen tullen käytettävistä lääkkeistä, se voi nopeuttaa tutkimista jos kontrolli iskee.

    Äänestä

vaan se että nyt pääset ihan kertomaan täällä muille sairastuneille retkistäsi Thaimaaseen ja Madeiralle. Muutenhan olisi aika koomista kirjoitella että "hei, lähden tästä Thai..".

Näin niinkuin ihan "sattumoisin" lääkäriohjeongelman kylkiäisenä tulee matkakohteetkin esille.

Lapsellista,lapsellista ja vielä kerran..:):):)

Äänestä
  • älä ole katkera siitä mikä toiselle on ihan arkipäivää. Ei ole mitenkään erityisen hienoa matkustaa, ei ainakaan jos sitä tekee jatkuvasti. Siinä on omat kivat ja omat huonot puolensa. Itse haluaisin kesämökin, mutta mieheni ei ole mökkeilyyn ihastunut. No nyt myös mökki pitäisi sitten olla kesät talvet käytettävissä oleva ja sehän olisi taas piikki sinun lihassasi. Ikävää eikö todellakin.

    Äänestä

  • joten mikä mättää ni-in kauheasti? Normaalia, keskiluokkaista elämää, jota suurin osa suomalaisista ja suurin osa homesairaistakin viettää. Tämä mitenkään vähättelemättä työpaikkansa menettäneiden ja hometalollisten taloudellisia ongelmia. Itsellä riittää remonttilainaa sen verran kauan, että jokainen koronnosto vetää taloutta kireämmälle. En silti jaksa olla kateellinen jonkun matkoista, en edes halua matkoille. Matkustan vain pakosta muun perheen takia. Matkustaminen on todella iso rasite sairaalle ja perillä oleminen on yleensä yhtä kamalaa kun ei etukäteen tiedä majapaikan ja omaa kuntoaan.

    Lääkkeistä: Ongelmia eivät yleensä aiheuta astmalääkkeet, vaan ns. huumausaineiksi luokiteltavat lääkkeet, kuten kodeiini, diapam, unilääkkeet jne. Näistä on ehdottomasti oltava reseptit mukana. Suomenkieliset ovat toistaiseksi kelvanneet niissä maissa, missä minä olen käynyt.

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    joten mikä mättää ni-in kauheasti? Normaalia, keskiluokkaista elämää, jota suurin osa suomalaisista ja suurin osa homesairaistakin viettää. Tämä mitenkään vähättelemättä työpaikkansa menettäneiden ja hometalollisten taloudellisia ongelmia. Itsellä riittää remonttilainaa sen verran kauan, että jokainen koronnosto vetää taloutta kireämmälle. En silti jaksa olla kateellinen jonkun matkoista, en edes halua matkoille. Matkustan vain pakosta muun perheen takia. Matkustaminen on todella iso rasite sairaalle ja perillä oleminen on yleensä yhtä kamalaa kun ei etukäteen tiedä majapaikan ja omaa kuntoaan.

    kirjoitettu yskään- ja kipuun, astmani hoitoon. Kirjoittaja oli alkuun keuhkolääkäri, nyt en muista kuka...

    Ja joo samaa mieltä matkustamisesta. Itse olen huono lähtemään, matkalla olo yleensä OK. Mutta mieluusti olisin esim. mökillä. Mieheni haluaisi sitten kotimaassa hotelleihin, ei telttailemaan, josta itse pitäisin.
    Nyt kun koti on sekä työpaikka, että koti, haluan kyllä lomalla pois kotoa.

    Itse asiassa minun unelmalomani olisi ihan vain joku patikkareitti kotimaassa. Tosin se unelma ei ehkä enää käy, onneksi sekin on edes kerran koettu ja ihanaa oli.

    Kateellisuus on perisynti, tuskin tuo kateellisuus koskaan häviää. Olen minäkin kateellinen kun oma olo on tukala ja puolta vanhemmat mummot ja papat painaa ohitse kävelylenkeillä. Todella kateellinen.

    tuo kun 8-kymppiset menevät ohi... Työkaverit treenaavat kesällä maratonille, minä onnittelen itseäni jos pääsen mökillä pyörällä postilaatikolle asti (3 km). Usein en pääse. Olen väsynyt selittämään ihmisille, että en kykene, en jaksa, en voi osallistua jne. Näytän suht koht normaalikuntoiselta ja terveeltä, paino on normaali, posket rusottavat (ihottumaa). Minua pidetään päällepäin hyväkuntoisena ulkoilmaihmisenä, on suuritöinen puutarha ja kesämökki korvessa; "Miten niin et muka voi osallistua Naisten kympille?"

    Alkuun ystäväni eivät ymmärtäneet tilannettani, enkä edes ymmärtänyt sitä itsekään ja tilanne oli vaikeampi silloin. Nyt he tietävät, että lenkille he eivät kysy minua mukaan. Kävelen yksin. Itse asiassa hölkkäisin tai juoksisin mieluummin, mutta enää se ei ole onnistunut. No sauvojen kanssa kävelyyn tulee jonkinlainen rytmi, silloin kun sauvat voi keuhkoalueen kipujen vuoksi mukana olla.

    On ikävää nähdä entisiä lenkkikavereita ja miettiä minne päin tästä lähden, jotten kävele perässä tai että he eivät ohittele minual. vVikka tilanne on selkeä, siitä ei ole koskaan puhuttu ääneen. Ei ole sovittu, että emme kysy sinua enää mukaan lenkille, koska vauhti on liian hidas, eikä lenkki siten ole enää mielekäs. Mutta näin asia menee. Lenkki oli myös minulle kidutusta, vauhti liian kovaa, enkä voi kävellä nopeaan ja keskustella.

    Mutta ehkä joskus vielä kaikki käy. Ja silloin olen kateellinen jostakin muusta, mistä, en vielä tiedä, mutta varmasti jostakin.

    vaan eräällä klinikalla. Viikko sitten olin sen lääkärin hoidossa yli kolme tuntia. Pois lähtiessä hoidosta olo oli niin hyvä kuin olisin taivaassa. Ja tänäänkin vielä. Minulle sekoitettiin yksilölliset lääkkeet ja sain yksilöllistä hoitoa. Ja kaikkein parasta, jakasan taas taistella ja uskoa tulevaisuuteen. Ja tämä on aivan totta.

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    joten mikä mättää ni-in kauheasti? Normaalia, keskiluokkaista elämää, jota suurin osa suomalaisista ja suurin osa homesairaistakin viettää. Tämä mitenkään vähättelemättä työpaikkansa menettäneiden ja hometalollisten taloudellisia ongelmia. Itsellä riittää remonttilainaa sen verran kauan, että jokainen koronnosto vetää taloutta kireämmälle. En silti jaksa olla kateellinen jonkun matkoista, en edes halua matkoille. Matkustan vain pakosta muun perheen takia. Matkustaminen on todella iso rasite sairaalle ja perillä oleminen on yleensä yhtä kamalaa kun ei etukäteen tiedä majapaikan ja omaa kuntoaan.

    Lääkkeistä: Ongelmia eivät yleensä aiheuta astmalääkkeet, vaan ns. huumausaineiksi luokiteltavat lääkkeet, kuten kodeiini, diapam, unilääkkeet jne. Näistä on ehdottomasti oltava reseptit mukana. Suomenkieliset ovat toistaiseksi kelvanneet niissä maissa, missä minä olen käynyt.

    Tsau
    Mun laukusta ei ainaskaan oltu kiinnostuneita, kun tulin tanne Kreikkaan.

    Laakkeet oli pakattu minigrip pusseihin. No problem.

    Kuuma on. Olo on kuitenkin parempi kuin suomessa.
    Lampotila on yli 30 koko ajan.
    Ikavinta on noi hyonteisten puremat, ne artyy ja kutisee karmeesti.

    Hotelli on ihana rauhallinen, meren rannalla. Tosin uimme hotellin altailla koska meressa on ollut kova aallokko jo monta paivaa.

    Iho paloi hieman 1 paivana selasta.
    Kulkukissoja on joka kulmalla.
    Meidan hotellin kissa seurailee mua ahkerasti, hieno punainen katti. Hanen kaverinsa hannaton valkea on arempi.

    Ikavinta on se etta kadunvarsilla on avonaisia roskiksia. Niista tulee karmea lemu.

    Terkkuja

    Äänestä

  • -homekorva- kirjoitti:

    nauttikaa auringosta (kohtuudella) ja erilaisesta ilmastosta. Täällä kotimaassa häiritsevät vaihtelevat säät; välillä on ihan ok ja kesäillan rauhaan voisi nukahtaa laiturille, välillä sataa kaatamalla, kuten tänään.

    Nyt kasvimaalle voi istuttaa riisiä ja sateen myötä alkavat myös homeoireet vaivaamaan.

    Apteekissa saattaa olla hyvää voidetta hyönteistenpuremiin, ainakin Espanjassa myydään tosi hyvää, jossa ei kuitenkaan ole kortisonia.

    Kissanomistajan riesana kotosuomessa ovat punkit, olen irrottanut kaksi jo itsestänikin. Lähtee pihdeillä, mutta sairaudet pelottavat.

    Hyvää lomaa homekorvalle ja kaikille muillekin matkustaville homesairaille!

    Aamusella palasimme Madeiralta. Hieno ja todella siisti kohde, sopivan lämmin ei paahtava ilma, uida pystyi merivesialtailla, meressä ja hotellin uima-altaalla.

    Korkeuserot eivät niin hillittömästi haitanneet, hitastivat vähän menoa, mutta mihinkäs sitä lomalla on kiire. Sykemittarilla seurailin tilannetta ja sen mukaan sitten lepäilyä. Ylämäet ja portaat on kyllä yhä edelleen ihan murhaa, mutta kun ei välitä siitä että kaikki papat kiitää ohi, niistäkin selviää.

    Levadat olivat todella positiivinen yllätys. Kun pääsi levadoinen korkeudelle kapuamaan, niin itse levada on tasaista kävelyä ja vaikeusaste tarkoitaa kapeaa kävelyreittiä ja pitkää pudotusta ilman näköalaesteitä. Osa käveliöistä kertoi siirtyneensä kävelemään näissä kapeimmissa ja vaikeimmissa kohdissa levadan vesikanavaan, kengät ja sukat veke ja homma oli toiminut hyvin, ei huimausta tai pelkoa siitä että putoaa kymmeniä ellei satojakin metreä alaspäin. Kaiteita oli jossakin, mutta ne olivat lähinnä este kävelylle, ei niistä kiinni voi pitää. Joten jos levadasta kerrotaan sen olevan vaikean tai melkovaikean se tarkoittaa noita vapaan pudotuksen kohtia, joissa huimaa jos on huimatakseen. Itselläni ei ongelmia ollut, jos olisin kävellyt levadaa silloin kun sairastelin työpaikallani ei olisi ollut mitään mahdollisuutta kävellä yhtäkään levadaa lävitse.

    Suosittelen Madeiraa, jos jaksaa kävellä ja pystyy hitaasti kiiruhtaen etenemään myös jyrkkiäkin ylämäkiä. Pakko tosin ei ole itseään juurikaan vaivata, taksit tai hotelli- tai paikallisbussit hoitavat liikennöintiä ihan kiitettävästi. Mutta jos pelkää auton kyydissä korkeissä paikoissa joissa kaiteista ei ole tietoakaan, eikä vastaan tulevan auton vuoksi edetä vaan peruutetaan jyrkkiä ja vaikeita teitä, ei Madeira ole se oikea paikka lomailla.

    Itse otimme riskin jo hotellia valitessa, koska hotelli ilmoitti jokaisessa huoneessa olevan kokolattiamaton. Aika ikävää tätä nykyä, mutta siivous oli sitä luokkaa, ettei mitään ongelmia ollut, päin vastoin kun kokolattiamatto oli myös käytävillä oli todella hiljaiset ja kivat huoneet, eipä kaikunut käytävien askeleet huoneisiin, ei hissien melua tms. Uima-allas oli suuri ja siisti, lähes tuoksuton ja alueella kävi kiva viilentävä tuuli. Aivan unelmakohde kaiken kaikkiaan. Aamiainen kattoi kaiken mahdollisen ja vähän mahdottomankin mitä aamuisin voisi ylipäätään kuvitella syövänsä, ja vaihteli vielä aika ajoin, joten aamiaisen jälkeen seuraava ruoka oli sitten illallinen. Eipä rasittanut siivous, petaus, aamiaspuuhat.

    Luulin jo ettei lomalla tule yhtään oireita tai ongelmia, mutta eihän se nyt ihan niin tietystikään mennyt. Toiseksi viimeisenä aamuna kävelimme hotellityömaan ohitse. Siellä porattiin jotakin ja pöly lensi nopeasti ja sitä pölyä oli ihan riittävästi. Välittömästi aivastelua, nenä valui ja alkoi tulla ikävästi mieleen kotisuomi. Kävelimme aamulenkin loppuun, mutta eipä ollut altaalla mahdollista levätä, vaan rintakehää pisti ja oli lähes ikävä olotila. Sen verran ikävä, että muutkin sen huomasivat ja kyselivät onko krapula, vai mikä vaivaa.

    Tilanne pysyi päällä sen päivän ja illan, aamusella oli puolivillainen olotila, ikävä muistutus siitä, että sitä faktaturvaa ei ole olemassakaan.

    No matka oli onnistunut, kohteeseen menemme takuuvarmasti uudelleen ja levadakävelyt vie sydämeni. Mitenkään yltiöystävällisiä nuo portugalilaiset eivät ole, mutta asiallinen käytös saa asiallisen kohtelun, rettelöijät ovatkin sitten hätää kärsimässä, ilkeilyn taidon nuo portugalilaiset osasivat kyllä ja siitä kertoivat useat hotellin asukkaan eri tavoin. Omakohtaista kokemusta ei tuosta ilkeilystä onneksi saatu, mutta näimme sitä kyllä. Altaalle tilattu punaviini kaadettiin hotellivieraan aurinkotuolin, pyyhkeen, käsilaukun ja aurinkopöydän päälle huolella. Ei anteeksipyyntöä ja tippa lasissa oikeutti tarjoamaan hölmistyneelle leidille laskua. Leidi ei kohtelua hyväksynyt vaan vaati uutta lasillista punaviiniä, no se tuotiin, ei pyyhitty roiskeita, eikä pyydelty anteeksi. Portugalilaisten mielestä asiakas on aina väärässä ja siinä se.

    Palkkataso siellä oikeuttaa kiukuttelemaan rikkaille ulkomaalaisille, kertoi paikallinen ystävämme. Hän kerto myös, että keskipalkka oli noin 450 euroa kuussa, opettajat tekevät käytännössä kaksi työpäivää yhden työpäivän aikana ja saavat huikeat 850 euroa kuussa. Ja opas kertoi, ettei orjia ole ollut vuosisatoihin. Meidän mielestämme tuo nimitys oli vain vaihdettu orjista opettajiksi, mutta joillakin oli se käsitys, ettei opettajat tarvitse mitään palkkaa ylipäätään, koska opettajan ammatti on kutsumustyö. Paikalla oli siis paljon opettajia myös kotisuomesta.

    No paikallinen henkilö vuokraa kolmen makuuhuoneen asuntoa 100 euroa viikko. Keittiössä on kaikki tarvittava, myös astian- ja pyykinpesukoneet. Mikäli lennot saa sopivasti, ei pidempikään loma ole sen kalliimpi kuin eläminen Suomessa, hintataso oli aika lähellä meidän, joten mitenkään edullista ei tuo eläminen ole. Ihmettelimme vain, miten paikalliset noilla palkoilla ja niillä hinnoilla ylipäätään hengissä pysyivät. No ehkä heille oli jossakin niitä edullisempia kauppoja joita ei vielä lyhyellä lomalla löydetty.

    Loman yksi kohokohta oli nähdä portugalilaisten järjestämä ilotulitus, joka oli osa kilpailua siitä kuka saa miljoonan euron ilotulitusopimuksen uuden vuoden 2009 tulitukseen. Kilpailijoina olivat Italia, Puola, Espanja ja Portugali. Ilotulitus oli asiaan perehtyneiden mukaan kalpea aavistus mitä tuleman pitää ja se oli aivan uskomattoman upea. Mutta uutena vuonna tuo ilotulitus laajenee rannikolle, vuorille, kattaen kuulemma koko saaren. Uutena vuonna siis ei olla köyhiä eikä kipeitä, liekö tuo sitten sitä matkailun edistämistä, mutta ehkä miljoonalle eurolle olisi parempaakin käyttöä. No jos EU rahoittaa tie- ja muut parannushankkeet, voi omat rahat poksauttaa taivaan tuuliin, ihan vain matkailun edistämisen nimissä.

    Saari oli jo itsessään niin uskomattomat kaunis ja siisti, ettei se tarvitsisi hillittömiä ilotulituksia, mutta portugalilaiset juhlivat ihan mitä vain ja jatkuvasti. Niin juroiksi ihmisiksi heidän tarpeensa hillua yökaudet laulaen ja tanssien oli aika uskomatonta sekin. Ystävällisyys säästetäänkin ihan omalle väelle ja viileä kohteliaisuus tai jotakin ihan muuta, ne sitten niille rikkaille ulkomaalaisille.

    No meille riittää tuo viileä ystävällisyys, joten paluu Madeiralle on aivan takuu varma asia. Ja kun portugalilaiset olivat viileitä se lähensi meitä suomalaisia kummasti, joten eipä sellaista huvittelua ja nauramista ole ollut missään muussa kohteessa tuiki tuntemattomien maanmiesten kanssa. Osan näemme Porissa heinäkuun 18 piknikin merkeissä, osan kanssa naamakirjan sivuilla tai ihan vain sähköpostitse.

    Paljon saa aikaan sillä, että kuuntelee Pieniä Suuria Ihmeitä.

    Luin kirjoituksesi tuossa aamutuimaan.

    Kirjallisia kykyjä näyttää sinulle siunaantuneen yllin kyllin, kun sait minut jälleen kerran kokemaan matkasi kaikki vaiheet mielikuvitusmaailmassani.

    Joskus aikoinaan mietimme mieheni kanssa muuttoa Portugaliin, vaan poikamme laittoin niin kovin hanttiin, että suunnitelma kuivui kokoon.

    Ole onnellinen, että pystyt matkustelemaan.

    Minä tässä mietiskelen josko pitäisi olla sisätiloissa koko kesän, kun tuo PPP-ihottuma alkaa ärhennellä kiitos kyynärpäiden multaan panemisen kasvimaalla.
    Onhan se kummaa kun käsien multaan paneminen aiheuttaa PPP:n aktivoitumisen jalkaterässä, vaikka multasuojaus jalkojen suhteen on kunnossa.
    Keuhkot ja nenukka ovat ihan OK kiitos hengityssuojainten.

    Tervetuloa kotoSuomeen. Toivottavasti kestät kotohomeemme yhä paremmin ja paremmin.

    Äänestä

  • Homeherkkä kirjoitti:

    kirjoituksia, joista en näemmä pääse nauttimaan tuon sensuurin vuoksi. Kummallista, että avoin palsta, jossa täysihörhöt kirjoittelevat aiheuttaa moista päänvaivaa "tervejärkisille". No elämä on.

    Pari johon tutustuimme kyseli myös tuosta muutosta ulkomaille, olisiko kiinnostusta ja minne muuttaisimme jos muuttaisimme. No nyt Julia ja Aada ovat ne jotka pitävät mummon kotimaassa, eikä muutto tule enää kysymykseenkään. Kumman helposti sitä joskus ajatteli, että totta kai me muutetaan eläkeiässä sitten jonnekin kivaan ilmastoon. Kiva ilmasto on nyt siellä missä lapset ja lastenlapsetkin on.

    Ikävää, että PPP vihoittelee yhä edelleen. Nivelkivut ovat jo palanneet, huomasin ne jo eilen. Muutoin ei vielä ole lämpöilyn tunnetta tai flunssamaista olotilaa, ehkä sitä ei tulekaan. Mieheni leikkaa nurmikkoa ja minä kökin sisällä, kuten ohjeisiin kuuluu. Tuon kosteuden huomaa myös nurmikon pituudesta ja väristä, kottikärryllinen tuli nurmikkoa, normaalistihan sen voi vain leikata ja siinä se. Eilen leikkasin ja nypin kukkia ulkona, sitäkään en saisi tehdä, mutta loman aikana ne olivat kärsineet vähän vesipulaa, vaikka kastelijoita oli useampia, tai ehkä juuri siksi. En kuitenkaan tullut sen kipeämmäksi noin muutoin, noita nivelkipuiluista en oikeastaan tiedä mistä tulevat ja menevät, ihan sama.

    Selkein paikallaan pysyvä vaiva on vasemman jalan polven alapuolella oleva kipu, joka sekin tulee ja menee. Joskus luulin sitä laskimotukokseksi, mutta kun noita verisuonia tuntui kivistävän myös ranteissa, niin pussitin sen samaan hörhöilyyn vain. Nyt särkee eniten oikean käden sormia, joten lopettelen kirjoittelun ja siirryn lueskelemaan. Sormet kun pysyvät kivasti koukussa ja syke tuntuu vähän vain yltyvän noissa sormissa, tai siltä tuo kipu tuntuu. Mutta eipä tilanne ole mitenkään paha.

    Huomenna lähdemme Särkänniemeen Julian kanssa, otamme tosin myös isän ja äidin mukaan, Aada jää toisen isovanhemman luokse. Tiedossa siis rankka päivä, vaikka kovin moniin laitteisiin en enää menekään. En ole koskaan pitänyt kieputtavista laitteista, mutta kaikki muut käy, ei juurikaan pelota tai ehkä silleen sopivasti, jotta tilanteessa on jotakin jännääkin.

    Muutoin tilanne on siis vielä odotuskannalla, kohta satelee vettä, joten lenkkeily jää vielä tältä päivältä heikkoille kantimille. Taidan ottaa kuntoilulaitteen takaisin työhuoneeseeni ja viedä nojatuolin toiseen huoneeseen, ehkä silleen pysyisi taas kunto kohdallaan. Lomaa on vielä 16.7. asti, joten harkinnassa on jotakin kivaa kun mieheni menee ystävien kesämökille viikonloppua viettämään. Siitä ilosta on pakko luopua, kun nuo kivut yltyvät siellä liian pahoiksi. Pahoja ne ovat siinä vaiheessa, kun ne huomaa muutkin, sen jälkeen ei ole kivaa kenelläkään. Joten lähden jonnekin lasten kanssa, tai sitten kökin kotona - tai en köki, oli tilanne mikä vain, jonnekin lähden, jos Tampereen hörhö ei tule käymään.

    Etätyösopimus nököttää pöydälläni, se piti lähettää ennen vuosilomaa esimiehelle, mutta mietin että ehkä kuitenkin elämä palaisi ennalleen. Sopimus on sitten se viimeinen naula tähän lootaan, eikä se tunnu yhtään hyvältä, joten taidan pitkittää sen allekirjoittamista vielä hetkisen. Jospa se työpaikan sisäilma vaikka puhdistuisi minullekin sopivaksi, kyllä niin voi käydä... saduissa ainakin

    Äänestä

lääkäri ymmärtänyt ajatella asiaa matkustavan kannalta vähän laajemmin?

Äänestä

Minusta kun on mukava lukea, että homesairaskin matkustelee. Ja mitä ilmeisimmin minua vakavammin sairastunut.

Ensimmäistä kertaa olen nyt altistumisen jälkeen lähdössä ulkomaille ja toki vähän jännittää: esim. missä kunnossa on hotelli? Hyvällä mielellä olen kuitenkin lähdössä.

Äänestä
  • mutta kun ei ole rahaa. menee lääkkeisiin ja pitäis korjata ja syödäkin pitäisi:-) Mutta ehkä joskus vielä...

    Äänestä

  • lähtisin kirjoitti:

    mutta kun ei ole rahaa. menee lääkkeisiin ja pitäis korjata ja syödäkin pitäisi:-) Mutta ehkä joskus vielä...

    http://keskustelu.suomi24.fi/matkailu_show.fcgi?category=104&conference=4500000000001867&posting=22000000034771811

    lontoon matka viikonlopuksi tyttäreni 18v lahjaksi osoittautui matkapörssin kautta katastrofiksi.jouduimme hotelliin saavutuamme odotella 6t että saamme huoneen ja kun sen saimme oli kypyhuoneen seinät täynnä vihreää hometta jonka haju pisti jo ovella vahvasti vastaan.tytäreni sai ensimmäisen yön jälkeen kuumeen ja nuhan joka jatkuu kuuksusi matkan jälkeen!matkapörssi ei tule asiassa vastaan vaikka kuvat ja muut dokumentit lääkärintodistuksineen ovat heille toimitettu,matka oli ns viikonloppumatka hki-lontoo ja maksoi 900e,matkapörssistä tuli tyly viesti että he maksavat toimistokulut takaisin eli 60e????kyllä on todella törkeää toimintaa!kuluttajavirastoon päin sitten vaan mutta en suosittele kenelekkään matkapörssiä koska siellä ei oteta vastúuta heidän tekemistään virheistä ja muutenkin palvelu aivan alaarvoista.t.mami

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

)()()()()( kirjoitti:

matkoillani, sillä minulla on keuhkolääkäriltäni täysin erilaiset ohjeet lääkkeistä. Englanninkielisessä tekstissä hän kirjoittaa etten käytä lääkkeitä astmani hoitoon, mutta olen allerginen homeille.

Suulliset ohjeet ovat ottaa kaikki lääkkeet mukaan varmuuden vuoksi matkoille mukaan! Entä jos olisin nyt matkallani Thaimaassa jäänytkin kiinni tullissa? Minulla olisi ollut reseptit mukana kyllä, mutta lääkäriltäni kirje, jossa kertoo ettei sairauteni hoitoon käytetä enää lääkkeitä! Ja kuitenkin hän varoitti lähtemästä ilman lääkkeitä matkalle, vaan kaikki astmani hoitoon tarvittavat lääkkeet hänen kirjoittamansa antibiootit piti ottaa mukaan varmuuden vuoksi ja aloittaa käyttö heti, mikäli tarvetta ilmenee. Matkalla hoitavalle lääkärille oli kyllä tuo gsm numero mukana, mutta soittaisiko Thaimaan tulli keuhkolääkärilleni ja uskoisiko sitä, että juu juu kyllähän se niin menee, ettei potilas käytä lääkkeitä, mutta ne on oltava varmuudeksi mukana aina kuitenkin!

En siis voi enää pitää tuollaista tekstiä mukanani, eikä yhteyttä keuhkolääkäriin voi pyytää hätätapauksessakaan, koska hän kertoo ettei lääkkeitä käytetä potilaan sairauteen, mutta... miksi ne lääkkeet sitten pitää mukana olla? Lisäksi meillä oli vielä välilasku Al Ainiin, ei ihan turvallista näillä ohjeilla sekään.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200806167804798_uu.shtml

"Tapahtui Dubaissa syksyllä 2007: brittimatkailija pidätettiin, koska tämän laukusta löytyi lääkkeitä. Kyseessä eivät olleet kovan luokan huumeet, vaan tuiki tavalliset, kodeiinia sisältävät särkylääkkeet. Matkailijan tiedossa eivät olleet Arabiemiraattien lait, joiden mukaan maahan on luvatonta viedä useimpia lääkkeitä ilman asianmukaista todistusta lääkäriltä"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu