Nokia Missio on

En pidä siitä että Nokia Missiota mainostetaan.

Nokia Missio edustaa torontolaisuutta, joka on lähtöisin sielunvihollisesta.

Torontolaisuudessa ilmenee samoja asioita kuin riivaustapauksissa:

-kaatuilu.
-hihittely, naureskelu.
-ihminen menettää osittain tai kokonaan oman vartalonsa hallinnan.
-ilmenee voimakasta sätkimistä.
-kouristuksia.
-ääntelyä eläinten äänin.
-ihminen menettää rakkauden totuuteen, mikä tahansa harhaoppi kelpaa.
-Jumalan pelko ja kunnioitus katoaa.
-suuruusharhoja.
-vääriä profetioita.
-haureellista elämää.
-alkoholismia.
-syntiä kaikissa muodoissaan.
271764
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

voidaan mainita Nokia Mission toiminnassa jollakin tavalla mukana olleina.

Nokia Missio hyväksyy Uskon Sana-liikkeen menestysteologian ja Toronton eksytyksen sekä liberaaliteologian, kuten Kari Kuula.

Markkua on harhaanjohtavasti nimitetty Suomen uskonpuhdistajaksi, joka on melkoisen kaukana totuudesta, hänhän on saanut aikaan ememmän tuhoa ja hävistystä, kuin kukaan muu aikoihin.

Nokia Mission suuri vika on se, että kaikki mahdolliset opit ja suuntaukset hyväksytään ja sotketaan keskenään, siitä seuraa se, että siellä mukana olevat ihmiset eivät pääse oikein tuntemaan, mitä on raitis ja aito Jeesuksen evankeliumi.

Äänestä
  • mutta minkäänlaiseksi uskonpuhdistajaksi ei häntä voi kutsua.Sen verran sekoitusta hänen opeissaan on, ettei varmaankaan muista itsekkään, mitä kaikkea hän mistäkin on opettanut tai puhunut.

    Äänestä

  • issakki kirjoitti:

    mutta minkäänlaiseksi uskonpuhdistajaksi ei häntä voi kutsua.Sen verran sekoitusta hänen opeissaan on, ettei varmaankaan muista itsekkään, mitä kaikkea hän mistäkin on opettanut tai puhunut.

    muukaan.
    Tärkeintä on että laariin sataa rahaa. Siitä Koivisto tykkää ja sen eteen hän puheitaan pitää.

    Valitettavasti Suomessa perustuslaki sallii uskonnollisen huiputuksen ja vedätyksen.
    Saahan ihminen uskoa mihin haluaaa.
    Uskonnossahan vain tarjotaan olematonta ja näkymätöntä tuotetta päivän hintaan.

    Äänestä

  • Kun olen tässä viime aikoina seurannut Lakelandin herätystä ja tutkinut netistä artikkeleita, niin yllätys yllätys Markku Koiviston nimi putkahteli esiin.
    Aina, kun Suomeen on tuotettu näitä "suuria" julistajia kuten Rodney Howard Browne, Benny Hinn, niin Koivisto on ollut lavalla siunattavana ja kaatumassa.
    Nyt Markus Korhonen ja Markku Koivisto kiiruhtivat Lakelandiin ja kehuivat kokouksia radiossa ihmeellisiksi.
    En voi sille mitään, että mieleeni tulee kuin innostunut pikkupoika, joka menee mukaan mihin tahansa uuteen, joka vain tuntuu kivalta, vaikaa isä kieltäisikin.
    Onko niin, että Markku Koivisto on "heikko" johtaja, jota muut tiimiläiset ja sisäpiiri voivat johdatella?
    Jos ei ole selkeää teologiaa, minkä takana Nokia Missio seisoo, silloin menee pian puurot ja vellit sekaisin.
    Tiettyä suuruudenhakuisuutta on myös havaittavissa, koska uuden kirkon nimeksi tuli Nokia Missio Church, omien sanojensa mukaan siksi, että liike tulee laajemaa Suomen ulkopuolelle.

    Itse kävin aikoinaan paljonkin Mission tilaisuuksissa, koska ystäväni oli siitä niin innostunut, mutta tunsin oloni aina kummallisen rauhattomaksi.
    Nyt olen löytänyt oman hengellisen kotini ja kun ensimmäisen kerran sinne astuin, minut valtasi täydellinen rauha, oli kuin olisin tullut kotiin!
    Sielunvihollinen voi matkua Jeesuksen toimintaa ovelasti, mutta RAUHAA se ei voi antaa. Rauhan antaa vain Jeesus itse, oman rauhansa.

    En halua olla tuomitsemassa, mutta liike, jossa käy mikä vain, kuullostaa minusta ainakin siltä, että en itse halua olla mukana sellaisessa.
    Siunausta!

    Äänestä

Jeesus tuli. Eikö Hän tullut pelastamaan syntisiä. Enemmän autat Markku Koivistoa kun rukoilet hänen puolesta.
Tämä sun juttu menee panettelun puolelle ja mitä luulet Herran ajattelevan tällaisesta suhtautumisesta. Sinäkö valvot Jumalan sanaa toteuttaaksesi sen. Se on Herra, joka valvoo sanaansa. Jos olet uskovainen niin häpeä.
Sun tehtävä on huolehtia omasta leiviskästäsi, ei toisten haltuun uskotusta

Äänestä
  • Rukoillaan että Pyhä Henki johdattaa meistä itse kunkin kaikkeen Totuuteen.

    Äänestä

  • Taidat marco olla kaikkiruokainen ns. uskonnollisen ravinnon etsijänä.
    Jos sinulle kelpaa makustella myös nokialaista Koivisto-koiruohoa,
    niin älä moiti ketään, joka haluaa varoittaa vahingollisista opeista.

    Tutki marco tarkkaan torontolaisperäisen Nokia Mission vaikutuksia:

    >> -kaatuilu.
    -hihittely, naureskelu.
    -ihminen menettää osittain tai kokonaan oman vartalonsa hallinnan.
    -ilmenee voimakasta sätkimistä.
    -kouristuksia.
    -ääntelyä eläinten äänin.
    -ihminen menettää rakkauden totuuteen, mikä tahansa harhaoppi kelpaa.
    -Jumalan pelko ja kunnioitus katoaa.
    -suuruusharhoja.
    -vääriä profetioita.
    -haureellista elämää.
    -alkoholismia.
    -syntiä kaikissa muodoissaan.> Sun tehtävä on huolehtia omasta leiviskästäsi,
    ei toisten haltuun uskotusta

    Äänestä

  • VAROITTAA kirjoitti:

    Taidat marco olla kaikkiruokainen ns. uskonnollisen ravinnon etsijänä.
    Jos sinulle kelpaa makustella myös nokialaista Koivisto-koiruohoa,
    niin älä moiti ketään, joka haluaa varoittaa vahingollisista opeista.

    Tutki marco tarkkaan torontolaisperäisen Nokia Mission vaikutuksia:

    >> -kaatuilu.
    -hihittely, naureskelu.
    -ihminen menettää osittain tai kokonaan oman vartalonsa hallinnan.
    -ilmenee voimakasta sätkimistä.
    -kouristuksia.
    -ääntelyä eläinten äänin.
    -ihminen menettää rakkauden totuuteen, mikä tahansa harhaoppi kelpaa.
    -Jumalan pelko ja kunnioitus katoaa.
    -suuruusharhoja.
    -vääriä profetioita.
    -haureellista elämää.
    -alkoholismia.
    -syntiä kaikissa muodoissaan.> Sun tehtävä on huolehtia omasta leiviskästäsi,
    ei toisten haltuun uskotusta

    olet nähnyt tuollaista tapahtuvan Nokiamission piirissä?

    Olen ollut siellä vähän tilaisuuksissa mukana, enemmän katsonutn niitä netin kautta. Olen nähnyt sinun mainitsemista jutuista joitakin, mm: ihmisen kaatumista Pyhän Hengen voimasta ja nauramista, ihmisillä on siellä usein ihan hauskaa. Syntisiä ihmisiä siellä on sali pullollaan, meissä kaikissa kun synti asuu. Toisilla se ilmenee enemmän pahanpuhumisena/kirjoittamisena, toisilla jollakin muulla tavalla. Vain yksi on ollut synnitön, Jeesus Kristus.

    Nuo muuta asiat ovat ihan tuulesta temmattuja jos tuosta herätysliikkeestä puhut. Ja jos Mission opista haluat tietää niin käy lukemassa heidän nettisivujaan.

    Äänestä

  • missä ihmeen tilanteessa kirjoitti:

    olet nähnyt tuollaista tapahtuvan Nokiamission piirissä?

    Olen ollut siellä vähän tilaisuuksissa mukana, enemmän katsonutn niitä netin kautta. Olen nähnyt sinun mainitsemista jutuista joitakin, mm: ihmisen kaatumista Pyhän Hengen voimasta ja nauramista, ihmisillä on siellä usein ihan hauskaa. Syntisiä ihmisiä siellä on sali pullollaan, meissä kaikissa kun synti asuu. Toisilla se ilmenee enemmän pahanpuhumisena/kirjoittamisena, toisilla jollakin muulla tavalla. Vain yksi on ollut synnitön, Jeesus Kristus.

    Nuo muuta asiat ovat ihan tuulesta temmattuja jos tuosta herätysliikkeestä puhut. Ja jos Mission opista haluat tietää niin käy lukemassa heidän nettisivujaan.

    Nokia Mission keulahahmo Markku Koivisto hyväksyy ja pitää jopa esikuvanaan
    sellaisia toronto-henkisiä herätysjohtajia kuin Benny Hinn, Rodney Howard-Browne,
    Cindy Jacobs etc. Viime aikoina tiettävästi myös Lakeland-eksytys ja sen
    vääräprofeetta Todd Bentley on ollut Koiviston sielun mentorina.

    http://koti.mbnet.fi/hulk/lainaukset/karis_nieminen.html

    Olet todennäköisesti oikeassa siinä, että kaikki nuo aloittajan mainitsemat
    torontolaisilmiöt eivät VIELÄ (!) ole päässeet näkyviin Nokia Missiossa.
    Eksytyksen merkkejä siellä on silti aivan riittävästi jo nyt esillä.

    Nokia Missioon on haettu ja saatu sama henki kuin torontolais-lakelandilaisiin
    eksytysliikkeisiin. Kaikki sen huonot hedelmät ovat tulossa aikanaan esiin.


    "mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä." Matt. 7:17

    Äänestä

  • Nuo merkit ovat tuloksia ja vaikutuksia niistä torontolaisista liikkeistä,
    joiden mallia M.Koivisto ja NokiaMissio sinnikkäästi haluavat jäljitellä.

    >> -kaatuilu.
    -hihittely, naureskelu.
    -ihminen menettää osittain tai kokonaan oman vartalonsa hallinnan.
    -ilmenee voimakasta sätkimistä.
    -kouristuksia.
    -ääntelyä eläinten äänin.
    -ihminen menettää rakkauden totuuteen, mikä tahansa harhaoppi kelpaa.
    -Jumalan pelko ja kunnioitus katoaa.
    -suuruusharhoja.
    -vääriä profetioita.
    -haureellista elämää.
    -alkoholismia.
    -syntiä kaikissa muodoissaan.

    Äänestä

  • Tämmöisiä arvelet:
    >> Ei siellä mikään paha henki ole läsnä. Sielullista, sukkeroivat vain itseään.>Nuo ilmiöt ovat siis ainoastaan lähtöisin ihmisestä itsestää,
    tuo on kantani.

    Äänestä

  • Totta on, että myös helarikokouksissa samoja outoja elkeitä on esiintynyt.
    Tosin ne pääosin siirtyivät jokunen vuosi sitten uusiin city- yms. seurakuntiin.

    Näkyy niitä helppoheikkejä ja naurattajia päässeen myös 'aivan kunniallisiin'
    helaripiireihin, kuten konferensseihin ja sen sellaisiin..:).

    Äänestä

  • >>Saatana ei ole siellä, tuommoinen villitys saatu aikaan koko Suomessa
    myöskin helareidenkin keskudessa, joka on vain paisunt ajan myötä,
    itse opittua kaikki sanon.

    Äänestä

  • Olen sitä mieltä,että vierasta meininkiä oli mukana jo Yli-Vainion massaliikkeessä.
    Ihmisiä tuli epäilemättä uskoon hänen suurtapahtumissaan, mutta pääpaino oli
    valitettavasti ylettömällä show-paahtamisella, jossa 'niilo-profeetta' väkisinkin
    joutui (vai halusiko..?) pääosaan.

    Yli-Vainiota en ole tuomitsemassa, mutta hänen australia-tuliaisistaan
    tuo sittemmin aivan hervottomaksi mennyt huitominen ja muka-ihmeillä
    mesominen täällä Suomessa taisi alkaa. Olihan sitä jo ollut maailmalla...

    Äänestä

  • >>Onkos se saatanasta jos pastorit itse hölmöilee, jären puutetta se on,
    jären puutetta niiltä. Se siellä jyllää...

    Äänestä

En ota kantaa listaamiisi asioihin, mutta olen jo parin vuoden ajan kirjoittanut palstalla, että Nokia Missio eksyttää ihmisiä. Olen perustellut kantani, mutta kirjoitukseni on poistettu. Tietysti. Tämä foorumi on maailman ruhtinaan hallussa eikä asialliset ja Raamattuun perustuvat kirjoitukset kauan palstalla viivy. Palstalla on nimittäin lukuisa joukko NokiaMissio-eksytykseen joutuneita ihmisiä, jotka tekevät poistovaatimuksia kirjoituksista, jotka loukkaavat tai arvostelevat heidän kristustaan (voideltuaan) Markku Koivistoa.

Äänestä
  • mutta Markku Koiviston opetus ei ole Raamatun mukaista, ja siellä tapahtuu asioita, jotka ei VOI olla PH:n aikaan saa, vaan ovat täysin vierasta tulta joka eksyttää viatttomat ihmiset Koiviston palvontaan ja koko mission harhaan.
    * Kyllä konfassa oli vielä helluntaisanoma tallella, vaikka pari kokousta menkin harakoille, jonkun Abrahamin toimesta? Tulkki yritti pysyä perässä kaikkine vivahteineen ja äänivallit särkien, kuin myös äänensä huuti käheksi, puhuja kun on tottunut metelöimään, niin hänen kurkkunsa kesti.
    *Kyllähän monet "oikeatkin" papit huutaa, mutta tämä Abraham rääkkyi tulkkeineen? Ja vielä kaiken lisäksi ihan huuhaata!
    * Ja sitten heille vielä maksetaan, luulen ainakin, tuskin tuollaiset ilman tulee esittämään!

    Äänestä

Mielisairauutta
Ylpeyttä

sun listasta ! Katsele ja tarkkailee ilmiö tarkkoin !!

Äänestä
  • mutta miksi ihmeessä hän jatkuvasti kutsuu Nokia Missioon kaikkia mahdollisia harhaopettajia ?

    Monet Nokia Missiossa käyneet, kuten mäkin, olemme jättäneet tuon sekavuuden tähden koko mission.

    Äänestä


  • ^^^^^^ kirjoitti:

    Olen Jumalan palvelija ja haluan seurata vain
    Hänen Poikaansa, Mestariani Jeesusta Kristusta.

    En veljeile Pyhän Hengen pilkkaajien enkä kavalien
    eksyttäjien kanssa. Noudatan totuutta rakkaudessa.

    Hylkää sinäkin kaikki amerikkalaisia mega-eksyttäjiä
    jäljittelevät show-miehet ja heidän valheoppinsa.

    Jumalan siunausta sinulle!

    Äänestä

Jeesus sanoo: ”Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme.” Mark. 9:40. Sanot että Nokia Missio on eksytystä, mutta kenen puolella Markku Koivisto tiimeineen on, ellei Jumalan? Vihollisenko? En usko. Uskon että he palvelevat Jumalaa vilpittömällä sydämellä ollen vahvasti mukana Jumalan suunnitelmissa.

Olet laatinut listan Nokia Mission sisällä tapahtuvista ilmiöistä. Listat ovat usein puutteellisia ja harhaanjohtavia, sillä yleensä niistä uupuu oleellisia asioita. Listassasi ei ole mainintaa rukouselämästä, katumuksesta, anteeksiannosta, parannuksesta, todistamisesta, ylistämisestä, evankelioimisesta, jne. – asioista, jotka kuuluvat niin nokiamissiolaisten, kuin kenen tahansa Jeesusta lähellä elävän uskovan ihmisen elämään.

Nokiamissiolaiset eivät menetä rakkauttansa Totuuteen uskomalla Jumalan mahdollisuuksiin. Se ei ole suuruudenhulluutta, eikä harhaoppisuutta, eikä liioin sen ihannointia. Jumalan ilmestymisen takana on paljon yksinäisiä rukoushetkiä, totista rukouselämää. Yleensä siihen kuuluu paljon vastoinkäymisiä ja kärsimystä, mutta myös antautumista Jeesuksen ylistämiselle; nöyrää Jumalan pelkoa Hänen suuruutensa edessä. Kunnioitus Jumalaa kohtaan ei katoa myrskyissäkään, kun perusta on laskettu Kristus-kalliolle, jolla uskon Nokia Missionkin/Nokia Missio Churchin seisovan. Listaamiasi ilmiöitä sellaisenaan voi tavata niin lähibaarissa kuin missä tahansa kirkko– ja kuppikunnassa – yleensä siellä, missä on syntisiä ihmisiä – ihmisiä, joiden sielu huutaa Elävän Jumalan puoleen.

Jeesus kutsuu syntisiä parannukseen ja Hän parantaa sairaita. Hänellä oli ja Hänellä on oma tapansa toimia, joka voi hämmentää vanhurskaita ja terveitä. Ihminen, joka uskaltaa toteuttaa Jumalan kutsua panemalla itsensä täysin likoon, on aina erottunut valtavirrasta. Näkyvä toiminta huomataan ja siihen herkästi puututaan, mutta kuinka onkaan eksytyksen laita, joka soljuu seurakuntiin salakavalasti ja huomaamatta? Se uinuttaa uskovia kuin myrkyllinen ja tappava häkä. Se on hajutonta ja mautonta, näkymätöntä ja väritöntä.

Äänestä
  • "Katumusta ei tarvita, kunhan vain
    kaadutaan. Parannusta ei vaadita, kunhan vain parannutaan. Oikean opin
    ei ole väliä, kunhan vain tunnetaan ihania tunteita ja "voimaa"."

    Aika nappiin osuvaa arviointia jo muutama vuosi sitten julkaistusta puheenvuorosta "Se jyrää meitin", joka löytyy täältä http://groups.yahoo.com/group/saarnarinki/message/4023

    Äänestä

  • liikkeistä kirjoitti:

    "Katumusta ei tarvita, kunhan vain
    kaadutaan. Parannusta ei vaadita, kunhan vain parannutaan. Oikean opin
    ei ole väliä, kunhan vain tunnetaan ihania tunteita ja "voimaa"."

    Aika nappiin osuvaa arviointia jo muutama vuosi sitten julkaistusta puheenvuorosta "Se jyrää meitin", joka löytyy täältä http://groups.yahoo.com/group/saarnarinki/message/4023

    Sinä et varmaankaan ole kuunnellut paljonkaan Markku Koiviston saarnoja.

    Hän julistaa aina saarnoissaan parannuksen tekoa, ja puhuu paljon puhtaudessa ja valkeudessa elämisen tärkeydestä uskovan elämässä. Tämä on edellytys sille, että armolahjat toimivat oikein ja niitä käytetään raittisti ja epäitsekkäästi toisten uskovien ja seurakunnan rakennukseksi.

    Miksi sinä valehtelet ja vääristelet totuuttaa täällä??

    http://saarna.net/seurakunta.php?nimi=Nokia Missio

    KUUNTELE JA OPI.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


eksytystä kirjoitti:

En pidä siitä että Nokia Missiota mainostetaan.

Nokia Missio edustaa torontolaisuutta, joka on lähtöisin sielunvihollisesta.

Torontolaisuudessa ilmenee samoja asioita kuin riivaustapauksissa:

-kaatuilu.
-hihittely, naureskelu.
-ihminen menettää osittain tai kokonaan oman vartalonsa hallinnan.
-ilmenee voimakasta sätkimistä.
-kouristuksia.
-ääntelyä eläinten äänin.
-ihminen menettää rakkauden totuuteen, mikä tahansa harhaoppi kelpaa.
-Jumalan pelko ja kunnioitus katoaa.
-suuruusharhoja.
-vääriä profetioita.
-haureellista elämää.
-alkoholismia.
-syntiä kaikissa muodoissaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu