Kummastunut

Olin tuossa häissä, mukavissa. Sinne tuli pappi ja kanttori. Olen luterilainen, joka ihmettelin, onko siellä ort. kirkossa prokokollassa kanttori ennen pappia.

Tapahtui näin: Kun olimme kirkon jälkeen juhlissa, kanttori pomppasi ylös ja piti puheen seurakunnan puolesta. Sen jälkeen vasta pappi punastellen piti puheensa.

Olen jotenkin kuvitellun, että ainakin ort. kirkossa olisi jonkinlainen hierarkia. Kanttori oli nainen ja pappi tietysti mies. Tiedän, että teillä on vain miespappeja. Kuitenkin pappi on pappi ja kanttori on kanttori.

Tällä kanttorilla on tosi räkäinen ja ikävä nauru; oli ykkönen kuin olisivat olleet hänen häänsä!

Ihmetellen kysyn?
252283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

tutulta. Halusikohan hän nolatapapin, ehkä!

Äänestä
  • se että papin pitäisi kertoa omaisille minkälainen vainaja oli. Eköhän omaiset tiedä paremmin tämän asian. Muuten ortodoksisessa protokollassa pappi on ensin.

    Äänestä

  • kummastuttanut kirjoitti:

    se että papin pitäisi kertoa omaisille minkälainen vainaja oli. Eköhän omaiset tiedä paremmin tämän asian. Muuten ortodoksisessa protokollassa pappi on ensin.

    ortokirkossa ei ole protokollaa vapaiden tilanteiden suhteen. Kyllä kanttori voi puhua, jos haluaa....pappikin saa jos siltä tuntuu....

    Äänestä

  • että pappi on ensin, kirjoitti:

    ortokirkossa ei ole protokollaa vapaiden tilanteiden suhteen. Kyllä kanttori voi puhua, jos haluaa....pappikin saa jos siltä tuntuu....

    Usein papit eivät edes osaa puhua.
    Olen ollut mm. hautajaisissa jossa eräsä pappi yritti puhua, siis yritti, täyttä soopaa.
    Olisipa silloin edes kanttori puhunut asiaa.
    Saarnaoppi taitaa ort. puolella olla hukassa

    Äänestä

  • mieltä kirjoitti:

    myös kanttoreille sallittua! Olisi nyt vetäissyt vielä kimeät soolot juhlan kunniaksi!

    Äänestä

  • minä. En edes ole häissä mukana, ne on niin pitkäveiteisiä, kun siellä on paljon luterilaisia. Luterilaiset ovat häissäkin niin synkkiä... =((
    Saatikka hautajaisissa.. Luterilaiset ortodoksit älkää edes vaivautuko vastaamaan tähän....

    Äänestä

  • =)) kirjoitti:

    minä. En edes ole häissä mukana, ne on niin pitkäveiteisiä, kun siellä on paljon luterilaisia. Luterilaiset ovat häissäkin niin synkkiä... =((
    Saatikka hautajaisissa.. Luterilaiset ortodoksit älkää edes vaivautuko vastaamaan tähän....

    huono käytös ei ole hauskaa edes ortodokseille!

    Äänestä

  • =)) kirjoitti:

    minä. En edes ole häissä mukana, ne on niin pitkäveiteisiä, kun siellä on paljon luterilaisia. Luterilaiset ovat häissäkin niin synkkiä... =((
    Saatikka hautajaisissa.. Luterilaiset ortodoksit älkää edes vaivautuko vastaamaan tähän....

    Luterilaiset on kaikki niin synkkiä eikä ymmärrä edes ryypätä aina kun mahdollista! Eikä niillä edes joka toinen pappi ja kanttori ole alkoholisti! Vaikka eikös Raamattu nimenomaan kannusta kaikkia jatkuvasti juopumaan? Tylsiä tyyppejä...

    Äänestä

ollut maistissa?

Äänestä
  • yksikään kanttori ei ole kärähtänyt humalassa ratista, ja toiseksi, kanttorit eivät ole koskaan olleet humalassa palveluksen aikana. Jos häissä tai muissa juhlissa tarjotaankin alkoholia ni eivät he varmaankaan juo talon kaikkia viinoja!! Paremminkin hävetä saa papin puolesta hänen tyhmää käytöstä, nimimerkillä tästäkin asiasta on kokomusta. NAISKANTTORI.

    Äänestä

  • (O) kirjoitti:

    yksikään kanttori ei ole kärähtänyt humalassa ratista, ja toiseksi, kanttorit eivät ole koskaan olleet humalassa palveluksen aikana. Jos häissä tai muissa juhlissa tarjotaankin alkoholia ni eivät he varmaankaan juo talon kaikkia viinoja!! Paremminkin hävetä saa papin puolesta hänen tyhmää käytöstä, nimimerkillä tästäkin asiasta on kokomusta. NAISKANTTORI.

    sinä sitä jaksat heitellä paskaa! Muuhunkin kuin viattomien tuulilaseihin!

    Äänestä

  • (O) kirjoitti:

    yksikään kanttori ei ole kärähtänyt humalassa ratista, ja toiseksi, kanttorit eivät ole koskaan olleet humalassa palveluksen aikana. Jos häissä tai muissa juhlissa tarjotaankin alkoholia ni eivät he varmaankaan juo talon kaikkia viinoja!! Paremminkin hävetä saa papin puolesta hänen tyhmää käytöstä, nimimerkillä tästäkin asiasta on kokomusta. NAISKANTTORI.

    ollut kanttori humalassa palveluksessa!

    Äänestä

ja toimituskieltoa hieman!

Äänestä
  • mainetta pilaamasta! Tai ainakin testit käyttöön!

    Äänestä

  • pois kanttorien kirjoitti:

    mainetta pilaamasta! Tai ainakin testit käyttöön!

    on tarpeeksi syvä bassoääni niin eihän se sitten mitään haittaa, vaikka olisi nainenkin

    Äänestä

  • jos kanttorilla kirjoitti:

    on tarpeeksi syvä bassoääni niin eihän se sitten mitään haittaa, vaikka olisi nainenkin

    että kyllä pesee

    Äänestä

  • pois kanttorien kirjoitti:

    mainetta pilaamasta! Tai ainakin testit käyttöön!

    SINUT minä vielä "kaivan" esille, joka sanoit, että AKAT pillavat kanttoreitten mainetta!!!? Kuulustelen kaikki UKKO kanttorit, mitäs siihen sanot?

    Äänestä

meidän tulee muistaa, että nauraminen on vaarallista ja häät surujuhla, johon jokaisen on asennoiduttava tilanteeseen sopivalla synkkyydellä.

Äänestä
  • mulla häät!

    Äänestä

Ei kanttorin kuulu puheita pitää vaan papin. Papin puheen jälkeen voi kanttori puhua (miel. silloin kun ohjelmassa on "sana on vapaa"), mikäli kokee sen niin välttämättömäksi. Hyvät käytöstavat olisi kanttorille tarpeen, ettei itseänsä mollaa.

Äänestä

toimituksessa kirkossa? Siellä pappi jo pitää puheen. Muiden (omaisten) puheiden aika on kirkon jälkeen.

Äänestä
  • oman egon esille tuominen ei sovi oli kanttori miten suuri diiva hyvänsä.

    Äänestä

  • on käytöksessä kirjoitti:

    oman egon esille tuominen ei sovi oli kanttori miten suuri diiva hyvänsä.

    räkäinen nauru sopii harvemmin muuhun julkiseen esiintymiseen kuin stand-up -komiikkaan, myönnetään.

    Mutta mietihän, jos kanttori olisi ollut luterilainen ja mies, millaisen käytöksen olisit häneltä kelpuuttanut valittamatta luterilaisuus -palstalle...?

    Äänestä

  • varsinkin kirjoitti:

    antavat pappien hoitaa puhumisen. En ole luterilaiselta puolelta koskaan tavannut mitään vastaavaa. Sen verran paljon on pitänyt häissä, hautajaisissa ym. olla mukana.

    Äänestä

Savossa on mieskanttori, joka toimii kuvatulla tavalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kummastunut kirjoitti:

Olin tuossa häissä, mukavissa. Sinne tuli pappi ja kanttori. Olen luterilainen, joka ihmettelin, onko siellä ort. kirkossa prokokollassa kanttori ennen pappia.

Tapahtui näin: Kun olimme kirkon jälkeen juhlissa, kanttori pomppasi ylös ja piti puheen seurakunnan puolesta. Sen jälkeen vasta pappi punastellen piti puheensa.

Olen jotenkin kuvitellun, että ainakin ort. kirkossa olisi jonkinlainen hierarkia. Kanttori oli nainen ja pappi tietysti mies. Tiedän, että teillä on vain miespappeja. Kuitenkin pappi on pappi ja kanttori on kanttori.

Tällä kanttorilla on tosi räkäinen ja ikävä nauru; oli ykkönen kuin olisivat olleet hänen häänsä!

Ihmetellen kysyn?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu