Danielin kirja 8:14 kertoo näin: "Kaksituhatta komesataa iltaa ja aamua, sitten pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa".
Jerusalemin temppelin hävityksen jälkeen, ei maanpäällistä pyhäkköä ole saatettu jälleen oikeuteensa.
Danielin kirjan vuosiviikoilla täytyy olla erilainen merkitys.
Vaikka vuosilukumme siirtyisi sijaltaan, pysyvät välimatkat tapahtumien välillä oikeina.
457 eKr. on nykyiseen vuosilukuun perustuva aikahistorian lähtökohta 2300 vuodesta, joka päättyi vuonna 1844.
Vuonna 457 eKr. Artakserkses antoi kolmannen käskyn Jerusalemin temppelin jälleen rakentamisesta.
Käsittääkseni Jeremiaan 25/11 luku kertoo pakkosiirtolaisuuden alkaneen 70 vuotta ennen vuotta 457 eKr. Eikä näin ollen liity kokonaisaikaan 2300 vuoteen.
Danielin ensimmäinen näky oli Belsassarin ensimmäisenä hallitusvuotena 553 eKr.(Dan.7.luku). Daniel oli silloin noin 70 vuotias. Tämä aika lisättynä vuoteen 533 eKr. Vie vuoteen 623 eKr, pakkosiirtolaisuuden ajasta, ja jos siitä vähennetään aika jona Israelin nuorukaiset saapuivat Baabeliin ennen muuta kansaa, noin 17 vuotiaina, tullaan vuoteen 606 eKr.
Nebukadnessarin 7 hullua vuotta 7 kertaa 360 vuotispäivää tekee 2520 vuotta, ja alkoivat vuodesta 606 eKr, päättyen vuoteen 1914. Annettiinko silloin tuomiovalta Jumalan pyhille ja liittyykö se jotenkin pyhäkkötotuuteen on minulle tuntematon käsite.
Olenkin ihmetellyt, miksi näitä Nebukadnessarin hulluja vuosia on pidetty vain palstan täytteenä Raamatun sivuilla, ja liitetty ties mihin seitsemän vuotiseen vaivan-aikaan, joka ei liity samaan aikahistoriaan.
606 70 1844=2520 vuotta ulottuvat vuoteen 1914..1844 70=1914.
Yhteensattumiako? Joka tapauksessa tutkiva tuomio aloitettiin taivaassa 1844, ja jos sitä jatkettiin pyhien toimesta vuonna 1914, liittyy siihen salaisuus jota on pohdittu, sekä hengellisesti, että maallisten näkemyksien mukaan runsaasti.
Parempiakin selityksiä löytyy, mutta vaikea niitä on soveltaa vaikkapa Antiokus Epifaneksen aikaan, jolloin temppeleitä hävitettiin ja rakennettiin, mutta Jeesus puuttui.
Monet sitä tutkivat, mutta ymmärrys lisääntyy ja on hyvä, että näistä kysellään.
Jerusalemin temppelin hävityksen jälkeen, ei maanpäällistä pyhäkköä ole saatettu jälleen oikeuteensa.
Danielin kirjan vuosiviikoilla täytyy olla erilainen merkitys.
Vaikka vuosilukumme siirtyisi sijaltaan, pysyvät välimatkat tapahtumien välillä oikeina.
457 eKr. on nykyiseen vuosilukuun perustuva aikahistorian lähtökohta 2300 vuodesta, joka päättyi vuonna 1844.
Vuonna 457 eKr. Artakserkses antoi kolmannen käskyn Jerusalemin temppelin jälleen rakentamisesta.
Käsittääkseni Jeremiaan 25/11 luku kertoo pakkosiirtolaisuuden alkaneen 70 vuotta ennen vuotta 457 eKr. Eikä näin ollen liity kokonaisaikaan 2300 vuoteen.
Danielin ensimmäinen näky oli Belsassarin ensimmäisenä hallitusvuotena 553 eKr.(Dan.7.luku). Daniel oli silloin noin 70 vuotias. Tämä aika lisättynä vuoteen 533 eKr. Vie vuoteen 623 eKr, pakkosiirtolaisuuden ajasta, ja jos siitä vähennetään aika jona Israelin nuorukaiset saapuivat Baabeliin ennen muuta kansaa, noin 17 vuotiaina, tullaan vuoteen 606 eKr.
Nebukadnessarin 7 hullua vuotta 7 kertaa 360 vuotispäivää tekee 2520 vuotta, ja alkoivat vuodesta 606 eKr, päättyen vuoteen 1914. Annettiinko silloin tuomiovalta Jumalan pyhille ja liittyykö se jotenkin pyhäkkötotuuteen on minulle tuntematon käsite.
Olenkin ihmetellyt, miksi näitä Nebukadnessarin hulluja vuosia on pidetty vain palstan täytteenä Raamatun sivuilla, ja liitetty ties mihin seitsemän vuotiseen vaivan-aikaan, joka ei liity samaan aikahistoriaan.
606 70 1844=2520 vuotta ulottuvat vuoteen 1914..1844 70=1914.
Yhteensattumiako? Joka tapauksessa tutkiva tuomio aloitettiin taivaassa 1844, ja jos sitä jatkettiin pyhien toimesta vuonna 1914, liittyy siihen salaisuus jota on pohdittu, sekä hengellisesti, että maallisten näkemyksien mukaan runsaasti.
Parempiakin selityksiä löytyy, mutta vaikea niitä on soveltaa vaikkapa Antiokus Epifaneksen aikaan, jolloin temppeleitä hävitettiin ja rakennettiin, mutta Jeesus puuttui.
Monet sitä tutkivat, mutta ymmärrys lisääntyy ja on hyvä, että näistä kysellään.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Onko ihan pakko tuoda adventismin harhaoppia joka keskustelun avaukseen mukaan.
Eikö voitaisi keskustella pelkästään Raamatusta, niinkuin palstan nimi on?
ylifariseuksella on mielenkiintoisia kirjoituksia Raamatusta ja niissä on järkeä mukana.
Lyyti
Adventistien ja Jehovan todistajien ns,yhteinen alkutaival.
Totean vain "Danielin unet" tulkinnassa Dan,8:14. tarkoittaa Antiokhos neljännen Epifaneen juutalaisiin kohdistunutta
vainonaikaa !
Ja Adventistien virhe tapahtui Millerin virheellisestä Maailmanlopun ennustuksesta jota heidän "Profeettansa" näkyjensä avulla "korjaili"!
Luulen niin että Ameriikoissa ja pohditaan ankarasti mitä seuraavaksi syötetään adventisteille tuon opin sijaan .
Koska on käynyt ilmeiseksi että Antiokhos neljäs Epifanes onkin koko Danielin kirjan päähenkilö!
Danielin kijan 11 luku kertoo Egyptin ja Syyrian sodista niin tarkkaan että ne on jo pitänyt käydä ennen sen kirjoittamista, ainosataan siellä lopussa oli sellaista jota ei voinut tarkkaan yksilöidä niihin, ( en voinut !)
Tongi vaan tuhat sillä minuakin nämä kiinnostavat ja onhan nuo raamatussa ja historiassa,
minä kyllästyin kun en saanut ketään mukaan kun tongein kyseistä asiaa yksikseni.
Olen esittänyt jo kaiken ,Danielin unet, käsitteellä ne löydät !
1277,5 = 3.6v,
askarruttava luku.
Ei ainakaan Danielin kirjasta !
Miksi tuot adventismin opit tänne muitten palstoille kun ette omalla adventismi- palstalla haluaisi kuulla muiden esittämää adventismin kritiikkiä?????
asiaa ja ne hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa, jos ne ei sinua kiinnosta, niin meitä on paljon keitä kiinnostaa Raamatun aiheet eri näkökulmista katsottuna.
Joten jatketaan keskustelua vaan.
Olisiko itselläsi sanomaa joka kuuluisi tälle aikakaudelle, niin laita sanomasi näkyville.
mahdotonta se on täällä kuitenkin , oman enkeli,,
Ei ole Danielin kirjan sanomaa koska Danielin kirja ei kerro nykyisyydestä eikä tulevaisuudesta mitään !
457eKr 70vv(490v) = 33jKr
Voideltu, Messias aloitti toimintansa kasteensa jälkeen 30 vuotiaana ja kolmen vuoden jälkeen 33 ikäisenä Hänet ristiinnaulittiin. Silloin 70 vuosiviikkoa tuli täyteen. Eli ihan raamatun mukaisesti olettaen, että lähtövuosi jota käytit 457 eKr on oikea ja ilmeisesti se oikea onkin.
Mihin Danielin kirjan kohtaan vetoat laskelmallasi ?
3.Mooseksen kirja:
25:8 Ja laske seitsemän vuosiviikkoa: seitsemän kertaa seitsemän vuotta, niin että seitsemän vuosiviikon aika on neljäkymmentä yhdeksän vuotta.
Daniel:
9:26 Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan voideltu, eikä häneltä jää ketään. Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki, mutta hän itse saa loppunsa tulvassa. Ja loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty.
Vuosiviikko oli täysin olemassaoleva ai kamäärittely jo Mooseksen ajanlaskuna.
Siksi sinun muuttamasi 23oo iltaa ja aamua on väärintulkintaa, siilä siinä ei ole kyse vusista.
Jeesukseen oli 62vuosiviikkoa,siitä seitsemän vuosiviikkoa Jerusalemin ja Temppelin hävitykseen, kuten Jeesus viitttaa Danieliin.
> Matteuksen evankeliumi:
24:15 Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa - joka tämän lukee, se tarkatkoon - >>>>>>>>>>>>> Adventistien oppi ei perustu Raamattuun vaan EGWn tulkintoihin Raamatun Sanasta.
Viimeinen Israelille annettu vuosiviikko alkoi kristalliyöstä Hitlerin aikaan, ja tämän vuosiviikon puolivälissä, heillä ei ollut sijaisuhria" vaan juutalaiset itse olivat polttouhreina.
On kummallista, että jotkut vääntävät nämä Israelin vuosiviikkoennustukset korvausteologian välitteellä kristittyjen kärsittäväksi.
sensijaan vuosiviikko on 7 vuotta ja 70 vuosiviikkoa on 490 vuotta.
490 vuotta eteenpäin vuodesta 457 eKr (silloin jälleenrakennusmääräys annettiin) johtaa Kristuksen ristiinnaulitsemisen vuoteen 33jKr (Voideltu=Kristus "tuhotaan" eli ristiinnaulitaan)
Raamatussa monasti sanotaan asiat vähän konstikkaasti!
Mutta voideltuun sanotaan olleen 62 vuosiviikkoa eikä 69 vuosiviikkoa, jota tarjoilet.
Daniel:
9:26 Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan voideltu, eikä häneltä jää ketään. Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki, mutta hän itse saa loppunsa tulvassa. Ja loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty.
9:27 Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse."
Jeesuskin tukitsee vuosiviikko 69 osuvaksi Jerusalemin ja Temppelin hävitykseen.> Matteuksen evankeliumi:
24:15 Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa - joka tämän lukee, se tarkatkoon -
>>>>>VAI mihin Jeesus viittasi siteeratessaan Danielia?
Jos sinä olet oikeassa, oli Jeesus väärässä?
aikaisemmin on erikseen mainittu 7 vuosiviikkoa ja yksi vuosiviikko on vielä eikseen mainittu 62 vv eroitettuna. Nämä kaikki tekee yhteensä 70 vuosiviikkoa eli 490 vuotta. 70 vv on sanottu kokonaisuutena jakeessa 24:
24 Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi; silloin luopumus päättyy, ja synti sinetillä lukitaan, ja pahat teot sovitetaan, ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan, ja näky ja profeetta sinetillä vahvistetaan, ja kaikkeinpyhin voidellaan.
siitä näkyy selvästi sovitus, koko uskon ydin oikeastaan. Sovitushan tapahtui nimenomaan Kristuksen ristiinnaulitsemisessa.
eli kyllä osuu 70 vv aivan nappiin, kuinkas muutenkaan?
62 vuosiviikkoa osuu Kristuksen ristiinnaulitsemiseen ja siitä kuusi vuosiviikkoa (42vuotta) eteenpäin Jerusalemin hävittämiseen.
Jäljelle jäi yksi vuosiviikko Israelilla, joka täyttyi juutalaisvainoihin.
Kaikki vuosiviikot koskivat maallista Israelia (juutalaiset), sitä osaa juutalaisia jotka olivat Daavidin kuninkuuden jälkeläisiä ja joutuivat pakkosiirtolaisuuteen ensin Baabeliin ja myöhemmin Rooman karkoittamiksi omasta maastaan. Ensin meni juutalaisiolta kuningas (Baabelissa) ja lopuksi meni maakin.
Kyllä tuossa oli kaikki vuosiviikot kohdallaan. Mikäli sinun tulkintaasi käytettäisiin, Jeesuksen viittaus Danieliin olisi ollut väärä tulkinta.
Jeesuksen syntymän ja ristiinnaulisemisen vuodet ovat tietämättömissä.
Vielä ennemmin on tietämättömänä Danielin vuosiviikkojen alkuajankohta. Joudumme tyytymään lopusta tunnettuihin tosiasioihin.
