Kapitalistit keskiluokan tukemana eivät välitä inflaation ryöstäytymisestä, sillä tämä väki päinvastoin hyötyy inflaatiosta yhtä hyvin nyt eurorahaoloissa kuin ennenkin devalvaatio/inflaatio-oloissa. Vielä erityisesti tämä väki kasvattaa suhteellista vaurauttaan köyhempään tai heikompaan asemaan joutuneeseen väestönosaan nähden sitä vauhdikkaammin mitä rajumpi inflaatio on.
Niinkin voisi sanoa, että aina kun on inflaatiota niin jossain on väkeä joka pystyy vetämään itselleen enemmän rahaa kuin mitä sille markkinaehtoisesti tai tehtyjen poliittisten päätösten ja lakien perusteella kuuluisi, tai sitten vaan joku taho rahoittaa jotain laskemalla liikkeelle uutta katteetonta rahaa.
Varmoja häviäjiä inflaatiosta ovat eläkeläiset ja yleensä heikossa työmarkkina-asemassa olevat, jotka eivät pysty korottamaan hintojaan tai tulojaan inflaatiota vastaavasti saati sitä enemmän. Indeksitkin ovat aina enemmän tai vähemmän vajaita eikä kaikkia tuloja ole sidottu lainkaan indeksiin, ja muuten vaankin voidaan jättää sovittujakin indeksitarkistuksia tekemättä. Jo sekin että indeksitarkistukset tehdään viiveellä tapahtuneen inflaation mukaan vetää heikommassa asemassa olevia korville siinäkin tapauksessa vaikka 100% inflaatiotarkistukset tehtäisiin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
mut oletko osannu hoitaa oman taloutesi;)
uskallan epäillä.....
tuo epäilyksesi.
Nimittäin talouteni olen kyllä hoitanut niin hyvin kuin sen tällainen ennenaikaisesti työelämästä pois joutunut, ja työelämässäkin vain keskipalkkaisena ollut ylipäätänsä on voinut hoitaa. Nimittäin en ole ihan köyhä vieläkään tästä kaikesta paskasta huolimatta jota ikäni olen silmilleni saanut ja edelleen saan.