Kastekäytäntöjä luterilaisissa ja muissakin kristillisissä piireissä eri puolilla maailmaa.
Nyt tuli selväksi että joillain on tarkeää että kaste on sen mukainen kuin heidän mielestään Raamattu opettaa.
Joillain taas että on vain yksi kaste oli se mikä hyvänsä mutta vain lukumäärä ratkaisee.
Johdonmukaisuuden nimissä heidän on pakko pitää myös yhden jumalan ja yhden herran sekä yhden uskon opista samalla ehdolla. Eli silloin heidän mielestään hindut, muslimit ja muut ovat aivan oikeassa.
Kerron nyt kuitenkin vielä joitain kastekäytäntöjä jotka ovat voimassa Luterilaisissa ja muissakin kristillisissä piireissä. Ei ole nyt kyse vapaista suunnista vaan valtion kirkoista.
Israelissa kastetaan vain uskoon tulleita, ei ketään muita, myös luterilaiset.
Sitten kauko-Idässä luterilaisilla on käytössä kaksi kastetta jokaiselle.
Ensin kastetaan vauvana joka tarkoittaa liittämistä kirkkoon, sitten aikuisena jos tekee uskonratkaisun. Jos ei tee niin erotetaan kirkosta.
Idässä monissa ortodoksiseurakunnissa kastetaan sama vaikka kuinka monta kertaa jos vain suostuu maksamaan.
Tunnen henkilöitä jotka ovat kayneet erittäin monta kertaa kasteella.
Papit eivät siitä välitä jos vain maksaa.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Kasteita on vain yksi. Jumala tekee vain yhden liiton.
Jeesus sanoi lisäksi, että kaste on tehtävä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.
Esim. hindujen kastautuminen Gagnesvirrassa on ihan eri asia, kuin kristillinen kaste lapselle kolmiyhteisen Jumalan nimeen.
Kristillisessä kasteessa lapsi, nuori, aikuinen, vanhus (yksi kaste) kastettava liitetään Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Eli kastetaan vereen (Room.6:3-4).
"Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
yhden, yhdenlaisen kasteen.
Hän itse osoitti esimerkillään, millainen kaste se oli.
1. Joka uskoo ja kastetaan...
2. Joka tahtoo minun perässäni kulkea...
Miksi kirkolla on KOME erilaista kastetta:
1.Vauvakaste vastoin kastettavan omaa tahtoa
2.Hätäkaste, jonka voi suorittaa kuka tahansa
3.Pakanmailla kastetaan vain ne, jotka ottavat sa-
nan vastaan.
kaste on se, jonka Herramme Jeesus itse otti, vapaa-
ehtoisesti.
Koska vauvavalelu ei ole mikään kaste, niin se ai-
noa, yksi kaste on se, kun uskoontullut antaa kastaa itsensä:
Ap 2:41
"Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastet-
tiin."
Vastaanotettuun sanaan kuului Pietarin puheen sekin kohta, että kasteen lupaukset kuuluu miesten lapsille.
Jeesuksen itsensä kaste oli ylipapiksi vihkimys. Jeesuksen kastetta ei edeltänyt mitään uskoontulon kokemusta, koska Jeesus oli siinnyt Pyhästä Hengestä ja oli "uskossa" jo sikiämisestä alkaen.
Nuohan on kaikki luterilaisen kirkon kasteita ja varmasti oikeita. me hellari omalle palstalles.sano mikä niissä muka on väärin kyllä kait lutterin koulutuksen saaneet tietää milloin tarvitaan kaksi kastetta senkin poljä.
Helluntailaisten kasteelle ei kenenkään pidä mennä pilkkaamaan lapsena saatua kristittyjen kastetta!
kastetta, joka annetaan väkisin kaikille vauvoille?
"Heissä on se nimi, että elävät, mutta he ovat
hengellisesti kuolleet".
4 Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. [2. Kor. 5:17; Ef. 2:6; Kol. 2:12]
Mithra uskosta saatu tapa, jolla voidaan taata seurakunnan suuri luku laadusta riippumatta. Vuosi 321 oli merkkivuosi silloin vihittiin pakanuus ja kristillisyys avioliittoon ja tämä liitto on kestänyt 1687 vuotta. Onhan tästä avioliitosta tehty noita Tohtorin väitöksiäkin!