Aatami ja Eeva olivat siis onnellisia paratiisissa. Raamattu kertoo meille, että käärme tulee Aatamin ja Eevan luokse pahat mielessään. Hei hetkinen, mitä Raamattu kertoo meille ? Kaikkihan oli sangen hyvää, minkä Jumala loi, niinhän Raamattu kertoo meille. Mistä nuo pahat ja kavalat ajatukset sitten tulivat ihmistä kohtaan, sehän onkin seuraava kysymyksemme? Jumala loi myös enkelit ja kerubit, jotka ovat ihmiskunnalle näkymättömiä, mutta Jumalalle näkyväisiä. Enkeleille Jumala antoi myöskin saman vapauden kuin ihmisille. Yksi kerubi aloitti kapinan Jumalaa vastaan ja veti osan enkeleistä mukaansa tähän kapinaan. Tuo kerubi oli Raamatun mukaan erittäin kaunis ja hän ylpistyikin kauneudestaan ja nousi Jumalaa vastaan. Jumala joutui ajamaan valtapiiristänsä pois nämä kapinalliset. Tämän kapinan johtaja tunnetaan tänään nimillä perkele ja saatana, joka tarkoittaa vastustajaa. Sen tähden perkele vihaa kaikkea Jumalan luomaa ja siksi hän haluaakin tuhota ihmisen. Paratiisissa perkele puhuukin käärmeen suulla. Raamattuhan opettaa meille, että se, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, on se vanha käärme. Käärme sanoi vaimolle; “Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista”. Tämähän onkin jo tuttua myös meille tämän päivän ihmisille. Tässä maailmassahan päivittäin kuulemme tuon saman sanoman, onkohan Jumala todellakin sanonut näin ei varmaankaan. Asia on kyllä ihan toisin niin kuin Jumala sanoi ja eihän Jumala nyt tätä tarkoita mitä Hän on sanonut, vaan kyllä tämä asia on nyt niin kuin minä sen ajattelen.
Vaimo olikin valppaana paratiisissa ja sanoi ihan oikein käärmeelle; ” Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa, mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi”. Käärme vastaa vaimolle; “ ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niin kuin Jumala tietämään hyvän ja pahan”. Käärme valehteli ensimmäiseksi sanomalla; “ette suinkaan kuole”, sen jälkeen käärme sanoi totuuden, “te tulette niin kuin Jumala tietämään hyvän ja pahan”. Tämä onkin saatanan taktiikka tässä maailmassa, kun hän eksyttää ihmisiä pois Jumalan luota. Hän sekoittaa valheen ja totuuden ja myös aina yleensä tässä järjestyksessä ensin valhe ja totuus. Sanoihan Jumala, että jos syötte hyvän- ja pahantiedon puusta, niin te kuolemalla kuolette. Käärme valehteli sanoen, hei ette te suinkaan kuole. Tämä oli valhe ja kun tämän valheen vastaanottaa, niin ei se totuus, minkä hän sanoi enää ihmistä auta, vaan päinvastoin ihminen on saanut tiedon pahasta ja joutunut tuon pahan tiedon valtaan, eikä se hyväkään enää voi auttaa.
Otan tähän yhden esimerkin lapsuusvuoteni kokemuksesta. Olin lapsena isäni kanssa meidän kesämökillä ja siellä isäni ja äitini aina viljelee perunoita, porkkanaa ja erilaisia kasviksia ja vihanneksia. Eräänä kesänä myyrät innostuivat syömään meidän porkkanoita, jotka olivat kasvamassa meidän kasvimaalla. Myyrät tekivät paljon tuhoa tuolla kasvimaalla ja näytti siltä, että myyrät saavatkin suurimman osan tuosta porkkanasadosta. Isäni tuskastui ja päätti hävittää nuo myyrät ja kävi ostamassa porkkanoita kaupasta ja toi ne mökille. Hän halkaisi jokaisen porkkanan kahtia ja laittoi porkkanan väliin myrkkyä. Sen jälkeen hän kaivoi nuo porkkanat maahan ja se keino tekikin sellaisen vaikutuksen, että suurin osa porkkanoista pelastui sittenkin meille. Tuo porkkana oli hyvää ja terveellistä niin pitkään kunnes siihen laitettiin myrkkyä. Myrkky teki siitä kuolettavan, myyrät luulivat saavansa herkullisia porkkanoita, mutta ne saivatkin kuoleman herkkujen sijaan.