Kaikki vuosimäärien sovittamiset historiaan ovat tulkinnallisia, eikä niitä voida Danielin ajasta varmentaa sinun käyttämääsi tulkintaan .
Jeesukseen viittaamaan Danielin tulkintaan minä luotan tuhat kertaa enemmän kuin sinun mielipiteeseesi.
loputtomiin uskovien tulkinnoissa ja Raamatussa itsessään.
Se on jo elettyä juutalaisten historiaa !
Kysyttäessä selitän asian !
Dan 9:24.
586 eaa. - 70 vuotta = 516 eaa.
Dan.9:25.,, >> Siitä ajasta ,jolloin se sana lähti liikkeelle,Jerusalemin entiselleen palauttamisesta ja rakentamista koskevan sanan lausumisesta on voidellun hallitsijan tuloon seitsemän vuosiviikkoa.,,>>
Kats ; Jeremia 25:1.>>Sana ,joka tuli Jeremialle,sana koko Juudan kansaa vastaan,Joojakimin, Joosian pojan Juudan kuninkaan,neljäntenä vuotena se on Nebukadnesarin,Baabelin kuninkaan ensimäisenä
vuotena- >>
Tuo kyseinen vuosi oli 605 eaa. Ja siitä Danielin kirjan vuosiviikko laskelmat tulee aloittaa !
Dan. 9:25.
Voidellun hallitsijan tuloon !
7vuosiviikkoa X7 = 49 vuotta !
Ja laskuna ;
605 eaa. - 49 vuotta = 556 eaa.
ja silloin tuli voideltu hallitsija ?
ennustuksista. Tai harmonisoinnista. Raamatussa on kokojoukko esityksiä tuon ensimmäisen periaatteen tuotteena. Sitten krisillisiä väittämiä, joilla mahdotonkin väännetään mahdolliseksi periaatteella Jumala tarkoitti näin vaikka vaikka ihminen lukee noin.
Ja jolla aikaa on voisi käsitellä asiaa tapauskohtaisesti ja "Pyhällä Hengellä"päähän mätkijöiden jäljet pitäisi olla lyhyet, mutta kun on taas uusi selitys syntymässä niin ne jatkuvat taas !( Näyttää toisinaan että loputtomiin !)
laskelmat ovat pelkkää arvausta vailla mitään varmaa totuutta. 1844 tai 1914 eivät ole mitenkään erityisiä vuosia profeetalliselta kannalta. Ne ovat vain adventismiin liittyviä ajatelmia ja mielikuvitusta.
Danielin kirjan 9:25 - 27 . laskelmat ilmaisevat jotain muuta mitä olemme tottuneet ajattelemaan !
Eihän väärä raha todista muutakuin, että oikeakin on olemassa, jos väärää todistaa oikeaksi, niin ei se selittämällä oikene todeksi.
Jos vuosilukumme ei ole oikea, niin ei Jeesuskaan syntynyt oikeaan aikaan, Danielin kirjan vuosiviikkojen mukaan enempää kuin pyhäkön asettaminen oikeuteensa vuonna 1844.
Sama koskee Bethlehemin tähden ajan kohtaa ja poikalasten surmaamista Herodeksen eläessä, ellei surmaamista pantu täytäntöön Herodeksen kuoleman jälkeen.
Ajanlaskussamme on 4-7 vuoden virhe Bethelemin tähden ja sen tähden välillä jonka ennustettiin syttyvän Israelin huoneen yläpuolella, sillä tähti nousee Jaakobista, ja sitä Itämaan tietäjät seurasivat.
Onko turhaa tutkia näitä asioita, vai uskoa mitä tahansa.
no sovitaan että Jeesus Nasaretilainen syntyi n, 4-7 ennen ajanlaskumme alkua !
Ja väärästä rahastakin !
Herodeskaan ei kuolemansa jälkeen ole käskyjä antanut !
Beetlehemin tähti on ?
Mutta sitten jo suksi tökkää ! 1844 se ei enää käy ! Eikä esittämäsi vuosiviikko laskelmat !
Esitin jo Dan,9:24. laskelman tänään ja se on oikein ilmaistiuna !
n, 586 eaa. - 70 vuotta = 516 eaa.
Salomonin temppelin hävitys - 70 vuotta = Serubbabelin temppelin vihkiminen käyttöön !
että toisen temppelin kunnia on oleva suurempi kuin ensimmäisen. Jeesuksen aikaisessa temppelissä ei ollut Shekinahia Jumalan kirkkauden säteilyä, koska Jeesus itse oli tuo kirkkauden säteily.
Israelin vanhimmat itkivät, kun he näkivät toisen temppelin, niin vähäpätöinen se oli heidän silmissään.
Kun olin Jerusalemissa kysyin Juutalaiselta nuorukaiselta: "Missä on Sheginah, Jumalan Kirkkauden säteily?" Tähän nuorukainen vastaa: "Sen tarkkaa kohtaa ei tiedetä temppelialueella missä kaikkein pyhin sijaitsi, ja siksi alueelle on kielletty menemästä.
Vastasin hänelle: Ei Shegina ole mihinkään hävinnyt, vaan se on Pyhän Hengen säteily, jonka Jumala on lähettänyt Jeesuksen Kristuksen kautta niille, jotka panevat toivonsa Häneen.
Pyhä Henki opettaa meille kaikki mitä Jeesus Kristus on puhunut ja tehnyt puolestamme.
Mikä säteily oli Epifaneksen temppelissä, eiköhän olisi jo aika sinunkin ajatella asioita ja Lunastajaasi.
Jo silloin kun juutalaiset Ilmestysmajan ja liitonarkun hävittivät !
1.Temppeli oli Salomonin temppeli.
2. Temppeli oli Serubbabelin temppeli
3. Temppeli oli Herodeksen temppeli
Serubbabelin temppeli oli se jota Babylonian vankeudesta palanneet itkivät ! Ja he olivat iältään vanhoja .
Säteily ajatus on täysin perusteeton mikään paikka maailmassa ei oikeasti ole sen pyhempi , kuin toinenkaan uskonnot uskottelevat asiat sellaiseksi !
Ikoneissa vain ihminen säteilee ja puheessa käytetään sanaa myös iloisesta ja viehättävästä ihmisestä ,että hän aivankuin säteilee onnesta !
Ydinvoimalakin saattaa säteillä ja aurinko heittää illalla viimeiset säteensä maan pyöriessä yöhön pimenevään .
Dan.9:26.
Jerusalemin Kaupunki oli rakennettu kuntoon entisen tuhon jäljintä !
Yli-pappi Oniaksen viraltapano ja MURHA !
Jason Yli-papinvirkaan !
Uusi hallitsija oli Antiohkos neljäs Epifanes !
Dan.9:27.>> Uusi hallitsija lähettääväkensä ja saastuttaa kaupungin ja pyhäkön,,,,,>>
Tuo "Uusi hallitsija " oli Syyrian kuningas Antiokhos neljäs Epifanes hallitsi n, 175 eaa. - 164 eaa.
"Hävityksen kauhistus " ( "Turmion iljetys") on tuo tapahtuma n, 167 eaa.
Dan.9:27.
Oli se se aika kun juutalaiset olivat Antiokian kansalaisia ja siitä puolet oli Juutalaisen uskonnon harjoittamiskieltoa kuoleman tuomion uhalla!
n. 175eaa- 164 eaa. Antuohkos neljäs Epifanes hallitsi.
Ja n, 171 eaa.- 164 eaa. oli sen 1 vuosiviikko ja puolet siitä n, 3,5 vuotta oli sitä Hellenistiesn uskonnon aikaa !
mutta totuus pysyy paikallaan, eikä sitä tarvitse hävetä.
Epifanes ei sinua pelasta, tarvitset Jeesusta.
Dan.9:25-27.
Antiokhos neljäs Epifanes sieltä löytyy !
Mutta Jeesus Nasaretilaista ei sieltä löydy !
Adventistilla on kummallisestyi asiat; kun joku sanotaan suoraan, se väännetään vinoon, ja kun jotain ei sanota, adventisti keksii tulkinnan, joka sanoo asian adventismin oppien mukaan.
Illat ja aamut ovat sitä mitä on kirjoitettukin eli päiviä.
1.Mooseksen kirja:
1:5 Ja Jumala kutsui valkeuden päiväksi, ja pimeyden hän kutsui yöksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, ensimmäinen päivä.
Samaa päivää AAMNUUN asti!
1914 alkoi miljoonia uhreja vaatinut ensimmäinen maailmansota. Ilmoittaakohan Daniel mitään lukuja jatkoksi noille luvuille, jotka johtavat tuohon 1914 lukuun? Ainakin tuolloin oli aikamoinen Jumalan tuomio ihmiskunnan päällä sotineen ja ruttoineen ja monine ahdistuksineen.