Saada kuitenkin ovet auki NATO:on sotimaan niille
Suomalaisille, täysi-ikäisille henkilöille, joilla
on kovat halut päästä sotimaan.
Kyllähän USA:lla, ja siis myös NATO:lla on jatkuvasti jossakin päin maailmaa sota käynnissä.
Luulisi, että Irakin sodassakin on jo tullut USA:lle niin paljon ruumiita, että NATO:on haluavat vapaaehtoiset täydennysjoukot olisivat todella tervetulleita.
Samalla Suomessa sotahullut vähenisivät kuolemalla USA:n ja NATO:n puolesta sankarikuoleman jossain kaukana Suomesta. Uskon, että Suomalaisista sittenkin enemmistö toivoo, että täällä kotimaassa rauha saisi jatkua sodanlietsojista huolimatta.
Eikö olisi ihanteellinen ratkaisu päästää sotaa haluavat sinne, missä pääsee jo meneillään olevaan valmiiseen sotaan tappamaan, ja mahdollisesti kuolemaan. Ei siis tunnu järkevältä sotaa haluavan vähemmistön takia syöstä Isänmaa hallitsemattomiin suurvaltapolitiikan syövereihin, joita Suomen poliitikot(ainakaan nykyiset)eivät hallitse(alttius lahjuksille myös kyseenalaistaa näiden sopivuuden toimiinsa), ja mistä todennäköisesti on tuloksena kivikaudelle orjuutettu osavaltio, joka joskus on ollut Itsenäinen Suomi, tunnettu puolueettomuuspolitiikastaan idän ja lännen välissä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Irakiin ja Afganistaniin tappajia, onko tietoa?
Tuohan on erinomainen idea. 10 pistettä.