Naurattaa ja

on mukamas työvoimapula Suomessa, olen itse työtön eikä Suomi ole tullut kysymään minulta , oletko työtön?.Vaan, toisaalta samaan-aikaan haalitaan työntekiöitä rajojen takaa tekemään töitä meidän Suomalaisten työttömien nenän edestä.Tuntuu että, en ole Suomalainen, vaikka olen syntynyt Suomessa, joilla luulisin olevan etuoikeus, esm,työpaikan suhteen, mutta näköjään ei.!!!!!!!!!!
4192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Suomea. Siellä pelaataan rikollisen eliitin säännöillä, johon kuuluu tilastojen manipulointi yhtenä osana. Kyse on siis vallansiirrosta. Siksi koet sen noin, mutta tiesitköhän miksi..

Eliitti saa painaa tällä tavalla työvoiman hintaa ja ostovoimaa alas. Ostovoiman ottaa omistava luokka verohelpotuksista ja osinko- ja pääomatuloista

Äänestä
  • Päättäjät tosiaankin itkevät ankaraa työvoimapulaa. Minäkin olen pitkäaikaistyötön ja ainakin tänään terve kuin pukki, mutta kukaan ei huoli töihin.
    Tässä maassa ei ole puute muusta kuin palkanmaksajista.
    Kukas nyt näihin pätkä-ja tukitöihin lähtee vajailla työpäivillä sovitellun päivärahan systeemillä. En minä ainakaan. Kaikki työ-ja sosiaalilait pitää laittaa uusiksi.
    Näistä on turha toivo niin kauan kun nämä kolme suurinta puoluetta saa olla vallassa.

    Äänestä

Ei ole todellakaan mitään sattumaa, että samalla kun omia suorastaan estetään saamasta kelvollista työtä, niin ulkopuolelta yritetään tuoda maahan maksimaalisen paljon muukalaisia ja jos vain suinkin mahdollista, niin eri rotua ja eri uskontoa edustavia.
Jumalan Sanan vastaista työtä ei pitäisi taasen kenenkään halutakaan eikä kenellekään tarjotakaan.
Mutta kelvollistakin työtä löytyy ja sitä pystytään kyllä hajauttamaan ympäri maata aina koteihin saakka, jos vain halutaan.

Tämän työpaikkakeplottelun ja monen muunkin seikan perusteella on ilmiselvää, että niin suomalaisia kuin monien muidenkin maiden valkoisia kristittyjä vastaan käydään jatkuvaa ja järjestelmällistä sotaa, missä heitä pyritään kurjistamaan, jopa tuhoamaan sekä menettämään osuutensa maahan.
Osittain kansalaiset ovat tähän myös itse syypäitä eläessään Jumalan tahdon vastaisesti, mitä synnyttää heikkoutta, mitä taas vihollinen pyrkii käyttämään hyväkseen.
Alistamisoperaatioon osallistuvat niin ulkopuoliset tahot kuin oman kansan petturit.

Kehotan jokaista, joka tuntee itseänsä selvästi sorrettavan, laittamaan tapaukset ja epäilemiensä sortajien nimet muistiin.
Joku päivä tulevaisuudessa valta on todennäköisesti vaihtunut ja ne, jotka nyt käyttävät mahdollisuuksiaan toisten kiusaamiseen ja alistamiseen, joutuvat tekemään tiliä teoistaan. Viimeistään se tapahtuu sitten Suuren Tuomarin edessä

Kaikkivaltias Jumala JHVH (lausutaan usein suomeksi Jahve) vihaa vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta sekä heikommassa asemassa olevien sortamista. Hän myös kostaa väärintekijöille ja sortajille.

"Auttakoon hän (Jumalan valitsema kuningas) kansan kurjat oikeuteen, pelastakoon köyhäin lapset ja musertakoon sortajan." (Ps.72:4)

"Näin sanoo JHVH: Tuomitkaa joka aamu oikeat tuomiot ja pelastakaa ryöstetty sortajan kädestä, ettei minun vihani syttyisi kuin tuli ja palaisi, eikä olisi sammuttajaa, teidän tekojenne pahuuden tähden." (Jer.21:1)

"Voi häntä, joka ei vanhurskaudella taloansa rakenna eikä yläsalejansa oikeudella; joka ilmaiseksi teettää työtä lähimmäisellään eikä anna hänelle hänen palkkaansa; joka sanoo: 'Minä rakennan itselleni tilavan talon ja avarat yläsalit', joka hakkauttaa siihen ikkunat, laudoittaa sen setripuulla ja maalauttaa punavärillä. Siksikö sinä olet kuningas, että sinulla on into setripuuhun? Eikö sinun isäsikin syönyt ja juonut ja kuitenkin ollut oikeuden ja vanhurskauden tekijä? Ja silloin hänen kävi hyvin. Hän hankki oikeuden kurjalle ja köyhälle; silloin kaikki kävi hyvin. Eikö tämä juuri ole minun tuntemistani, sanoo JHVH? Mutta sinun silmäsi ja sydämesi eivät pyydä muuta kuin omaa voittoasi, muuta kuin vuodattaa viatonta verta ja harjoittaa väkivaltaa ja sortoa." (Jer.22.13-17)

"Katso, kaikki sielut ovat minun: niinkuin isän sielu, niin pojankin sielu - ne ovat minun. Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava. Jos mies on vanhurskas ja tekee oikeuden ja vanhurskauden: ei syö uhrivuorilla, ei luo silmiänsä Israelin heimon kivijumaliin, ei saastuta lähimmäisensä vaimoa, ei ryhdy naiseen, joka on kuukautistilassa, ei sorra toista, vaan antaa takaisin velanpantin, ei riistä eikä raasta, vaan antaa leipäänsä nälkäiselle, verhoaa vaatteella alastonta, ei anna rahaansa korolle, ei ota voittoa, vaan pidättää kätensä vääryydestä, tekee oikean tuomion miesten välillä, vaeltaa minun käskyjeni mukaan ja noudattaa minun oikeuksiani, niin että tekee sitä, mikä oikein on - hän on vanhurskas, hän totisesti saa elää, sanoo Herra JHVH. Mutta jos hänelle on syntynyt poika, väkivaltainen, verenvuodattaja, joka tekee yhtäkin näistä, mitä hän itse ei ole tehnyt: syö uhrivuorilla, saastuttaa lähimmäisensä vaimon, sortaa kurjaa ja köyhää, riistää ja raastaa, ei anna takaisin panttia, luo silmänsä kivijumaliin, tekee kauhistuksia, antaa rahansa korolle ja ottaa voittoa - saisiko tämä elää? Ei hän saa elää: kaikkia näitä kauhistuksia hän on tehnyt, hänet on kuolemalla rangaistava; hän on verivelan alainen."
(Hes.18:4-13)

""Näin sanoo JHVH Sebaot: Tuomitkaa oikea tuomio, tehkää laupeus ja olkaa armahtavaiset kukin veljellenne, leskeä, orpoa, vierasta ja kurjaa älkää sortako, älkääkä miettikö mielessänne pahaa, kukin veljeänsä vastaan." (Sak.7:9-10)

"Ja minä lähestyn teitä pitääkseni tuomion ja tulen kiiruusti todistajaksi velhoja ja avionrikkojia ja väärinvannojia vastaan ja niitä vastaan, jotka sortavat palkkalaista palkanmaksussa, leskeä ja orpoa ja vääntävät vääräksi vieraan asian eivätkä pelkää minua, sanoo JHVH Sebaot." (Mal.3:5)

"Minun on kosto ja rankaiseminen, säästetty siksi ajaksi, jolloin heidän jalkansa horjuu. Sillä heidän onnettomuutensa päivä on lähellä, ja mikä heitä odottaa, se tulee rientäen. Sillä JHVH hankkii oikeuden kansallensa ja armahtaa palvelijoitansa, koska hän näkee, että heidän voimansa on poissa ja että kaikki tyynni on lopussa." (5.Ms.32:35-36)

Äänestä

Niitä töitä pitää osata hakea, voi jumalauta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


itkettää kirjoitti:

on mukamas työvoimapula Suomessa, olen itse työtön eikä Suomi ole tullut kysymään minulta , oletko työtön?.Vaan, toisaalta samaan-aikaan haalitaan työntekiöitä rajojen takaa tekemään töitä meidän Suomalaisten työttömien nenän edestä.Tuntuu että, en ole Suomalainen, vaikka olen syntynyt Suomessa, joilla luulisin olevan etuoikeus, esm,työpaikan suhteen, mutta näköjään ei.!!!!!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu