Tulipa tässä mieleeni, että K. Martelius taannoin ansiokkaasti informoi, jotta suomessa miehet hakkaavat vaimojaan rutiininomaisesti.
No, niinkai sitten. Tässäpä femokraateille esimerkki siitä millainen on valkoisen lihaa syövän heteromiehen päivä.
Teksti by Octavius.
Suomalainen VHM houkutteli unta, sillä kello oli jo paljon ja aamulla odotti uusi ja rankka työpäivä. Hän huokasi ja ajatteli osaansa. Jonkun on sekin tehtävä, hän ajatteli ja vaipuessaan horteeseen hän kävi mielessään kuluneen päivän tapahtumia.
Normipäivä, ei sen kummempaa. Aamulla herätyskellon pirinän vaiettua hän oli pahoinpidellyt lievästi vaimoaan, ei kuitenkaan aivan mustelmilla saakka. Ajaessaan töihin 8,5 litran moottorilla varustetulla erittäin suuripäästöisellä Hummerillaan hän oli yrittänyt ajaa parin pyörätuolissa suojatietä ylittävän tummaihoisen kuuromykkäsokean lesbon ylitse, mutta ei aivan ollut onnistunut. Hieman jälkeenpäin se häntä harmitti, mutta tuleehan noita tilaisuuksia vielä. Ja Hummerin lokasuojatkin säilyivät ehjinä.
Aamupäivä oli mennyt paskan hajussa. Hän oli ryhmineen korjannut vuotaneen jätevesiputken asiakasyrityksen hätäilmoituksen saatettua heidät paikalle. Työ oli likaista ja raskasta. Ulkona oli tuiskuttanut lunta ja hän oli kastellut vaatteensa asetellessaan putkiliitoksia kohdalleen. Urakan jälkeen lämmin suihku oli tehnyt hyvää. Suihkussa hän oli valuttanut vettä oikein kunnolla tarkoituksena lisätä Saharan eteläpuolisten alueiden kuivuutta.
Lounas Sundsmanilla oli korjannut päivää oikealle raiteilleen. Hän oli rotarykavereidensa kanssa suunnitellut Suomen entisten Afrikan siirtomaiden raja-asioita. Oli tärkeää saada tilanne jatkumaan niin, että riisto jatkuisi ja etniset levottomuudet Afrikassa saataisiin lietsottua uusien kansanmurhien asteelle.
Matkalla takaisin töihin hän oli pysähtynyt Postitalon eteen suojatielle, tehnyt natsitervehdyksen Mannerheimin patsaalle, laulanut Horst Wesselin ja elehtinyt provosoivasti maahanmuuttajille sekä hakannut niitä pari kappaletta. Rasistinen väkivalta oli hänestä kivaa ja hänestä tuntui, ettei hän tullut ilman sitä millään toimeen.
Iltapäivä oli mennytkin sitten rystyset hieman ruhjeilla rakenteellisen rasismin parissa. Töihin oli hakenut markkinointijohtajaksi burkhaan pukeutunut ainoastaan pastua puhuva nainen. Hän oli nauttinut rakenteellisen rasismin lämpimästä tunteesta torjuessaan hakemuksen. Sen jälkeen hän oli ilmoittanut organisaationsa edellisen vuoden tulospalkkioista. Miehet saisivat 100 %:n bonukset ja naiset saisivat tyytyä 80 %:iin. Tulipahan sekin homma hoidettua ja hän oli raportoinut toimenpiteistään salaiselle Rakenteellisen Rasismin levittämiseen vihkiytyneelle Wunderbaum-organisaatiolle.
Työpäivän päätteeksi odotti muutama yhtiökokous. Hän oli kerännyt kavereiltaan valtakirjoja, joilla varmistettiin yhtiöiden hallitusten miesvoittoisuus. Tärkeää oli myös saada yhtiöiden hallituksiin jäseniä, jotka jatkaisivat yhtiöiden harrastamaan massiivista kehitysmaiden riistoa. Valkoisen miehen taakkakin pitää jonkun kantaa ja kyykyttää etenkin Afrikan valtioita.
Töiden jälkeen odotti luento. Hän piti luentosarjaa kulttuurikeskus Caisassa, jossa hän opasti maahanmuuttajamiehiä oikeaan ja tarpeeksi julmaan perheväkivaltaan. Sillä kertaa oli vuorossa parvekkeelta heittäminen ja siihen liittyvät käsiotteet. Piti oppia varomaan jännetuppitulehdusta ja ranteenkin kanssa saa olla tarkkana. Eivät ne maahanmuuttajareppanamiehet muuten osaisi, ei millään.
Luennon jälkeen hän suuntasi kotiinsa ja söi päivälliseksi kolme kiloa salametsästetyn saimaannorpan raakaa lihaa. Päivällisen jälkeen hän laajensi ekologista jalanjälkeään kaatamalla kaksi hehtaaria takapihallaan kasvavaa sademetsää ja työskentelemällä pari tuntia rakenteilla olevalla omalla kotikäyttöön tarkoitetulla ydinvoimalallaan. Laitos alkoikin olla jo käyttövalmis.
Illalla odotti vielä pari pientä askaretta. Hän murhasi rutiininomaisesti toisen lapsistaan, pahoinpiteli vaimonsa ja raiskasi anoppinsa. Anopin raiskaaminen otti koville, mutta jonkunhan sekin on tehtävä.
Normipäivä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Johan taas sain hauskuutta kehiin kun luin tuota sun tekstiä!! Loistava teksti!! =D =D Juhannukset kaikille!!
Hauskaa jussia sinullekin.
Mitäs me kapitalistiriistäjät. ;D
olisi kyllä parempi sitruunamajoneesin kera...