Onko Lumipallo pensas vaikea hoidettava?
Millaisia ohjeita antaisitta sen istuttamisesta ja millaisen paikan se tarviaisi?
Miten pian kukinnot ilmaantuvat?
Lumipallo
8
2735
Vastaukset
- paljon väliä
Kunhan multa on hyvää ja sitä on syvästi, kasvaa ihan ittekseen. Kuivassa ja paahteisessa paikassa lehdistä tulee kituliaan näköisiä ja kukinta jää pienemmäksi, hengissä pysyy kuitenkin.
Itse olen typistellyt oksia pitkin kesää saadakseni haluamani muotoisen pensaan ja menettänyt osan kukinnasta, ilmeisesti kukkii edelliskesän versoista? Pakko ei ole leikata ollenkaan.
Ystävälläni kasvaa pensaan juurella karhunköynnöstä, joka käärii itsensä oksistoon ja kukkii myöhemmin kesällä. Parimetrinen puska ei näytä siitä kärsivän ja saapahan toisen kukinnan:)) - kukinnasta pettynyt
Minulla on kolmas kesä Lumipallo pensas n. 70cm korkea, ei ole kukkinut lainkaan. Laitoin kaksi pensasta ja samoin on sen toisenkin kanssa joka on minulla mökillä. Samoin on syyshortensssia joka ei ole myöskään kukkinut. Mikähän pensaita vaivaa, olen laittanut kanankakkaa juurelle, silloin tällöin heinäkuun puoleenväliin saakka ja perinteiset syyslannoitteet syksyllä.
- yök yök
Kamala kirvapesä, itse hävitän pois.
- Ei haittaa kirvoista
Senhän tietää jo ostaessa, että kuivassa paikassa, auringonpaisteessa heisi saa kirvoja, mutta kun istuttaa lumipallon vähänkään kosteampaan (tai pitää juuristoalueen kostena keinotekoisesti) paikkaan, saa nauttia hienosta kukinnasta. Itse ostin kesäkuussa pensaan (n. 60 cm) ja se on vielä istutusruukussa ja kukkia on ollut 16 kpl. Isoja, miehen nyrkin kokoisia kukkia, jotka alkavat nyt lakastua.
Nyt onkin kysymys, auttaako kukkien poisleikkaaminen haaroittumista vai onko siitä peräti haittaa. Itse leikkasin jo osan pois, mutta sitten tulikin hoppu tietsikan ääreen, jospa joku tietäisi paremmin.
- kasvattaja
Aivan sama leikkaako vai ei, putoaa ne muutoinkin kun kuivuvat.
Meillä ainakin on niin korkeita, ettei edes onnistu ja joka vuosi on tullut isoja ja komeita palloja.
Joskus leikkasin kun olivat matalia, en huomannut mitään eroa. - in memorian
Mahtaako kirvat tulla vanhoihin pensaisiin? Piti poistaa iso pensas kirvojen vuoksi. Ne tulivat viime kesänä ja tänä vuonna puska oli täynnä kirvaa ja lehdet kippurassa. Kukinta oli huono. Se poistui keskuudestamme.
- hommaa piisaa
Käppyrällä oli meilläkin lehdet, mitään otusta en käppyröistä kyllä löytänyt. Keräsin sinnillä pois kaikki käpristyneet ja poltin nuotiossa, pensas kukki komeasti ja näytti loppukesästä tosi hyvältä. Ens vuonna voi tietty olla sama homma edessä, vaan on ne pallerot vaivan arvoisia!
- Anonyymi
Hyvin kukkii ihan valtavasti on palloja tulossa. Menestyy ihan peltomultaisessa maassa ja lannoitteeksi kanankakkaa. Omissa pensaissa on ongelmana että joku tuholainen syö lehtiä ja ne menevät ihan kun pitsiharsoksi. Lisäksi on kirvoja ollu. Olen kokeillut nyt spruzit torjunta-ainetta ja käsittelin sillä pensaat. Onko muilla ongelmana että lehtiä syövät joku toukka vai mikä lie??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1012284- 2221940
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1761752Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.1011316- 381220
- 1221108
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo27783290kW kulutus
Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit180691Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli47675Vanhemmassa miehessä
on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo51660