Alla poliisin esitutkinnan paatos koskien rikosilmoitusta syrjinnasta jehovantodistajien konventin yhteydessa kesalla 2005. Paatos on alla kokonaisuudessaan.
Ei rikosta
Poliisille on tehty syrjintänä kirjattu rikosilmoitus, jossa
ilmoittajat katsovat joutuneensa syrjinnän kohteeksi, kun
heiltä on evätty pääsy Jehovan Todistajien piirikonventtiin
Helsingin jäähallissa.
Ilmoittajat ovat vedonneet siihen, että tilaisuus on ollut
kaikille avoin ja että heitä estettiin pääsemästä
tilaisuuteen uskonnollisista syistä, koska osa heistä on
entisiä Jehovan todistajia.
Lähtökohtaisesti tämäntyyppiset uskolliset tilaisuudet ovat
avoimia kaikille. Lienee kuitenkin kohtuullista ja
oikeudenmukaista huomioida tilaisuuden luonne, se että
yhteen on kokoontunut suuri joukko kansalaisia, joita
yhdistää yhteinen vakaumus ja usko.
Ilmoitustietojen ja suoritettujen kuulustelujen perusteella
käy ilmi, että ilmoittajilla on voimakas vastakkainen
mielipide järjestetyn tilaisuuden osallistuneiden Jehovan
Todistajien tunnustamaan uskoon.
Ilmoituksessa kuvatunkaltaisten suurten yleisötapahtumien
järjestämiseen liittyy paitsi ilmoitusvelvollisuus
viranomaisille, myös velvollisuus huolehtia tilaisuuden
järjestyksenpidosta. Ilmoituksessa kuvattu tilaisuus
täyttänee yleisötilaisuuden määritelmän, josta taas
säännellään kokoontumislaissa. Kokoontumislain 17§:n mukaan
yleisen kokouksen ja yleisötilaisuuden järjestäjän on
huolehdittava järjestyksen ja turvallisuuden säilymisestä
sekä lain noudattamisesta tilaisuudessa.
Laki järjestyksenvalvojista, lain 6§:n mukaan
järjestyksenvalvojan on estettävä pääsy toimialueelleen
henkilöltä, jonka päihtymyksen, käyttäytymisen tai
varustautumisensa vuoksi on perusteltua syytä epäillä
vaarantavan järjestystä tai turvallisuutta.
Ilmoituksentekijät ovat olleet tapahtuma-aikaan pitämässä
Jehovan Todistajien vakaumuksen vastaiseksi luonnehdittavaa
mielenilmaustaan lähistöllä ja jakaneet siellä omia,
kantaansa koskevia lehtisiä.
Katson, että olosuhteet huomioiden tilaisuuden
järjestysmiehillä on saamiensa selvitysten perusteella ollut
perusteltu syy olettaa järjestyshäiriöiden mahdollisuutta,
mikäli ilmoittajia ei olisi poistettu tilaisuudesta.
Mielestäni järjestyksenvalvojat ovat toimineet lain suomien
mahdollisuuksien ja harkintavaltansa puitteissa.
Mielestäni tilaisuuden luonne, voimakas
uskonnollissävytteinen vakaumus osallistujia yhdistävänä
tekijänä ei välttämättä ole oikea paikka esittää
vastakkaisia näkemyksiä ja voi olla perustellusti
tilaisuuden turvallisuuteen vaikuttava riskitekijä.
Katson, ettei asiassa ole syytä epäillä rikosta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Vuonna 1999 mielenosoitustoiminnan aloittaneen UUT ry:n ja entisten Jehovan todistajien järjestämä mielenosoitus Jehovan todistajien vuotuisen suurimman juhlaan vuonna 2006.
Kuvia vuoden 2006 Tampereen Pirkkahallin edustalta:
http://www.veljesseura.org/kuvat/varjo06j01_th.jpg
http://www.veljesseura.org/kuvat/varjo06j02_th.jpg
Sekä kuvien täysikokoiset versiot:
http://www.veljesseura.org/kuvat/varjo06j01.jpg
http://www.veljesseura.org/kuvat/varjo06j02.jpg
UUT ry mielenosoitustoiminnan taustoja:
UUT ry aloitti mielenosoitustoimintansa vuonna 1999. Toiminta on ollut julkista, ja mediahakuista mielenosoituksineen.
UUT ry:n puheenjohtajana toimii evankelisluterilaisen kirkon pappi Leena Ranta, mainitsee vapaa-ajattelijat lehti 2001/01.
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lehti/2001_01/pj.html#p appi
UUT ry:lle toiminnalle vuosille 2001 ja 2002 oli kansanedustaja-rovastin aloitteesta ehdotettu valtion talousarvioon rahallinen tuki. (vuodelle 2001 500 000 mk; 2002 100 000 euroa) http://www.eduskunta.fi/
UUT ry:n toiminnan muita rahoittajia ovat olleet mm. RAY.
UUT ry:n toimintaa mainostaa aktiivisesti kotisivullaan Suomen evankelis-luterilainen kirkko.
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/E1E9154DE2F9A580C2257 13A0029CAAC?OpenDocument&lang=FI
"Suomessa entiset Jehovan todistajat ovat Uskontojen Uhrien tuki Ry:n kanssa järjestäneet mielenosoituksia erään Jehovan todistajien vuosittaisen suurimman kokoontumisen, Helsingin piirikonventin, yhteydessä vuodesta 1999 alkaen.[67] Vuonna 2006 mielenosoitus järjestettiin Helsingin lisäksi myös Tampereella pidettävän piirikonventin yhteydessä."
Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Jehovan_todistajat#_note-67
"Pappi Uskontojen uhrien tuki ry:n puheenjohtajana Vapaa Ajattelija 1/2001";
"Ateistiystäväni ihmetteli jo tilaisuuden alussa sitä, että pöytiin oli jaettu evankelisluterilaiset virsikirjat. Vielä hämmästyneempi hän oli, kun tilaisuudessa veisattiin virsiä.
Toinen ystäväni, joka katsoo olevansa evankelisluterilaisen uskonnon uhri, toi minulle Kauneus ja Terveys -lehden numeron 3/2001. Siinä esitellään Uskontojen uhrien tuki ry:tä. Kun luin jutun, hän kertoi siitä, miten hänen evankelisluterilaiset sukulaisensa ovat vuosikymmeniä terrorisoineet häntä, ja hän pyysi minua ehdottomasti kirjoittamaan asiasta Vapaa Ajattelija –lehteen. Hän oli hyvin loukkaantunut siitä, että Uskontojen uhrien tuki ry siirtää toisten uskontojen uhreja evankelisluterilaisen kirkon uhreiksi.
Jutun alussa kerrotaan, että Uskontojen uhrien tuki ry:n puheenjohtaja on evankelisluterilaisen kirkon pappi Leena Ranta (Internetissä liikkuneiden vahvistamattomien tietojen mukaan Leena Ranta on kuitenkin muuttamassa ulkomaille ja puheenjohtajuus palautuu alkuperäiselle puheenjohtajalle) . Hän aloittaa haastattelunsa moittimalla muiden uskontojen pöydillä olevia jumalia ja kehumalla evankelisluterilaisen kirkon liikkumavapautta. Puheenjohtaja, pastori Leena Ranta toteaa myös, että ”emme ole uskonnottomia tai uskonnonvastaisia”
Lähde: http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lehti/2001_01/pj.html#pappi