Tässä syy

palsta vilkastuu koko ajan!

"Suomistoliitto (14.06.2008, klo 16:13)
Nyt vain on niin, että uusliberalismi on jo noussut kaiken arvostelun yläpuolelle - kuten mikä tahansa uskonto, joka saa arvostella kaikkea muuta alapuolellaan (yksipuolinen vallan omaaminen ja asemointi)olevaa ja estää keskustelun mistä tahansa halutessaan kokonaan.

Samalla kaikki byrokratia lisääntyy, hallinnointi ja valvonta kiristyy, muuttuu pienemmän ryhmän määrittelemäksi ja tuhoaa vastapuheen kokonaan voittajan elkein.
Ei ole väliä onko yhden ääriaatteen tyrannia kapitalismia vai kommunismia, yhtä kammottavaa on jälki.

Mitä pidemmälle tulosjohtaminen etenee, sen enemmän Suomi on alkanut muistuttaa Neuvostoliittoa ja sen suunnitelmataloutta. Tätä virallinen ja ainoa sallittu propaganda ei salli kerrottavan. Uuskielisesti tätä kutsutaan tehokkuudeksi, parhaaksi systeemiksi, joka palkitsee tekijöitä ja huippuja.

Muille ei sitten jääkään mitään; omatekoisilla mittareilla on kyetty osittamaan lähes kaikki korkeintaan keskikertaisiksi taidoiltaan tai sen alle, jolloin työtä, palkkaa ei juuri kukaan ansaitse.
Tukien poisto ja veronalennukset jättävät kohta puolet kansasta nöyryyttävän tukiviidakon armoille taistelemaan vierastyövoiman kanssa ihan mistä tahansa työstä millä tahansa palkalla.
Sellainen joukko ei ehdi kapinoida eikä miettiä, kysellä, kun taistelee hengissäpysymisestään.
Mikä sopiikin eliitille mitä mainioimmin eikä ole sattuman aiheuttama kehityskulku. Riittää kunhan toinen puolikas pysyy ainakin hetken aikaa oravanpyörässä.

Kukapa ei haluaisi halpoja huippupalveluja ja tuotteita, kunhan vain ei itse joudu niitä tuottamaan selkänahkastaan. Killeriasiakas joutuu kuitenkin riistetyksi omassa työssään. Paitsi se pieni eliitti, joka ei joudu tekemään mitään p-duunia, vaan suunnittelee muille nämä kiristyvät vaatimukset itse täyspalveltuina, suojeltuina normaalielämältä ja superpalkattuina. Siis täysin ummikkoina, kyvyttöminä tekemään minkäänlaista päätäntävaltaa vaativaa.

Tulokset puhuvat puolestaan, tehokkuus on osoittautunut väärennöksiksi, tilastojen näpelöinniksi, osatotuuksien viljelyksi, suoranaiseksi valehteluksi ja harhassa elämiseksi.

Talous palvelee vain pientä osaa maailman asukkaista suurimman osan jäädessä entistä riistetympään asemaan. Kilpailu ajaa kaikki käymään taistelussa vähenevistä resursseista toistensa kimppuun, olipa kyse kehitysmaasta tai huippuyliopistosta.
Kansalaiskeskustelu toisista todellisuuksista lopetetaan alkuunsa, sille ei luoda kenttää eikä resursseja, kansaäänestys evätään tuhahtamalla sen tarpeettomuudesta.

Sananvapaus kukoistaa rehevästi kaupallisessaa, myyvässä marginaalirappiota esittävässä roskassa, muttei kansalaispuheessa.
Valtaeliitti ja dogmi ei siedä itseensä kohdstuvaa kritiikkiä ollenkaan, vaan se vaiennetaan tuottamalla tilalle niin paljon oman ideologian mukaista oppimateriaalia, että muu hukkuu sen sekaan ilman virallista oikeutusta.
Kukaan ei ole huomannut milloin raja tähän yhden ajatuksen, talousliberalismin oppiin tapahtui, kun sitä on lisätty koko ajan.

Kaikki hallinnointi uhkaa viedä varsinaiselta työnteolta resurssit ja muuttaa maailman pörssiyritysten johtamiksi vapaakauppa-alueiksi, joilla tehdään vain sitä mihin yritys antaa luvan. Lupa heruu vain kaupallisesti hyödynnettäviin toimintoihin. Ympäristönsuojelu ei ole sellaista.
hyvästi, sä vapaus !"

http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=1377233
5372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

'Poliittinen korrektius vaatii kansalaisjärjestöjen ihailua' kirjoittaa Siimens. En tiedä onko todella näin, arvaisin asian olevan enemmänkin niin että tuo korrektius vaatii jotain näennäisihailua tai näennäishuomioonottamista ja vielä valikoivaakin sellaista. Valikoivaa niin että yhtäältä otetaan huomioon vallassa olevien politiikan kannalta jotain aivan toissijaisia ja harmittomia kansalaisten tai järjestöjen mielipiteitä tai sitten jotain aivan epärealistisia haihatteluja ja hulluja mielipiteitä, ja toisaalta jätetään paljolti huomiotta hyvin perustellut mielipiteet jotka ovat pahasti ristiriidassa vallassa olevien harjoittamaan politiikkaan nähden.
Ehkä tuo Siimens tuossa kirjoituksessaan jotain tällaista tarkoittaa, mutta se ei mielestäni siinä kuitenkaan hyvin tule esille. Se ei varsinkaan suoraan ja selkeästi näin tule esille, ja voipa tuosta Siimenssin kirjoituksesta helposti päätyä tältä osin jopa lähes vastakkaiseenkin tulkintaan.

Äänestä
  • oli se pointtini, ei niinkään Siimeksen jutut. Tuo kommentti osoittaa niin loistavaa yhteiskunnan ilmiöiden lukutaitoa, että hiljaiseksi vetää!

    Äänestä

Omistajuus, brändäys ja pörssin arvojaottelu vie kaiken arvostuksen parhaimmaltakin pienyrittäjältä.
-Suuret imevät pienet hengiltä-jos siihen suostutaan!
Paskaa ja moraalisesti alaluokkasta touhua..
Politiikkaa ei ohjaa enää suomalainen järjen käyttö.

Äänestä
  • Samaa mieltä kanssasi.

    Äänestä

  • "Omistajuus, brändäys ja pörssin arvojaottelu vie kaiken arvostuksen parhaimmaltakin pienyrittäjältä.
    -Suuret imevät pienet hengiltä-jos siihen suostutaan! "

    Tuo johtuu siitä että suurempien yritysten hankintavastaavat ovat niin paskahousuja etteivät uskalla edes pohtia mistä saisi parhaan työn jäljen hinta-laatusuhteeltaan, vaan he ostavat sieltä mikä on yleisesti hyväksyttyä - eli toisesta suuryrityksestä.

    Ehkä pitää alkaa pelata likaista peliä jos tuon fakkiutuman ja mafioosomaisen asian haluaa kiertää ? "I've got pictures of you" - kiristys ei ole sen alhaisempaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miksi tämä kirjoitti:

palsta vilkastuu koko ajan!

"Suomistoliitto (14.06.2008, klo 16:13)
Nyt vain on niin, että uusliberalismi on jo noussut kaiken arvostelun yläpuolelle - kuten mikä tahansa uskonto, joka saa arvostella kaikkea muuta alapuolellaan (yksipuolinen vallan omaaminen ja asemointi)olevaa ja estää keskustelun mistä tahansa halutessaan kokonaan.

Samalla kaikki byrokratia lisääntyy, hallinnointi ja valvonta kiristyy, muuttuu pienemmän ryhmän määrittelemäksi ja tuhoaa vastapuheen kokonaan voittajan elkein.
Ei ole väliä onko yhden ääriaatteen tyrannia kapitalismia vai kommunismia, yhtä kammottavaa on jälki.

Mitä pidemmälle tulosjohtaminen etenee, sen enemmän Suomi on alkanut muistuttaa Neuvostoliittoa ja sen suunnitelmataloutta. Tätä virallinen ja ainoa sallittu propaganda ei salli kerrottavan. Uuskielisesti tätä kutsutaan tehokkuudeksi, parhaaksi systeemiksi, joka palkitsee tekijöitä ja huippuja.

Muille ei sitten jääkään mitään; omatekoisilla mittareilla on kyetty osittamaan lähes kaikki korkeintaan keskikertaisiksi taidoiltaan tai sen alle, jolloin työtä, palkkaa ei juuri kukaan ansaitse.
Tukien poisto ja veronalennukset jättävät kohta puolet kansasta nöyryyttävän tukiviidakon armoille taistelemaan vierastyövoiman kanssa ihan mistä tahansa työstä millä tahansa palkalla.
Sellainen joukko ei ehdi kapinoida eikä miettiä, kysellä, kun taistelee hengissäpysymisestään.
Mikä sopiikin eliitille mitä mainioimmin eikä ole sattuman aiheuttama kehityskulku. Riittää kunhan toinen puolikas pysyy ainakin hetken aikaa oravanpyörässä.

Kukapa ei haluaisi halpoja huippupalveluja ja tuotteita, kunhan vain ei itse joudu niitä tuottamaan selkänahkastaan. Killeriasiakas joutuu kuitenkin riistetyksi omassa työssään. Paitsi se pieni eliitti, joka ei joudu tekemään mitään p-duunia, vaan suunnittelee muille nämä kiristyvät vaatimukset itse täyspalveltuina, suojeltuina normaalielämältä ja superpalkattuina. Siis täysin ummikkoina, kyvyttöminä tekemään minkäänlaista päätäntävaltaa vaativaa.

Tulokset puhuvat puolestaan, tehokkuus on osoittautunut väärennöksiksi, tilastojen näpelöinniksi, osatotuuksien viljelyksi, suoranaiseksi valehteluksi ja harhassa elämiseksi.

Talous palvelee vain pientä osaa maailman asukkaista suurimman osan jäädessä entistä riistetympään asemaan. Kilpailu ajaa kaikki käymään taistelussa vähenevistä resursseista toistensa kimppuun, olipa kyse kehitysmaasta tai huippuyliopistosta.
Kansalaiskeskustelu toisista todellisuuksista lopetetaan alkuunsa, sille ei luoda kenttää eikä resursseja, kansaäänestys evätään tuhahtamalla sen tarpeettomuudesta.

Sananvapaus kukoistaa rehevästi kaupallisessaa, myyvässä marginaalirappiota esittävässä roskassa, muttei kansalaispuheessa.
Valtaeliitti ja dogmi ei siedä itseensä kohdstuvaa kritiikkiä ollenkaan, vaan se vaiennetaan tuottamalla tilalle niin paljon oman ideologian mukaista oppimateriaalia, että muu hukkuu sen sekaan ilman virallista oikeutusta.
Kukaan ei ole huomannut milloin raja tähän yhden ajatuksen, talousliberalismin oppiin tapahtui, kun sitä on lisätty koko ajan.

Kaikki hallinnointi uhkaa viedä varsinaiselta työnteolta resurssit ja muuttaa maailman pörssiyritysten johtamiksi vapaakauppa-alueiksi, joilla tehdään vain sitä mihin yritys antaa luvan. Lupa heruu vain kaupallisesti hyödynnettäviin toimintoihin. Ympäristönsuojelu ei ole sellaista.
hyvästi, sä vapaus !"

http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=1377233

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu