Luotan piispaamme

Piispamme vastustajat ovat viime aikoina pitäneet hiljaista ääntä. Parempi niin, sillä mitään uutta sanottavaa heillä ei ole ollut enää vuosikausiin. Suomalaiset katolilaiset eivät ole kiinnostuneita WAC-liikkeestä, jota samat tahat yrittävät melkein epätoivoisesti markkinoida.

Tahdon kuitenkin tulkita hiljaisuutta siten, että luottamus piispaamme kohtaan on lisääntynyt ja vahvistunut entisestään. Piispamme osaa jo suomea ja tuntee meidät. Mekin tunnemme hänet paremmin ja osaamme arvostaa, kunnioittaa ja toivottavasti myös aidosti rakastaa häntä paimenenamme.

Useimmat kaltaiseni rivikatolilaiset lienevät jo ymmärtäneen, että piispan työrauhaa liian kauan häirinnyt jupakka isä Janin ympärillä päättyi lopulta viimeksi mainitun anteeksipyyntöön. Se kertoo kaiken siitä, ettei piispa ollut syyllinen tapahtumiin ja niiden kulkuun.

Nyt piispallamme on vihdoin työrauha. Tahdon osaltani kannustaa kaikkia tukemaan, auttamaan ja edesauttamaan hänen korkeaa piispanvirkaansa. Itse luotan häneen 100 %:sti ja kehotan teitä muitankin samaan.
121069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

In God We Trust...

Äänestä

Me kaikki luotamme piispaamme, niin kuin neuvostoliitossa luotettiin Staliniin, Saksassa Hitleriin, Italiassa Mussoliniin... Ei voi totella, ellei usko. Usko on järjetön, mutta tehokas. Piispa Wróbelin tapauksessa se pystyy tyhjentämään katolisia kirkkoja Suomessa salaman nopeudella.

Äänestä
  • Kerrassaan hävyntöntä! Katkirkkolaiset ovat ilmeisesti kovastikin turhautuneita siihen, kun he eivät ole onnistuneet saamaan hyvää piispaamme ulos maasta. Eivätkä tule saamaankaan.

    Äänestä

  • sunnuntaisin löytää istumapaikkaa Helsingin kirkoista verrattuna muutaman kymmenen vuoden takaiseen aikaan, joten eivät meidän kirkkomme tyhjene.

    Äänestä

  • on nykyään kirjoitti:

    sunnuntaisin löytää istumapaikkaa Helsingin kirkoista verrattuna muutaman kymmenen vuoden takaiseen aikaan, joten eivät meidän kirkkomme tyhjene.

    Olen ollut Pyhän Henrikin seurakunnan jäsen yli 20 vuotta, joten vertailukohtaa on. Nykyään on esim. joulu- ja pääsiäismessuissa yhtä paljon tai jopa vähemmän ihmisiä kuin 1980-luvun lopussa, jolloin meitä katolilaisia oli puolet vähemmän.

    Suomalaiset katolilaiset ovat jääneet pois ja tilalle on tullut pelkkiä maahanmuuttajia. Joskus ajattelen miltä papeista tuntuu saarnata joukolle, josta yli puolet ei edes osaa suomea.

    Äänestä

  • Rivikatolilaisuus kirjoitti:

    Kerrassaan hävyntöntä! Katkirkkolaiset ovat ilmeisesti kovastikin turhautuneita siihen, kun he eivät ole onnistuneet saamaan hyvää piispaamme ulos maasta. Eivätkä tule saamaankaan.

    Piispamme on ankkuroitunut tänne ja hän tänne jää... kunnes Vatikaani siirtää hänet toisiin tehtäviin. Sinusta ja Katkirkosta huolimatta.

    Äänestä

vain provosoida, joitain tahoja.

Äänestä
  • En pyri provosoimaan, toisin kuin katkirkkolaiset. Piispan toimet kestävät täysin päivänvalon, kuten isä Janin tapaus osoittaa. Nyt on aika luottaa häneen vihdoinkin.

    Äänestä

Saat luottaa tuohon piispaamme vielä 19 vuotta, sillä ainakin netin tietojen mukaan piispojen eläkeikä on 75 ja Wrobel on vasta 56.

Itse toivon eläväni niin vanhaksi, että ehdin vielä näkemään paremmat ajat. Odotus on pitkä.

Äänestä
  • Korjaan itseäni. Tuota "luottamusta" tulee siis jatkumaan vielä ainakin 19 vuotta, ei 21 (kuten otsikossa erheellisesti ilmoitin).

    Äänestä

  • Toivottavasti olet oikeassa sen suhteen, että piispamme pysyy painenemamme vielä 21 vuotta. Ei Suomi ole mikään kultakaivos eikä onnela. Se vaatii piispaltamme suuria uhrauksia, minkä takia arvostan häntä erityisesti.

    Parempia aikoja minä odottelen rivikatolilaisten, en piispan suhteen. Varsinkin Katkirkko saisi jo sulkea puljunsa ja hävetä.

    Äänestä

Päätin jo aikoja sitten, etten tuhlaisi kesääni nettikirjoitteluun. Nyt on kuitenkin syytä sanoa pari sanaa.

Minusta Rivikatolilainen on aivan oikeassa. En voi nähdä ainakaan mitään syytä siihen, etten luottaisi piispaan. En tunne häntä ollenkaan hyvin, mutta minusta hän on hoitanut virkaansa ihan kiitettävästi - olosuhteet huomioonottaen. Kielemme ja kulttuurimme ovat vaikeita, mutta luotan siihen, että piispa vielä kotiutuu tänne paremmin.

Kun nuo Henrikiläisen mainitsemat 19 vuotta ovat kuluneet, voimme katsoa taaksepäin ja ymmärtää hyvin piispan alkuvaikeudet. Nekin alkavat nyt olla historiaa ja on tullut aika katsoa eteenpäin. Lyhyesti sanottuna siis: minäkin luotan piispaamme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rivikatolilainen kirjoitti:

Piispamme vastustajat ovat viime aikoina pitäneet hiljaista ääntä. Parempi niin, sillä mitään uutta sanottavaa heillä ei ole ollut enää vuosikausiin. Suomalaiset katolilaiset eivät ole kiinnostuneita WAC-liikkeestä, jota samat tahat yrittävät melkein epätoivoisesti markkinoida.

Tahdon kuitenkin tulkita hiljaisuutta siten, että luottamus piispaamme kohtaan on lisääntynyt ja vahvistunut entisestään. Piispamme osaa jo suomea ja tuntee meidät. Mekin tunnemme hänet paremmin ja osaamme arvostaa, kunnioittaa ja toivottavasti myös aidosti rakastaa häntä paimenenamme.

Useimmat kaltaiseni rivikatolilaiset lienevät jo ymmärtäneen, että piispan työrauhaa liian kauan häirinnyt jupakka isä Janin ympärillä päättyi lopulta viimeksi mainitun anteeksipyyntöön. Se kertoo kaiken siitä, ettei piispa ollut syyllinen tapahtumiin ja niiden kulkuun.

Nyt piispallamme on vihdoin työrauha. Tahdon osaltani kannustaa kaikkia tukemaan, auttamaan ja edesauttamaan hänen korkeaa piispanvirkaansa. Itse luotan häneen 100 %:sti ja kehotan teitä muitankin samaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu