Seurakunta?

Lähdin vain sellaista asiaa kirjoittelemaan, että eikös Jumala ole kaikille sama ja niitä on vain yksi?

Olen tässä viime aikoina miettinyt paljon asioita ja olen ajatellut paljon Jumalaa ja olen myös sen täsää löytänytkin, jo jollain tavalla ja haluan jatkossakin olla. Mutta minua vain häiritsee tuo seurakuntien määrä että mitä eroa niillä tavallaan on. Olin jokunen vuosi sitten Helluntaiseurakunnan kokouksissa kävin ja muutenkin olin heidän kanssaan yhteyksissä. Mutta minä en koskaan käynyt kasteella. Siellä oli sellainen tunne vain että sinusta ei välitettykään ylistettiin paljon Jumalaa. Mutta se vierustoveri oli vain sellainen nolla piste.

Mutta sitten kun olen käynyt ihan Ev.lut kirkossa niin siellä on paljon parempi tunnelma ja sellainen tunne, että sinusta todella välitetään ja halutaan tehdä yhdessä asioita. En ole hirveästi lukenut raamattua, mutta jatkossa aion siihen perehtyä oikein kunnolla. Minä olen saanut elämääni aika paljon apua Jumalalta olen viime aikoina rukoillut ja se on tuntunut että se on auttanut minua eteenpäin jaksamaan tässä elämässä.
12499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

on ev.lutissa.

Joissain seurakunnissa yritetään epätoivoisesti nostattaa tunteita ja tunnelmaa ja jotenkin pumpata Pyhää Henkeä ylistämällä. Ei se ole Jumalan tahdon mukaista.

Äänestä

Mukava kuulla, että olet löytänyt Jumalan elämääsi. Minuakin on vaivannut sama aihe - seurakuntien valtava määrä ja usein tuomitseva suhtautuminen toisiinsa.

Uskon, että seurakunnan nimellä ei lopulta ole mitään merkitystä. Paljon tärkeämpää on löytää uskovien yhteisö, oli se sitten muutaman ystävän rukouspiiri tai tuhatpäinen seurakunta, jossa voi käyttää Jumalan antamia lahjoja lähimmäisten palvelemiseen ja etsiä Jumalan tahtoa. Erityisen tärkeänä pidän tuota kokemaasi vierustoverista välittämistä, sillä ystävän kuorman kantaminen, tukeminen vaikeina aikoina ja välittäminen on ensisijaisen tärkeä osa uskovien yhteyttä.

Minä uskon, että jokaiselle on oma paikkansa ja seurakuntansa. Uskon myös, että Jumala johdattaa meidät omalle paikallemme, ja niin on varmasti käynyt sinunkin kohdallasi. Ihmisten mielipiteillä seurakunnista ei ole mitään väliä, tärkeämpää on että itse löydämme paikan jossa palvella Jumalaa ja lähimmäistä, saada opetusta ja elää uskovien yhteydessä.

Siunausta sinun elämääsi :)

Äänestä

Kun katsoo ja kuuntelee tätä maallista maailmaa, siis tarkkaillen sitä huolella, niin voi huomata ettei suinkaan ole yhtä ja samaa jumalaa, vaan on monia jumalia, joista jotkut ovat jopa sangen perverssejä ja brutaaleja sekä primitiivisijä, kuten melkein poikkeuksetta näiden jumalien palvojatkin. Tälläkin palstalla sen voi aikaajoin huomata! Sotaista ja vihan sisältöistä touhua!

Mutta ihminen, jolle yleensäkin juuri yksi ja totinen, Vanhanikäinen merkitsee todella jotakin, siis ihminen joka pitää taivaallisen Isän tahtoa ainuana oikeana tahtona ja Hänen rakkauttaan itselleen sopivana, voi olla aina huoleti, sillä tälläinen ihminen on todella vapaa kaikesta maallisesta ja raadollisesta tekouskovaisuudesta
, teeskentelystä ja näyttelemisestä, eikä hänen tarvitse enää leikkiä ajatuksilla jossa kuulutaan johonkin, vaan hän tietää ja tuntee kuuluvansa johonkin sellaiseen yhteyteen, jossa pysyvyys ja iankaikkisuus on jonkun sellaisen ison "kihon" hallinnassa, joka ei milloinkaan sanojaan syö eikä lupauksiaan peru, vaikkei kaikkea ihmisen pyytämää katsokkaan hyvillä mielin! Seurakunnankin Hän itse valmistaa sellaiseksi kuin itse tahtoo, eikä se suinkaan ole jokin julkisesti näkyvä laitos, ei sinne päinkään. Tuosta kun otat uutta suuntaa ja opastusta, niin kyllä se seurakuntakin oikeana vihdoin näyttäytyy ja todellisena löytyy.

Äänestä
  • viestisi ,,mistasin pointtisi-- vai oliko sitä?????
    Mutta ihminen, jolle yleensäkin juuri yksi ja totinen, Vanhanikäinen merkitsee todella jotakin-
    plaa -plaa-plaa.

    Äänestä

  • voisitko toistaa kirjoitti:

    viestisi ,,mistasin pointtisi-- vai oliko sitä?????
    Mutta ihminen, jolle yleensäkin juuri yksi ja totinen, Vanhanikäinen merkitsee todella jotakin-
    plaa -plaa-plaa.

    Sinähän olet missannut niin paljon muutakin, joten onko sen enää niin väliä mitä sinä missaat. Eikä siitäkään pointteja jaella. Kokeile pelata vaikka jotakin sellaista peliä jonka tasolle yllät.

    Äänestä

Tämä surakuntien lisääntyvä määrä ja niiden niin samantyyppiset nimetkin pistävät kenen tahansa hämmilleen.
Ise olin joitakin vuosia sitten tilanteessa, jossa hain paikkaani ja apua silloiseen tilanteeseeni monista eri hengellisistä tilaisuuksista ja huomasin, että moni asia oli muuttunut niiltä ajoilta, kun olin toisella paikkakunnalla silloisessa omassa seurakunnassani.

Huomasin saman kuin sinäkin, että ihmisellä -varsinkaan tulokkaalla ei ollut mitään merkitystä.
Seurakuntalaiset pitivät ikäänkuin omia tilaisuuksiaan, jossa tunsin olevani ulkopuolinen.
Koin myös, että tämä nykymuotoinen ylistäminen on vienyt tilaa aidolta ihmisen kohtaamiselta.
Jokainen oli niin keskittynyt ja meno oli melko rauhatonta, joten ei siinä vierustoveriin juuri kiinnitetty huomiota. Pahimmalta tuntui, kun itse oli niin ahdistunut ja itkukin sen osoitti, niin sekään ei vaikuttanut, että edes yksi olisi tullut vierelle.
Pakostakin ajattelin, että ovatko uskovat nykyään näin kovasydämisiä.
Neuvon sinua rukoilemaan johdatusta sinulle sopivaan, Jumalan sinulle tarkoittamaan seurakuntaan tai uskovien yhteisöön.
Näin löysin itse paikkani ja sen kyllä tietää, mikä se on. Rauha sen kertoo, rauha sisimmässä.
Kun löydät sen, koet, kuin olisit tullut kotiin!
Rukoile, Jumala johdattaa!

Siunausta!

Äänestä
  • lue www.brunstad.org jos tämä puhe puhuttelee sinua ota rohkeasti yhteyttä. Suomessa seurakuntia Lahdessa, Kirkkonummella ja Joensuussa. Elämä on edessäsi. Tutki itseäsi ja lue miten Jumala on auttanut muita ja samoin ihmeiden Jumala voi tehdä sinulle. Ole nöyrä ja avoin, tunnusta oma heikkoutesi, sinä et omassa voimassa voi mitään, mutta Jumalan avulla voit tulla voittajaksi. Lihan himot voi lakata kiusaamasta sinua. Pääset eroon synnistä vähitellen. Tulet täydelliseksi kuten Jeesus oli. Silloi ei ole masennusta ja pelkoa. Elämässäsi on rauha ja luottamus Jumalaan. Meillä on äärettömän hyvä yhteys ystävien kesken. Näkisin sinut mielelläni katsastamassa minkälaisia ihmeitä ihmisessä Jumala on valmis tekemään. Menneisyydellä ei ole merkitystä kunhan antaudut Jumalan johdatukseen. Jatka vaan raamatun tutkimista ja löydä oma paikkasi.

    Äänestä

  • Kamisk kirjoitti:

    lue www.brunstad.org jos tämä puhe puhuttelee sinua ota rohkeasti yhteyttä. Suomessa seurakuntia Lahdessa, Kirkkonummella ja Joensuussa. Elämä on edessäsi. Tutki itseäsi ja lue miten Jumala on auttanut muita ja samoin ihmeiden Jumala voi tehdä sinulle. Ole nöyrä ja avoin, tunnusta oma heikkoutesi, sinä et omassa voimassa voi mitään, mutta Jumalan avulla voit tulla voittajaksi. Lihan himot voi lakata kiusaamasta sinua. Pääset eroon synnistä vähitellen. Tulet täydelliseksi kuten Jeesus oli. Silloi ei ole masennusta ja pelkoa. Elämässäsi on rauha ja luottamus Jumalaan. Meillä on äärettömän hyvä yhteys ystävien kesken. Näkisin sinut mielelläni katsastamassa minkälaisia ihmeitä ihmisessä Jumala on valmis tekemään. Menneisyydellä ei ole merkitystä kunhan antaudut Jumalan johdatukseen. Jatka vaan raamatun tutkimista ja löydä oma paikkasi.

    kuin karpanen liimapaperissa aivan elamasi loppuun asti..

    voi mitään, mutta Jumalan avulla voit tulla voittajaksi. Lihan himot voi lakata kiusaamasta sinua. Pääset eroon synnistä vähitellen. Tulet täydelliseksi kuten Jeesus oli.

    ja taydelliseksi tulemme vasta taivaassa-- emme ennen. jos vain Jeesuksen kaltaiset,paasee taivaaseen ,niin se tulee olemaan taysin tyhja paikka ihmisista.viestisi on aivan Raamatun vastaista.l-h

    Äänestä

  • Kamisk kirjoitti:

    lue www.brunstad.org jos tämä puhe puhuttelee sinua ota rohkeasti yhteyttä. Suomessa seurakuntia Lahdessa, Kirkkonummella ja Joensuussa. Elämä on edessäsi. Tutki itseäsi ja lue miten Jumala on auttanut muita ja samoin ihmeiden Jumala voi tehdä sinulle. Ole nöyrä ja avoin, tunnusta oma heikkoutesi, sinä et omassa voimassa voi mitään, mutta Jumalan avulla voit tulla voittajaksi. Lihan himot voi lakata kiusaamasta sinua. Pääset eroon synnistä vähitellen. Tulet täydelliseksi kuten Jeesus oli. Silloi ei ole masennusta ja pelkoa. Elämässäsi on rauha ja luottamus Jumalaan. Meillä on äärettömän hyvä yhteys ystävien kesken. Näkisin sinut mielelläni katsastamassa minkälaisia ihmeitä ihmisessä Jumala on valmis tekemään. Menneisyydellä ei ole merkitystä kunhan antaudut Jumalan johdatukseen. Jatka vaan raamatun tutkimista ja löydä oma paikkasi.

    Lukiessani näitä viestejä tunsin rakkautta sydämessäni.
    Ajattelin jakaa teille seuraavat siunaussanomat/Taivassanomat, jotka löytyvät täältä:
    http://www.Jeesus-on-Herra.com

    Katsokaa!

    Toivottavasti nähdään Turussa ensi viikon sunnuntaina, 6.7. klo 12.00 alkavassa tilaisuudessa.
    Väliaikoineen tilaisuudet jatkuvat noin klo 18.00 asti.
    kaikki on maksutonta, mm. syöminen, kahvit, CD.raamattutunnit, kasetit, kirjat...

    Osoite:
    Jumalan seurakunta
    Sofiankatu 3 A
    20100 Turku

    Äänestä

Tosiaan joissain seurakunnissa yritetään "nostattaa" hengellistä tunnelmaa, jotenkin ikäänkuin "pumppaamalla Pyhää Henkeä"! Tulee joissain tilanteissa mieleen, että onkohan sellainen Jumalan tahdon mukaista?

Ylistys on näyttävästi nostanut päätään eri seurakunnissa ja siitä on tullut jotenkin sellainen "varahenki" Jumalan Hengen tilalle! Kun mennään kotiin, niin tuo "varahenki" jää seurakunnan lattialle itsekseen ja arkitodellisuus tulee sellaisenaan vastaan niinkuin ennenkin!

Yhteys uskoviin on tärkeää, sillä se kasvattaa saman hengen omaaviin ihmisiin "ykseyttä" ja niin osaltaan rakentaa "Jumalan seurakuntaa" tiiviimmäksi ja yhteenkuuluvammaksi niinkuin pitääkin! Keinotekoinen "hengen pumppaaminen" ei ole todellista Jumalan palvontaa!

Ei kaikki hellunt,srk,t kuitenkaan pompi ja ylistä alituiseen! Mutta ikäväkyllä joissakin sellainen tapa on tullut seurakuntaelämään tavaksi ja osaksi Jumalan palvelua! Kyllä ylistää voi, kunhan toimitaan asiallisesti ja maltillisesti, että nekin jotka eivät nostele käsiään ja pompi muiden tavoin, kokisivat kuuluvansa samaan joukkoon jotka Jeesusta rakastavat!

Sanot-
>>En ole hirveästi lukenut raamattua, mutta jatkossa aion siihen perehtyä oikein kunnolla.

Äänestä
  • seurakunnasta/hengellisistä tilaisuuksista, joissa kaikille osa-alueilla annettaisiin tilaa kulloisenkin tarpeen mukaan.

    Perustan tämän mielipiteeni jälleen omiin kokemuksiini, joista kerroin aiemmin.
    Jos ihminen on ahdistunut ja kokee itsensä ulkopuoliseksi, silloin hän kaipaa eniten sitä lähimmäistä, jolla on aikaa ja halua kuunnella ja jutella ko. henkilön kanssa.
    Kun saa taakkansa purkaa jo heti alussa, niin vapautunut mieli kyllä alkaa automaattiseti kiittämään ja ylistämään.
    Nykyisin tämä järjestys on toisinpäin: Saat sielunhoitoa ja esirukousta vasta tilaisuuden lopussa ja näin tilaisuuden alku ja sanan julistus menee ehkä hukkaan, jos on niin taakoitettu sinne tullessaan.

    Unelmani olisi, että tilaisuudet eivät olisi niin järjestelmällisiä, vaan lähimmäisiä palveltaisiin muunakin aikana, kuin vasta sitten, kun pastori sanoo, mitä ohjelmassa on seuraavaksi on.

    Kaikki voisi tapahtua ihan hyvässä järjestyksessä ja häiriöttä. Tilaisuuden alussa ilmoitettaisiin, että on saatavana sielunhoidollista keskustelua ja esirukousta ja tämä kyllä onnistuu samojen seinien sisäpuolella.
    Kun on sitten saanut purkaa mielensä, rukoilla yhdessä toisen kanssa jne., niin kyllä siitä iloisena lähtee ylistämään.
    Uskon, että Pyhä Henki voisi vapaammin toimia, kun hengelliset tilaisuudet eivät olisi etukäteen tarkkaan käsikirjoitettuja.

    Tämä systeemi toimii siellä, missä itse käyn.
    Olen kokenut sen todella hoitavaksi.

    Myös sitä olen miettinyt, että välillä tuntuu, kuin kyynelille ei olisi tilaa seurakunassa.
    Kun Pyhä Henki pääsee murtamaan ihmisen, niin kyllä silloin kyyneleet ne ovat ensimmäiset, jotka virtaavat, sen jälkeen sydämen täyttää ilo!

    Jos iloa ja ylistystä tähän väliin yritetään tuoda ei se minulle ainakaan ole aitoa iloa.

    Me olemme vain ihmisiä ja itsessämme vajavaisia ja jos on itselleen rehellinen ja tuntuu pahalta,
    niin eikö ahdistuksen tai ongelmien kanssa kamppailevan ihmisen paras sen hetkinen apu olisi, että joku lähimmäinen kuuntelisi ja rukoilisi tämän ihmisen kanssa?
    Sehän on sitä toisten taakkojen jakamista, johon ramattu meitä kehottaa.

    Ollaan herkällä korvalla, ei unohdeta muita ihmisiä jonkin muun asian kustannuksella.

    Ylistyksellä on tärkeä merkitys, mutta minusta se ei saa nousta pääasiaksi ainakaan sellaisissa tilaisuuksissa, jonne tulee mahdollisesti ei-uskova, synnintunnossa oleva ihmine ensimmäistä kertaa.

    Miten Jeesus toimi: Hän huomasi suurten kansanjoikkojen keskeltä juuri ne ihmiset, joiden ohi muut kulkivat, Hän pysähtyi, Hän oli kiinnostunut heidän asioistaan, ongelmistaan ja auttoi.
    Siinä meille esimerkki, meille, jotka on kutsuttu kulkemaan Hänen jalanjäljissään täällä maailmassa.

    Siunausta!

    Äänestä

Tässä on sitä samaa sydämen säveltä, joka on meille yhteistä.
Se on ilolaulua Totuudesta, joka kiinni Jumalan rakkaudessa.

Se sanoma (= yhteinen sävel) löytyy tästä:
http://www.Jeesus-on-Herra.com/tavallisiakristyyja.htm

Tiedän sen olevan niin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maltsi kirjoitti:

Lähdin vain sellaista asiaa kirjoittelemaan, että eikös Jumala ole kaikille sama ja niitä on vain yksi?

Olen tässä viime aikoina miettinyt paljon asioita ja olen ajatellut paljon Jumalaa ja olen myös sen täsää löytänytkin, jo jollain tavalla ja haluan jatkossakin olla. Mutta minua vain häiritsee tuo seurakuntien määrä että mitä eroa niillä tavallaan on. Olin jokunen vuosi sitten Helluntaiseurakunnan kokouksissa kävin ja muutenkin olin heidän kanssaan yhteyksissä. Mutta minä en koskaan käynyt kasteella. Siellä oli sellainen tunne vain että sinusta ei välitettykään ylistettiin paljon Jumalaa. Mutta se vierustoveri oli vain sellainen nolla piste.

Mutta sitten kun olen käynyt ihan Ev.lut kirkossa niin siellä on paljon parempi tunnelma ja sellainen tunne, että sinusta todella välitetään ja halutaan tehdä yhdessä asioita. En ole hirveästi lukenut raamattua, mutta jatkossa aion siihen perehtyä oikein kunnolla. Minä olen saanut elämääni aika paljon apua Jumalalta olen viime aikoina rukoillut ja se on tuntunut että se on auttanut minua eteenpäin jaksamaan tässä elämässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu