aidan

Näin unkarinsyreeniaidan, joka oli leikattu puoliksi maata myöten. Jäljelle jäänyt puoli antoi näkösuojaa ja kukki kauniisti. Toiselle puolelle tuli uutta kasvua runsaasti. Olisikos se hyvä keino uudistaa vanha aita?
- Nyt mietinkin, että leikkaisinko ensin etelä- vai pohjoispuolen tai toiselta rajalta itä- vai länsipuolen. Onko ehdotuksia? Entäs leikkausajankohta: keväällä?
- Olen tänä keväänä "hoitanut" aitaani erityisesti: antanut paljon multaa, lannoittanut ja poistanut kuivat oksat, jotta se kestäisi rankemmatkin hoitotoimet.
- Leikkaanko maata myöten vai jätänkö 10 cm tapit? Entäs kun saan uutta kasvua, leikkaakso sitä vuosittain, kunnes saavuttaa sopivan korkeutensa.
- Koskas sitten leikkaisin toisen sivun?
5383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

olisi ainakin minun mielestäni järkevin suorittaa vain harventamalla: pensaasta leikataan pois muutama oksa/vuosi. Toimenpide tehdään keväällä ennen silmujen avautumista tai sitten kesällä kukinnan jälkeen.
Poistettava oksa leikataan mahdollisimman läheltä maanrajaa eli ei jätetä pitkiä oksatappeja tauteja keräämään. Osan tyviversoista, joita pensas monesti kasvattaa todella runsain määrin voi napsia pois milloin vain, ellei halua pensaan leviävän niiden avulla aivan valtoimenaan.
Muuten syreeniä ei kannata leikata vaan sen annetaan kasvaa rauhassa omaan tahtiinsa.

Äänestä
  • Veikkaan, että oksa kerrallaan nuorentaminen ei oikein onnistu. Nykyisessä aidassa yksi pensas jäi vähän jälkeen muista, kun lapset kulkivat sen läpi. Kyseinen pensas ei ole näinä yli kymmenenä vuorena kasvanut mittaansa kuten muut. Muutenkin unkarinsyreeni on tuottanut uutta kasvua juuresta todella vähän sen jälkeen kun tuli mittaansa eli 3-4 m leveä 4-5 m korkea (kaikki alut kuihtuvat pimeydessä). - Pihasyreeni kyllä versoo paljonkin ja sille sopii hyvin oksa kerrallaan nuorennus.

    Äänestä

Vaikka s enoin leikaten versookin ihan kohtudella niin ei siitä kaunista aitaa enää tule.

Harvennus jos ei kerran toimi niin sitten alhaalt apoikki ja uutta odottamaan. Kun juurakko on vanha niin se versoo vauhdilla kyllä ja jo ekana kesänä metrin kasvu on ihan odotettavissa.

Jos kuitenkin harvennat niin harvenna sen verran runsaammin, että kasvi saa enemmän valoa samalla sinne tyveen. Juuriversojahan unkari ei tee, mutta katkotusta kyllä versoo yleensä uutta.

Äänestä
  • Naapuri leikkas keväällä, 30 vuotta vanhan unkarinsyreeni aidan alhaalta asti ja nyt siinä on upea tuuhea kasvu. Eilen leikkasivat sen lyhemmäksi ja tasaiseksi, syksyllä vielä kerran.Siitä tulee koma aita.

    Äänestä

  • aita kirjoitti:

    Naapuri leikkas keväällä, 30 vuotta vanhan unkarinsyreeni aidan alhaalta asti ja nyt siinä on upea tuuhea kasvu. Eilen leikkasivat sen lyhemmäksi ja tasaiseksi, syksyllä vielä kerran.Siitä tulee koma aita.

    olekin mahtava vanhan kasvin voima kasvaa? Turhaan moni arkailee tehdä radikaalejakin päätöksiä silloin kun ne on paikallaan ja toisaalta taas toisinaan taas leikataan kun ei missään nimessä pitäisi.

    Osan kesää toki aita puuttuu, mutta onhan se sitten taas vuosikymmenen verran komea ja tuuhea ainakin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuorennus kirjoitti:

Näin unkarinsyreeniaidan, joka oli leikattu puoliksi maata myöten. Jäljelle jäänyt puoli antoi näkösuojaa ja kukki kauniisti. Toiselle puolelle tuli uutta kasvua runsaasti. Olisikos se hyvä keino uudistaa vanha aita?
- Nyt mietinkin, että leikkaisinko ensin etelä- vai pohjoispuolen tai toiselta rajalta itä- vai länsipuolen. Onko ehdotuksia? Entäs leikkausajankohta: keväällä?
- Olen tänä keväänä "hoitanut" aitaani erityisesti: antanut paljon multaa, lannoittanut ja poistanut kuivat oksat, jotta se kestäisi rankemmatkin hoitotoimet.
- Leikkaanko maata myöten vai jätänkö 10 cm tapit? Entäs kun saan uutta kasvua, leikkaakso sitä vuosittain, kunnes saavuttaa sopivan korkeutensa.
- Koskas sitten leikkaisin toisen sivun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu