Avoliitto - syntiäkö? Luterilaisen avioliiton teologian tarkastelua (Ilmari Karimies)
KOOSTE (Alempana on koko artikkeli)
Perinteinen herätyskristillinen avioliittoteoria on muodostunut 1800-luvun käytännön pohjalle. Se voidaan tiivistää käsitykseen, jonka mukaan avioliitto on sama asia kuin lainvoimainen vihkiminen. Jos on vihitty, on avioliitossa, muuten ei. Aviollinen elämä ilman lainvoimaista vihkimistä on määritelty haureudeksi.
Etenkin herätyskristillisissä piireissä on perinteisesti ajateltu, että avoliitto on aina ja välttämättä syntiä. Avoliitto on haluttu nähdä avioliiton vastakohtana. Sellaisen parin asumista yhdessä, jota ei ole laillisesti vihitty avioliittoon, on pidetty automaattisesti syntinä ja kristitylle sopimattomana.
Mielenkiintoista on, että missään kohtaa Raamattua ei näytetä edellyttävän häitä, vihkimistä tai jonkinlaista seremoniaa avioliiton syntymisen edellytykseksi. Useista ihmiskunnan kantaisistä ja patriarkoista vain todetaan, että he ottivat itselleen vaimoja tai yhtyivät heihin. [39]
Raamatun mukaan avioliiton synnyttävät luopuminen vanhemmista, puolisoon liittyminen ja sukupuoliyhteys. Jos nämä ehdot täyttyvät, asiassa ei ole sinänsä mitään väärää, vaan avopari elää itse asiassa teologisesti tarkasteltuna avioliitossa, vaikka Suomen lainsäädännössä heidän suhdettaan kutsutaankin avoliitoksi. Tämä on täysin selvää luomisoikeudellisen avioliittokäsityksen valossa. Myöskään häät eivät ole Raamatussa avioliiton edellytys.
Koska ei siis voida perustellusti katsoa, että avoliitossa eläminen olisi itsessään syntiä tai väärin, ei myöskään voida oikeutetusti kieltää kristittyjä elämästä avoliitossa. Tosin avioliiton virallinen rekisteröiminen voi olla hyödyllistä. Häät tai vihkiminen eivät kuitenkaan ole avioliiton kannalta välttämättömiä, vaan ne ovat ehdollinen yhteiskunnallinen tapa, jota voidaan noudattaa tai jättää noudattamatta. Sellaista, mikä ei ole välttämätöntä, ei voida ehdottomana vaatiakaan.
On siis olemassa suhteita, jotka ovat Jumalan edessä avioliittoja, vaikka ne yhteiskunnallisen lainsäädännön silmissä olisivatkin vain avoliittoja. Avioliitto perustuu Tunnustuskirjojen ja Lutherin mukaan luonnonoikeuteen eli luomisjärjestykseen. Samaa kantaa edustaa myös Raamattu. Sen lisäksi, että avo- ja avioliittojen välille ei edes ole voitu tehdä eroa monina aikakausina kirkon historiassa, myös osa nykyisistä kirkoista on tullut siihen johtopäätökseen, että avoliittoja voidaan pitää avioliittoina.
Keskiajalla ei ollut rekisteriviranomaisia eikä ylipäänsä modernin kaltaista kansallisvaltiota. Monissa maissa avioliitot solmittiin tuolloin ns. tapaoikeuden perusteella. Tapaoikeudella tarkoitetaan ikimuistoisista ajoista periytyneitä kirjoittamattomia oikeussääntöjä, 'maan tapaa'. Tapaoikeuden nojalla riitti, että mies ja nainen olivat sopineet olevansa aviopuolisoita, jotta heidät myös sellaisiksi katsottiin. Tapaoikeus muodosti keskiaikaisen Englannin oikeusjärjestelmän perustan. Siihen perustuva avioliitto, ns. 'common law marriage' on edelleen mahdollinen monissa Yhdysvaltain osavaltiossa. Kun avioliitto solmitaan tapaoikeuden mukaan, valtio ei ole siitä millään tavalla tietoinen, eikä ole mitään julkista rekisterinpitäjää, jolta voitaisiin kysyä, onko joku tietty ihminen avioliitossa. Tällä tavoin solmittua avioliittoa ei siis voida tarkastaa henkikirjoittajalta. Kirkollinen vihkiminenkään ei keskiajalla ollut pakollista, kuten se ei tietenkään ole Yhdysvalloissakaan, joten edes kirkonkirjoista ei ole apua henkilön siviilisäädyn selvittämiseksi. Jäljelle jää siis vain kaksi vaihtoehtoa: Joko täytyy todeta, että suurin osa keskiajan ihmisistä ei ollut avioliitossa, vaikka he itse näin ajattelivat, vaan päinvastoin he elivät koko ikänsä haureudessa, tai sitten täytyy luopua vaatimuksesta, että avioliitto täytyisi voida tarkistaa jostakin rekisteristä.
"Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. (Ef. 5:31-32).
Ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, on samaa ruumista hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." Mutta joka liittyy Herraan, on samaa henkeä hänen kanssaan. (1. Kor. 6:16-17)
Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä. (1. Kor. 12:13)
Toisin sanoen: Joka yhtyy lihallisesti toiseen ihmiseen, on samaa lihaa hänen kanssaan. Joka yhtyy hengellisesti Jumalaan, on samaa Henkeä hänen kanssaan. Siksi Raamattu antaa avioliitolle tämän määritelmän:
Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi. (1. Moos. 1:24).
Avioliitto on sitä, että on yhtä lihaa. Se ei ole termi, se ei edes ole vain relaatio, vaan se on entiteetti, toisin sanoen olemistodellisuus. Avioliitto olemistodellisuutena on kenties meidän silmiltämme kätketty, salaisuus, samassa mielessä kuin esimerkiksi Kristuksen reaalinen läsnäolo ehtoollisaineissa tai Pyhän Hengen läsnäolo uskovassa on salaisuus. Olemukseltaan nämä asiat ovat analogisia. Raamattu kuitenkin opettaa selvästi, että avioliitossa on läsnä tällainen todellisuus, joka syntyy lihallisen yhtymisen kautta, ja joka on tarkoitettu pysyväksi:
Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. (Mark. 10:6-9)
Kun siis kysytään, ketkä ovat avioliitossa, on vastaus: Ne kaksi, jotka ovat tulleet yhdeksi lihaksi. He eivät enää ole kaksi, he ovat yksi. Jumala on yhdistänyt heidät. Jumalan luomistarkoitukseen sisältyy se, että nämä kaksi pysyvät yhdessä. Liittyminen ja yhdeksi lihaksi tuleminen eivät myöskään ole avioliiton edellytyksiä tai seurauksia, vaan ne ovat sen olemus. Kummankin pitää esiintyä yhdessä. Liittyminen velvoittaa yhdeksi lihaksi tulemisen, sillä puolison ruumis ei kuulu hänelle itselleen, [42] yhdeksi lihaksi tuleminen taas velvoittaa liittymisen. Jos näin ei todellisuudessa käy, se ei ole Jumalan vika, vaan ihmisten, jotka käyttävät Jumalan luomistyötä väärin. Haureus on yhdeksi lihaksi tulemista ilman liittymistä, huorintekeminen eli aviorikos taas yhdeksi lihaksi tulemista jonkun muun kanssa kuin sen, johon on jo liittynyt.
Julkisen kihlauksen jälkeen kihlautuminen jonkun muun kanssa on Lutherin mukaan aviorikos. [22] Julkisesti kihlattu tyttö on aviovaimo ja mies aviomies. [23] Luther lausuu, että avioliitto on yhtä paljon avioliitto kihlauksen jälkeen kuin häidenkin jälkeen. [24] Salassa tapahtunut kihlaus ei synnytä avioliittoa, mutta silti sen jälkeen tapahtunut sukupuoliyhteys ei ole haureutta, mikäli tarkoituksena on kuitenkin ollut solmia avioliitto. [25] Tässä ajattelussaan Luther liittyykin kirkossa jo vanhan kirkon ajoilta vallinneeseen perusperiaatteeseen, jonka mukaan keskinäinen sopimus luo avioliiton, consensus facit nuptias.[26] Kihlakumppanit ovat siis jumalallisen oikeuden mukaan solmineet keskenään avioliiton...
Avoliitto on avioliiton muoto
23
2023
Vastaukset
>>>Avoliitto on avioliiton muoto
- Huhahhhei
ihmettele, että hihhulimiehet ovat tuota mieltä. Ei kai tuollaisilla nainen pysy kuin pakottamalla.
- uskottomilla ne..
Huhahhhei kirjoitti:
ihmettele, että hihhulimiehet ovat tuota mieltä. Ei kai tuollaisilla nainen pysy kuin pakottamalla.
..enimmät erot tapahtuu.
- oppilasso
mennään? Heti kun osoitat RAAMATUSTA.ASIAN USKON OLEVAN KUTEN SIELLÄ SANOTAAN.Ålä sekoita sitä miltä sinusta tuntuisi, siihen mitä raamattu asiasta sanoo.Aviliitosta voi lähteä lätkimaan yhtä helposti kuin ns.avoliitosta.
oppilasso kirjoitti:
mennään? Heti kun osoitat RAAMATUSTA.ASIAN USKON OLEVAN KUTEN SIELLÄ SANOTAAN.Ålä sekoita sitä miltä sinusta tuntuisi, siihen mitä raamattu asiasta sanoo.Aviliitosta voi lähteä lätkimaan yhtä helposti kuin ns.avoliitosta.
>>>Aviliitosta voi lähteä lätkimaan yhtä helposti kuin ns.avoliitosta.>laitappa raamatusta kohta miten kristilliseen mennään?
- oppiilasso
Jumalanhullu kirjoitti:
>>>Aviliitosta voi lähteä lätkimaan yhtä helposti kuin ns.avoliitosta.>laitappa raamatusta kohta miten kristilliseen mennään?
mennään.Pitääkö olla kirjoilla,pitääkö olla pappi,mennäänkö julkisesti vai ei,vaidetaanko sormuksia,pitääkö olla jonkun ulkopuolisen todistamassA????
- oppilasso
oppiilasso kirjoitti:
mennään.Pitääkö olla kirjoilla,pitääkö olla pappi,mennäänkö julkisesti vai ei,vaidetaanko sormuksia,pitääkö olla jonkun ulkopuolisen todistamassA????
MENEVÄT.VAAN MITEN TULISI MENNÄ KRISTILLISEEN AVIOLIITTOON?
- Jumalanviisas
Jumalanhullu kirjoitti:
>>>Aviliitosta voi lähteä lätkimaan yhtä helposti kuin ns.avoliitosta.>laitappa raamatusta kohta miten kristilliseen mennään?
Paavali: "se on minun mielipiteeni, ja minä luulen, että minullakin on Jumalan Henki." Huomaa Paavalin nöyryys. Hän luulee että hänelläkin on Jumalan Henki. Asia ei näytä hänestä mitenkään varmalta, vain pelkkä luulon asia.
Nykyajan uskovilla olisi opittavaa Paavalista kun he kovin varmoina julistavat omia mielipiteitään jumalallisina totuuksina.
Lisää Paavalia: "Soisin kaikkien ihmisten olevan niinkuin minäkin; mutta kullakin on oma lahjansa Jumalalta, yhdellä yksi, toisella toinen." Paavali tarkoittanee poikamiehen osaansa ja nimittää sitä lahjaksi. Tuntemamme homoseksuaalisuus nykyaikana voisi olla hyvin myös tällainen lahja josta voisi kiittää Jumalaa. Kaikkien ei tarvitse perustaa perhettä.
- avo-avio....
Siis Ilmari Karimies on kirjoittanut kyseisen
artikkelin. Jaa'ah. Jos tuo on tämän päivän luterilaisuutta niin oikeaan aikaan sanouduin siitä irti.
Ent.ev.lut. - repeli
Lutherhan on vain astia,ei mikään Jumala eikä Jeesus.Raamatusta sen tiedon pitää tulla, eikä mitään yhden ihmisen tulkintoja raamatusta.Onko siellä KRISTITYILLE tarkaa opastusta miten avioliitto täytyy solmia,että se olisi Jumalalle kelpaava? En ole sellaista löytänyt.
- reippa
kuin itseään ja sillä täyttää kaiken.Rakkaus ja uskollisuus puolisoaan kohtaan olipa sitten avo tai avioliitossa on koko homman ydin,ei sen muotoseikat.Näinhän se raamattu teksteissään uudessa testamentissa kertoo ja jokainen voi sen sieltä lukea.
- 'AVO-TAI AVIOLIITOSSA?
#Rakkaus ja uskollisuus puolisoaan kohtaan olipa sitten avo tai avioliitossa on koko homman ydin,ei sen muotoseikat. Näinhän se raamattu teksteissään uudessa testamentissa kertoo ja jokainen voi sen sieltä lukea. #
- Enpä ole tuollaista tekstiä Raamatusta löytänyt....Kaanaan häistä kyllä olen lukenut.
Vastaus vihkimisestä:
Pappi tai pastori, miten vaan, vihkii parin todistajien läsnäollessä ja sitoutumisen merkiksi kumpikin antaa sormuksen. Tilaisuudessa kumpikin lupaa, Jumalan ja läsnäolijoiden edessä, TAHTOA rakastaa toistaan MYÖTÄ JA VASTOINKÄYMISISSÄ , kunnes kuolema heidät eroittaa. Ja liitto SIUNATAAN!
Ja kuten kirjoitit: * rakkaus ja uskollisuus puolisoaan kohtaan on homman ydin *
Avosuhteessa ei siunausta ole, ja mahdollisesti tulevat lapset ovat AU-lapsia /'äpäriä'!
Tuliko kyselijöille selväksi?
- Uskalla sitoutua ja vastata...
Avoliitto on neuroottista vastuun pakoilua. Sen vastuuton luonne paljastuu useimmille sen päättyessä.
- Lukija...
Minä ihmettelen kovasti eräitä tuntemiani uskovaisia. Kovasti he saarnaavat avoliittoa vastaan, mutta monet heistä ovat eronneet omasta avioliitostaan ja solmineet uuden, jo useammankin kerran. Avioliittoko aina pyhittää ihmisen käyttäytymisen?
Sitten tunnen muutaman avoliitossaan onnellisesti elävän. Ero ei ole tullut heillä mieleenkään. Ei näytä siltä että mitkään muotomenot tekisivät parisuhteesta yhtään parempaa. Kirkko voisi luopua koko avioliittoon vihkimisestä. Jeesushan ei käskenyt vihkimään ketään.
- asowki
Mikä ihmeen järki sitten on olla edes avoliitossa, jos se sitoo edellä mainitulla tavalla? Kristitty avopari varmaan ymmärtää, että aloittaessaan yhteisen sukupuolielämän, he sitouvat menemään naimisiin. Erota ei enää voi. Ei luulisi olevan niin hirveä hätä, etteikö muka ehtisi kirkossa käymään ennen yhteiselon aloittamista.
Kulkekaa rukouksessa, niin ei tarvitse miettiä mikä on oikein ja mikä väärin. Jumala kertoo. - tunnemme totuuden
Oikea Raamatullinen avioliitto on taloudellinen sopimus jossa sovitaan rahasta, seksistä, elatuksesta, jne
Kirkon avioliitto on pelkä seremonia jolla ei ole niitä laillisia vaikutuksia joita kristillisellä avioliitolla on - avoliitto parempi
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/07/yha_harvempi_viettaa_kirkkohaita_826106.html
Yhä harvempi hääpari aikoo viettää kirkkohäitä. Koko Suomessa siviilivihkimisen valitsi viime vuonna 43 prosenttia kaikista naimisiin menneistä pareista.
Eniten kirkkohäitä vietettiin viime vuonna Oulun, Porvoon ja Lapuan hiippakunnissa, joissa yli 70 prosenttia evankelisluterilaisen kirkon jäsenien solmimista avioliitoista sai kirkollisen vihkimisen. Vähiten kirkollisia vihkimisiä oli Helsingin hiippakunnassa, 55.7 prosenttia. - MIKSI?
Syy: Kirjan osan kopiointia ilman lupaa.
- katsoppas tähän
Tuohan on avoimesti julkaistu netissä:
Alkup.teksti löytyy täältä:
http://karimies.uskojarukous.net/frameredir.htm?http://karimies.uskojarukous.net/Artikkelit/Avoliitto.htm
- Mormoni-.
kirkollisista avioliitoista noin puoluet päätyy avioeroon
Sen sijaan avoliitooissa ihmiset pysyvät ikuisesti yhdessä - Totuuden palkka
Imatran helluntaiseurakunnasta erotetaan jos ei mee vihille maistraatissa. Eli heidän mukaan joutuu helvettiin vaikka täyttäis kaikki raamatun ehdot uskossa olemiseen mutta ei ole vihitty maistraatissa. Toisin sanoen ihmisen taivaaseen pääsyä ei enää ratkaise usko jeesukseen eikä se että noudattaa raamatun ohjeita yhdeksi lihaksi tulemiseksi, Matt 19:6. Nyt taivaaseen pääsyn ratkaisee uskosta osaton virkamies. Opetus älkää noudattako Raamatun sanaa vaan ihmisten perinnäissääntöja jos ette halua joutua syrjityksi seurakunnassa, Ennen vainoamisen hoitivat kommunistit, nykyään vainotuksi pääsee jo kotiseurakunnassa jos sattuu soveltamaan raamattua niinkuin siellä lukee.( tää kyseinen aihe, jalkojen pesu, nainen älköön opettako,vain vanhimmisto voi viettää ehtoollista väärin, vain he pääsevät käsiksi ehtoollisviiniin.
- adkl
Raamatun opetus!
"Älkäät ottako vaimoksi toiselta maattua!" - alkoholinvaarat
Alkoholi on hermomyrkky, voimakas humala aiheuttaa joka kerta pienen vaurion aivojen kudoksiin. Nuoren ei tarvitse juoda kuin puolet saadakseen saman vahingon aikaan kuin aikuisen.
[i]Pitkäaikaisella alkoholin käytöllä voi olla vakavia seurauksia aivojen toiminnan kannalta. Alkoholi aiheuttaa muutoksia hermosolujen reseptorien toiminnassa, välittäjäaineissa, niiden kuljettajissa, solukalvojen rakenteessa, hormonitoiminnassa ja entsyymeissä. Alkoholisteilla voi joillakin aivoalueilla olla vähemmän hermosoluja kuin terveillä ihmisillä. Aivojen paino on pienentynyt ja aivokammioiden tilavuus suurentunut (aivojen paino 50-100g vähemmän). Lisäksi suurkuluttajilla on kolminkertainen riski saada epileptinen kohtaus tai kohtaussarja, joka tulee sitä helpommin mitä syvempi humalatila on ollut ja mitä pitempään se on jatkunut. Alttius saada epilepsiakohtauksia on juuri silloin kun alkoholi on poistunut elimistöstä. Epileptikko voi nauttia 8-15g alkoholia huoletta 1-2 vuorokautta. Usein alkoholi aiheuttamiin epileptisiin kohtauksiin liittyy tuore aivovamma tai kallon sisäinen verenvuoto. Alkoholismin seurauksena pikkuaivojen yläetuosa (vermis) tuhoutuu täydellisesti, minkä seurauksena tasapaino ja kävely vaikeutuvat. (Päihdeongelmainen potilas, 1997 )
Muistihäiriöt, alkoholidementia ja pikkuaivorappeuma ovat yleisiä alkoholin aiheuttamia aivo-oireyhtymiä. Alkoholidementia kehittyy hitaasti ja huomaamatta. Otsalohkon verenkierto ja glukoosin käyttö vähenee alkoholin vaikutuksesta. Tämän seurauksena voi esiintyä yleisiä ongelmanratkaisunhäiriöitä, muistin häiriöitä, liikkeiden suorittamisen hidastumista ja tilasuhteiden käsittelyvaikeuksia. Dementialla tarkoitetaan kaikkien älyllisten toimintojen laaja-alaista , fysiologista nopeampaa taantumista.Pikkuaivorappeuma alkaa lievänä alaraajojen toiminta ja koordinaatiohäiriönä ja johtaa usein invalidisoitumiseen kävelyvaikeuksien takia. Siihen saattaa liittyä silmäväre ja puhevaikeuksia. Myös aivokuoren valkoisen aineen vaurioituminen alkoholin seurauksena voi olla yhteydessä liikehäiriöihin.(Aivot ja alkoholi, 1991 ) Wernicke-Korsakoffin oireyhtymä on tunnetuin kroonisista hermoston alkoholisairauksista. Tällöin aivokuoren harmaa alue tuhoutuu laajoilta alueilta.Tässä sairaudessa sekavuustilaan liittyy silmien liikehäiriö ja ataksia. Sairaus johtuu tiamiinin puutteesta ja nopeasti aloitettu hoito voikin korjata oireet. Jopa 20% prosenttia sairastuneista kuolee ja sairaus on merkittävä dementian syy alkoholisteilla. Lisäksi alkoholi häiritsee ääreishermojen toimintaa esim. aiheuttamalla hermojen puristusvammoja. Usein alkoholinsuurkuluttajilla oireettomana ilmenevä alkoholipolyneuropatia altistaa hermopinteistä johtuville oireille. Tauti voi johtua alkoholin suorasta myrkkyvaikutuksesta tai vitamiinien puutteesta. Runsas alkoholinkäyttö aiheuttaa joskus myös toksisen myopatian, joka johtaa proksimaalisten lihasten heikkouteen ja voi peittyä neuropatian alle.(Päihdeongelmainen potilas, 1997 ) Alkoholisteilla esiintyy lukuisia muitakin sairauksia ja häiriöitä. Aivojen sairauksista mainittakoon vielä sen verran, että alkoholi lisää aivoverenkiertohäiriöiden riskiä ja voi olla yhteydessä mm. näköhäiriöihinkin.
[i]
http://wwwedu.oulu.fi/sampo/97-98/avoin ... ologia.htm
Nuorten aivot ovat erityisen herkät alkoholin aiheuttamille vaurioille. Juominen 13-19 -vuotiaana voi aiheuttaa merkittäviä muutoksia niillä aivojen alueilla, joilla on merkittävä rooli aikuisen persoonallisuuden ja käytöksen kehittymisessä. Alkoholista aiheutuvat terveysriskit ovat nuorilla kaksinkertaiset aikuisiin verrattuna. Esimerkiksi nuoren yhden promillen humala vastaa aikuisen kahden promillen humalaa terveysvaikutuksiltaan.
Toistuvan päihteiden käytön – esimerkiksi viisi keskikaljaa joka viikonloppu – katsotaan aiheuttavan rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia aivojen mielihyväkokemuksia välittävissä hermoverkoissa. Nämä muutokset aiheuttavat päihderiippuvuutta ja ne voivat olla pysyviä.
http://www.paihdelinkki.fi/Mediassa/nuo ... lkoholille
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123680MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721934Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811224Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja661042Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33988Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778