Tiesittekö Jeesuksesta

Hän oli uskontojen vallan vastustaja eikä perustanut mitään uskontoa. Hän perusti liikkeen, joka perustuu henkilökohtaiseen uskoon, joka on aivan eri asia kuin uskonto. Hän tarkoitti että Hänen omansa kokoontuisivat yhteen vaatimattomissa puitteissa.
Me ihmiset jotka rakastetaan organisaatioita, väärennettiin Hänen tarkoituksensa ja rakennettiin pönöttäviä virkajärjestelmiä pappeineen piispoinen paaveineen ja rakennettiin kalliille tonttimaalle kalliita pelottavan pompöösejä kirkkorakennuksia jotka seisovat suurimman osan ajasta tyhjillään ovet lukossa.
Jos joku rinnastaa Jeesuksen tällaisiin, en ihmettele lainkaan että Jeesus tuntuu pelottavalta ja vieraalta. Ota Jeesus vastaan, niin huomaat että Hän on sinun henkilökohtainen Vapahtajasi.
34998
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Kiva että kerroit, mutta tuo ei oikeastana kiinnosta paskan vertaa. Mitäpä jos menisit kertomaan tämän asian uskoville ihmisille vaikkapa johonkin kristinuskoryhmään? Katsos, me ateistit emme todellakaan ole tämän kuvailemasi ongelman syypäitä, luterilaisen kirkon jäsenet ovat. He rahoittavat kirkon toimintaa verorahoilla ja mahdollistavat massiivisen valtakoneiston ylläpidon. Turha meitä on siitä syyttää.

Äänestä
  • teitä?

    Äänestä

  • että syytän kirjoitti:

    teitä?

    raiskauksien ja rikosten hyväksymisestäkö?
    kivittämisestä?
    noitavainoista?
    jostain kenties muusta hihhuleiden harrastuksesta?

    Äänestä

  • että syytän kirjoitti:

    teitä?

    Totesin vain että turha tuosta on ateisteille pölistä, meillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä kirkon kanssa joten mitä se meille kuuluu. Mene kertomaan jollekin jota kiinnostaa, vaikka toiselle kristitylle.

    Äänestä

Sodat ja taudit riehuvat, eikä Jeesusta näy!

Uskotko tällaiseen sekopäähän?

t: tämän?

Äänestä
  • Jeesuksella on vain meidän kätemme tässä maailmassa. Omalla elämällään Jeesus antoi esimerkin: hän auttoi ja armahti kaikkia ihmisiä. Samaan hän kutsui seuraajiaan. Itse hän kärsi väkivaltaisen kuoleman syyttömänä. Hän ei pakota ketään seuraansa eikä pakota myöskään hyvän tekemiseen. Tähän Jeesukseen uskon ja olen iloinen siitä, että Hän on vaikuttanut elämässäni vahvasti ja kauttani hyviä asioita myös lähimmäisilleni.

    Äänestä

  • muista tämä kirjoitti:

    Jeesuksella on vain meidän kätemme tässä maailmassa. Omalla elämällään Jeesus antoi esimerkin: hän auttoi ja armahti kaikkia ihmisiä. Samaan hän kutsui seuraajiaan. Itse hän kärsi väkivaltaisen kuoleman syyttömänä. Hän ei pakota ketään seuraansa eikä pakota myöskään hyvän tekemiseen. Tähän Jeesukseen uskon ja olen iloinen siitä, että Hän on vaikuttanut elämässäni vahvasti ja kauttani hyviä asioita myös lähimmäisilleni.

    Jeesus kärsi, koska sadomasokistinen Jumala nautti, oman Poikansa kärsimyksien katselusta!

    Tähän Jeesukseen uskoni loppuu, koska aamu-uutisissa mainittiin sana "sota".

    t: muista tämä

    Äänestä

  • ja olemme saaneet itse aikaan kurjuutemme, ei Jeesus ole niihin syyllinen!

    Mutta sen Hän on luvannut, että Hänet kyllä vielä näemme.

    Äänestä

  • Mehutytsy kirjoitti:

    ja olemme saaneet itse aikaan kurjuutemme, ei Jeesus ole niihin syyllinen!

    Mutta sen Hän on luvannut, että Hänet kyllä vielä näemme.

    Niin eiköhän laiteta vastuuseen teoistaan!

    Äänestä

  • muista tämä kirjoitti:

    Jeesuksella on vain meidän kätemme tässä maailmassa. Omalla elämällään Jeesus antoi esimerkin: hän auttoi ja armahti kaikkia ihmisiä. Samaan hän kutsui seuraajiaan. Itse hän kärsi väkivaltaisen kuoleman syyttömänä. Hän ei pakota ketään seuraansa eikä pakota myöskään hyvän tekemiseen. Tähän Jeesukseen uskon ja olen iloinen siitä, että Hän on vaikuttanut elämässäni vahvasti ja kauttani hyviä asioita myös lähimmäisilleni.

    Ehkäpä tämmöinen henkilö kuin Jeesus ei kehottanut yhtään mitään vaan jälkipolvet unelmoivat hyvästä epäoikeudenmukaisessa maailmassa ja kirjasivat ylös toiveitaan. Ja myöhemmin voimain tunnossaan joukko Pontifexejä (tai nyt niitä nimitettiin piispoiksi, mutta vaatetus ja toiminta oli samaa)valitsi mukavimmin korvaan sointuvat tekstit pyhiksi.

    Äänestä

  • Mehutytsy kirjoitti:

    ja olemme saaneet itse aikaan kurjuutemme, ei Jeesus ole niihin syyllinen!

    Mutta sen Hän on luvannut, että Hänet kyllä vielä näemme.

    .. tuo logiikkasi kaataa kaiken yksilöllisen vastuun pöpelikköön. En minä ole vastuussa siitä, että joku tahtoo sotia. Miksi joku täysin viaton lapsi joutuu pahoinpidellyksi, raiskatuksi, nälkään näännytetyksi, sodan runtelemaksi? Onko se jotenkin kollektiivisesti kaikkien ihmisten syy? Normaalienkin? Miten?

    Ei helvetti, alan suuttua.

    Miksi se sinun pyhä jeesuksesi ei tee mitään, vaikka viattomat kärsivät, kehitysvammaisia tapetaan, vastasynnyttäneitä väkisinmaataan, puolustuskyvyttömiä potkitaan ja kristillisten maiden miehet käyvät raiskaamassa kahdeksanvuotiaita thaityttöjä muutamalla dollarilla, perkele?! Mitä se jeesus siellä taivaassaan muka tekee, katsoo päältä vai? Missä ne enkelit ovat, kun ekstramaksusta lyödään lapsen päähän naula ja hänen kanssaan saa naida hänen kuolinkamppailunsa aikana (tämmöistäkin tapahtuu)?

    Eikö ainoa selitys tähän paskaan ole se, että mitään jumalaa ei kerta kaikkiaan ole? Ettekö te uskovaiset kerta kaikkiaan näe päivänselvää asiaa?

    V*u alkaa keittää minullakin. Tytsy vetää nyt vaan mehua nokkaan ja rukoilee nätin rukouksen, että tämä kurja juttu menee pois mielestä.

    Äänestä

  • muista tämä kirjoitti:

    Jeesuksella on vain meidän kätemme tässä maailmassa. Omalla elämällään Jeesus antoi esimerkin: hän auttoi ja armahti kaikkia ihmisiä. Samaan hän kutsui seuraajiaan. Itse hän kärsi väkivaltaisen kuoleman syyttömänä. Hän ei pakota ketään seuraansa eikä pakota myöskään hyvän tekemiseen. Tähän Jeesukseen uskon ja olen iloinen siitä, että Hän on vaikuttanut elämässäni vahvasti ja kauttani hyviä asioita myös lähimmäisilleni.

    taas se alkaa.

    "Jeesuksella on vain meidän kätemme tässä maailmassa."

    - En tajua.

    "Omalla elämällään Jeesus antoi esimerkin: hän auttoi ja armahti kaikkia ihmisiä."

    - Millä valtuuksilla hän armahti ketään? Oliko hän joku tuomari vai? Noup. Tarinan mukaan hän kuljeskeli naimatonna poikaporukassa kunnes hänet tapettiin. Syntymänsä jälkeen hänestä ei ole mitään tarinan tynkääkään liki kolmekymppiseksi.

    "Samaan hän kutsui seuraajiaan. Itse hän kärsi väkivaltaisen kuoleman syyttömänä."

    - Mitä ihmettä? Syyttömänä mihin? Eikös se ollut jesse itse, kun itsesä tappoi, koska hän tarinan mukaan on jumala, eli siis kolmasosa jumalasta, koska oli siis vielä se pyhä henki ja mitäs siinä valitat että jesse kuoli, kun se ei kumminkaan kuollut, kun se sitten kolmen päivän jälkeen, vai oliko se kolmenkymmenen päivän jälkeen haihtui savuna ilmaan ja on nyt sitten siellä jossain meitä tiirailemassa, paitsi että viime syksynä se nähtiin Sipoon Nesteellä.

    "Hän ei pakota ketään seuraansa eikä pakota myöskään hyvän tekemiseen."

    - Ei tietenkään. Ei minua Robin Hoodkaan vaadi tekemään yhtään mitään.

    "Tähän Jeesukseen uskon ja olen iloinen siitä, että Hän on vaikuttanut elämässäni vahvasti ja kauttani hyviä asioita myös lähimmäisilleni."

    - Jaa.

    Äänestä

  • kiltti täti kirjoitti:

    .. tuo logiikkasi kaataa kaiken yksilöllisen vastuun pöpelikköön. En minä ole vastuussa siitä, että joku tahtoo sotia. Miksi joku täysin viaton lapsi joutuu pahoinpidellyksi, raiskatuksi, nälkään näännytetyksi, sodan runtelemaksi? Onko se jotenkin kollektiivisesti kaikkien ihmisten syy? Normaalienkin? Miten?

    Ei helvetti, alan suuttua.

    Miksi se sinun pyhä jeesuksesi ei tee mitään, vaikka viattomat kärsivät, kehitysvammaisia tapetaan, vastasynnyttäneitä väkisinmaataan, puolustuskyvyttömiä potkitaan ja kristillisten maiden miehet käyvät raiskaamassa kahdeksanvuotiaita thaityttöjä muutamalla dollarilla, perkele?! Mitä se jeesus siellä taivaassaan muka tekee, katsoo päältä vai? Missä ne enkelit ovat, kun ekstramaksusta lyödään lapsen päähän naula ja hänen kanssaan saa naida hänen kuolinkamppailunsa aikana (tämmöistäkin tapahtuu)?

    Eikö ainoa selitys tähän paskaan ole se, että mitään jumalaa ei kerta kaikkiaan ole? Ettekö te uskovaiset kerta kaikkiaan näe päivänselvää asiaa?

    V*u alkaa keittää minullakin. Tytsy vetää nyt vaan mehua nokkaan ja rukoilee nätin rukouksen, että tämä kurja juttu menee pois mielestä.

    kun noita sekopäitten juttuja lukee.

    Ei ne mitään tajua ja siksi tuntuukin kammottavalta, että tuollaisten hihhulien käsissä maailma on. Bush paskat välittää vaikka napajäätiköt sulaa, kunhan vaan bisnes pyörii ja hänen joka-aamuinen kappelissa rukoilunsa taataan.

    Äänestä

  • kiltti täti kirjoitti:

    .. tuo logiikkasi kaataa kaiken yksilöllisen vastuun pöpelikköön. En minä ole vastuussa siitä, että joku tahtoo sotia. Miksi joku täysin viaton lapsi joutuu pahoinpidellyksi, raiskatuksi, nälkään näännytetyksi, sodan runtelemaksi? Onko se jotenkin kollektiivisesti kaikkien ihmisten syy? Normaalienkin? Miten?

    Ei helvetti, alan suuttua.

    Miksi se sinun pyhä jeesuksesi ei tee mitään, vaikka viattomat kärsivät, kehitysvammaisia tapetaan, vastasynnyttäneitä väkisinmaataan, puolustuskyvyttömiä potkitaan ja kristillisten maiden miehet käyvät raiskaamassa kahdeksanvuotiaita thaityttöjä muutamalla dollarilla, perkele?! Mitä se jeesus siellä taivaassaan muka tekee, katsoo päältä vai? Missä ne enkelit ovat, kun ekstramaksusta lyödään lapsen päähän naula ja hänen kanssaan saa naida hänen kuolinkamppailunsa aikana (tämmöistäkin tapahtuu)?

    Eikö ainoa selitys tähän paskaan ole se, että mitään jumalaa ei kerta kaikkiaan ole? Ettekö te uskovaiset kerta kaikkiaan näe päivänselvää asiaa?

    V*u alkaa keittää minullakin. Tytsy vetää nyt vaan mehua nokkaan ja rukoilee nätin rukouksen, että tämä kurja juttu menee pois mielestä.

    Onko tämä todella totta?
    Missä näin on tapahtunut?

    "...ekstramaksusta lyödään lapsen päähän naula ja hänen kanssaan
    saa naida hänen kuolinkamppailunsa aikana
    (tämmöistäkin tapahtuu)?"

    Kuvottavaa!!!

    Äänestä

  • Ei voi olla totta? kirjoitti:

    Onko tämä todella totta?
    Missä näin on tapahtunut?

    "...ekstramaksusta lyödään lapsen päähän naula ja hänen kanssaan
    saa naida hänen kuolinkamppailunsa aikana
    (tämmöistäkin tapahtuu)?"

    Kuvottavaa!!!

    ... joskus kevään mittaan tuli tällainen jakso, jossa yritettiin jäljittää tyttöä, joka oli mahdollisesti kaapattu ja myyty seksibisnekseen. Joku etsivä oli palkattu asiaa selvittämään, ja kun hän kävi läpi näitä hämäräpaikkoja (muistaakseni jossain latinalais-amerikkalaisella alueella), sieltä löytyi ekstrahintaa vastaan tällainenkin "palvelu".

    Se on jotain niin kuvottavaa, ettei sitä tahdo mitenkään ymmärtää. Tulee itku silmään kun ajatteleekin.

    Ja jeesus istuu taivaassa käsi poskella katselemassa?

    Tällaiset julmuudet jo sinänsä riittäisivät minulle todisteeksi siitä että minkäänlaista jumalaa tai suojelusenkeliä ei ole eikä voi olla.

    Jos joku nyt esittää minulle todisteet, että tällaista ei oikeasti tapahdu, olisin todella iloinen: olisin oikein mielelläni väärässä.

    Äänestä

ja lopetin. ei kiinnosta.

Äänestä
  • Luin uutisotsikot, ja sanoin Jeesus-uskolle
    'ja lopetin. ei kiinnosta. "

    koska uutisissa oli taas tapahtunut Pahaa maailmalla.

    Äänestä

  • muista tämä kirjoitti:

    Luin uutisotsikot, ja sanoin Jeesus-uskolle
    'ja lopetin. ei kiinnosta. "

    koska uutisissa oli taas tapahtunut Pahaa maailmalla.

    ja olemme saaneet itse aikaan kurjuutemme, ei Jeesus ole niihin syyllinen!

    Mutta sen Hän on luvannut, että Hänet kyllä vielä näemme.

    Äänestä

  • Mehutytsy kirjoitti:

    ja olemme saaneet itse aikaan kurjuutemme, ei Jeesus ole niihin syyllinen!

    Mutta sen Hän on luvannut, että Hänet kyllä vielä näemme.

    Tuo on todella sairasta.

    Äänestä

  • Mehutytsy kirjoitti:

    ja olemme saaneet itse aikaan kurjuutemme, ei Jeesus ole niihin syyllinen!

    Mutta sen Hän on luvannut, että Hänet kyllä vielä näemme.

    millään muotoa väkivallan kannattaja, mutta tuollaiset idioottimaisuudet saavat joskus harkitsemaan kantojeni tarkistamista.

    Äänestä

Hänestä ei ole yhtään aikalaisdokumenttia, joka muistellen hänen aiheuttamakseen väitettyyn kohuun, eripuraisuuteen ja väkivaltaan etenkin Jerusalemissa tuntuu käsittämättömältä. Mitään Jerusalemin maanjäristystä saati mellakointia ei ole dokumenteissa, ei Herodeksen järjestämää massamurhaa eikä edes Nasaretin kylää.

Keksitty sankarihahmo, jossa kytkyjä useisiin taruhahmoihin ja olleisiin sankareihin. Aikansa Robin Hood: köyhän ja alistetun kansan lohtu.

Äänestä
  • On se kumma, että Caligulan ja Neron kaltaisten sikailijoiden elämästä meillä on vaikka kuinka paljon luotettavaa tietoa...

    Mutta ns. Jumalan pojan elämästä meillä on vain kaikenlaista myyttiä ja legendaa...

    Tämä oletettu Jumala on selvästikin humoristi. Lähettää poikansa maan päälle mutta antaa tälle niin heikon kuuluvuuden, että hänen äänensä hukkuu kaikenlaisten elostelijoiden örvellykseen.

    Caligulan ja Neron patsaita voi katsella museoissa. Jeesuksen kuvaa ei ole missään. (Ne ystävällisen näköiset partahemmot eivät todennäköisesti muistuta tippaakaan Jeesusta. Jos siis jotain Jeesusta edes oli olemassa.)

    Äänestä

ainakin raamatun mytologiassa kuvattua kaveria ei ole koskaan ollutkaan.

Herää harhoistasi ja lopeta elämäsi tuhlaaminen.

Äänestä

niin tiesittekös tämän?

Äänestä

Jeesuksen pahimmat vastustajat olivat kirjanoppineet, fariseukset ja temppelin papisto, eritoten ylipappi.
Parhaiten hän viihtyi tavisten ja syntisten epäilijöiden seurassa.

Äänestä

etkä tiedä sinäkään. Kunhan vaan uskot jonkun kirjoittamaan juttuun.

Hahmona kaiketi ihan ok heppu, mutta niitä on kirjallisuus pullollaan. Vaikkapa Robin Hood. Mitä mieltä olet hänestä?

Äänestä
  • Kyllä vaan tiedän. Ja uskon. On se ok jamppa.

    Roope varasti rikkailta ja antoi köyhille.
    Jeesus antoi köyhille omaisuuden Taivaasta eikä varastanut keneltäkään mitään.

    Äänestä

  • Mehutytsy kirjoitti:

    Kyllä vaan tiedän. Ja uskon. On se ok jamppa.

    Roope varasti rikkailta ja antoi köyhille.
    Jeesus antoi köyhille omaisuuden Taivaasta eikä varastanut keneltäkään mitään.

    taivaasta haki pätäkkää? No jopas oli heppu.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    taivaasta haki pätäkkää? No jopas oli heppu.

    ja fyrkendaalin lisäksi vielä enempi, nimittäin omistusoikeuden ikuiseen valtakuntaan.

    Äänestä

  • Mehutytsy kirjoitti:

    ja fyrkendaalin lisäksi vielä enempi, nimittäin omistusoikeuden ikuiseen valtakuntaan.

    .. nyt minä lähden tästä jäähtymään. Koettakaa attekamut kestää pitempään...

    %&#¤"*&%

    Äänestä

Hän oli uskontojen vallan vastustaja eikä perustanut mitään uskontoa. Hän perusti liikkeen, joka perustuu henkilökohtaisiin mieltymyksiin, joka on aivan eri asia kuin uskonto. Hän tarkoitti että Hänen kaltaisensa kokoontuisivat yhteen vaatimattomissa puitteissa.

Te ihmiset jotka rakastatte organisaatiomaista tasapäistämistä ja muiden paheksuntaa siitä syystä että olette "paskahousuja", teette pertin kaltaisten elämän kurjaksi. Puheita vapaudesta totetuttaa omia mieltymyksiään kyllä pidetään suureen ääneen, jotka unohdetaan kun äänet on laskettu;niin äänestäjät kuin äänestetyt unohtavat.

Jos joku rinnastaa Pertin tällaisiin, en ihmettele lainkaan että Pertti tuntuu pelottavalta ja vieraalta. Ota Pertti vastaan, niin huomaan että Hän piristää seksielämääsi. Pertti on perverssi pornokauppias, joka tekee myös kotikäyntejä ja lupaa palata pian asiaan.

Äänestä

Tiesittekö että Jeesuksen väitetty ylösnousemus ja sen jälkeiset tapahtumat kuvataan raamatussa ainakin viidellä täysin erilaisella tavalla?

Oletko nyt ihan varma, että kaikki viisi ovat ihan totta? Kun kerran raamattu ei valehtele, eikä siellä ole mitään mikä ei olisi totta?

Ihan noin maalaisjärjelläkin tajuaa, että jos samasta asiasta kerrotaan viisi täysin erilaista versiota, niin silloin valehdellaan eli puhutaan puhdasta satuja.

Äänestä

Vaikka me nyt täällä 2000-luvulla maalaisimme itsemme räikeän punaraidallisiksi ja kiljuisimme jeesusta kurkut verillä, ei se muuttaisi sitä faktaa, että jeesuksesi on satuhahmo.
Minulle on aivan sama, millaisia rinnastuksia sinä, jokin lahko tai muu lohko jeesuksesta tekee, sillä se ei muuta totuutta jeesuksen olemassaolosta.


>>>Jos joku rinnastaa Jeesuksen tällaisiin, en ihmettele lainkaan että...

Äänestä

Evankeliumien Jeesus ei ollut historiallinen henkilö, vaan vertauskuva, jonka merkitystä kristinusko ei ole ymmärtänyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tämän? kirjoitti:

Hän oli uskontojen vallan vastustaja eikä perustanut mitään uskontoa. Hän perusti liikkeen, joka perustuu henkilökohtaiseen uskoon, joka on aivan eri asia kuin uskonto. Hän tarkoitti että Hänen omansa kokoontuisivat yhteen vaatimattomissa puitteissa.
Me ihmiset jotka rakastetaan organisaatioita, väärennettiin Hänen tarkoituksensa ja rakennettiin pönöttäviä virkajärjestelmiä pappeineen piispoinen paaveineen ja rakennettiin kalliille tonttimaalle kalliita pelottavan pompöösejä kirkkorakennuksia jotka seisovat suurimman osan ajasta tyhjillään ovet lukossa.
Jos joku rinnastaa Jeesuksen tällaisiin, en ihmettele lainkaan että Jeesus tuntuu pelottavalta ja vieraalta. Ota Jeesus vastaan, niin huomaat että Hän on sinun henkilökohtainen Vapahtajasi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu