Suomen ansioitunein ja taitavin sotapäällikkö kautta aikain ei ole marsalkka Mannerheim vaan kenraaliluutnantti K. L. Oesch. Toisin kuin Mannerheim, sortavalaisen juustotehtailijan poika Oesch puhui sveitsiläisistä juuristaan huolimatta puhdasta loistavaa suomea. Sotakorkeakoulun Oesch kävi Ranskassa, kuten toinen merkittävä kenraali A.F. Airo.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Oesch
Mäntsälän kapinana aikana kenraalimajuri Oesch nimitettiin 12 päiväksi ministeriksi, jotta kapinallisille kävi selväksi, ettei Suomessa onnistu fasistinen vallankumous usean Euroopan maan malliin. Katkeroitunut Mannerheimhan oli veljeillyt näiden kapinallisten kanssa.
Sodan johtamisesta Oeschillä oli usein Mannerheimistä poikkeava näkemys, sillä hän ei edustanut säätyläisupseeristoa, vaan oli nykyaikainen sotataktikko ja strategi.
Suomen Oesch pelasti kaksi kertaa varmalta tuholta. Talvisodan loppuvaiheissa Oesch otti haltuunsa Viipurinlahden taistelujen komentotehtävät ja esti neuvostojoukkojen etenemisen Viipurin länsipuolelle tilanteessa, jossa pääesikunnassakin jo odoteltiin Suomen romahtamista.
Vaikka rauhan aikana Oesch oli pääesikunnan päällikkö, häntä käytettiin jatkosodassa vaatimattomasti Aunuksen rintaman komentajana.
Kannaksen läpijuoksun alkaessa Suomen sotavoimien pääjoukot joutuivat täydelliseen kaaokseen. Viipuri menetettiin kesäkuussa 1944 käytännössä ilman taisteluja. Suomen sotavoimien pääjoukkoa, noin 2/3 taistelua käyvästä joukoista ei suinkaan saattanut takaisin toimintakuntoon Mikkelin pääesikunta, vaan Aunuksesta pikakomennuksen Kannakselle saanut kenraaliluutnantti K.L. Oesch. Muutamassa päivässä hajallaan läpi Kannaksen poukkuillut armeija alkoi taistella uudelleen ja saavutti loistavan torjuntavoiton Tali-Ihantalassa.
Ilman Oeschia se tuskin olisi ollut mahdollista, vaan puna-armeija olisi marssinut Helsinkiin, ja Suomen tie vanhana venäläisenä maana oli ollut aloittaa Otto-Wille Kuusisen johdolla Neuvosto-Suomena Neuvostokansojen auvoisessa perheessä. Aluksi koko maan sivistyneistö olisi raijattu Siperiaan oppimaan onnellisemman elämän aakkosia. Toisin kuin veljeskansamme eestiläisen sivistyneistön kohdalla, suomalaisten olisi Molotovin mielestä pitänyt tehdä se matka jalkaisin, eikä ylellisesti karjavaunuilla.
Mutta saiko Oesch kiitoksen näistä urotöistään? Mitä vielä!. Ei saanut, vaan joutui Pekka Peitsenä aikaisemmin sotakiihkoa nostattaneen oikeusministeri Urho Kaleva Kekkosen ajojahdin kohteeksi. Ensin Kekkonen olisi halunnut hänet vankilaan asekätkentäjutun korkeimpana upseerina. Kun se ei onnistunut, niin tekaistiin syytteet muka yllyttämisestä 17 niskoittelevan sotavangin teloittamisesta sotatoimien kriittisimmällä hetkellä.
Oesch erosi puolustusvoimista ja yritti paeta Ruotsiin Porista veneellä. Se karahti karille, jonka jälkeen Oesch alistui kohtaloonsa (siihen aikaan oli vielä pelko, että korkeimmat upseerit, Mannerheim mukaan lukien olisivat joutuneet luovutettavaksi Neuvostoliittoon tuomittavaksi). Kepulin Kekkosen ajojahti tuotti tekaistuilla todistuksilla tuloksen: suurin sotasankarimme Oesch tuomittiin 12 vuodeksi Riihimäen vankilaan. Korkein oikeus alensi tuomion myöhemmin kolmeen vuoteen.
Sen jälkeen Oesch oli kiusallinen todiste kepuleiden maalaisliittolaispolitiikkojen kaksinaamaisuudesta, eikä hän ylennetty koskaan ärrävikaisen Adolf Ehrnroothin tavoin jalkaväen täydeksi kenraaliksi. Pikku-Adolfin ansiot olivat varsin vaatimattomia Oeschiin verrattuna.
Näin kohtelee kepuli-Suomi taitavinta ja eniten ansioitunutta sankariaan. Ei tässä maassa oikeutta saa, vaikka yrittäisi sitä hankkiakin.
Ks.
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=3&t=&a=4846

Vastaukset 9
Vanhimmat
Kekkosen ja punaisen Valpon toimesta, vaikka pelasti Suomen:
http://www.mannerheim.fi/10_ylip/s_oesch.htm
vuonna 1966 Kekkosen toimesta, mutta ei Oeschia?
http://www.mannerheim.fi/10_ylip/s_talvel.htm
Läntisissä sivistysvaltioissa olisi Oeschin ansiolla hänestä tehty marsalkka, mutta pokkurointikepuli-Suomessa ei sellainen vinut tulla kysymykseen.
Talvela oli pilipalikomentaja Oeschiin verrattuna.
Punaiseen Valpoon pääsi töihin vain SKP:n jäsenkirjalla. Ennen sotia Kekkonen oli kiihkomielinen Akateemisen Karjala-Seuran jäsen ja kiihkeä sodan puolestapuhuja.
Sodan jälkeen on erityisesti Oeschin tapauksessa osoitti olevansa selkärangaton luikuri, mikä ilmeni myös myöhemmin noottien tilaamisena Neuvostoliitosta.
mitä tahansa:
http://w3.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1997/7.helmikuu/UKKKGB.HTM
Läntiset sivistysvaltiot Iso-Britannia ja Yhdysvallat lahjoittivat Neuvostoliitolle Baltian maiden itsenäisyyden, Itä-Euroopan maiden riippumattomuuden sekä Suomen Karjalan ja Petsamon.
Valpon henkilöstö miehitettiin kommunisteilla kylläkin vuonna 1945, jolloin presidenttinämme oli C.G.E. Mannerheim, pääministerinämme J.K. Paasikivi ja nimityksistä vastaavana sisäministerinä Yrjö Leino. Valpo lakkautettiin vuonna 1948, kun SKDL oli hävinnyt eduskuntavaalit.
miksi olisi liityttävä NATOon? Ei NL:lle lahjoitettu yhtäkään maata, joka kuului omaan sisäpiiriin. Vain noita poukkoilevia reunavaltioita, jotka voitiin liittää "vapaaehtoisesti" kaikkine seremonioineen.
Kekkosen ja punaisen Valpon toiminta oli tämän vapaehtoisuuden valmistelua kaikki nootteineen ja menestyksellisine valtuuskuntavaihtoineen.
Kaikki Suomen puolesta voimallisesti toimineet joutuivat Kekkosen kiroamaksi. Siitä lisätietoa mainioissa analyysissä osoitteessa:
http://www.valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/puheet/puhe/fi.jsp?oid=102372
eli se on vain meriitti!
Tosimies lusii vuoden pari, mutta tositosi mies kolmesta kymmeneen vuotta!