Samoin myös teki käärme paratiisissa, hän sekoitti valheeseen totuutta, joka ei enää olekaan totuutta, vaan se oli kuolettavaa myrkkyä joka tappoi. Siihen saakka kun ihminen oli uskonut paratiisissa Jumalaa, muistutti tuo hyvän- ja pahantiedon puu heille kuolemasta ja kirouksesta, joka kätkeytyi tuohon puuhun. Mutta heti kun ihminen alkoi kuunnella käärmeen ääntä, niin hän näki sen puun, johon oli kätkettynä kuolema ja kirous, hyvänä, ihanana ja suloisena puuna, joka antaa vielä ymmärrystäkin. Kun ihminen lakkaa kuuntelemasta Jumalaa, niin silloin ihmisen maailmankuva ja kaikki asiat, mitä on tässä maailmassa vääristyvät. Kaikki näyttää sen jälkeen erilaiselta, kaikki vääristyy ihmisen mielessä. Tämä onkin saatanan taktiikka hän maalaa kaiken oikein kauniisti, aivan samoin kuin se porkkana siellä kasvimaalla sekin oli oikein herkullinen, mutta sen sisällä olikin kuolema. Tämä onkin ihmisen ongelma, ihminen näkee vain asioiden ulkokuoren, muttei niiden sisintä olemusta. Sen tähden kaikkein paras vaihtoehto onkin Jumalan sanan noudattaminen. Tämä kirouksen ja kuoleman puu olikin nyt vaihtunut niin puoleensavetäväksi, ettei ihminen voinut vastustaa kiusausta ja näin ihminen otti sen puun hedelmästä ja lankesi syntiin. Ja näin ihminen vaihtoi Jumalan rakkauden ja pyhyyden, kuolemaan ja kiroukseen. Ihminen joutui synnin orjuuden alle, jota kuvaa hyvin sanat, synnin pakkovalta. Sanoohan Raamattu, että “saatana on vanginnut ihmisen tahtoansa tekemään”. Usein ihmiset haluavat tehdä elämässään hyviä kauppoja ja varovat tekemästä huonoja kauppoja. Paratiisissa tehtiin todella huono kauppa, siunaus vaihdettiin kiroukseen. Sinä voit tehdä hyvän “kaupan” uskomalla Jumalaan ja antaa elämäsi Hänelle kokonaan. 1 Moos 3:1-5.
http://koti.phnet.fi/petripaavola/Usko Jumalaan

Vastaukset 7
Vanhimmat
Myrkkyä ja herkkua näyttää olevan tässäkin sekaisin.
Vaimo olikin valppaana paratiisissa ja sanoi ihan oikein käärmeelle; ” Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa, mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi”. Käärme vastaa vaimolle; “ ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niin kuin Jumala tietämään hyvän ja pahan”. Käärme valehteli ensimmäiseksi sanomalla; “ette suinkaan kuole”, sen jälkeen käärme sanoi totuuden, “te tulette niin kuin Jumala tietämään hyvän ja pahan”. Tämä onkin saatanan taktiikka tässä maailmassa, kun hän eksyttää ihmisiä pois Jumalan luota. Hän sekoittaa valheen ja totuuden ja myös aina yleensä tässä järjestyksessä ensin valhe ja totuus.
Miksi et auta minua?
Mihin kysymyksiin???
Pistäpäs kysymyksesi tuonne -->
[email protected]
Viesti ja minulle tärkeät kysymykset löytyvät syntigenren viestistä Onebody, auttaisitko?
En uskalla kohdata sinua kahden kesken, koska tunteeni sinua kohtaan ovat no, sanotaanko vaikka suuret. Siksi toivon, että voisit vastata kysymyksiini tällä julkiselle keskustelufoorumilla.
Rakkaudella Ullasi
PS: Iljetykset joutuvat kadotukseen, näin sanoo Herra!
Käärmehän kertoi totuuden sanoessaan ette suinkaan kuole. Omenahan ei tappanut vaan "avasi heidän silmänsä". Vai tarkoittiko Jumala sanoessaan että omena tappaa sitä, että jos sen omenen syö, niin Jumala tekee heistä kuolevaisia? Millä oikeudella Jumala edes rankaisi Aatamia ja Eeva omenan syönnistä? Hehän eivät vielä tienneet mikä on oikeaa ja väärää ja siksi he eivät tienneet että Jumalan käskyn noudattamatta jättäminen on väärin. Eikös Jumala ole kaikkitietäväinen? Jos hän on, kuten Raamattu kertoo, hän olisi tiennyt lankeamuksesta jo etukäteen ja hän olisi voinut heittää Luciferin helvettiin ennenkuin hän olisi edes ehtinyt edes ylpistyä.
Eikö kukaan osaa vastata?