Avoliitto on avioliiton muoto

Avoliitto - syntiäkö? Luterilaisen avioliiton teologian tarkastelua (Ilmari Karimies)
KOOSTE (Alempana on koko artikkeli)

Perinteinen herätyskristillinen avioliittoteoria on muodostunut 1800-luvun käytännön pohjalle. Se voidaan tiivistää käsitykseen, jonka mukaan avioliitto on sama asia kuin lainvoimainen vihkiminen. Jos on vihitty, on avioliitossa, muuten ei. Aviollinen elämä ilman lainvoimaista vihkimistä on määritelty haureudeksi.

Etenkin herätyskristillisissä piireissä on perinteisesti ajateltu, että avoliitto on aina ja välttämättä syntiä. Avoliitto on haluttu nähdä avioliiton vastakohtana. Sellaisen parin asumista yhdessä, jota ei ole laillisesti vihitty avioliittoon, on pidetty automaattisesti syntinä ja kristitylle sopimattomana.

Mielenkiintoista on, että missään kohtaa Raamattua ei näytetä edellyttävän häitä, vihkimistä tai jonkinlaista seremoniaa avioliiton syntymisen edellytykseksi. Useista ihmiskunnan kantaisistä ja patriarkoista vain todetaan, että he ottivat itselleen vaimoja tai yhtyivät heihin. [39]

Raamatun mukaan avioliiton synnyttävät luopuminen vanhemmista, puolisoon liittyminen ja sukupuoliyhteys. Jos nämä ehdot täyttyvät, asiassa ei ole sinänsä mitään väärää, vaan avopari elää itse asiassa teologisesti tarkasteltuna avioliitossa, vaikka Suomen lainsäädännössä heidän suhdettaan kutsutaankin avoliitoksi. Tämä on täysin selvää luomisoikeudellisen avioliittokäsityksen valossa. Myöskään häät eivät ole Raamatussa avioliiton edellytys.

Koska ei siis voida perustellusti katsoa, että avoliitossa eläminen olisi itsessään syntiä tai väärin, ei myöskään voida oikeutetusti kieltää kristittyjä elämästä avoliitossa. Tosin avioliiton virallinen rekisteröiminen voi olla hyödyllistä. Häät tai vihkiminen eivät kuitenkaan ole avioliiton kannalta välttämättömiä, vaan ne ovat ehdollinen yhteiskunnallinen tapa, jota voidaan noudattaa tai jättää noudattamatta. Sellaista, mikä ei ole välttämätöntä, ei voida ehdottomana vaatiakaan.

On siis olemassa suhteita, jotka ovat Jumalan edessä avioliittoja, vaikka ne yhteiskunnallisen lainsäädännön silmissä olisivatkin vain avoliittoja. Avioliitto perustuu Tunnustuskirjojen ja Lutherin mukaan luonnonoikeuteen eli luomisjärjestykseen. Samaa kantaa edustaa myös Raamattu. Sen lisäksi, että avo- ja avioliittojen välille ei edes ole voitu tehdä eroa monina aikakausina kirkon historiassa, myös osa nykyisistä kirkoista on tullut siihen johtopäätökseen, että avoliittoja voidaan pitää avioliittoina.

Keskiajalla ei ollut rekisteriviranomaisia eikä ylipäänsä modernin kaltaista kansallisvaltiota. Monissa maissa avioliitot solmittiin tuolloin ns. tapaoikeuden perusteella. Tapaoikeudella tarkoitetaan ikimuistoisista ajoista periytyneitä kirjoittamattomia oikeussääntöjä, 'maan tapaa'. Tapaoikeuden nojalla riitti, että mies ja nainen olivat sopineet olevansa aviopuolisoita, jotta heidät myös sellaisiksi katsottiin. Tapaoikeus muodosti keskiaikaisen Englannin oikeusjärjestelmän perustan. Siihen perustuva avioliitto, ns. 'common law marriage' on edelleen mahdollinen monissa Yhdysvaltain osavaltiossa. Kun avioliitto solmitaan tapaoikeuden mukaan, valtio ei ole siitä millään tavalla tietoinen, eikä ole mitään julkista rekisterinpitäjää, jolta voitaisiin kysyä, onko joku tietty ihminen avioliitossa. Tällä tavoin solmittua avioliittoa ei siis voida tarkastaa henkikirjoittajalta. Kirkollinen vihkiminenkään ei keskiajalla ollut pakollista, kuten se ei tietenkään ole Yhdysvalloissakaan, joten edes kirkonkirjoista ei ole apua henkilön siviilisäädyn selvittämiseksi. Jäljelle jää siis vain kaksi vaihtoehtoa: Joko täytyy todeta, että suurin osa keskiajan ihmisistä ei ollut avioliitossa, vaikka he itse näin ajattelivat, vaan päinvastoin he elivät koko ikänsä haureudessa, tai sitten täytyy luopua vaatimuksesta, että avioliitto täytyisi voida tarkistaa jostakin rekisteristä.

"Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. (Ef. 5:31-32).

Ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, on samaa ruumista hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." Mutta joka liittyy Herraan, on samaa henkeä hänen kanssaan. (1. Kor. 6:16-17)

Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä. (1. Kor. 12:13)

Toisin sanoen: Joka yhtyy lihallisesti toiseen ihmiseen, on samaa lihaa hänen kanssaan. Joka yhtyy hengellisesti Jumalaan, on samaa Henkeä hänen kanssaan. Siksi Raamattu antaa avioliitolle tämän määritelmän:

Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi. (1. Moos. 1:24).

Avioliitto on sitä, että on yhtä lihaa. Se ei ole termi, se ei edes ole vain relaatio, vaan se on entiteetti, toisin sanoen olemistodellisuus. Avioliitto olemistodellisuutena on kenties meidän silmiltämme kätketty, salaisuus, samassa mielessä kuin esimerkiksi Kristuksen reaalinen läsnäolo ehtoollisaineissa tai Pyhän Hengen läsnäolo uskovassa on salaisuus. Olemukseltaan nämä asiat ovat analogisia. Raamattu kuitenkin opettaa selvästi, että avioliitossa on läsnä tällainen todellisuus, joka syntyy lihallisen yhtymisen kautta, ja joka on tarkoitettu pysyväksi:

Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. (Mark. 10:6-9)

Kun siis kysytään, ketkä ovat avioliitossa, on vastaus: Ne kaksi, jotka ovat tulleet yhdeksi lihaksi. He eivät enää ole kaksi, he ovat yksi. Jumala on yhdistänyt heidät. Jumalan luomistarkoitukseen sisältyy se, että nämä kaksi pysyvät yhdessä. Liittyminen ja yhdeksi lihaksi tuleminen eivät myöskään ole avioliiton edellytyksiä tai seurauksia, vaan ne ovat sen olemus. Kummankin pitää esiintyä yhdessä. Liittyminen velvoittaa yhdeksi lihaksi tulemisen, sillä puolison ruumis ei kuulu hänelle itselleen, [42] yhdeksi lihaksi tuleminen taas velvoittaa liittymisen. Jos näin ei todellisuudessa käy, se ei ole Jumalan vika, vaan ihmisten, jotka käyttävät Jumalan luomistyötä väärin. Haureus on yhdeksi lihaksi tulemista ilman liittymistä, huorintekeminen eli aviorikos taas yhdeksi lihaksi tulemista jonkun muun kanssa kuin sen, johon on jo liittynyt.

Julkisen kihlauksen jälkeen kihlautuminen jonkun muun kanssa on Lutherin mukaan aviorikos. [22] Julkisesti kihlattu tyttö on aviovaimo ja mies aviomies. [23] Luther lausuu, että avioliitto on yhtä paljon avioliitto kihlauksen jälkeen kuin häidenkin jälkeen. [24] Salassa tapahtunut kihlaus ei synnytä avioliittoa, mutta silti sen jälkeen tapahtunut sukupuoliyhteys ei ole haureutta, mikäli tarkoituksena on kuitenkin ollut solmia avioliitto. [25] Tässä ajattelussaan Luther liittyykin kirkossa jo vanhan kirkon ajoilta vallinneeseen perusperiaatteeseen, jonka mukaan keskinäinen sopimus luo avioliiton, consensus facit nuptias.[26] Kihlakumppanit ovat siis jumalallisen oikeuden mukaan solmineet keskenään avioliiton...