2000-luvulla

uskontojen valta tulee vähenemään.

Ensin voi kylläkin tulla uskontojen loppusota.
Sen jälkeisissä sodissa tapamme toisiamme vain kodin ja isänmaan puolustamiseksi.

Rauhan ajan elämä käy sen jälkeen järkevämmäksi yliuonnollisten selityksien jäädessä historiaan tutkittaessa Tuntemattomia.

Tuo on minun vakaa uskoni,
jota puolustan viimeisen
todistettuun tietomuruseen.

Tieto olkoon teidän kanssanne.
Se löytäköön teidän luoksenne
ja antakoon teille rauhan.
Teorian, tutkimuksen ja tuloksen nimeen.
M.O.T.
4208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kristinuskon valta on ollut ohi jo 1800-luvulta lähtien. Nykyään uskotaan lähinnä "ihquihin" lahkoihin ja liikkeisiin, sekä mystisiin sepitelmiin. Näillä ei ole yhteiskunnallista valtaa.

Muslimimaissa eletään Euroopan keskiaikaa ja niissä on edelleen uskonnolla merkittävä valta. Jossain vaiheessa rapistuminen tulee tapahtumaan kuitenkin, kuten Euroopassakin.

Äänestä

Jokainen joka väittää että maailmaan tulee rauha jos uskonnot katoaa, puhuu pötyä.

Kommarit oli ateisteja ja tappoi ties miten monta ja teki ties mitä hirmutekoja.

I rest my case.

Äänestä
  • Uunot uskovat kyllä aina hyviä puhujia, mutta jos juttuihin lisätään villejä mielikuvitustapahtumia niin uskoja on enemmän kuin uuno, oikea turpauuno.

    Äänestä

Se tekee ihmisestä vähintäänkin Agnostikkoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietousko kirjoitti:

uskontojen valta tulee vähenemään.

Ensin voi kylläkin tulla uskontojen loppusota.
Sen jälkeisissä sodissa tapamme toisiamme vain kodin ja isänmaan puolustamiseksi.

Rauhan ajan elämä käy sen jälkeen järkevämmäksi yliuonnollisten selityksien jäädessä historiaan tutkittaessa Tuntemattomia.

Tuo on minun vakaa uskoni,
jota puolustan viimeisen
todistettuun tietomuruseen.

Tieto olkoon teidän kanssanne.
Se löytäköön teidän luoksenne
ja antakoon teille rauhan.
Teorian, tutkimuksen ja tuloksen nimeen.
M.O.T.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu