Sitten vielä yksi mieltä askarruttava kysymys:
Mitenpä ateisti ymmärtää/selittää sen mitä myös sieluksi ja "hengeksi" kutsutaan. Mistä elämä tulee?
Mitenpä ateisti ymmärtää/selittää sen mitä myös sieluksi ja "hengeksi" kutsutaan. Mistä elämä tulee?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
aivoissa. Elämä on elämistä. Syntymästä kuolemaan. Energiaahan se on, mutta en tiedä mistä se tulee, eikä ole niin väliäkään juuri tällä hetkellä. Juuri nyt tuntuu siltä, että loppu on lähellä. Mutta ei senkään ole väliä.
kun äiti ja iskä ovat yhteydessä ja about 9 kk kuluttua tulos ilmestyy maailmaan. Siinä on henki ja elämä heti alusta lähtien olemassa ja jatkuu niin kauan kuin ihminen on elävien kirjoissa.
Sielu on sisäinen tunne joka kertoo, että olen ihminen ja teen inhimillisiä päätöksiä ja elän ihmisten joukossa.
Moraalikin on Laumaeläimen itse ja toisiaan suojeluvaisto!
Sielu, henki, mieli. Yksi ja sama asia. Minä kutsun sitä mieleksi > mielikuvitus.
Mieli on aivojen kemiallisen toiminnan tuotos, niin kuin kaikki muukin toiminta päässämme (tunteet jne). Mielen toiminta lakkaa ihmisen kuollessa yhtälailla kuin muutkin aivojen ja ruumiintoiminnot.
Aivot ovat mielenkiintoisin kohta ihmisessä, minun mielestäni. Mutta minulla ei ole aikaa eikä halua alkaa aihetta opiskeleman. Luotan siihen tietoon, mitä tutkijoilta saan enkä koe tarvetta lähteä sorkkimaan vastauksia itse mieleisikseni, en vaikka vastaukset eivät aina miellyttäisikään.
>>>Mistä elämä tulee?
Vai yksi kysymys?
Tuossahan on kolme eri kysymystä.
Sielusta minulla ei ole mitään näkemystä, kun ei ole sellaisesta entiteetistä mitään havaintoja koskaan ollut. Lienee samaa sarjaa kuin uskisten käyttämä termi Synti, eli se on olemassa vain sellaisille ihmisille jotka uskovat sellaisen olevan olemassa.
Henki taas pihisee, ainakin vielä. Jos taas tarkoitat niitä tunteitamme ja minäkuvaa, mieltämme, niin ne ovat normaalia aivotoimintaa ja tapahtuvat päässämme. Ilman aivotoimintaa niitä ei tapahdu.
Mistä elämä tulee - no asiaa tutkitaan. Siitä voidaan esittää erilaisia teoroita, kun ainakaan vielä toistaiseksi asiaa ei tiedetä sen tarkemmin.
Heikoin teoria on keksiä ensin joku simsalabim-ukko, joka olisi simsalabim-tehnyt sen kaiken. Samaisen simsalabim-ukon tosin piti myös olla vastuussa salamoista ja maanjäristyksistä ja tulivuorenpurkauksista ja tornadoista ja raekuuroista ja heinäsirkkalaumoista, mutta kun asiaa vähän tarkemmin tutkittiin, niin huomattiinkin ettei ole.
Tiedän kyllä miten tiede selittää elämän tapahtuman. Tarkoitin kysymykselläni tiedustella sitä, miten tämä tällainen elämä ja ajattelu ynnä elektrokemiallinen reaktio on ilmestynyt tänne kaikkeuteen.
Ja jos tieto asiasta on olemassa, niin miksei ihminen osaa keinotekoisesti tehdä elävää ja ajattelevaa olentoa. Tai edes kasvia.
Kloonaamisesta ei kannata puhua. Se on vaan valmiin kopioimista.
Luitko vastaustani yllä?
".....Tarkoitan tässä sitä, että vaadittuja olosuhteita esim. solujen syntymiselle ei enää ole, vaan ne olivat aikoinaan maapallon jossain aikaisemmassa kehitysvaiheessa, alkuliemessä ja alkuilmakehässä."
Oliko se liian vaikeasti kirjoitettu tms?