Vihreitten Intiaanikylä

Iriadamant oli syksyllä vuonna 1991 Suomeen saapunut, Kittilän lähelle asettunut ”intiaanikylä” jonka takana oli järjestö, joka sanoi tavoittelevansa luonnonmukaista elämää. Kyläläiset käyttivät itsestään nimeä elno iriadamant, iriadamant-ihmiset.

Kyläläiset pukeutuivat ja elivät metsässä intiaanien tavoin. Tämän elämäntapaintiaaniryhmän oli kutsunut Suomeen seitsemäksi vuodeksi Oulun yliopiston professori Erkki Pulliainen, joka tuki kylään liittyvää hanketta alussa. Alussa kylä herätti lähinnä ihmettelyä.

Vuoden 1993 alussa alkoi varsinkin iltapäivälehtien sivuilla kirjoittelu, jossa intiaanikylän johtaja leimattiin huijariksi, joka ajoi kylässä asuvat lahkolaiset alentaviin oloihin kylmään ja nälkään keskelle luontoa eikä itse asunut kylässä. Muun muassa lapset eivät saaneet käydä terveyskeskuksessa hoidossa, kun luotettiin pelkkään henkiparantamiseen.

Kylässä harjoitettiin kirjoitusten mukaan seksuaalisia perversioita ja käytettiin huumeita. Intiaanikylään kohdistunut panetteluksikin yltänyt ankara kritiikki johti lopulta siihen, että Suomen viranomaiset peruivat yhteisön jäsenten oleskeluluvan, ja iriadamantit poistuivat Suomesta kesällä 1993. Jälkikäteen muutamat kyläläiset olivat kertoneet eläneensä kylmässä ja nälässä, omat ekoviljelmät eivät tuottaneet tarpeeksi, eivätkä tukeneiden luomutilojen avustukset riittäneet. Liike hajosi, kun sen johtaja piti erään liikkeen jäsenen kuoleman salassa seitsemän kuukauden ajan.

Lopulta lehdissä kirjoitettiin että liikkeen palvomalla shamaanimaisella johtajalla Apljoine/Abjoilne/Apjoinellella eli Norman Williamsilla oli rikollinen tausta[4]. Niinpä syyttelijät pitivät Iriadamant-liikettä tekointiaanien lahkona, joka huijaa ihmiset elämään kurjiin ja alentaviin oloihin, ja johtajansa hyväksikäytettäväksi.

Vuoden 1993 alussa alkanut syyttely äityi iltapäivälehtien sivuilla suoranaiseksi loanheitoksi, mutta elämäntapaintiaanit ja heidän myötäjuoksijansa antoivat leiristä kaunistellun kuvan. Leirin jäsenten mielestä he pyrkivät kohti luonnonmukaista elämää, ja olivatkin Suomessa lähellä sitä. Iltapäivälehtien kirjoituksissa leirin asukkaat olivat työtä vieroksuvia ja näyttivät muulle yhteiskunnalle huonoa esimerkkiä. Iltapäivälehtien mielestä kyläläiset olivat tahdottomia ja arvostelukyvyttömiä lahkolaisia. Heihin kytkettiin irstailu, pedofilia, huumeet, aids ja terrorismi.

Lehtien mukaan voimakkaan päällikön hirmuvallalla hallitsemasta leiristä ei päässyt pois, koska ei ollut rahaa ja vaatteita, ja johtaja keräsi jäseniltä suuret summat rahaa. Huijarit olivat lehtikirjoittelun mukaan höynäyttäneet sekä yliopiston tutkijoita että leiriläisiä.

Suomalaiset ja ruotsalaiset luomuviljelijät auttoivat iriadamantteja. Leirin vastustajien ja leiristä vapaaehtoisesti eronneiden mukaan leirissä elettiin kärsien vainoharhaista elämää eristyksessä. Leiriin tuotiin muun muassa sitä tukeneilta luomutiloilta ruokaa, omien viljelmien tuotto oli vähäistä, ja tavoiteltua omavaraisuutta ei saavutettu, eikä ollut tarkoitus saavuttaakaan kuin vasta ajan kuluttua. Myös ryhmän jäsenten keskinäistä asioista puhumista oli rajoitettu, miehet ja naiset olivat erikseen, ja ongelmista sai puhua vain gurulle, joka ei useinkaan viihtynyt leirillä.

Leirillä puhuttiin montaa kieltä, pääkieli oli ranska, vaikka pyrittiin omaan intiaanikieleen. Toisaalta suomalaisia kävi tutustumassa intiaanikylän toimintaan ja heille oli varattu vieras-qwami eli turvekammi[6]. Mukana olleiden mielestä leirillä oli kylmä ja nälkä, ja ravinto muuallakin usein yksipuolista, ei luonnosta saatua. Leiri ei hakenut Suomelta minkäänlaista sosiaali- tai muuta avustusta. Jos tuli jokin vamma, sitä ei saanut hoitaa terveyskeskuksessa, vaan henkiparannuksen avulla.

Ranskan lastenpelastusjärjestön UNADFI:n mukaan lahkon johtajaguru käytti joitain lahkon poikia homoseksuaalisesti hyväkseen.

Erään mukana olleen mukaan johtaja piti mieshaaremia. Leiriin liittyessä piti antaa omaisuutensa leirin johdolle.

Karkoitus ja liikkeen hajoaminen

Leirin johto eli Kittilän seudun nimismiehen lausunnon mukaan lämpimässä muualla kuin leirissä. Lopulta ulkomaalaisvirasto otti leiriltä oleskeluluvan pois, kun professori Erkki Pulliainen oli vetänyt 7-vuotiseksi aiotulta SEEDS-projektilta tukensa. Jotkut liikettä puolustaneet suomalaiset yrittivät estää karkotuksen, ja kokivat tiedotusvälineiden aloittaneen iriadamant-intiaaneihin kohdistuvan ajojahdin. Lopulta tämä elämäntapaintiaaniliike hajosi sisäisiin ongelmiinsa, ja monet liikkeessä olleet ovat kokeneet itseään huijatuksi[7]. Leiri lähti Suomesta kesällä 1993 ja hajosi etelä-Italiassa pian.