mua ei huvittais tehdä yhtään mitään, kunhan vaan haaskata aikaani vaikka suomi24:llä...
Tuli kihlatun kanssakin höpistyä, kun marisin, et aina pitää ja pitää tehdä jotain ja kihlattu sitten osoitti, että mä aihutan itselleni kiirettä.
No niin se on, nyttenkin pitäis mennä sukulaisten luona käymään, mutta se ei ole ollenkaan hyvä idea, olen nimittäin suvun ainoa jolla on auto ja sehän tarkottaa, että tottakai sillon mä oon kuski ja pitää päästä sinne ja tonne ja...AARGH
No jos en mene sitten sinne, niin varmaan mummo tms. mussuttaa, että kaikki on hyljännyt ja olis tarvinnu apua siinä ja siinä asiassa. Aina yhteistä kaikelle on, että joku tarvii mua firma tekemään ylitöitä, sukulaiset kuskailemaan sinne tänne tms.
Joo mulle varmaan pitäis tulla tosi huono mieli sitten juu...nyt on vaan niin, että ottaa pannuun kaikenlainen hössötys ja muutenkin hermot kireellä, että taidampa jäädä kotiin olla tekemättä mitään, kun kerrankin sellaiseen mahdollisuus. No mummokin höpissy viimiset 20 vuotta et kuolema tulee, joo-o eikö se nyt perhana tajua, että mun kihlattu on nyt suuremmassa hengenvaarassa, kuin se ikinä. Ei ny jaksais vaan kuunnella.
Ehkä se on tosiaan mä joka aiheutan itelleni kiireen, nyt loppu kiire ja stressi perkeles...
Tuli kihlatun kanssakin höpistyä, kun marisin, et aina pitää ja pitää tehdä jotain ja kihlattu sitten osoitti, että mä aihutan itselleni kiirettä.
No niin se on, nyttenkin pitäis mennä sukulaisten luona käymään, mutta se ei ole ollenkaan hyvä idea, olen nimittäin suvun ainoa jolla on auto ja sehän tarkottaa, että tottakai sillon mä oon kuski ja pitää päästä sinne ja tonne ja...AARGH
No jos en mene sitten sinne, niin varmaan mummo tms. mussuttaa, että kaikki on hyljännyt ja olis tarvinnu apua siinä ja siinä asiassa. Aina yhteistä kaikelle on, että joku tarvii mua firma tekemään ylitöitä, sukulaiset kuskailemaan sinne tänne tms.
Joo mulle varmaan pitäis tulla tosi huono mieli sitten juu...nyt on vaan niin, että ottaa pannuun kaikenlainen hössötys ja muutenkin hermot kireellä, että taidampa jäädä kotiin olla tekemättä mitään, kun kerrankin sellaiseen mahdollisuus. No mummokin höpissy viimiset 20 vuotta et kuolema tulee, joo-o eikö se nyt perhana tajua, että mun kihlattu on nyt suuremmassa hengenvaarassa, kuin se ikinä. Ei ny jaksais vaan kuunnella.
Ehkä se on tosiaan mä joka aiheutan itelleni kiireen, nyt loppu kiire ja stressi perkeles...
Vastaukset 46
Vanhimmat
"...eikö se nyt perhana tajua, että mun kihlattu on nyt suuremmassa hengenvaarassa, kuin se ikinä."
Oletko murhanhimoinen?
vakava sairaus nääs...
Tuollaisen johtopäätöksen sitten onnistuit laukomaan ilmoille. Surullista...
eilen, kun höpisin, ihmisten omituisista johtopäätöksistä =)
Juttusi ei vain selosta asiaa kaikkea tietämättömälle mitenkään. Mieti ensin itse, miten esität asian.
kenelle tulee mieleen ekaksi, että murhanhimosta kyse?
No onhan nyt juhannus ja känniläiset heiluu kirveen kanssa jne. toki oli hieman epäselvästi kerrottukin.
... attepalstalla sanoo, että joku läheinen on hengenvaarassa, niin siitähän voi heti tehdä johtopäätöksen, että ateisti on tappoaikeissa, mahdollisesti jo leikkuuveistä teroittamassa, koska ateistit ovat moraalittomia, murhanhimoisia saatananpalvoja-kirkonpolttajia. Just niin, kiitos taas kerran.
juuri näin =D
pienestä pitäen hakattu päähän ajatusta maailmasta mustavalkoisena hyvä/paha-asiana. Useimmitenhan kyseessä on jonkin sortin uskovainen.
täällä on tuntunut olevan tavallista suurempi buumi niihin. Tämä vain oli jopa siinä mittakaavassa aika ällistyttävä...
Mutta eipä siinä, jaksamista sinulle ja hyvä että päätit ottaa rennosti välillä =)
Ihan niin. Ole hyvä.
niin ei tarvitse lähteä mihinkään. Tai vaikka et korkkaisikaan, niin voit silti sanoa olevasi kännissä. Ei kenenkään tarvitse toisia kuljettaa yhtään mihinkään.
Rauhallisesti nyt ja relaa.
Sillä välin:
http://www.youtube.com/watch?v=KyzjXitkHhY&feature=related
tehdäkkin.
Siitä ei mukavuus parane, kun laittaa jonkun järjettömän toimintaelokuvan pyörimään ja kiskoo kaljaa.
No jos sitä jossain vaiheessa käy ostamas kaljaa jos jaksaa...
... täyttä työtä selviytyä näistä juhlapyhistä kun tuntuu että kaikkien sukulaisten toiveet pitäis ottaa huomioon.
Mutta tietääkö kukaan suvussasi, että kihlattusi on vakavasti sairas?
Olen huomannut että vanhemmiten ihmiset helposti alkavat pitää niin suurta meteliä vaivoistaan ja hankaluuksistaan, etteivät tajua, että nuorempikin ihminen voi olla joskus ihan finito. Työt, huolet ja väsymys painavat välillä jokaista.
Koeta jaksaa kumminkin...
mummokin tietää, en sitten tiedä oisko sillä muisti alkanut pätkimään pahemmin, kun kummasteli miks kihlattu taas on sairaalassa.
Tai sitten ei vaan ymmärrä, että on hieman vaikeampi sairaus hoitaa, kuin jokin murtunut käsi.
Jaksetaan jaksetaan, sen takia alankin karsimaan tekemisiä just nyt, että jaksaa.
ja ajattele joskus vain itseäsi.
Noissa vanhoissa ihmisissä on joku outo piirre joka pistää syyllistämään nuorempia jos ne ei tee niinkuin he haluaisivat.
Minulla on samoja kokemuksia, mutta joskus ei auta muu kuin kovettaa luontonsa ja sanoa ettei nyt käy mitä sitten pyytävätkin.
Sinulla on varmasti ihan tarpeeksi huolia omasta takaa, keskity hoitamaan itseäsi ja sairasta kihlattuasi.
Jos muut eivät asiaa ymmärrä ei se ole sinun vikasi.
on syyllistäviä sukulaisia...
ei olla enää tekemisissä. Helpompi näin.
mutta jotenkin pärjätään.
Toivon sinulle voimia kestää vaikeissa tilanteissa ja onnellisempaa jatkoa elämään, uskotaan, että kaikki sujuu hyvin:)
... kuulee meilläkin usein, kuinka nykyään nuorilla kaikki niin hyvin, mutta ennen jouduttiin vedetkin kantamaan ja huussissa paleltui takapuoli talvella ym.
No totta kai ennen on ollut elämä kovaa ja jokseenkin kaikki työt raskaampia jne., mutta ei se minusta oikeuta ajattelemaan, että nyt on sitten elämä niin auvoista aina. Jos tulee tuommoinen vakava sairaus niin kyllä se on kova paikka, vaikkei avannossa pyykkejä enää pestäkään.
avannossa minäkin ennen kotona Karjalassa, kantanut vesiä ym.
Voisin näille nykyajan nuorille pitää pitkän esitelmän aiheesta "kuinka vaikeaa oli elämä ennen nykyajan mukavuuksia ja kuinka MINÄ olen siitä joutunut kärsimään".
Miehelläni oli syöpä ja se aika oli tosi rankkaa. Onneksi hän toipui siitä eikä se uusiutunut. Hän eli vielä 15 vuotta ja menehtyi aivan toiseen sairauteen.
Siihen aikaan monet vielä pelkäsivät, että syöpä tarttuu ja katosivat kuin pieru saharaan lisäksi vielä jotkut lääkärit olivat jos suoraan sanon aivan kusipäisiä. Eivät ymmärtäneet mitään siitä miltä ihmisestä voi tuntua.
Niitä saamerin valittajia, marisijoita ja ymmärtämättömiä on paljon kaiken ikäisissä. Myös monet nuoret sen vali valin hallitseekin. Kokemusta on.
Silloin kun on rankkaa on syytä välttää noita itsekeskeisiä ihmisiä, jos suinkin on mahdollista ei ne kuitenkaan edes haluu tajuta, että muillakin voi olla todella paha olla.
syöpähän kihlatunnanikin ja hänen ystävät ovat kadonneet kuin pieru saharaan myös...ei hyvää päivää mikä hitto noita ihmisiä vaivaa?
No ehkäpä ne ei olleet oikeita ystäviä.
Ei tässä muuten mitään, mutta uni ei aina tule vaikka ottaisi nukahtamislääkkeenkin ja en niitä käytä kuin harvoin, joten niiden pitäis toimia. No siitähän sitten tulee univelkaa ja pitäis ylitöitä jaksaa painaa. En tiedä onko se tuo väsymys vai mikä, mut säikyn nyt puhelinta varsinkin jos se soi iltaisin, kun oon lähiomainen, alkaa pulssi hakkaamaan tuhatta ja sataa sen soidessa. No laitoin sen äänettömälle ja seurailen ketä soittelee.
Tää on tämmöstä odottamista pelko persiin alla...
... väheksy sitä, että elämä on ollut ennen vaikeaa. Tarkoitin vain sitä, etteivät mukavuudet välttämättä takaa helppoa elämää. Voi olla todella kinkkisiä koettelemuksia nykyäänkin. Ja jotenkin minua ainakin rasittaa kamalasti se, että nykyään pitäisi olla aina onnellinen, amerikkalaistyylisesti hokea kuinka kaikki on niin GREAT ja masennuksesta on tehty sairaus, vaikka se joissain tapauksissa on mitä ymmärrettävin reaktio johonkin vaikeaan tilanteeseen.
Mitäs sitten, kun kumppanilla on syöpä, niin kuin aloittaja tässä kertoo? Tai kuulet että lapsesi on ajanut autolla jonkun kuoliaaksi? Tai sairastut johonkin helvetilliseen mielisairauteen (kuten eräs nuoruudenystäväni, jolla on kaksisuuntainen mielialahäiriö? Tai jos sinulla on vauva, joka valvottaa vuorokaudet läpeensä, sanotaan vaikkapa tuollaisen vuodenkin verran näin aluksi?
Koettelemuksia nekin ovat, ihan kovia, vaikka onkin sisävessa ja pesukoneet. Siinä ei kauheasti auta ketään, jos pitää esitelmän puulämmityksen työläydestä, vaikka se työlästä olikin. Menee vain välit huonoiksi.
kuin sinäkin, että kuka vaan voisi kertoa miten vaikeaa hänellä on.
Ennen oli sellaista elämää, mutta toisaalta nykyisin on varmasti paljon vaikeampaakin kaikkine vaatimuksineen.
Minullakin on ystävä joka on sairastanut rintasyövän ja mielenterveysongelmia on monella ystävällä tai heidän perheenjäsenillään.
Itse olen hoitanut vammaista lastani yli 20 vuotta enkä tiedä milloin se loppuu joten ymmärrän hyvin erilaisia ihmisiä, ehkä paremmin kuin sellainen jolla ei suuria vaikeuksia elämässään ole ollut.
Olen tullut siihen tulokseen, että täytyy kuitenkin yrittää nauttia elämän hyvistä asioista ja selvitä niistä vaikeammista, kun niitä eteen tulee.
... sitten olemme ihan samoilla jäljillä. Toisen ihmisen kärsimys voi olla tosiaankin paljon suurempi kuin minun, ja joskus pahimmin kärsivä onkin se hiljaisin, eikä pidä itsestään meteliä.
Voimia sinulle lapsesi hoitoon.
Yritän kovasti keksiä jotain myötätuntoista sanottavaa, mutta pää tuntuu niin tyhjältä. Suuri viisaus on tuossa mitä sanoit: nauttia elämän hyvistä asioista jne. Ja jos ei katkeroidu, tekee itselleen suurimman palveluksen.
Sisäistä hymyä sinulle :)
että minä olisin ilkeillyt sinulle?
Kirjoitin noin siksi vastatessani kiltille tädille, että jokainen voisi valittaa miten vaikeaa hänellä on. Mutta vain ne joilla on todella ikäviä kokemuksia ja esim. sairauksia voivat ymmärtää miltä se tuntuu.
Siinä kalpenevat elämän pikku hankaluudet hetkessä, kun joutuu esim. syövän kanssa taistelemaan.
Olen menettänyt oman lapseni hänen ollessaan vauva joten tiedän jotakin elämän suurista suruista.
Tosi ystävät löytyvät juuri niinä vaikeina aikoina, muut katoavat näkyvistä.
Minulle ainakin elämän ja ihmisten raadollisuus valitettavasti paljastui ja monet illuusiot ihmisistä katosivat.
Syöpä saa vieläkin ihmiset kaikkoamaan en olisi uskonut, että nykyäänkin niin tapahtuu. Luulisi päinvastoin, että haluaisivat olla sairaan ilona ja tukena.
Olisikohan se niin, että kun ihmiset ihmiset kuulevat sanan syöpä se tuo heille väistämättä mieleen elämän rajallisuuden, jota he eivät ole valmiita kohtaamaan joten pakenevat.
Ymmärrän ainakin jotenkin tilanteesi ja pelkosi.
Voi kun keksisit jonkun keinon, joka auttaisi sinua nukkumaan. Univaje kun aina pahentaa ihmisen elämäntilannetta ja kunnon yöunet olisivat sinulle todella tarpeen.
Minua auttoi se, kun jouduin koiraa ulkoiluttamaan. Silloin meillä oli koira ja koiran kanssa tein tosi pitkiä lenkkejä.
En tiedä olisinko kyennyt lähtemään kävelylle, jos koiraa ei olisi ollut.
Onko liian epäkorrektia kysyä mistä syövästä on kyse ja mikä tilanne on tällähetkellä?
Elät rankka aikaa, joten kehoittaisin vakavasti heittämään tunkiolle sukulaisten kaikelaiset vaatimukset. Sinullahan on nyt paljon muuta tärkeämpää kuin toteuttaa sukulaisten oikkuja.
Lämmin halaus sinulle ja kihlatullesi.
Eikös sinun pitänyt mennä saunaan ja lettuja tekemään?
Mitä ,eikö suklaakakkua juhannukseksi tehtykään?
Joskus tuntuu ettei enää jaksaisi yhtään, mutta ihmeesti sitä selviää päivän kerrallaan ( hitsi, melkein kuin hengellinen laulu: päivä vain ja hetki...).
Ajattele miten helppoa olisi ajatella uskiksen tavoin:tämä on minulle suotu ja ei suurempaa taakkaa kuin jaksaa kantaa yms.
Olisikohan helpompaa eläminen, epäilen?
ihmiset keksii mitään hienoa sanottavaa ja lienee ehkä turha koittaa keksiäkkään. Useimmiten ihmiset vain mykistyy. Eikä sekään haittaa.
En minäkään saanut sanaa suustani, kun sain asiasta kuulla menin jonkinlaiseen lukkoon...
mutta tärkeintä on varmaan että ei luiki pakoon vaan on ja pysyy käytettävissä. Siis ettei hylkää toista.
ja vieläpä harvinaisin versio, eli hybridileukemia. 1-2 tapausta vuodessa Suomessa.
No rankin vaihe hoidoissa on ohitettu eli solumyrkyt,sädehoidot ja kantasolusiirto.
Ja immuunisysteemi ajettu kokonaan alas, eli jokin tavallinen flunssapöpökin voi olla hengenvaarallinen, kunnes uudet solut alkavat toimia, tuon takia sitten sairaalassa erityksessä 3:sta viikosta 3 kuukauteen...
Toki pääsen sinne tapaamaan, mutta nyt kihlattu enimmäkseen nukkuu päivästä toiseen, rankkojen hoitojen takia. Keuhkokuumekkin tuli vielä kaupan päälle, eli kehon omat solut villiinty, mutta pumppaavat nyt sitten antibiootteja...
Niin ja 4kk on nyt kriittistä aikaa eli 50/50 mahdollisuus jäädä eloon ja 60% mahdollisuus parantua lopullisesti leukemiasta.
kihloissa, ei siinä vaiheessa enää pakoon luikita ;)
... olisikin ehkä helpompaa olla uskovainen, mutta kun se on muuten niin vastenmielinen ja mahdoton ajatus.
Plättytaikina tekeytyy ja sauna lämpenee silleen rauhallisesti :) mitä, onko suklaakakkuharrastukseni jo aivan yleisesti tiedossa =O onpa noloa!
Minulle olikin käänteentekevä keskustelu se, kun eräs uskovainen kivenkovaan väitti, että jumala AINA auttaa, jos vain ihminen uskoo tarpeeksi lujasti ja jaksaa rukoilla hellittämättä. Eli jos käy ihan hullusti, se on aina lopulta ihmisen oma vika: ei ollut tarpeeksi vahva usko! Jumalahan ei kuulemma tee virheitä ollenkaan.
Voi jospa oliskin noin yksinkertaista kaikki.
Se myötätunnon puute siinä uskovaisessa ihmisessä oli se joka pyyhki minun mielestäni kaikki uskon rippeetkin. Uskonto näyttäytyi kerta kaikkiaan järjestelmänä, jossa loppujen lopuksi ratkaisee se millainen säkä sinulla on: jos elämä menee hyvin, voit köllötellä tyytyväisenä, arvostella muita ja painua lopulta taivaan iloon kruunu päässä ja siivet selässä.
Entäs, jos kaikki ei menekään ihan niin komeasti? Huomaatkin olevasi homo tai mielisairas tai lapsesi ei vaan parane, tms. Jumala ei auta, vaikka kuinka rukoilet.
Ei auta, koska häntä ei ole, ja kaikki on vain sattumaa ja hyvää/huonoa säkää.
Lopulta ehkä sittenkin kaikki on selvempää ja vähemmän katkeroittavaa, kun luopuu uskonnollisesta ajattelusta.
Mutta milläs me saataisiin tuo Atte nukkumaan paremmin? On nimittäin raastavaa, jos univelkaa kertyy ja kertyy...
eipä tässä mitään voi. Pitää lääkärille kertoa, ettei ne aina toimi.
Nukuin viimeyönä tosi hyvin pitkään aikaan, olin kyllä niin yliväsynyt jo, että uni tuli helposti.
Se onkin sitten eri asia jos töitä pitäs tehdä. Sitten ei auta kuin olla saikulla, en nimittäin suostu tekemään hommia jos oon väsynyt, kun osa työstäni on autolla ajelua.
Sitten hommat jää tekemättä ja alkaa harmittamaan.
No meitä on ylipäätänsä liian vähän töissä, kun nytkin kaikki painaa ylitöitä senkun jaksaa ja porukkaa saikulla harvase päivä. Kun ei o varaa kalliisiin työntekijöihin vaikka firma tekee sikana voittoa...
eli turvauduin uskoon silloin, kun vauvamme kuoli, mutta tajusin pian ettei siitä mitään apua ollut.
Mikä jumala se on joka antaa syyttömän pikkuvauvan kuolla vaikeaan sairauteen.
Juuri tuo myötätunnon puute herätti myös minut huomaamaan, että uskovat eivät välittäneet yhtään seurakunta mukaan lukien.
Sitten suklaakakkuasiaa, joku rouva lupasi arpoa suklaakakun gallupkyselyyn vastanneiden kesken?
Ei täällä palstalla salassa paheet pysy jos niillä retostelee avoimesti;)
Atte on varmasti ylirasittunut jo henkisestikin, kyllä hänen pitäisi saada levätä kunnolla.
Eiköhän sairauslomakin voisi olla paikallaan.
että pomo ei tajua yhteyttä jatkuvien ylitöiden ja sairastelun välillä...
oon töissä. Lääkäri kyllä viimeks kyseli, et mitäs jos jäisit sairaslomalle.
Mä tykkään puuhailla, on ajatukset jossain muualla, kun tekee hommia.
Sitten mua harmittaa jos oon saikulla, kun hommat jää tekemättä. On meinaan hemmetin mukavat työkamut, mutta firman touhu muistuttaa yhtä kaaosta. Kaippa sitä jotenkin kiintyy työkamuihinsa, eikä heilläkään ole hermot oikein kunnossa.
... lasten vauva-aikoina niin paha univelka, että näin jo esim. maantiellä ajavan junan ja kerran jopa kolme metriä korkean Tanja Karpela -hahmon. Se oli pelottavaa.
Mutta se oli kuitenkin sellaista tavallista univelkaa. Tuohon liittyy sinulla nyt niin paljon todellista stressiä, että tilanteesi on varmasti raskaampi. Vaikea sanoa mitään mikä ei kuulostaisi tätimäiseltä hössötykseltä. Vielä tuo nimimerkkinikin on noin onneton. Mutta ehkä jokin toinen nukahtamislääke voisi olla tehokkaampi?
Auton rattiin ei tosiaan kannattais mennä uuvuksissa. Mutta joskus tietysti saattaa olla pakko. Missään tapauksessa ei nyt kuulosta siltä, että olisit velvollinen passaamaan muita sukulaisia ja tanssimaan jonkun muun pillin mukaan. Ole itsekäs (olethan ateisti AAAHHHAHAHAHAA)!
... otetaan kyllä nykyään kaikki irti työntekijöistä. Joskus muodostuu sitten solidaarinen henki, ja kaikki auttavat toisiaan... joskus ei. Mutta jos on aitoa yhteishenkeä, niin on tietysti yleensä jopa kiva mennä töihin.
ärähdin pomolle ja toimitusjohtajalle...nyt vuorossa sukulaiset BUAHAHAHAHA =)
... olet menettänyt yhden lapsen ja toinen on vammainen, niinkö?
En voi kuin olla ihan hiljaa sinun taakkasi edessä.
Toivottavasti palataan tähän aiheeseen lähiaikoina, nyt minun pitää päästää perheenjäsen tähän koneelle.
Voimia teille molemmille, vanha ystävä ja Atte.
että on parempi puuhailla jotain mieluummin kuin maata kattoon tuijottaen, mutta ei saa voimia ihan loppuun käyttää.
Tarvitset niitä muuhunkin kuin työn tekoon ja kyllä kaikki muu on tärkeämpää tuossa tilanteessa missä nyt olet.
Mutta itse varmasti tiedät paremmin, toivon vain paljon voimia sinulle ja jaksamista.
Tilanne on siis tosi vakava ei ole ihme ettet saa nukutuksi.
Niin kauan kuin on elämää on myös toivoa, vaikka tilanteenne on se mikä on.
Kerron nyt sinulle miten meillä asiat eteni tuon paranemisen kanssa. Tiedän kyllä, että suurin osa lääkäreistä, syöpäpotilaista ja myös muista ihmisistä pitävät näitä tukihoitoja huuhaana.
Miehelläni todettiin suunpohjan syöpä ja se ilmenee yleensä paljon vanhemmilla ihmisillä kuin mitä mieheni oli silloin.
Perjantaina saimme tietää sairaudesta ja viikonlopun aikana soittelimme kaikille mahdollisille ihmisille kysellen tietäisivätkö he mitään tukihoitomahadollisuuksia, että mieheni kestäisi rankat hoidot.
Saimme tietää erään lääkärin Mehiisessä ( hän ei elä enää), jonka puoleen voisimme kääntyä.
Saimme ajan maanantai-iltapäiväksi, mutta maanantai aamuna mieheni oli jo kuitenkin mentävä Laakson sairaalaan. Mieheni oli puhunut lääkärille siitä Mehiläisen ajasta, mutta lääkäri ei antanut lupaa
poistua sairaalasta. Minä kimpaannuin ja soitin sille lääkärille. Tämä lääkäri antoi lopulta luvan, mutta koville se otti.
Miehelleni määrättiin heti paljon erillaisia vitamiineja ja saimme neuvon, että syövästä piti lähettää
pala dosentti Tallbergille, joka tekisi siitä rokotteen. Tätä rokotetta voisi sitten käyttää lisäksi tukihoitona, jos syöpä ei olisi ehtinyt lähettää jo etäispesäkkeitä. Siihen aikaan muuten lääkärin määräämät vitamiinit ja hivenaineet kuuluivat Kelan korvausten piiriin.
Laaksossa kiellettiin kokonaan näiden vitamiinien ja hivenaineiden syöminen. Sattui kuitenkin niin, että hän pääsi viikonlopuksi kotiin onneksi. Laaksosta tultuaan mieheni sanoi siellä olleen niin kauheaa, että jos hänet olisi siellä leikattu hän olisi varmasti kuollut.
Maanantaina mieheni meni Töölän sairaalaan ja siellä sattui olemaan valistuneempi lääkäri, joka ymmärsi syöpäleikkauksen rankkuuden ja hänelle sopi hyvin näiden tukihoitojen (vitamiinit ym) ottaminen osaksi hoitoja ja ne aloitettiin välittömästi. Leikkauksen jälkeen mieheni sai ruuan letkun kautta ja hoitohenkilökunta hienonsi ne vitamiinit ja hivenaineet ja ne annettin myös letkuruokinnan yhteydessä.
Tuossa tärkeimmät tiivistettynä. Saimme tietää myöhemmin, ettei miehelläni olisi ollut elinaikaa kuin vuosi kaikkein positiivistenkaan ennusteiden mukaan.
Kävimme noin neljä vuotta myöhemmin tällä Mehiläisessä olevalla lääkärillä ja hän meinasi tipppua tuolilta nähdessään mieheni ja hän sanoi elätkö sinä' tosiaan vielä?
Mieheni kävi muuten monta vuotta kauemmin kontrollikäynneillä Meilahden sairaalassa, kuin muut syöpäpotilaat siihen aikaan.
Voimia sekä kestävyyttä sinulle ja kihlatullesi,
kuulemma Suomen paras ainakin verisyövän osalta...
Joten sinänsä ei huolta paras hoito käsittääkseni mitä Suomessa voi saada. Meilahdessa tuleekin käytyä lähes päivittäin...
Ainakin hoitohenkilökunta on ihan toista luokkaa kuin jossain Peijaksessa...
Ja saattaa olla, että haastetaan tikkurilassa eräs työpaikkalääkäri oikeuteen hoitovirheen takia, muuten ei mikään muutu...
Paikka. Hienoa, että kihlattusi on siellä eikä missään muualla.
Palautetta kyllä kannattaa antaa roimasti, jos on siihen aihetta, jos ihmiset vain vaikenee huonosta hoidosta kaikki jatkuu niinkuin ennenkin.
Kiitos sinulle, että olit niin rohkea ja kerroit meille muille raskaasta elämäntilanteestasi.