Robbotti piti jäsenet hiljaisina!
Hannuhan oli ennen tyttöbaari-aikojaan "menestyksekäs" ohjelmoija ja teki töitä mm. pankeille. Aiemmin jo käsiteltiin täälläkin asia että Hannu oli mm. Opus Capitan edeltäjän palveluksessa. 1970- ja 1980 -luvuilla alalta ei valmistunut juurikaan korkeakoulun käyneitä henkilöitä. Hannu oli käynyt "kursseja" ehkäpä kirjekurssin Raisiossa.
Kyllä kai on mahdollista että Hannu siis on ollut mukana Robbotin ohjelmoinnissa. Ohjelma ei ollut pelkkä flash-kikkare joka tanssi ilman verkkokaapeliakin. Se on selvä valhe - ilman yhteyttä ohjelma ei toiminut. Piste.
Vieläkin ihmettelen, että miten useita tunteja auki olleet kaupat saatiin näyttämään positiivisilta. Kauppa avattiin (summaa ei toki kerrottu) ja näytettiin lähes reaaliaikaisena. Viivettähän saattoi olla omalle koneelle luokkaa 10 sekuntia mutta ei sen pitäisi vaikuttaa useamman tunnin tai jopa vuorokauden kaupoissa. Kauppojahan (oikeita tai feikkejä) tehtiin kymmeniä kuukausittain.
Jos kuvitellaan, että kauppa avattiin klo 07.00, tieto KERROTTIIN avoimesti kikkareen kautta jäsenille ja kauppa suljettiin klo 15.00, niin miten ihmeessä useimmat kaupoista saatiin positiivisiksi käyttämällä tuota 10 sekunnin viivettä? Ei mene mulla jakeluun. Millä nuo useamman tunnin auki olleet kaupat saatiin näyttämään positiivista, kun kurssit vaihtuivat samaa tahtia kaikkien alustojen kanssa? Eroa kursseissa ei ollut lainkaan.
Miten tuo osa "huijauksesta" tehtiin; kuka tietää, minä en tuota osaa pysty selittämään. Ymmärrän, että maksut olisivat tulleet jäseniltä. Mutta sehän oli Robboti joka sai jäsenet pysymään tyytyväisinä ja hiljaisina. Siis sen lisäksi että rahat tulivat tilille.
Hannuhan oli ennen tyttöbaari-aikojaan "menestyksekäs" ohjelmoija ja teki töitä mm. pankeille. Aiemmin jo käsiteltiin täälläkin asia että Hannu oli mm. Opus Capitan edeltäjän palveluksessa. 1970- ja 1980 -luvuilla alalta ei valmistunut juurikaan korkeakoulun käyneitä henkilöitä. Hannu oli käynyt "kursseja" ehkäpä kirjekurssin Raisiossa.
Kyllä kai on mahdollista että Hannu siis on ollut mukana Robbotin ohjelmoinnissa. Ohjelma ei ollut pelkkä flash-kikkare joka tanssi ilman verkkokaapeliakin. Se on selvä valhe - ilman yhteyttä ohjelma ei toiminut. Piste.
Vieläkin ihmettelen, että miten useita tunteja auki olleet kaupat saatiin näyttämään positiivisilta. Kauppa avattiin (summaa ei toki kerrottu) ja näytettiin lähes reaaliaikaisena. Viivettähän saattoi olla omalle koneelle luokkaa 10 sekuntia mutta ei sen pitäisi vaikuttaa useamman tunnin tai jopa vuorokauden kaupoissa. Kauppojahan (oikeita tai feikkejä) tehtiin kymmeniä kuukausittain.
Jos kuvitellaan, että kauppa avattiin klo 07.00, tieto KERROTTIIN avoimesti kikkareen kautta jäsenille ja kauppa suljettiin klo 15.00, niin miten ihmeessä useimmat kaupoista saatiin positiivisiksi käyttämällä tuota 10 sekunnin viivettä? Ei mene mulla jakeluun. Millä nuo useamman tunnin auki olleet kaupat saatiin näyttämään positiivista, kun kurssit vaihtuivat samaa tahtia kaikkien alustojen kanssa? Eroa kursseissa ei ollut lainkaan.
Miten tuo osa "huijauksesta" tehtiin; kuka tietää, minä en tuota osaa pysty selittämään. Ymmärrän, että maksut olisivat tulleet jäseniltä. Mutta sehän oli Robboti joka sai jäsenet pysymään tyytyväisinä ja hiljaisina. Siis sen lisäksi että rahat tulivat tilille.
Vastaukset 29
Vanhimmat
>Jos kuvitellaan, että kauppa avattiin klo 07.00,
>tieto KERROTTIIN avoimesti kikkareen kautta
>jäsenille ja kauppa suljettiin klo 15.00, niin
>miten ihmeessä useimmat kaupoista saatiin
>positiivisiksi käyttämällä tuota 10 sekunnin
>viivettä?
Viive oli enemmän kuin 10 sekuntia kaupan aukaisussa. Kaupan aukaisu näytti "reaaliaikaiselta" koska kurssit vaihteli tuhannesosien tasolla ja tästä pienestä vaihtelusta johtuen oli hankalaa oikeasti nähdä oliko kauppa "avattu" juuri sillä ajankohdalla kun tässä uudessakin APM näkyi. Uudessakin viivettä kaupan "aukaisussa" oli jopa 1 minuutti.
>Ei mene mulla jakeluun. Millä nuo useamman
>tunnin auki olleet kaupat saatiin näyttämään
>positiivista, kun kurssit vaihtuivat samaa
>tahtia kaikkien alustojen kanssa? Eroa
>kursseissa ei ollut lainkaan.
Reaaliaikainen kurssi oli oikeasti reaaliaikaista, koska se tuli oikealta alustalta. tämän vuoksi kurssi näytti lähes samalta useiden eri alustojen kanssa. SIIS NÄYTTI samalta, sillä tuhannesosan muutos on erittäin vaikea havaita.
Miten siis homma tehtiin?
Taustalla oleva ohjelma seurasi kurssin trendiä. Ajanhetkellä T avattiin sekä "osto" että "myynti" tapahtuma. Seuraavan 10 - 60 seknunnin aikana katsottiin mihin suuntaan kurssi lähti menemään,ja sen perusteella viiveellä tuli "kaupan avaus" näkyviin.
Entäs sitten?
Sulkemisessa käytettiin samaa logiikkaa. koska kurssi sahaa ylös/alas koko ajan, voidaan tämän viiveen avulla tehdä kaupan sulkeminen juuri sopivalle kohdalle. Joskus sitä sopivaa ajanakohtaa piti odottaa pitempään, joskus vähemmän aikaa.
Entäs "klubilaisten tekemän kauppojen peesaus"?
Koska trendi valittiin juuri sopivasti jälkikäteen, oli mahdollista päästä omalla kaupalla "peesaamaan" juuri oikeaan suuntaan menevässä trendissä. Sulkeminen oli sitten peesajaan päätettävissä, ja jos kauppa näuyyo olevan voitollinen, sen luonnollisestikin pystyi sulkemaan samantien.
Millä perustelen näitä väittämiä?
Käyttämällä uusinta APM:ää, ja keräämällä verkkoliikennetiedot analysoitavaksi. "Kauppoihin" liittyvä tieto tuli wincapitan omasta osoitteesta (ja oli muuten lennosta luotu kuvatiedosto) ja kurssidata taas valuutta-alustalta. Eli APM:ssä näytettiin valuutta-alustalta saatavaa "feediä", ja "kauppoja" kuvaava tieto tuli kuvana wincapitan osoitteesta. Avausajankohta oli poikkeuksetta reaaliajasta jäljessä.
Minulla ei ole tässä käsillä tuota verkkoliikenteen lokia, mutta se löytyy tarvittaessa.
On puhuttu, että tämä peli olisi kolikonheittoa. Ehkä on, ehkä ei. Jos on kolikonheittoa, niin mahdollisuudet ovat 50-50 % hävitä ja voittaa. Uskon, että matemaattinen malli on tehtävissä.
Kantasi kuitenkin siis on, että viiveen aikana on tehty päätös joko ostosta tai myynnistä. Minuutin viive on liioittelua. Suurin osa viiveestä oli luokkaa 5-10 sekuntia.
Sanotaan, että kauppa avattiin ja minuutti jäi aikaa päättää suunta. Sovitaan siis, että lähdetään myymään tai ostamaan. Lyhimmät harvat kaupat olivat auki luokkaa 5-10 minuuttia, tyypilliset kaupat 15 min ... 3 tuntia tuntia ja pisimmät olivat auki jopa vuorokauden tai viikonlopun yli.
Teet aika radikaalin päätelmän. Ensimmäisen minuutin aikana päätetään siis yleensä tuntikausia auki olevan kaupan suunta. Tämä olisi uraa uurtava päätelmä varmasti koko valuuttakauppamaailmassa. En sano, etteikö se voisi olla totta, mutta päätelmä on radikaali.
Ymmärrän vielä tuon viiveen kaupan aloituksessa, mutta entäs lopetuksessa. Siinähän kauppa on jo todellisuudessa suljettu, mutta aikaa ilmoittaa asia eteenpäin on se minuutti. Samalla kuitenkin ennustat tulevaisuutta ja jos ennustat tulevaisuutta, niin miksi et tekisi sitä rahan kanssa..? Kertaapa vielä minulle viiveen käytön toimivuus kaupan sulkemisessa.
Sillä hetkellä, kun kauppa sidottiin ostoksi tai myynniksi, sitouduttiin myös 25-30 pipsin stop-loss -tappioon. Päätelmäsi mukaan - jos valuuttakauppa olisi arpapeliä - kaikki voitto pitäisi tehdä erittäin lyhyillä kaupoilla. Niitä oli kuitenkin erittäin vähän. Parhaat tuotot tuli kohtuullisen pitkillä kaupoilla, joiden kesto oli luokkaa kymmeniä minuutteja tai tunteja.
Mielenkiintoinen esitys, mutta ei ole aukoton tämäkään teoria. Kerro vielä todellakin siitä kaupan sulkemisesta.
väärin kaupan sulkemisessa. Viiveen aikana on mahdollisuus "nähdä tulevaisuuteen". Eli nähdään ennakkoon sen 10 sek - 1 min aikana mihin kurssit kääntyy ja ehditään "sulkea" kauppaa viiveen avulla ennen tappioita.
Todellisuudessa muuten on niin, että todennäköisyys osua osto-/myyntitoimeksiannon valinnassa oikeaan kasvaa moninkertaiseksi, kun näet ennakkoon mihin suuntaan kurssit lähtevät.
niin tuo lopetusvaihe tuntuu selvästi oleellisemmalta kuin aloitus:-)
Auta vähän, käytä mulle rautalankaa.
Sovitaan, että päällä olisi tyypillinen kauppa. Avattu klo 07.00 dollarin kurssiin 1.5500. Sovitaan lisäksi, että on käytetty minuutin etu tuossa aloitusvaiheessa. (On nähty suunta ensimmäisen minuutin aikana.) Todellisuudessa asiasta ilmoitetaan siis kikkareen kautta klo 07.01. Ilmoitettu ajankohta kaupan aloitukselle kuitenkin "jo" 07.00.
OK, tuon voin hyväksyä. Tosin kaupat ovat auki tyypillisesti sen 15 min ... 3 tuntia, mutta silti. Mahdollisuus tehdä myös tappiota on hyvä.
Sitten se sulkeminen eli noudatetaan samaa kaavaa...
...En osaa käyttää. Sovitaan, että kikkare näyttää kaupan sulkuhetkeksi klo 10.00 ja kurssiksi 1.5550. 50 pipsin voitto, mutta miten tuo minuutin viive käytetään hyväksi? Miten sen tulevan vertailudatan tieto käytetään hyväksi?
Tuota lopetusviivettä ei todellakaan tarvita siinä vaiheessa kun "kauppa" on mennyt reilummin voiton puolelle.
Onko tässä tarpeeksi rautalankaa: Katsoppa kursseja ja miten ne käyttäytyy. Niissä ei ole jatkuvaa nousua tai jatkuvaa laskua (yleensä) vaan kurssi "sahaa" tiettyä väliä. Eli jos kurssi on aloitushetkellä sen 1.5500 ja se "sahaa" (kuten voit historiakuvaajasta katsoa) tuon aloituskurssin molemmin puolin vaikkapa sen 3 tuntia (senkin voit katsoa historiakuvaajasta), joten kaupan päättäminen voidaan tehdä voiton puolella, koska se voidaan todellakin tehdä jälkikäteen.
Eli koko jutun juju on se, että kurssi ei tuon pitkän kaupan aikana yleensä mennyt pidempää aikaa tiettyyn suuntaan, vaan sille ominaiseen tapaan "sahasi edestakaisin" tuon aloituskurssin lähistössä. Tämä juuri mahdollistaa sen että lopetuksessa käytettävällä viivellä voidaan muuten mahdollisesti tappiolliseksi kääntyvä kauppa sulkea "voitollisena".
Kiitos yrityksestä, ymmärrän ja en ymmärrä.
Kurssi saattaa sahata toki pienillä liikkeillä jotakin tiettyä väliä. Vaihtelua löytyy markkinatilanteen mukaan kuitenkin hyvinkin reilusti. Lähes varmasti kurssit saavuttavat aina lähtötasonsa, mutta meneekö siihen minuutti vaiko vuosi, on mahdotonta sanoa.
Viive on siis käytännössä ollut 5-10 sekuntia, ehkä 15 sekuntia, mutta ei kuitenkaan lähelläkään minuuttia. Paljonko näillä viiveillä on merkitystä kymmenien minuuttien tai jopa tuntien pituisissa kaupoissa? Jos kurssi on vakaa, joka on tilanne joskus, merkitys on suuri. Jos kurssi vaihtelee, merkitys on pieni. Lisäksi stop-loss saattaa katkaista kaupan milloin tahansa.
Kaupat on useimmiten ajoitettu kohtiin, joissa tulee tärkeitä markkinauutisia ja liikkeet ovat rajuja, ja stop-loss -rajat ylittyvät monin verroin. Miksi kaupan ajoitus on tehty yleensä niihin kohtiin, joissa mahdollisen viiveen käytön hyöty minimoituu? Itse käyttäisin viivettä juuri päinvastaisissa kohdissa eli tasaisen kurssin junnaavissa kohdissa.
Markkinauutiset kuitenkin liikuttavat paljon rahaa ja liikkeet ovat rajuja. Ne tarjoavat paljon mahdollista voittoa tai paljon mahdollista tappiota. Tasainen liike tai "taustakohina" on nähdäkseni merkki siitä, että kauppaa ei käydä tai sitä käydään vain vähän.
Ole siitä viiveestä eniten hyötyä, eli silloin kun tapahtuu suuria muutoksia niin saadaan näyttävämpiä kauppojakin aikaseksi. Eli tollasen robotin määkin osaisin koodata, siis joka tarkailee esim liukuvaa 10 sekunin kurssin keskiarvoa ja kun muutos ylittää tietyn arvon niin tehdään kaupat (ts näytetään virtuaali kaupat) ja kun tää robotti on koko ajan 10 sekunttia edellä niin se kerkiää hyödyntää juuri nämä isot muutokset. Sitten vaan kaupan sulkemiseen logiika menee niin että niin kauan kun voitto rendi jatkuu (10 sekunnin liukuva ka) niin kauppoja ei suljeta.
>Miksi kaupan ajoitus on tehty yleensä niihin
>kohtiin, joissa mahdollisen viiveen käytön hyöty
>minimoituu?
Wincapita ei tehnyt yleensä kauppaa silloin kun suuria vaihteluja oli odotettavissa. Silloin kun seurasin APM:n toimintaa ja keräsin lokitietoa verkkoliikenteestä, ihmettelin juuri sitä, että näitä suuren vaihtelun tilanteita ei yleensä yritetty hyödyntää.
Seuranta-aikana yli 90% "kaupoista" tehtiin juuri tämän pienen vaihtelun aikana.
Ja sitä viivettä oli myös minuutin luokkaa, se oli nähtävissä montakin kertaa.
Oikeaa kauppaa ei tehty, joten "stop-loss" menettää merkityksensä. Tottakai niitä kauppoja meni myös "stop-loss" rajoilla, mutta se kuului osana sumutukseen.
Kerroppa sitten miksi capita hävisi bittiavaruuteen ja katoamisen jälkeen ei ole tullut mitään tiedotetta klubin osalta? Jos kyseessä olisi liiketoiminta, joka olisi puhtain paperein liikkeellä, olisi se ollut helppo todistaa ja sen jälkeen kenelläkään ei olisi ollut nokan koputtamista.
Yksikään rehellisesti toimiva yritys ei käytä noin kallista varainhankintamenetelmää kuin Wincapita teki. Jos "Hannu" olisi oikeasti pystynyt siihen mitä klubilaisille annettiin ymmärtää, olisi pääoma saatavissa muutamalta isolta sijoittajalta vain näyttämällä tapahtunut oikea kaupankäyntihistoria. Pääomaa olisi saanut käyttöön todella pienellä korolla. Tätä ei voi tietenkään ymmärtää, jos oikean liiketoiminnan realiteettien ymmärtämiseen ei äly riitä
ja uskoo lapsenomaisesti maailmassa olevan sellaisen ihmisen, joka jakaisi miljardien arvoisen osaamisensa hyvää hyvyyttään tuntemattomille. Varsinkin ko. henkilöllä on kun parin viimeisen vuoden ajalta talousrikostuomio ja ulosottovelkoja yli 140 000 euroa.
Olen tainnut sortua vastaamaan provolle. Ja jos et ole provo, niin toivottavasti saat ansiosi mukaan.
90 % Wincapitan tuotoista tehtiin kohdissa, joissa mahdollisen viiveen käytöstä ei ole mitään hyötyä. Suurimmat pips-määrät olivat yli sata pipsiä. Mitähän seurantaa olet ollut tekevinäsi, et ainakaan ole käyttänyt samaa ohjelmaa kuin muut... Ja mitään et voi.
Provo tai ei, niin sinä olet saanut jo ansiosi mukaan.
Tässä käydään keskustelua asiasta, johon monet tavallista tuulipukua hieman enemmän asioista perillä olevat ilmeisestikin haksahtivat.
Nettiboliisin kirjoituksen ensimmäinen puolisko pysyy vielä asiassa muttei juurikaan argumentoi hänen oman pointtinsa puolesta. Loppupuolisko onkin sitten tuttuakin tutumpaa kyselytuntia, muttei valitettavasti liity keskustelunaiheeseen: eli kuinka klubi näytti käyvän voitollista valuuttakauppaa lähes reaaliaikaisesti.
Joku oikeasti asiaa tunteva voisi arvioida avauksen ja sulkemisen suhteen esitetyn 10-60s viiveen TODELLISEN vaikutuksen kaupoissa, joiden kesto on minuuteista tunteihin (keskiarvo klubbenin kaupoilla oli kaiketi jotain 40 min?).
>90 % Wincapitan tuotoista tehtiin kohdissa, joissa
>mahdollisen viiveen käytöstä ei ole mitään hyötyä.
Mihin tämä väittämäsi perustuu? Vai onko perustelut samaa luokkaa kuin muutkin täällä esitetyt, eli "minä tiedän, mutta en kerro koska ei kuulu sinulle"
Niin, leikitään nyt, että jotain kauppaa olisi käyty...
Niin ihan maalaisjärjellä ajateltuna tuosta viiveestä, sanotaan vaikka 30 sekunttia. Niin jos kauppa on suljettu 15.00, niin 30 sek, viiveellä se antaisi välittäjälle tuon ajan (tämän stop-loss rajan puitteissa) käyttää rahan "omiin kauppoihinsa". Tällainenhan joskus ennen reaali-internet aikaa oli varsin tuottavaa toimintaa pankeille, kun esim. firmojen piti laittaa työtekijöiden palkat tilille viimeistään maanantaina, jos halusivat että palkat ovat työntekijöiden tilillä perjantaina...
Eli käytännössä siis, jos tänä 30 sek. aikana miljoonan sijoitus sattuisi kasvamaan vaikka promillen, niin siitä voisi siivuttaa itselleen tonnin, mutta jos se pienenisi saman verran, niin sen voisi viiveen perusteella pistää asiakkaan piikkiin. Ainut riski tässä olisi, jos joku asiakas moisen sattuisi huomaamaan. Eikö näin? Eli kyllä siinä voisi tuntipalkoille päästä.
Toinen sitten taas, että jos on tuommonen Sampo-machine käytössä, niin miksi tarttua noihin lillukanvarsiin, kun vastaavia summia pistää portsarin taskuun Bläkin VIP-tiloista ulos lähtiessä, ei sitä vaan kukaan jaksa...
T:Tellustelija
"Seuranta-aikana yli 90% "kaupoista" tehtiin juuri tämän pienen vaihtelun aikana."
Sinä väitit näin ilman perusteita. Kuka seurasi, sinäkö? Päädyin seurannassani juuri päinvastaiseen tulokseen. Sinulla itselläsi toki on mustaa valkoisella, eikö niin?
Tasaisen käyrän eli pelkän taustakohinan aikana rahaa ei "juurikaan" liiku tai sitä liikkuu vain "vähän". Sen vuoksi isot kaupat tulisi ajoittaa tilanteisiin, joissa merkittävää markkinatietoa on tulossa. Se merkitsee paljon rahaa osaajalle. Kuten sanoin suurimmat kaupat olivat yli 100 pipsiä, sellaista ei tehdä taustakohinassa.
Tehtiinkö kauppaa oikeasti? Ei harmainta aavistusta.
Mutta eikö se ole aika selvää että jos näet 30 sekunttia tulevaisuuteen niin esim 50 - 100 pipsin heilahdus (joku merkittävä uutinen aiheuttaa) On todela helppo hyödyntää ja väittää että teki kaupat pohjilta. Tätä kauppa sitten pidetään auki niin pitkään kun trendi jatkuu ja siinäkin tää viive auttaa ottamaan paikallisen huipun.
Niin ja kauppaa ei tehty, se on varmaa, johan sen KRP on sanonut.
se lienee selvä tässä vaiheessa.
Uskoisin kuitenkin, että rikosnimikkeitä arvioitaessa klubin hämäysmielessä näyttämät kaupat puhuvat vahvasti sen puolesta, että systeemi oli rakennettu todella taitavalla tavalla harhauttamaan jopa forex-kuvioon perehtyneitä jäseniä. Näyttäisi pikemminkin siltä, että jäsenet ovat joutuneet äärimmäisen perusteellisesti hämätyiksi (l. huijatuiksi; petos, törkeä petos) sen sijaan, että olisivat syytäneet rahaa taustalla seisovaan selkeään pyramidiin, jonka sokeankin olisi pitänyt nähdä tyyliin GPP (laiton rahankeräys). Tämä "kaupankäynnin" reaaliaikainen seurantamahdollisuus on varmaankin merkitsevästi erottava piirre verrattaessa WC:tä perinteisiin forex-scameihin.
Valtaosa perusjäsenistä ei kuitenkaan ole ajatellut omilla aivoillaan, jos ylipäätään ajattelua harrastavat - mutta se ei liene rikos, sillä muuten 90 % suomalaisista syyllistyisi siihen.
APM:n viive oli yleensä luokkaa 5-10 sekuntia, ei 30 tai 60 sekuntia.
Vastaa siihen, että mitenkä tuo mahdollisen viiveen tuoma hyöty otetaan irti, kun kauppa on auki 15 minuuttia tai jopa vuorokauden. Tai älä vastaa, odotetaan, että paikalle tulee joku asiasta ymmärtävä.
Mitenkä sinä eli ammatti- tai harrastaja-treidaaja hyödyntäisit tuon keskimääräisen 10 sekunnin viiveen vaikkapa 40 minuutin kaupassa?
Kävikö klubi oikeasti kauppaa? Ei harmainta aavistusta.
koska klubin fxtrader ainoastaan näytti virtuaalista kaupankäyntiä joka saatiin näyttämään varsin voitolliselta juuri tuon viiveen avulla. Eli viiveen avulla nimenomaan "nähtiin tulevaisuuteen". Jokainen ymmärtää, miten paljon suurempi todennäköisyys on valita osto/myyntitoimeksianto oikein, kun näkee mihin kurssit seuraavien kymmenien sekuntien aikana lähtevät. Ja sama sulkiessa. On helppo sulkea kauppa voitollisena, kun näkee ennakkoon, että kohta sukeltaa.
Todellisessa kaupankäynnissähän ei mitään viivettä voi hyödyntää, vaan siitä on vain haittaa.
"...että systeemi oli rakennettu todella taitavalla tavalla harhauttamaan jopa forex-kuvioon perehtyneitä jäseniä. Näyttäisi pikemminkin siltä, että jäsenet ovat joutuneet äärimmäisen perusteellisesti hämätyiksi (l. huijatuiksi; petos, törkeä petos) sen sijaan, että olisivat syytäneet rahaa taustalla seisovaan selkeään pyramidiin,..."
Tässä olet aivan oikeassa. Joko kauppaa käytiin tai sitten harhautus oli viimeisen päälle. Kymmenet elleivät sadat silmäparit seurasivat kauppoja päivästä toiseen.
kannattaa jokaisen jäsenen, joka tekee rikosilmoituksen nimetä tapahtunut rikos petokseksi tai törkeäksi petokseksi eikä jättää syyttäjän päätettäväksi, mistä rikosnimikkeestä on kysymys. Rikos täyttää täysin petoksen tunnusmerkit, mutta rahankeräysrikoksen merkit on kyllä kaivamalla kaivettava. Tokihan meidän veronmaksajien ja valtion etu olisi käsitellä koko juttu rahankeräysrikoksena, niin ei tarvitsisi palauttaa rahoja petetyille. Mutta inhimillisesti asiaa katsoen rahoja olisi syytä palauttaa vahinkoa kärsineille. Joten muistakaa poliisin puheilla nimetä rikos josta rikosilmoituksen teette/teitte.
Tästä asiasta oli mielestäni keskustelua jollakin palstalla jo aiemmin.
Mutta juuri noinhan homma meni. Myös valuuttakauppaa itse harjoittaneet menivät vipuun tuon viiveen ansiosta.
---
Mutta mikä meni pieleen Handen viritelmässä? Tietojeni mukaan Englannin viranomaisten toimet katkaisivat exponentiaalisesti kasvaneen ponzin liian aikaisin ja todella suuret hillot jäivät kotiuttamatta.
Lähtökohtaisesti jäsenet ovat pedoja pyramidihuijareita, joilla on jäänyt ala-aste kesken.
Oleellista mielestäni on se tapa, jolla useita kymmeniä talousalankin ihmisiä huijattiin. Useat jäsenet tekivät itse valuuttakauppaa, ja WC ilmeisesti huijasi myös heitä. Tietänet sanonnan huijata huijaria.
**** Seuranta-aikana yli 90% "kaupoista" tehtiin juuri tämän pienen vaihtelun aikana. ****
Winacapitan lyhin kauppa oli kestoltaan seitsemän minuuttia ja pisimmät usein yli viikonlopun tai arkipäivinä yli 24 tuntia. Tuo 24 tunnin aukiolo viittaisi mainitsemaasi pieneen vaihteluun.
Jos vaihtelua eikä suuntaa pienen vaihtelun aikana siis ole, niin mitä merkitystä on vaikkapa yhden minuutin viiveellä? Olet sitä mieltä, että viivettä käytetään juuri suunnan hakemiseen. Jos varsinaista suuntaa ei ole, niin mihin viivettä tarvitaan? Silloinhan kauppa kannattaa sulkea vaikkapa heti, kun viisi pipsiä on taskussa.
Kauppahan avataan joka tapauksessa tiettynä aikana ja kurssi kiinni lyötynä.
Jos itse näkisin 10-20 sekunttia tulevaisuuteen pystyisin tehdä erittäin suuria tuottoja niin valuutta- kuin osakekaupassakin.
Homma menisin suurinpiirtein näin (Y kuvaa nyt valuuttaa tai mahdollisesti osaketta):
1. Näen, että 15 sekunnin päästä Y arvo lähtee nousuun -> OSTAN Y
2. Seuraan Y:n arvoa ja kun huomaan, että se lähtee 10 sekunnin päästä laskuun (menee alle oman limittini (voitto) alle) -> MYYN Y
Tällä tavalla pystyn pitämään kaupan auki vaikka kolme viikkoa jos kurssit ovat itselleni suotuisat. Tarkkana on kuintenkin oltava, että kauppa suljetaan oikeaan aikaan. Tosin sulkemisen voi hoitaa robotti.
Capita teki varmasti myös toisinaan riskikauppaa eli piti kaupan auki vaikka ei ollut varmuutta saadaanko voittoa. Kukaan ei tiennyt mikä oli stop and loss limit eikä kukaan tiennyt tarkkoja summia mitä sijoitettiin.
Helppoa kun karkin vieminen pikkulapselta.
Oliko tässä nyt joku väärinkäsitys tai jotain meni minulta ohi, mutta poliisin jne. mukaan mitään kauppoja ei ole käyty?!?
>Capita teki varmasti myös toisinaan riskikauppaa eli piti kaupan auki vaikka ei ollut varmuutta
Ei tietenkään pidä tässä keskustelussa eksyä harhateille - kun kerran puhutaan teoreettisessä mielessä miten valuuttakauppaa voisi käydä - mutta hieman hämmentää nämä teräsmiehen kommentit?!?
>Helppoa kun karkin vieminen pikkulapselta
Kuka siis vie ja keneltä? Capita ei ole käynyt mitään kauppaa missään.
Ja helppoahan se karkin vieminen on keneltä tahansa jos osaa ennustaa TULEVAISUUTTA, vai mitä tuumaat ?
Olin perehtynyt valuuttapuoleen jo ennen kuin kuulin koko klubista ja silti jouduin huijatuksi. Ainoa syy liittymiseen oli kaupanseuranta. Uskoin aidosti treidausta tapahtuvan koska pääsin hyvin samansuuntaisiin tuloksiin peesaamalla. Viive oli yleensä 5-10 sekuntia. En edelleenkään täysin ymmärrä missä kusetus tapahtui, vaikka olen miettinyt asian samoin kuin tässäkin viestiketjussa.
Nyt on helppo vääntää vitsiä Konneveden emännistä ja itsekin nauraa tyhmyydelleen, mutta kaiken kaikkiaan huijaus oli todella taitavasti rakennettu. Myös niitä meni vipuun, ketkä valuutoista jotain tiesivät.
Juuri näin. Mukana oli fiksuja itse valuuttakauppa-asiasta tietäviä kavereita, joiden neuvoja myös kuunneltiin. Kaikki eivät toki olleet pedoja, jotka halusivat osallistua pyramidihuijaukseen.
Vaikka sivut saattoivat olla pornoluolan pitäjän tekemät kikkare-sivut, itse ahtopainemittari oli SE juttu. Pakko oli uskoa, kun itse näki. Mutta mitä näki. Silmänkääntötempun?
Kyllä tämä jossakin vaiheessa naurattaakin. Mutta kyllä se perusjuttu kikkareiden takana oli loistava skämmi, joka hämäsi useimmat ekonomeja, diplomi-insinöörejä ja lakimiehiä myöten. Olisi pitänyt tajuta se perusjuttu - jos joku asia kuulostaa liian hyvältä, niin se varmasti sitä onkin.
Eihän paras kaveri kuseta..
Jos joku ulkopuolinen olis tullut sontaa jauhamaan se olis viety saunan taakse. PUM