Tupakka

Moniko teistä on pystynyt lopettamaan tupakan polton ?
11547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Olen lopettanut yli kymmenen vuotta sitten.

Lopetin kerran aikaisemminkin, mutta retkahdin siksi en laske sitä aiempaa lopetusta, vaikka sitä taukoa oli kyllä useita vuosi.

Äänestä

muistaakseni jo kymmenkunta kertaa. Ennätys on kolme päivää. Keuhkot on hyvässä tervassa, ei valittamista.

Sitten teen lopullisen lakon, kun keksivät polttaa minut krematoriossa.

Kovia tappioitakin on viime aikoina tullut. Kaksi nettituttavaa käänsi heti selkänsä ja kaksi muuta puolessa vuodessa alkoi epäillä. "Vaatteesi haisevat, et kai vain polta?"

Kummallisia nuo naiset vai käytänkö huonoa saippuaa? :)))

Äänestä

Jos olis ollut tämä järki päässä en olisi edes aloittanut tupakointia, se on ihan tyhmää.
Mutta olen päässyt siitä eroon. Kun täytin neljäkymmentä niin päätin että nyt sen on tapahduttava tai sitten poltan vielä mummonakin. Eikä tupakkaa polttava mummo tuntunut kovin hyvältä ajatukselta.

Kyllähän se sisua vaati. Mutta päivän kerrallaan sitä vaan kitkutteli. Oli syksy aika ja pihalla hommaa, sisälle ei ollut vara jäädä yhtään istumaan. Nyt olen ollut ilman tupakkaa jo melkein neljätoista vuotta. Ei yhtään lankeemusta. En käyttänyt laastareita enkä purkkaa ja menihän se ilman niitäkin. Joskus oli tosi vaikeaa, niinkuin olis tikkua kynnen alle työnnetty.

Vaikka siitä on jo niinkin pitkä aika niin uniin se tulee vieläkin. Pari viikkoa sitten olin unessa alkanut polttaa uudelleen, nyt se jo maistui pahalle!
Onneksi se oli vaan unta. Jos nimittäin tämä järki päässä pysyy niin en enää ikinä aloita uudelleen ja olen yrittänyt puhua nuorillekin ettei kannata edes aloittaa. Ihan turhaa ja kallista touhua.

Äänestä

poltan tupikkia kun korsteeni. en uskalla edes ajatella että lopettaisin moisen .juopasen silloin tällöin wiskiäkin. en laula!

Äänestä

Polttelin aika säännöllisesti 11-20 vuotiaana ja sen jälkeen vain satunnaisesti, joskus viikon parikin yhteesoittoon lomalla. Nyt olen taas lisännyt polttelua. Piippua vedän viikonloppuisin ja joskus savukkeitakin. Päivittäin en kuitenkaan polta. On aika nauttia elämästä.

Äänestä

Polteltuani n. 23 vuotta...

Kerrasta poikki ilman laastareita - en ilmeisesti ollut nikotiiniriippuvainen, vaan surkea tapatupruttelija...

Äänestä

Vuoden 1969 ja juhannus, sen jälkeen.
Yskittämään käy nykyään pelkkä tupakan hajukin.

Äänestä

Innokkaana ja reippaana ilmoittaudun tähän tupakoinnin lopettajien joukkoon. En oisi sitä itsekään oikein uskonut mutta viimesen savukkeen olen tumpannut jo viisi vuotta sitten...vai kuusi...no kumminkin. tumpattu on

Äänestä

..olen lukenut niin paljon että olen päättänyt lopettaa...lukemisen.

Äänestä

olla suurin osa käryyttäjiä

Äänestä

jo 80 luvulla lopetin viimeisen kerran, sitä ennen joka vuosi :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


nikki-s kirjoitti:

Moniko teistä on pystynyt lopettamaan tupakan polton ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu