Televisio on tiedotusväline

opettaja-vl

samalla tavalla kuin radio, internet, lehdet, kirjat jne.

Miten vl-lapsen eettinen ajattelu kehittyy, kun hänelle opetetaan, että yksi tiedotusväline on syntiä ja muut eivät ole.

Eikö lapsille pitäisi opettaa, että kaikista tiedotusvälineistä tulee hyviä ja huonoja ohjelmia, meidän itse pitää oppia valitsemaan hyviä ohjelmia.

Vl-opetus vie lapsen eettistä ajattelua väärään, pahimmassa tapauksessa lapsi pitää kaikkea TV:stä tulevaa syntinä ja kaikkea inernetistä tulevaa hyväksyttävänä.

10

818

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uskonnon uhri

      Minulta vanhemmat kielti telkkarin katselun koulussa
      mutta oman harkintani mukaan katsoin kuitenkin ja sivistyin hieman sitä kautta.
      elettiin 80 luvun alkua silloin.

      • rajoitukset..

        vaikuttavat kielten oppimiseen, ja siten koulumenestykseen, ammatinvalintaan jne.


    • Vie sitä lestadiolaislapsen eettistä ajattelua väärään paljon muukin lestadiolaisuudessa. Nimim. Omakohtaista kokemusta.

      Osasin jo nelivuotiaana nimetä, ketkä menevät helvettiin ja ketkä taivaaseen. Enks ollutkin etevä? ;)

      Olin siis aikoinani oikeassa, kun osallistuin televisio tunneille, kiellosta huolimatta?

      Kummallista, että minun olisi pitänyt kieltäytyä muka omantunnon käskystä ja kumminkaan omatuntoni ei koulutv:ssä nähnyt mitään väärää, lestadiolaisuudessa sitäkin enemmän.

      • kieltäydyin jopa

        rytmisestä jumpasta 70-luvulla "Jeesuksen vuoksi", voi itku, tosiaan.


    • hannestapani

      maailmassa, mutta ette maailmasta."

      "Älkää istuko siellä, missä pilkkaajat istuvat."

      Näitä kun väärin tulkitsee, voi päätyä vain vääriin johtopäätöksiin. Maailma ja elämä on täynnään väärää ja oikeaa. Jokainen joutuu läpi elämänsä valitsemaan - ja toteamaan tämän tästä valinneensa väärin.

      Ihmiselle riittää, että yrittää kaikin keinoin täyttää edes nämä Jumalan sanan mukaiset kymmenen käskyä: http://isansana.com/keskustelu/YaBB.pl?num=1192981960

      Muita syntiluetteloita ihminen ei tarvitse. Yksikään ihmispolo ei pysty näitäkään täyttämään. Siksi ihmiselle ei jää muuta vaihtoehtoa, kuin turvautua Jumalan armoon ja anteeksiantoon. Sitä varten Jumala lähetti ihmiselle ainoaksi puolustajaksi Poikansa Jeesuksen. Häneen uskovilla on pelastus. Mutta lähimmäistään kohtaan armottomille ei Jumala anna mitään anteeksi.

    • kulttuuuri?

      Jos klassinen musiikki tai urut on ok, mutta baletti tai nykytaide... Eikö siinäkin olejokin vinksallaan.. Jumala itse on luonut rytmin, värit, moninaisuuden, jota ei edes pystytä tavoittamaan, ei edes urkumusiikilla...

      • hanslailai...

        Sain vl:iltä pyyhkeitä että laulan renkutuksia kun hyräilin tuota lastenlaulua, jossa on kertosäe 'hansvilivili hanslailai'... Laulun nimeä en enää muista. :)


      • muut kehoitukset?
        hanslailai... kirjoitti:

        Sain vl:iltä pyyhkeitä että laulan renkutuksia kun hyräilin tuota lastenlaulua, jossa on kertosäe 'hansvilivili hanslailai'... Laulun nimeä en enää muista. :)

        Raamatussa kehoitetaan juopumaan hengessä ja olemaan sammuttamatta henkeä. Raamatussa kehoitetaan täyttymään jatkuvasti Pyhällä Hengellä. Miksi Pyhän Hengen ilmentymät pitää niin tomerasti kieltää? Mutta sitten joku maailman alun kohta "täyttäkää maa" otetaan määräyksenä.


    • synninpahe

      Syntiä on liikkuva aihe.
      Sun on jo se tiedettävä.

      Aikoinaan vidoi yksi vl-suviseuran pystytystä.
      Julistettiin synniksi.
      Ja SRK - muuttumattomana julistuksena- tuomitsi TV: synniksi jo 1960 luvulla.

      "Miten vl-lapsen eettinen ajattelu kehittyy, kun hänelle opetetaan, että yksi tiedotusväline on syntiä ja muut eivät ole."

      Kuuntele enemmän saarnamiesten sanaa. Ja usko heitä. Tiedotusvälineet tuo vain saastaa uskovaisten mieleen ja elämään.

      • ettei oteta

        Jumalan lahjoittamia keksintöjä käyttöön evankeliumin julistamisessa.

        Radiokin oli ennen syntiä, mutta nykyään siitä kuunnellaan suviseuroja.

        Miksi suviseuroja ei televisioida?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      119
      4605
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      28
      3346
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3235
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2969
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      50
      2846
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      121
      2806
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2580
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2305
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2125
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      8
      2022
    Aihe