MIHIN TOTUUSKOMISSIOTA TARVITAAN?__!!

Paljon porua, vähän villoja. Eiköhän Tiitisen listan merkitys olla tätä nykyä varsin olematon? Aiemmin presidentti Halonen on suositellut listan antamista historian tutkijoiden käyttöön ja presidentti Koiviston tuorein kanta on, että sen voisi julkistaa laajemminkin. Tiitisen listaa vaadittiin viimeksi esille viisi vuotta sitten, jolloin Korkein Oikeus yhtyi Supon suositukseen sen salassapidosta.

Lista on PELKKÄ NIMILISTA eikä kerro mitään mitä ihmiset ovat tehneet tai MISTÄ ovat puhuneet. Stasi arkistoi aikanaan kaikki kontaktit mahdollista myöhempää tarvetta varten, vaikka sitten olisi käyty kerran kahvilla ja juteltu säästä. Supo suositti listan salaamista, koska ketään ei sen sisällön vuoksi voi syyttää tai tuomita, mutta nimi listalla leimaisi tarpeettomasti asianomaisen tai tuottaisi aiheetonta kärsimystä kyseisen perheelle; osa henkilöistähän on kuollut jo ajat sitten. Lisäksi lista oli saatu ulkomaiselta tiedustelupalvelulta ja saamisen edellytyksenä oli sen salassapito. Sen julkistaminen vastoin salassapito toivomusta heikentäisi Supon mielestä luottamusta tietojen antajaan. Nytkään Helsingin Hallinto-oikeuden päätös ei ole lainvoimainen, vaan Supo valittaa siitä, eikä aio antaa listaa Nelosen toimittajan reposteltavaksi

Joko Rusin tapaus on unohtunut? Rusin tapauksessakaan ei tuomiota saatu aikaiseksi ja näyttökin oli sentään vahvempi kuin pelkkä nimi jossain listassa. Valtio joutui jälkikäteen maksumieheksi ja maineensa perässä voisi korvausta vaatia nyt 18 ihmistä tai heidän omaisensa. Sitä Supo ei luonnollisestikaan halua eikä ”valtion etukaan” tuota mitenkään vaadi. Suurin motivoija onkin ihmisen uteliaisuus ja Nelosen halu ”kovaan uutiseen” seurauksista välittämättä.

Mitäs väliä sillä nyt on, jos asianomainen leimautuu ”vakoojaksi” ja ”maanpetturiksi” keskusteltuaan tietämättään Stasin-yhteyshenkilön kanssa vaikka puutarhan hoidosta. Hallinto-oikeudesta leimaantumisvaara ei ole peruste salailulle, sillä RIKOSEPÄILYT ON JO KÄYTY LÄPI. Supo päätti aikanaan olla aloittamatta esitutkintaa listan perusteella ja tuolloinen oikeuskansleri Pentti Nikula hyväksyi ratkaisun.

Paljon melua tyhjästä, mutta iso ikävä asianosaiselle.
1072367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 107

Vanhimmat

Olisitpa kuullut Halosenkin puheita 70 luvulla. Ääni olisi kellossasi toinen.

Maksoivat kätyreilleen.

Vihreät myös syntyi Stasi KGB suunnittelulla.
Hassi tuntee tämän puolen.
Vai ei kerro---vielä !

Äänestä
  • kun vääryys on saanut vallan, eikä totuutta saada esiin muuten kuin kovasti kaivelemalla. Tutustukaa afrikkalaisiin vastaaviin tapauksiin ja seuratkaa vaikka Zimbabwen Mugaben toimia tällä hetkellä. Halosen kanta Mugabeen olisi myös hyvä selvittää samalla.

    Äänestä

  • aina silloin, kirjoitti:

    kun vääryys on saanut vallan, eikä totuutta saada esiin muuten kuin kovasti kaivelemalla. Tutustukaa afrikkalaisiin vastaaviin tapauksiin ja seuratkaa vaikka Zimbabwen Mugaben toimia tällä hetkellä. Halosen kanta Mugabeen olisi myös hyvä selvittää samalla.

    ...joka jumalan asiaan?

    Tuskin Halonen pitää Mugabea Mukawana vaikka istuikin saman rivin toisessa päässä.

    Äänestä

  • aina silloin, kirjoitti:

    kun vääryys on saanut vallan, eikä totuutta saada esiin muuten kuin kovasti kaivelemalla. Tutustukaa afrikkalaisiin vastaaviin tapauksiin ja seuratkaa vaikka Zimbabwen Mugaben toimia tällä hetkellä. Halosen kanta Mugabeen olisi myös hyvä selvittää samalla.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Totuuskomissio

    Äänestä

  • olevat... kirjoitti:

    ...pyytäisivät armahdusta, jos mitään näyttöä ei ole?

    asia tutkitaan munaskuita myöten. Ja juuri sitä pelätään!

    Äänestä

  • olla ennen kuin kirjoitti:

    ...ja yritän olla OIKEIN selkeä.

    Tiitisen lista on pelkkä lista nimiä.
    Se ei kerro mistä on puhuttu, kenen kanssa on puhuttu ja milloin on puhuttu.

    Miltä pohjalta SINÄ aloittaisit "tutkimuksesi"?
    Kysyisitkö, että "onko tullut vakoiltua, mitä?"
    "- Ei."
    "- Aha, no kiitos käynnistä ja no hard feelings."

    Se pitäisi kenties herättää ja sen pitäisi alkaa ropsimaan ihan tuomioita ketturaisille kyttyräisille.

    Äänestä

  • Ruususen unta kirjoitti:

  • Nyt keskityt... kirjoitti:

    ...ja yritän olla OIKEIN selkeä.

    Tiitisen lista on pelkkä lista nimiä.
    Se ei kerro mistä on puhuttu, kenen kanssa on puhuttu ja milloin on puhuttu.

    Miltä pohjalta SINÄ aloittaisit "tutkimuksesi"?
    Kysyisitkö, että "onko tullut vakoiltua, mitä?"
    "- Ei."
    "- Aha, no kiitos käynnistä ja no hard feelings."

    että on olemassa kahdenlaiset kortistot, joita yhdistelemällä selviäisi tarkemmin kuka on kuka ja mitä operaatioita on pantu käytäntöön ja saatettu loppuun asti. Tähän asti on heitelty vain hiekkaa rattaisiin, jottei asia etenisi mihinkään.

    KGB-yhteydet ovat myös vaarassa paljastua siinä samalla.

    Äänestä

  • esimerkiksi sen, kirjoitti:

    ...toimet hyväksynyt.

    Jos sinulla on asiasta varmaa faktaa, niin eiköhän niistä tiedoista monikin lehti maksa sinulle ihan riihikuivaa rahaa?

    Moinen paskanjauhaminen on epäisänmaallista, mutta sitähän sinä harrastat. Paskanjauhamista ja provoilua milloin milläkin palstalla provoillen. Se kun on heiveröisten ja pienimunaisten hupia.

    Äänestä

  • perusteella? kirjoitti:

    Tiitisen lista on pelkkä lista nimiä.
    Se ei kerro mistä on puhuttu, kenen kanssa on puhuttu ja milloin on puhuttu.

    Miltä pohjalta SINÄ aloittaisit "tutkimuksesi"?
    Kysyisitkö, että "onko tullut vakoiltua, mitä?"
    "- Ei."
    "- Aha, no kiitos käynnistä ja no hard feelings."

    "tutkimuksensa" ja todennut kaikki syyttömiksi. Tällainen omatoimisuus ei nyt kylläkään tule kysymykseen.

    Asia etenee kenties yhtä hitaasti ja raskaasti kuin doping-asia, mutta etenee kuitenkin ja kohti lopullista paljastumista. TÄSSÄ on kyse VALTAKUNNAN asioista eikä jonkun yksityisen urheiluhullun laittomista saavutuksista hemo-hessin avulla. Kohta saattaa rytistä poliittisella tantereella.

    Äänestä

  • saanut valmiiksi omat kirjoitti:

    ...koskaan vai ehditkö vaihtaa hiippakuntaa ennen? Saattaa ja saattaa...ja varmaan rytiseekin, kun porvarihallitus pääsee kesälaitumiltaan taas töpeksimään.

    Äänestä

  • Kypsyykö... kirjoitti:

    ...koskaan vai ehditkö vaihtaa hiippakuntaa ennen? Saattaa ja saattaa...ja varmaan rytiseekin, kun porvarihallitus pääsee kesälaitumiltaan taas töpeksimään.

    demarihallitus on vaihtunut oikeistohallitukseen. Varmaan kyrsii ja kaivelee kovastikin, mutta ei auta. Seuraavat vaalit voivat helpottaa oloasi - TAI SITTEN EI ;)

    Äänestä

  • asian kanssa, että kirjoitti:

    demarihallitus on vaihtunut oikeistohallitukseen. Varmaan kyrsii ja kaivelee kovastikin, mutta ei auta. Seuraavat vaalit voivat helpottaa oloasi - TAI SITTEN EI ;)

    ...parantavat mieltäni, älä huoli. Olossani tai tuloissani ei kummempaa muutosta tapahdu. Fiksut pärjää aina, vaikka olisi porvarihallituskin.

    Kunnallisvaaleissakin kaupungissani kuuluu vahva järjen ääni.

    Äänestä

  • taatusti... kirjoitti:

    ...parantavat mieltäni, älä huoli. Olossani tai tuloissani ei kummempaa muutosta tapahdu. Fiksut pärjää aina, vaikka olisi porvarihallituskin.

    Kunnallisvaaleissakin kaupungissani kuuluu vahva järjen ääni.

    ....muutoksen. kas kummaa, Suomen KAIKKI 3 porvarihallitusta ovat ajaneet Suomen lamaan. On se kumma "sattuma"?

    Äänestä

  • ...tietoa! :)))))

    Äänestä

  • aina silloin, kirjoitti:

    kun vääryys on saanut vallan, eikä totuutta saada esiin muuten kuin kovasti kaivelemalla. Tutustukaa afrikkalaisiin vastaaviin tapauksiin ja seuratkaa vaikka Zimbabwen Mugaben toimia tällä hetkellä. Halosen kanta Mugabeen olisi myös hyvä selvittää samalla.

    who cares? really.

    Äänestä

  • esimerkiksi sen, kirjoitti:

    että on olemassa kahdenlaiset kortistot, joita yhdistelemällä selviäisi tarkemmin kuka on kuka ja mitä operaatioita on pantu käytäntöön ja saatettu loppuun asti. Tähän asti on heitelty vain hiekkaa rattaisiin, jottei asia etenisi mihinkään.

    KGB-yhteydet ovat myös vaarassa paljastua siinä samalla.

    Keskustan presidenttiehdokas Paavo Väyrynen katsoo, että pääministeri Vladimir Putinin paluu Venäjän presidentiksi korostaisi presidentin ulkopoliittista asemaa myös Suomessa. Väyrynen arvioi lauantaina, että Suomen ja Venäjän välisiä suhteita hoidettaisiin jälleen entistä enemmän valtionpäämiesten tasolla.

    Äänestä

  • olevat... kirjoitti:

    ...pyytäisivät armahdusta, jos mitään näyttöä ei ole?

    "Minun täytyy hakea kannatukseni maakunnista, koska en saa samalla tavalla julkisuutta kuin Niinistö ja Lipponen", Väyrynen sanoo.

    Mielipiteitä jakavan Väyrysen täytyy saada myös oman puolueen aktiivit innostumaan vaalityöstä.

    Äänestä

  • olevat... kirjoitti:

    ...pyytäisivät armahdusta, jos mitään näyttöä ei ole?

    Sovun löytyminen olisi Heinäluoman mukaan "valoisin asia, mitä Suomessa on tapahtunut kuukausiin tai vuosiin". Heinäluoma arvioi asiaa Ylen TV1:n Ykkösaamu-ohjelmassa lauantaina.

    Äänestä

  • aina silloin, kirjoitti:

    kun vääryys on saanut vallan, eikä totuutta saada esiin muuten kuin kovasti kaivelemalla. Tutustukaa afrikkalaisiin vastaaviin tapauksiin ja seuratkaa vaikka Zimbabwen Mugaben toimia tällä hetkellä. Halosen kanta Mugabeen olisi myös hyvä selvittää samalla.

    Väyrysen mielestä kyse ei ole ensinnäkään mistään perinteestä, jos Ahtisaari on sen pari kertaa tehnyt.

    "Se on amerikkalainen tapa, se ei sovi mielestäni suomalaiseen kulttuuriin, presidentti voi muutoin myös uudenvuodenpuheessaan tuoda esiin oman arvomaailmansa ja tukea kristillisiä arvoja."

    Väyrynen lisäsi, ettei ylipäänsäkään halua sekoittaa politiikkaa ja uskontoa toisiinsa. Kokoomuksen Sauli Niinistö kuittasi Väyryselle heti.

    "Niin, vaikka et sekoittaisi keskenään, niin sanoit että puheessa sitten tuet kristillisiä arvoja. Se on ihan hyvä", Niinistö nauratti yleisöä.

    Äänestä

  • tunnustusta vastaan kirjoitti:

    Suomen pitäisi katsoa Haaviston mielestä EU:ta laajemmalle senkin takia, että ollaan pyrkimässä YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi.

    Äänestä

Minullakin on sen listan tallenne.
Alpo Rusin tutkinnan yhteydessä lista julkistettiin haastattelun yhteydessä.

Tottahan listaa käytetään lyömäaseena syyttömiä kohtaan, siksi sitä ei ole haluttukaan julkistaa. Ei siinä tosin ole nykypolitiikassa mukana olevia.

Äänestä
  • ...kulttuurinimiä? Ehkä näitä KOM-teatterin lauluyhtyeitä, jotka kävivät DDR:ssä esiintymässä? Mitäköhän valtiosalaisuuksia sellaiset tietää?

    Äänestä

Kuka on se Möngertäjä.

Äänestä
  • Stasilistoilla on nimet aivan selväkielisesti. Onhan se lista sinullakin.

    Äänestä

  • selvää? Auttaisko yhtään eteenpäin Sherlock Holmesia?

    Äänestä

  • stasilistoilla, kirjoitti:

    Stasilistoilla on nimet aivan selväkielisesti. Onhan se lista sinullakin.

    ole stasilista, koska siitä puuttuu paljon nimiä ja ovatko olemassaolevatkaan samoja. Kyllä asia nyt tutkitaan ja sillä selvä. Totuuskomissio ei riitä, tarvitaan valtakunnanoikeus.

    Äänestä

  • Kenen puheesta et saa kirjoitti:

    selvää? Auttaisko yhtään eteenpäin Sherlock Holmesia?

    Halosen puheista.

    Äänestä

  • Rusin lista ei kirjoitti:

    ole stasilista, koska siitä puuttuu paljon nimiä ja ovatko olemassaolevatkaan samoja. Kyllä asia nyt tutkitaan ja sillä selvä. Totuuskomissio ei riitä, tarvitaan valtakunnanoikeus.

    Valtakunnanoikeus ei tutki mitään, ei se ole tutkiva elin.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Halosen puheista.

    täällä on toinenkin. Muiden puheista kyllä otan vaikka sen punaisen langan ja kiedon sen vaikka tietyn kirjaimen ympärille.

    Äänestä

  • ihmeessä valtakunnanoikeuteen: kirjoitti:

    Valiokunnan mielestä vaarana on, että euroalue ajautuu ensi vuonna taantumaan ja pankkikriisiin. Eurokriisin luoman epävarmuuden vuoksi on varauduttava siihen, että työttömyys kasvaa, kotimainen kysyntä vähenee ja sosiaaliturvamenot lisääntyvät.

    Valiokunta pitää selvänä, että keväällä valtiontaloudessa joudutaan mittaviin uusiin leikkauksiin ja veronkorotuksiin.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Halosen puheista.

    Ehdokkailta kysyttiin tasavallan presidentin tulevasta roolista, vähemmistöryhmien asemasta ja siitä, millainen presidentti ehdokas olisi. Vastauksissa ei ollut havaittavissa mitään suuria eroja.

    Jokainen korosti presidentin roolia ulkopolitiikan johtajana yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Vähemmistön asema koettiin kohtalaisena. Kuitenkin tällä saralla on vielä paljon tehtävää. Ehdokkaat kertoivat hieman eri sanoin olevansa kaikkien presidentti.

    Äänestä

pitäisi avata, niinkuin muissakin maissa.

1.Se on se ja sama ketä sieltä löytyy kunhan asia hoidetaan asiallisesti ja listat käydään avoimestiläpi.

2. Pitäis vihdoin tutkia 60-80 luvun teot, niin stasi, kgb, CIA, sekä muut yhteydet, lähinnä ent. itä-blokin valtioiden tiedusteluelimet.

3. Pitäisi perustaa totuuskomissio, jossa puheenjohtajistona Islannin, Tanskan Norjan ja Ruotsin edustajat ja jäseninä entisen itä-blokin valtioiden edustajat.

4. Olemme EU-maa

Tanska, jonka suojelupoliisi sai omia kansalaisia koskevat Rosenholz-aineistot CIA:lta samalla tavoin tiskin alta kuin Suomi, on voinut julkistaa aineiston 2005?
Myös muissa EU-maissa - paitsi Suomessa - Rosenholz-aineiston osalta on lähdetty samalle avoimuuden tielle.

ett näin

Äänestä
  • maanpetturi vakoojille ja agenteille, jos annetaan ymmärtää, että koskaan ette kiinni joudu. Vice versa voisi hieman säikäyttää.

    Äänestä

  • ...kaiken hallussaan olevan Stasi-aineiston eikä mikään tutkittu ole ole ollut syyttämisen väärtti. Aineistosta ei parhaimmillaan ole voitu saada irti muuta kuin että herra X istui iltaa ravintola PIIP:ssa herra Y:n kanssa ja herra Y maksoi laskun.

    Kuten tästä itse toisaalla tarjoilemastasi linkistä kenties ymmärrät, suurin osa keskustelua oli normaalia diplomaattista kanssakäymistä ja jutustelua.
    http://www.aamulehti.fi/teema/stasi/38137.shtml
    Useimmat eivät edes tienneet keskutelevansa Stasin yhteyshenkilön kanssa eikä mistään "valtiosalaisuuksista" puhuttu.

    Äänestä

  • old_profile_35576 kirjoitti:

    ...kaiken hallussaan olevan Stasi-aineiston eikä mikään tutkittu ole ole ollut syyttämisen väärtti. Aineistosta ei parhaimmillaan ole voitu saada irti muuta kuin että herra X istui iltaa ravintola PIIP:ssa herra Y:n kanssa ja herra Y maksoi laskun.

    Kuten tästä itse toisaalla tarjoilemastasi linkistä kenties ymmärrät, suurin osa keskustelua oli normaalia diplomaattista kanssakäymistä ja jutustelua.
    http://www.aamulehti.fi/teema/stasi/38137.shtml
    Useimmat eivät edes tienneet keskutelevansa Stasin yhteyshenkilön kanssa eikä mistään "valtiosalaisuuksista" puhuttu.

    jatkuu tänäkin päivänä ihan luottamuksellisen kahvipöönän äärellä. Saunassakin vaihdetaan vain makkaroita. Kukaan ei tiedä mitään eikä huomaa mitään. Kukaan ei tunne ketään ja kaikki tapahtuu Murffin lain mukaan. Agentteja ja vakoojia on vain filmeissä. Ei ainakaan Suomessa tapahdu mitään luvatonta maanpetturuutta. Kukaan ei käytä mitään kiellettyjä aineita tai papereita eikä miksrofilmejä. Ei, ei - pois se kaikki meistä ja maaperältämme! Finlandisierung elää ja on voimissaan. Mikä ihmeen stasi, KGB tai FSB?

    Äänestä

  • stasilaisia kahvitteluitahan kirjoitti:

    Suomen sisäinen asia, vaikka venäläiset rekat pöllyyttävät ja nakertavat asfalttejamme 24 t vuorokaudessa pelkällä läpiajoliikenteellään. Onko sekin venäjän sisäinen asia? Eihän meillä siihenkään ole mitään päätösvaltaa, vaan jopa rakennetaan hövelisti heille kaikenlaisia rekkaparkkeja ja kohta varmaan huvipuistoja ja luksus kylpylähotelleja, joissa voivat huuhdella hikensä ja rapsuttaa pölyt turkistaan. ?

    Äänestä

  • varmaan ole kirjoitti:

    ...rekkaliikennettä mielestäsi pitäisi rajoittaa? Saksalaiset rekat ok, venäläiset ei?

    Se on täysin Venäjän oma asia minkä hinnan puulleen laittavat. Neuvotella voi, mutta Venäjä haluaa investointeja myös omaan maahan. Se puu seisoo siellä Äiti Venäjän helmoissa. Ei meillä ole siihen mitään etuoikeutta.

    Yritä nyt säilyttää edes hitunen realismia, ystäväiseni. Sinähän melskaat aivan läpiä päähäsi.

    halpaa ruokaa ja rihkamaa suomalaisten ostettaviksi. Venäläiset rekat roudaavat autoja ja ökytavaroita venäläisille uusrikkaille, ei Suomesta suomalaista työtä, vaan Hangon satamasta ulkolaista työtä ja vain Suomen valtateitä kuluttaen, kun omat routivat ja ammottavat aukkoisina. Siinä se pieni suuri ero, ystäväiseni. Äläkä sinä puhu läpiä päähäsi!

    Äänestä

  • varmaan ole kirjoitti:

    Suomen sisäinen asia, vaikka venäläiset rekat pöllyyttävät ja nakertavat asfalttejamme 24 t vuorokaudessa pelkällä läpiajoliikenteellään. Onko sekin venäjän sisäinen asia? Eihän meillä siihenkään ole mitään päätösvaltaa, vaan jopa rakennetaan hövelisti heille kaikenlaisia rekkaparkkeja ja kohta varmaan huvipuistoja ja luksus kylpylähotelleja, joissa voivat huuhdella hikensä ja rapsuttaa pölyt turkistaan. ?

    Viekööt laivakuljetukset omiin satamiinsa ja niinhän siinä ajan myötä käykin.

    Laitetaan me satamat kiinni. Pelatkoon henkilöstö korttia ja heittäköön tikkaa irtisanomisajan.

    Äänestä

  • esimerkiksi LILDLeihin kirjoitti:

    halpaa ruokaa ja rihkamaa suomalaisten ostettaviksi. Venäläiset rekat roudaavat autoja ja ökytavaroita venäläisille uusrikkaille, ei Suomesta suomalaista työtä, vaan Hangon satamasta ulkolaista työtä ja vain Suomen valtateitä kuluttaen, kun omat routivat ja ammottavat aukkoisina. Siinä se pieni suuri ero, ystäväiseni. Äläkä sinä puhu läpiä päähäsi!

    ???????????

    Luepa alkajaisiksi vaikka TalousSanomien kolumni " Metsäteollisuus mokasi Venäjä-korttinsa", niin keskustellaan siitä sitten vaikka lisää.

    http://www.taloussanomat.fi/ajatukset/2008/06/25/metsateollisuus-mokasi-venaja-korttinsa/200816960/145

    Jos on NOIN MUSTAVALKOINEN näkemys asioista kuin sinulla, et muuta teekään kuin puhut läpiä päähäsi.

    kun ehdotti tänään, että jos puutullit eivät liukene, asetetaan transito/kauttakulkuliikenteelle autokohtaisia tietulleja. Hyvä Paavo, noin kun jatkat, päädyt vielä ökyveneen kultaiseen rattiin tietylle rannalle. Pusi!

    Äänestä

  • transitoliikenteestä kirjoitti:

    Viekööt laivakuljetukset omiin satamiinsa ja niinhän siinä ajan myötä käykin.

    Laitetaan me satamat kiinni. Pelatkoon henkilöstö korttia ja heittäköön tikkaa irtisanomisajan.

    rekkojakin.

    Äänestä

  • pressapalstaa ;) kirjoitti:

    ...mitä Eu-direktiivit asiasta sanoo tai jos ei itse viitsi, kysyisi sitten viisaammiltaan. Myös venäläiseen luonteeseen voisi tutustua. Joskus ennen Paavolla oli siitä käsitys, dementiako on iskenyt?

    http://www.aamulehti.fi/teema/paakirjoitukset/92854.shtml
    " Tiukat ja peräänantamattomat puheet Venäjä on yleensä syöttänyt lausujilleen. On syytä epäillä, että niin käy nytkin. Suomalaisen ulkomaankauppa- ja kehitysministerin pelotevoima on vähäinen."

    http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2008/06/26/oikeusgurut-ihmettelevat-vayrysen-koplausta/200817163/12
    " Helsingin yliopiston kansainvälisen järjestöoikeuden professori Jan Klabbers muistuttaa, että EU-lainsäädännön mukaan tiemaksujen täytyy koskea kaikkia tasapuolisesti.

    Äänestä

  • old_profile_35576 kirjoitti:

    Kumpaa uskon, sinua vai Haminan sataman toimitusjohtajaa?

    http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Kuljetusala otti esityksen tyrmistyneenä vastaan/1135237454176

    ja kansainvälisempi satama kuin joku venäjän kyljessä kököttävä pikkusatama.

    Äänestä

  • pressapalstaa ;) kirjoitti:

    kun ehdotti tänään, että jos puutullit eivät liukene, asetetaan transito/kauttakulkuliikenteelle autokohtaisia tietulleja. Hyvä Paavo, noin kun jatkat, päädyt vielä ökyveneen kultaiseen rattiin tietylle rannalle. Pusi!

    Kreikan mahdollisuudet saada aitoa markkinarahoitusta ovat kuivahtaneet, joten ratkaisut Kreikan tulevaisuudesta ja mahdollisesta velkasaneerauksesta tehdään poliittisella tasolla.

    Äänestä

  • transitoliikenteestä kirjoitti:

    Viekööt laivakuljetukset omiin satamiinsa ja niinhän siinä ajan myötä käykin.

    Laitetaan me satamat kiinni. Pelatkoon henkilöstö korttia ja heittäköön tikkaa irtisanomisajan.

    Rkp:n ylimääräisessä puoluekokouksessa eilen ehdokkaakseen valitsema vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet, 50, näyttää olevan näissä presidentinvaaleissa ainoa naispuolinen ehdokas. Rkp:n ehdokkaalla on siten selkeä oma profiilinsa, joka erottaa hänet muista ehdokkaista.

    Äänestä

  • old_profile_35576 kirjoitti:

    ...mitä Eu-direktiivit asiasta sanoo tai jos ei itse viitsi, kysyisi sitten viisaammiltaan. Myös venäläiseen luonteeseen voisi tutustua. Joskus ennen Paavolla oli siitä käsitys, dementiako on iskenyt?

    http://www.aamulehti.fi/teema/paakirjoitukset/92854.shtml
    " Tiukat ja peräänantamattomat puheet Venäjä on yleensä syöttänyt lausujilleen. On syytä epäillä, että niin käy nytkin. Suomalaisen ulkomaankauppa- ja kehitysministerin pelotevoima on vähäinen."

    http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2008/06/26/oikeusgurut-ihmettelevat-vayrysen-koplausta/200817163/12
    " Helsingin yliopiston kansainvälisen järjestöoikeuden professori Jan Klabbers muistuttaa, että EU-lainsäädännön mukaan tiemaksujen täytyy koskea kaikkia tasapuolisesti.

    Mäntyniemessä julkistettiin tasavallan presidentin virka-asunnon Mäntyniemen taidekilpailun voittanut teos ”Oksisto – valon ja varjon viivoja” maanantaina 19. joulukuuta 2011. Helena Hietasen ja Jaakko Niemelän teos sijaitsee Mäntyniemen sisääntuloaukiolla.

    Äänestä

  • vaihtotasetta? kirjoitti:

    ???????????

    Presidentti Halonen on näin saamassa oman ETYK:nsä ja ihan omin ansioin.
    Kuka sitten seuraava presidentti onkin, pääsee hän heti valmiiseen pöytään paistattelemaan salamavaloissa.

    Mikä vika arvojohtajuudessa? Tai ”huomiovallassa”, jos se on jotain samantapaista?

    Minusta arvojohtajuus lähtee luonnollisimmin siitä, että henkilöllä on jo ollut korkea yhteiskunnallinen asema. Se voi olla presidentin puolisonkin asema.

    Arvojohtajuuteen liittyy – minun mielestäni – sekin, että valtaa käytetään silloin tällöin. Itselle tärkeiden asioiden kohdalla. Joskus ne voivat olla henkilökohtaisiakin.

    Hyvänä esimerkkinä pidän sitä, miten Tellervo Koivisto kertoi masennuksestaan: sen syistä ja siitä toipumisesta. Asiasta syntyi vilkas keskustelu enkä usko, että kovin moni ajatteli Tellervo Koiviston käyttävän valtaa. Mutta sitä hän kuitenkin teki.

    Äänestä

  • pressapalstaa ;) kirjoitti:

    kun ehdotti tänään, että jos puutullit eivät liukene, asetetaan transito/kauttakulkuliikenteelle autokohtaisia tietulleja. Hyvä Paavo, noin kun jatkat, päädyt vielä ökyveneen kultaiseen rattiin tietylle rannalle. Pusi!

    Kataisen hallitus on tekemässä ennennäkemätöntä tuhoa Suomen tulevaisuudelle sitomalla maamme kiinni rahastoihin, joista ulospääsy on lähes mahdotonta. Samalla eduskunnassa on jo todettu, että yksimielisyydestä luopuminen vakuusrahastoissa on perustuslain vastaista, mutta tästäkin huolimatta Katainen itsepäisellä linjallaan hokee, että Suomen on oltava siellä mukana.

    Miten Suomi voi olla mukana jos se on perustuslakimme vastainen? Millaisen kiertotien ja kikkakakkosen Katainen aikoo keksiä kiertääkseen perustuslain?

    Kataisen venkoilu kriisin alusta saakka on ollut onnetonta ja vailla mitään todellisuudenpohjaa. Kun Kreikkakriisi alkoi, ja Suomi meni mukaan I Kreikkapakettiin, tuolloin Katainen hoki, että nyt oli saatu niskalenkki markkinavoimista. Joopa joo. Nyt ollaan tässä, että suomalaisten veronmaksajien rahoja ollaan vipattu tiesminne. IMF saa Suomesta 3,8 miljardia euroa.

    On kyllä mielenkiintoista, että Kataisen hallituksella on valtaisaa intoa jakaa rahaa jonnekin Ranskaan, mutta suomalaisten vanhushuollon korjaamiseksi rahaa ei löydy.

    Äänestä

  • Mäntyniemessä julkis kirjoitti:

    Mäntyniemessä julkistettiin tasavallan presidentin virka-asunnon Mäntyniemen taidekilpailun voittanut teos ”Oksisto – valon ja varjon viivoja” maanantaina 19. joulukuuta 2011. Helena Hietasen ja Jaakko Niemelän teos sijaitsee Mäntyniemen sisääntuloaukiolla.

    Presidenttiehdokkailla ei ole haluja lyhentää presidentin toimikautta nykyisestä maksimista, kahdestatoista vuodesta.

    Ehdokkaat joutuivat ottamaan kantaa kauden pituuteen maanantai-iltana Tampereella Aamulehden ja Ylen Tampereen Radion yhteispaneelissa.

    Kaikki paikalla olevat ehdokkaat pitivät nykyistä mallia tyydyttävänä. Kokoomuksen Sauli Niinistö tosin näki, että yläkantissa ollaan.

    "12 vuotta ei ole liikaa, mutta pitkä aika se on."

    Äänestä

  • Mäntyniemessä julkis kirjoitti:

    Mäntyniemessä julkistettiin tasavallan presidentin virka-asunnon Mäntyniemen taidekilpailun voittanut teos ”Oksisto – valon ja varjon viivoja” maanantaina 19. joulukuuta 2011. Helena Hietasen ja Jaakko Niemelän teos sijaitsee Mäntyniemen sisääntuloaukiolla.

    Perussuomalaisten kansanedustaja, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö hämmästelee Sdp:n presidenttiehdokkaan Paavo Lipposen hänelle antamaa äärioikeistolaisleimaa.

    "Lipponen luokittelee minut kansanvallan ja demokratian vastustajaksi. Onkohan hän erehtynyt henkilöstä", Niinistö sanoo.

    Äänestä

  • Presidentti Halonen kirjoitti:

    Presidentti Halonen on näin saamassa oman ETYK:nsä ja ihan omin ansioin.
    Kuka sitten seuraava presidentti onkin, pääsee hän heti valmiiseen pöytään paistattelemaan salamavaloissa.

    Urho Kekkonen siteerasi usein Niccolo Machiavellin ajatusta, että viisas valtiomies etsii ystävät läheltä ja viholliset kaukaa. Siinä on kyllä edelleen vinha perä, jos kohta Suomella ei varsinaisia vihollisia ole edes kaukana.

    Uuden presidentin pitää nähdäkseni pitää yllä ja kehittää hyviä suhteita kaikkiin naapurimaihin. Taloudellisen ja kaupallisen yhteistyön kehittäminen Venäjän kanssa on tärkeässä roolissa. Venäjä on juuri hyväksytty WTO:n jäseneksi. Se on Suomelle iso markkina ja lähellä. Paljon suurempi markkina-alue on Kiina, mutta sen ihmisoikeustilanne on ehkä vielä ongelmallisempi, kuin Venäjällä. Kiina loukkaa ihmisoikeuksia esimerkiksi Tiibetissä.

    Yhdysvaltojen suhteiden hoitaminen on myös Suomelle tärkeää. Tässä yhteydessä on kuitenkin hyvä pitää mielessä, että Yhdysvallat käy edelleen terrorisminvastaista sotaansa, joten liiallista leimautumista Yhdysvaltojen liittolaiseksi tulee välttää. Se voi luoda ja tuoda kaukana olevan mahdollisen vihollisen terrorismin muodossa myös tänne.

    Suomen presidentti voisi minusta kansainvälisissä yhteyksissä nostaa esille ja pitää vahvasti agendallaan asevarustelun ja kehitysavun välistä räikeää epäsuhtaa. Ihmiskunta tuhlaa tolkuttomasti voimavaroja asevarusteluun, mikä estää tai hidastaa siviilipuolen ongelmien korjaamista. Ne ovat juuri niitä ongelmia, jotka toimivat usein terrorismin kasvualustana.

    Äänestä

  • old_profile_35576 kirjoitti:

    ...mitä Eu-direktiivit asiasta sanoo tai jos ei itse viitsi, kysyisi sitten viisaammiltaan. Myös venäläiseen luonteeseen voisi tutustua. Joskus ennen Paavolla oli siitä käsitys, dementiako on iskenyt?

    http://www.aamulehti.fi/teema/paakirjoitukset/92854.shtml
    " Tiukat ja peräänantamattomat puheet Venäjä on yleensä syöttänyt lausujilleen. On syytä epäillä, että niin käy nytkin. Suomalaisen ulkomaankauppa- ja kehitysministerin pelotevoima on vähäinen."

    http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2008/06/26/oikeusgurut-ihmettelevat-vayrysen-koplausta/200817163/12
    " Helsingin yliopiston kansainvälisen järjestöoikeuden professori Jan Klabbers muistuttaa, että EU-lainsäädännön mukaan tiemaksujen täytyy koskea kaikkia tasapuolisesti.

    On oletettavaa, että äänestysprosentin noustessa yli 65 prosentin Haaviston kannatus laskee melko nopeasti suhteessa Väyryseen, jonka nousu toiselle kierrokselle näyttää nyt kutakuinkin selvältä. Siten jännitettävä onkin vasta toisella kierroksella, kun Niinistön takaa jo livenneet ”muiden puolueiden kannattajat” joutuvat valitsemaan jo kertaalleen hylkäämänsä Niinistön ja vahvaan ulkopoliittiseen kokemukseensa ja punamultaan / kansanrintamaan tukeutuvan Väyrysen välillä.

    Äänestä

  • minä vaan kysyn kirjoitti:

    Mikä vika arvojohtajuudessa? Tai ”huomiovallassa”, jos se on jotain samantapaista?

    Minusta arvojohtajuus lähtee luonnollisimmin siitä, että henkilöllä on jo ollut korkea yhteiskunnallinen asema. Se voi olla presidentin puolisonkin asema.

    Arvojohtajuuteen liittyy – minun mielestäni – sekin, että valtaa käytetään silloin tällöin. Itselle tärkeiden asioiden kohdalla. Joskus ne voivat olla henkilökohtaisiakin.

    Hyvänä esimerkkinä pidän sitä, miten Tellervo Koivisto kertoi masennuksestaan: sen syistä ja siitä toipumisesta. Asiasta syntyi vilkas keskustelu enkä usko, että kovin moni ajatteli Tellervo Koiviston käyttävän valtaa. Mutta sitä hän kuitenkin teki.

    ”Minusta kyllä maan keulakuvan seksuaalinen suuntautuminen on hieman muutakin kuin yksityisasia. Sehän tulisi heti näkyviin presidentin valtiovierailuilla sellaisissa maissa, joissa homoseksuaalisuus on laissa rikokseksi määritelty. Tosin luulen, että homoseksuaalisen presidentin puoliso jäisi vapaaehtoisesti kotiin noilta matkoilta.”

    Tälle aiheelle voidaan nyt panna piste .. ja lopullisesti.

    Alla linkki kuviin, joissa Saksan ulkoministeri Guido Westerwelle Omanin sulttaanin kanssa (käsi kädessä), Saudi-Arabian kuninkaan kanssa, Saudi-Arabian ulkoministerin kanssa ja Iranin presidentin kanssa sekä Kiinan vierailulla miespuolisonsa kanssa.

    http://kaikki-elamasta.blogspot.com/2012/01/tama-aihe-pitaisi-olla-jo-kasitelty.html

    Suomessakin kävi ulkomaalainen valtionpäämies valtiovierailulla ja useilla epävirallisilla vierailuilla aikana, jona homoseksuaalisuus oli täällä rangaistavaa.

    Äänestä

  • Presidentti Halonen kirjoitti:

    Presidentti Halonen on näin saamassa oman ETYK:nsä ja ihan omin ansioin.
    Kuka sitten seuraava presidentti onkin, pääsee hän heti valmiiseen pöytään paistattelemaan salamavaloissa.

    Itseäni jäi ihmetyttämään Pekka Haaviston ja Timo Soinin ilmastodebatti, jossa Soini oli eri mieltä maailman ilmatieteilijöiden konsensuksen kanssa ja kiisti ihmisen toiminnan vaikutuksen ilmastoon. Jos ympäröivä todellisuus on liian epämiellyttävä, se on ilmeisesti helpointa kiistää.

    Äänestä

  • ajatteluasi! kirjoitti:

    Luepa alkajaisiksi vaikka TalousSanomien kolumni " Metsäteollisuus mokasi Venäjä-korttinsa", niin keskustellaan siitä sitten vaikka lisää.

    http://www.taloussanomat.fi/ajatukset/2008/06/25/metsateollisuus-mokasi-venaja-korttinsa/200816960/145

    Jos on NOIN MUSTAVALKOINEN näkemys asioista kuin sinulla, et muuta teekään kuin puhut läpiä päähäsi.

    "Maailmalla, missä avoimesti homosuhteessa elävä Saksan ulkoministeri Guido Westerwelle edustaa maataan menestyksellä myös YK:n turvallisuusneuvostossa, en tällaisista vaikeuksista ole kuullut."

    A.-P. Pietilä on Helsingin Uutisten, Länsiväylän, Vantaan Sanomien ja Turkulaisen vastaava päätoimittaja.

    Äänestä

vastuuseen maanpetoksistaan, kuritushuonetta muutama sata vuotta niinkuin USA:ssa!

Äänestä
  • kun Koiviston konklaavilaiset. Ei nimittäin voi olla mahdollista, että näin pienestä maasta löytyy paskiaisia kahteen paskajengiin. Vai mitä?

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    kun Koiviston konklaavilaiset. Ei nimittäin voi olla mahdollista, että näin pienestä maasta löytyy paskiaisia kahteen paskajengiin. Vai mitä?

    ..riittää ainakin yhteen kentälliseen.
    Matti, Matti, Seppo, Helinä, Kari ja Julistaja.

    Äänestä

  • Montako vankilaa pitääkään rakentaa?

    Äänestä

Tämä lista nyt on pientä Koiviston Konklaaviin verrattuna !

Siinä olisi totuuskomissiolle töitä selvittää ketkä

lypsivät pankkitukirahat, ja kenen plakkaria ne nyt lämmittävät !

Ja onko totta, että politikot "ohjeistivat" Suomen "oikeuslaitoksen" tavallisia kansalaisia vastaan ?

Tässä on paljon kysymyksiä; sillä tapausten seurauksena tuhannet ripustautuivat kaulakiikkuun.

Tuhansien suomalaisten kuolemien olosuhteiden selvittäminen siis ei kiinnosta ketään ?

Tässä sitä olisi ainesta jopa oikeudenkäynteihin ...

joten vaahdotaan enemmin jostakin "listasta".

Voitte kaivaa kansanedustja Esa Lahtelan kirjallisen kysymyksen toukokuun puolivälistä ... että miksi Suomi lähettää vääristeltyä tietoa YK:lle Suomen oikeuslaitoksen tilasta ja ihmisoikeustilanteesta !

YK onkin saanut myös "tietoja" ulkopuolelta Suomen virallisen raportin !

Siinä tietääkseni pyydetään sevittämääm pankkikriisi kokonaisuudessaan ?

Kyllä totuuskomissiolle todellakin riittää töitä vuosiksi !

Äänestä
  • ...niin helvetin helppo olla jälkiviisas, mutta kaatumaanko olis pankkit pitänt päästää? Eikö siitä olisi syntynyt mainitsemiasi kaulakiikkuja enemmän?

    Nyt nurin meni yrittäjiä, jotka ottivat riskin ulkomaisilla lainoilla. Jos firma kannata, nurin sen kuuluukin mennä.

    Äänestä

  • Totuuskomissiota tarvitaan selvittämään -70-80 lukujen Suomaisten maanpettureiden veljeilystä KGBn ja Stasin turvallisuus paleluiden kanssa! Tästä puhutaan nyt!

    Äänestä

  • Eiks toi Esa Lahtela leimattu sen jälkeen seksuaaliseksi häiriköksi, kun hän sohasi Korkeasti kunnioitetun Koiviston mädättämää oikeuslaitoksen lemuavaa lamapankki-tunkiota. Hänen kannattais kyllä nyt kiireesti vaihtaa puoluetta. Setaa voi käyttää hyväkseen moneen suuntaan, kuten hänen leimaamisestaan näemme.

    Äänestä

  • Sitä on... kirjoitti:

    ...niin helvetin helppo olla jälkiviisas, mutta kaatumaanko olis pankkit pitänt päästää? Eikö siitä olisi syntynyt mainitsemiasi kaulakiikkuja enemmän?

    Nyt nurin meni yrittäjiä, jotka ottivat riskin ulkomaisilla lainoilla. Jos firma kannata, nurin sen kuuluukin mennä.

    Sosialismiahan siinä Koiviston konklaavissa pelastettiin eikä pankkeja. Nythän ne on kaikki ruotsalaisten hallussa, Torvi.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Sosialismiahan siinä Koiviston konklaavissa pelastettiin eikä pankkeja. Nythän ne on kaikki ruotsalaisten hallussa, Torvi.

    olisi pitänyt maksaa?

    Ei sinunkaan olisi pitänyt velkaantua niin holtittomasti. Juuri sinä omalta osaltasi aiheutit pankkikriisin.

    Äänestä

  • veronmaksajien kirjoitti:

    olisi pitänyt maksaa?

    Ei sinunkaan olisi pitänyt velkaantua niin holtittomasti. Juuri sinä omalta osaltasi aiheutit pankkikriisin.

    olevani ihan noin VAIKUTUSVALTAINEN.
    Mutta tiiätkös mitä, Koiviston konklaavin takia me olemme joutuneet kärsimään sosialismin betonoinnista näihin päiviin saakka. Niin ei olis käynyt, jos Koivisto ei olis ryhtynyt pankkejaan pelastamaan. Sosialismi on Koiviston syytä.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    olevani ihan noin VAIKUTUSVALTAINEN.
    Mutta tiiätkös mitä, Koiviston konklaavin takia me olemme joutuneet kärsimään sosialismin betonoinnista näihin päiviin saakka. Niin ei olis käynyt, jos Koivisto ei olis ryhtynyt pankkejaan pelastamaan. Sosialismi on Koiviston syytä.

    siis sdp:n kannatus olis romahtanut ilman Koiviston konklaavin toimenpiteitä. Siitä siinä on kyse,

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Eiks toi Esa Lahtela leimattu sen jälkeen seksuaaliseksi häiriköksi, kun hän sohasi Korkeasti kunnioitetun Koiviston mädättämää oikeuslaitoksen lemuavaa lamapankki-tunkiota. Hänen kannattais kyllä nyt kiireesti vaihtaa puoluetta. Setaa voi käyttää hyväkseen moneen suuntaan, kuten hänen leimaamisestaan näemme.

    ...ja hedelmätöntä.

    mielipide

    Viestejä: 8

    Re: AVOIN kysymys presiidentti Haloselle...
    « Vastaus #1 : Maaliskuu 02, 2008, 08:52:02 »

    --------------------------------------------------------------------------------

    Tarja on varmasti ostettu hiljaiseksi suurella rahalla niinkuin muutkin salaamiseen osallistuneet. Suvi-Anne Siimeksenkin vaikenemimnen ostettiin tarjoamalla hänelle loistava virka. Miksei Mauno Koiviston ammattitaidottomuutta tuoda rehellisesti esille. Valtiovarainministeriön Sailaksilla ja kumppaneilla ei myös varmastikaan ole puhtaita jauhoja pussissa asiassa. Valtiovarainministeriö on suojellut koko ajan suuren rahan etua, tavalliset kansalaiset ovat vain haitaksi.

    Kohta taas saamme uuden laskun, kun etevä yritysjohtaja Lilius sijoitti valtionyhtiön miljardiit eurot
    ostamalla rapakuntoisen sähköyhtiön Uralilta.

    Olisi jo korkea aika ruveta paljastelemaan vastuuhenkilöitä, kohta on liian myöhäistä. Kaikesta mädästä kun pitäisi päästä eroon, muuten mikään ei muutu koskaan.

    KKs kommentoi:
    Osmo Soininvaara lausui sunnuntaina 2.3.2008, Arto Nybergin ohjelmassa jotenkin tähän tyyliin: "Politiikassa ohjataan toiminta Sailaksille ja muille virkamiehille .. kansanedustajat itse hoitelevat julkisuudessa vain merkityksettömiä asioita.."

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Eiks toi Esa Lahtela leimattu sen jälkeen seksuaaliseksi häiriköksi, kun hän sohasi Korkeasti kunnioitetun Koiviston mädättämää oikeuslaitoksen lemuavaa lamapankki-tunkiota. Hänen kannattais kyllä nyt kiireesti vaihtaa puoluetta. Setaa voi käyttää hyväkseen moneen suuntaan, kuten hänen leimaamisestaan näemme.

    AktivHansan Siimes-kaupasta tutkintapyyntö oikeuskanslerille

    « : Helmikuu 21, 2008, 08:39:40 »

    --------------------------------------------------------------------------------

    Lähettäjä: Jali Raita

    Päiväys: 21. helmikuuta 2008 klo 19.43.17
    Vastaanottaja: [email protected]

    Epäilty valtiopetos, joukkotuho, muu epärehellisyys tai rikollinen menettely Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal Oyj:n jne myydessä velkakirjoja jne Aktiv Hansa OY:lle jne.

    Valtioneuvoston oikeuskansleri 21.2.2008
    Jaakko Jonkka

    OIKEUSKANSLERINVIRASTO

    Asia: Epäilty valtiopetos, joukkotuho, muu epärehellisyys tai rikollinen menettely Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal Oyj:n jne myydessä velkakirjoja jne Aktiv Hansa OY:lle jne.

    Kertomus asiasta: Oheisen otteen kauppakirjasta pvm 31.3.2000, liite 1, mukaan

    myyjät
    Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal Oyj
    Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-SSP Oyj
    Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-Silta Oyj

    ovat myyneet ostajille
    Aktiv Hansa Oy ja
    C & A Finland Oy

    yhteensä noin 76.000 saatavaa koskien noin yhteensä noin 57.000 vastuussa olevaa. Myytyjen saatavien pääomat ovat olleet yhteensä noin 12 miljardia markkaa ja kauppahinta on ollut 600 miljoonaa markkaa, joka myöhemmin on alentunut jonkin verran kauppakirjan ehtoihin perustuvien hinnanalennusten vuoksi.

    Otteessa kauppaehdoista kohdassa 4.2.3.2 Lainmuutos on kirjoitettu seuraavaa:

    Tämä kohta koskee kaikkia relevantin lainsäädännön mutoksia tai jokaista uutta lakia tai säädöstä (jäljempänä ”Lainmuutos”) tai mitä tahansa Suomen Eduskunnassa alullepantua virallista menettelyä sellaisen lainmuutoksen aikaansaamiseksi mukaan lukien muun muassa ulosottolain uudistaminen ennen vuoden 2008 loppua. Mikäli tällainen Lainmuutos taannehtivasti rajoittaa Ostajien kaupan kohteeseen kuuluvien saamisten tai panttivakuuksien täytäntöönpanoon, perintään, pakkorealisointiin tai pakkotäytäntöönpanoon käytettävissä olevaa aikaa lyhyemmäksi kuin 10 vuodeksi (10) siirtopäivästä lukien, niin silloin Myyjät ovat velvollisia tarkoituksella saattaa Ostajat samaan asemaan kuin he olisivat olleet, mikäli lainmuutosta ei olisi tapahtunut, korvaamaan Ostajille silloin jäljellä olevan kaupan kohteen käyvän arvon Lainmuutoksesta johtuvan alenemisen maksamalla Ostajille rahamäärän, joka vastaa kaupan kohteen arvioitua ja/tai todellista arvon alenemista.

    Sellaisen Lainmuutoksen tai alullepannun virallisen menettelyn seurauksena Ostajat voivat milloin tahansa ennen vuoden 2008 loppua antaa Myyjille tiedoksi sitä koskevan ilmoituksen ja Myyjillä on velvollisuus neuvotella Ostajien kanssa sellaisen arvonalennuksen määrästä. Mikäli kyseisestä määrästä ei ole päästy osapuolten kesken kuudenkymmenen (60) päivän kuluessa ilmoituksen tiedoksiannosta, kummallakin osapuolella on oikeus saattaa asia tämän sopimuksen 19 kohdan mukaisesti lopullisesti ratkaistavaksi.

    Näyttää siis siltä, että myyjät ja ostajat ovat syrjäyttäneet ainakin eduskunnan ja estäneet sitä käyttämästä toimivaltaansa Ri 13/1 ja 13/2 tarkoittamalla tavalla ja syyllistyneet siten valtiopetokseen tai törkeään valtiopetokseen. Epäilty rikollinen menettely näyttää kohdistuneen “ rinnastettavaan kansanryhmään” eli myyjän velallisiin, joita on ollut 57 000 vastuussa olevaa ja lisäksi näiden myötäpuolet, eli käsillä olisi myös joukkotuhonta RI 11/6 tarkoittamalla tavalla.

    Kauppakirjat olisi allekirjoittanut ministeri Suvi-Anne Siimes ja päätöksiin olisivat ottaneet osaa 29.11.1999 talouspoliittisessa kokouksessa läsnäolleet ministerit:

    Lipponen, Heinonen, Siimes ja Biaudet. sekä toisessa 8.12.1999 talouspoliittisessa kokouksessa läsnäolleeet ministerit: Niinistö, Heinonen, Mönkäre, Hemilä, Siimes ja Tuomioja, liite 2.

    Näyttää siis siltä, että edellä mainitut ministerit olisivat syyllistyneet myös valtiopetokseen, joukkotuhoon jne edellä kirjoitetulla tavalla. Edellä mainittujen myyjä- sekä ostajayhtiöiden vastuulliset henkilöt ja edunsaajat olisivat myös syyllistyneet edellä mainittuihin rikoksiin. Asiat päätetään ministeriöissä valmistelusta, joka tarkoittaisi sitä, että vielä nimeämättömät virkamiehet olisivat myös syyllistyneet edellä kuvattuihin rikoksiiin.

    Vaatimus: Tahtonette toimia asiassa virkavelvollisuuksienne mukaisesti mahdollisen rikollisen menettelyn selvittämiseksi ja mahdollisiin rikoksiin syyllistyneiden rankaisemiseksi. Huolehtinette myös siitä, että oikeudenloukkauksia kärsineet saavat korvausta vahingoistaan ja kärsimyksistään. Huolehtinette myös siitä, että rikollisella menettelyllä hankitut varat palautetaan niiden oikeille omistajille ja niiden kätkeminen estetään.

    Kunnioittaen

    Jali Raita, diplomi insinööri

    Soveltuva lainkohdat.

    1 §

    Valtiopetos

    Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla tai siihen rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti pakottamalla taikka valtiosääntöä rikkoen

    1) kumota Suomen valtiosääntö tai muuttaa sitä taikka

    2) muuttaa Suomen valtiojärjestystä

    tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava valtiopetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

    Valtiopetoksesta tuomitaan myös se, joka väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla syrjäyttää tai yrittää syrjäyttää tasavallan presidentin, valtioneuvoston tai eduskunnan taikka kokonaan tai osaksi estää tai yrittää estää niitä käyttämästä toimivaltaansa.

    2 §

    Törkeä valtiopetos

    Jos valtiopetoksessa

    1) rikoksentekijänä on tasavallan presidentti, valtioneuvoston jäsen tai muu valtion ylimpään poliittiseen tai sotilaalliseen johtoon kuuluva henkilö,

    2) rikoksen tekemiseen käytetään aseistettua joukkoa,

    3) rikos tehdään ihmisiä surmaamalla tai

    4) rikos on poikkeuksellisten olojen vuoksi erityisen vaarallinen

    ja valtiopetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä valtiopetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.

    6 §

    Joukkotuhonta

    Joka jonkin kansallisen, rodullisen, etnisen tai uskonnollisen ryhmän taikka niihin rinnastettavan kansanryhmän hävittämiseksi kokonaan tai osittain

    1) surmaa ryhmän jäseniä,

    2) aiheuttaa ryhmän jäsenille vaikeita ruumiillisia tai henkisiä sairauksia tai vammoja,

    3) ryhtyy pakkotoimiin syntyvyyden ehkäisemiseksi ryhmän piirissä,

    4) pakolla siirtää lapsia ryhmästä toiseen tai

    5) muulla vastaavalla tavalla olennaisesti huonontaa ryhmän elinehtoja,

    on tuomittava joukkotuhonnasta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.

    Yritys on rangaistava.

    LIITE: Ministeri Siimeksen vastaus

    Äänestä

  • Jali Raita <[email protected]... kirjoitti:

    jos jotain sakkoja pitää maksaa niin maksakoot omistaan henkilökohtaisesti Siimes ja kumppanit.
    Tai jos valtio on typeryyksissään jo mennyt jotain maksamaan, niin perittäköön noilta torveloilta viimestä penniä myöten se taikaisin veronmaksajille. Huom! tämä toimenpide on vasta alkua, jatkossa seuraa syytteet, hyvitykset ja korvaukset kansalaisten kiduttamisesta. Odottakaa rauhassa syylliset.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Eiks toi Esa Lahtela leimattu sen jälkeen seksuaaliseksi häiriköksi, kun hän sohasi Korkeasti kunnioitetun Koiviston mädättämää oikeuslaitoksen lemuavaa lamapankki-tunkiota. Hänen kannattais kyllä nyt kiireesti vaihtaa puoluetta. Setaa voi käyttää hyväkseen moneen suuntaan, kuten hänen leimaamisestaan näemme.

    Saako tällä foorumilla kertoa totuuden?

    Kallu | 16.12.2005 9:53

    Presidentti Tarja Halonen on ryhtynyt 30.7.2002 - Mauno Koiviston pyynnöstä - salaamaan Koiviston Presidentin Linnassa 6.5.1992 järjestämän
    oikeuspoliittisen seminaarin asiakirjoja.

    Ole hyvä ja käy alla olevista linkeistä KATSOMASSA JA VAKUUTTUMASSA, ETTÄ ASIA ON TOSI ja välitä sitten viestiä eteenpäin.

    Konklaavin salassapitopäätös:
    http://www.promerit.net/halonen_manninen.phtml

    SataSeudun uutinen eilen:
    http://www.satanen.com/index.php?k=yleista&sivu=show&id=461

    EOK-pyyntö I Haloselle:
    http://www.eok.fi/uutiset29052005.htm

    EOK-pyyntö II Haloselle:
    http://www.eok.fi/lehdistotiedote29092005.htm

    EOK-keskustelun osoite:
    http://eok.fi/forum/index.php?board=1;action=display;threadid=278

    http://www.hs.fi/keskustelu/Saako+t%E4ll%E4+foorumilla+kertoa+totuuden%3F/thread.jspa?threadID=12987&tstart=0&sourceStart=20&start=0

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    olevani ihan noin VAIKUTUSVALTAINEN.
    Mutta tiiätkös mitä, Koiviston konklaavin takia me olemme joutuneet kärsimään sosialismin betonoinnista näihin päiviin saakka. Niin ei olis käynyt, jos Koivisto ei olis ryhtynyt pankkejaan pelastamaan. Sosialismi on Koiviston syytä.

    ...jos pankkeja ei olisi pelastettu? Et ole tainnut uhrata ajatusta tuolle? Kunhan leukojasi louskutat...

    Äänestä

  • tapahtunut... kirjoitti:

    ...jos pankkeja ei olisi pelastettu? Et ole tainnut uhrata ajatusta tuolle? Kunhan leukojasi louskutat...

    Oletais pari ökypankinjohtajaa vailla. Nyyh, kyl se olis kauheeta, eikö.
    Mutta, olis yli 15.000 kansalaista enemmän kuin nyt ja sitten olis ne yrittäjät yrittämässä ja ne laina-asiakkaat töissä, joilta elinehdot vietiin (ja toisilta jopa henki lähti). Onni yksillä kesä kaikilla (eloon jääneillä).

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Oletais pari ökypankinjohtajaa vailla. Nyyh, kyl se olis kauheeta, eikö.
    Mutta, olis yli 15.000 kansalaista enemmän kuin nyt ja sitten olis ne yrittäjät yrittämässä ja ne laina-asiakkaat töissä, joilta elinehdot vietiin (ja toisilta jopa henki lähti). Onni yksillä kesä kaikilla (eloon jääneillä).

    ...niin MILJOONAT suomalaiset olisivat menettäneet SÄÄSTÖNSÄ. Siis nekin, jotka eivät olleet ottaneet riskiä ja pelanneet ulkomaisilla luotoilla, ihan tavalliset ihmiset. Vittu, että toi tyhmyytesi loistaa aurinkoakin kirkkaammin. Sulla on varmaan jokin aivosyöpä, joka taannuttaa sut hirven tasolle.

    Äänestä

  • kaatuneet... kirjoitti:

    Koiviston konklaavin toimet kohdistuivat täysin viattomiin ihmisiin, ja sinä olet ainut jäljellä oleva, joka ääneen täällä syyllistää ja syyttää uhreja.
    Pankkikriisi voidaan hoitaa muullakin tavoin, kun laina-asiakkaiden henkisen ja ruumiillisen terveyden tuhoamisella, maineen mustaamisella, kyykytyksellä ja halveeraamisella ja perheiden rikkomisella.
    Muut maat eivät aio tehdä niitä väärinkäytöksiä kansalaisiaan kohtaan, mitä Suomi teki meidän kotikutoisessa 90-luvun lamassa.
    Nämä samat suomalaisten tavisten syyllistäjät syyttävät nyt kuitenkin tästä uudesta pankkikriisistä amerikkalaisia pankkeja, eivätkä tavallisia ihmisiä, kuten Suomessa syyllistivät. Oletko huomannut itsessäsi tämän muutoksen. Miksi et tykkä suomalaisista pankkiasiakkaista.

    Niitä varoitettiin ja ne otti riskin. Paljon viattomampia olivat NE ihmiset, joiden elinikäiset säästöt olisivat sulaneet, jos pankkien olisi annettu kaatua.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    siis sdp:n kannatus olis romahtanut ilman Koiviston konklaavin toimenpiteitä. Siitä siinä on kyse,

    Puoluekanta erottelee vastaajia jonkin verran, mutta kokoomuksenkin (61 prosenttia) ja perussuomalaisten (62 prosenttia) kannattajista selvä enemmistö kiittelee presidentti Halosen toimia. "

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Oletais pari ökypankinjohtajaa vailla. Nyyh, kyl se olis kauheeta, eikö.
    Mutta, olis yli 15.000 kansalaista enemmän kuin nyt ja sitten olis ne yrittäjät yrittämässä ja ne laina-asiakkaat töissä, joilta elinehdot vietiin (ja toisilta jopa henki lähti). Onni yksillä kesä kaikilla (eloon jääneillä).

    Tavastia-klubilla Helsingissä järjestetään 11. joulukuuta tukikonsertti, jossa esiintyvät muun muassa Anna Puu, Lauri Ylönen, Olavi Uusivirta, Anssi Kela, 22-Pistepirkko sekä 15 muuta artistia.

    Musiikkiväen keskuudessa on myös kiertänyt julkilausuma, jonka on tähän mennessä allekirjoittanut 130 alalla työskentelevää. Kannanoton allekirjoittajat toteavat haluavansa olla mukana kohentamassa Suomen henkistä ilmapiiriä.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    siis sdp:n kannatus olis romahtanut ilman Koiviston konklaavin toimenpiteitä. Siitä siinä on kyse,

    Presidentti Tarja Halonen ei saanut ensimmäistä tietoa syyskuun 11. päivän terrori-iskuista viranomaisilta. Halonen kertoi vuoden 2001 tapahtumista Ylen TV1:n Arto Nyberg -ohjelmassa sunnuntai-iltana. Presidentin kertoman mukaan hän oli tullut kotiin ennen illaksi suunniteltua konserttia Saksan silloisen liittopresidentin Johannes Raun vierailun kunniaksi.
    Halonen oli ihmetellyt, miksi hänen puolisonsa Pentti Arajärvi istui katsomassa televisiota eikä valmistautunut illan tapahtumaan. Arajärvi oli vastaukseksi osoittanut tv-ruutua.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Sosialismiahan siinä Koiviston konklaavissa pelastettiin eikä pankkeja. Nythän ne on kaikki ruotsalaisten hallussa, Torvi.

    Halosen toisen kauden ensimmäinen puhe aloitti sekä itsenäisyyden 90-vuotisjuhlavuoden että eduskuntavaalivuoden. Presidentti kertasi historiaa ja muistutti, että Suomi pystyi torjumaan useissa muissa eurooppalaisissa maissa levinneet autoritääriset ja diktatuuriset järjestelmät.

    Äänestä

Perintäkupla vihdoin puhkeamassa?

http://groups.msn.com/sirmakka/omawebsivu6.msnw

Presidentti Mauno Koiviston pyynnöstä

päätän ja määrään presidentintoimen hoitamisen kannalta välttämättömän luottamuksellisuuden suojelemiseksi, että asiamies, tutkija Kalevi Kannuksen pyyntöön saada jäljennökset presidentti Mauno Koiviston Linnassa 6.5.1992 järjestämään oikeuspoliittiseen keskustelutilaisuuteen liittyvistä asiakirjoista ei suostuta.
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.

Naantalissa 30. päivänä heinäkuuta 2002
TARJA HALONEN
Tasavallan Presidentti

MARTTI MANNINEN
Tasavallan presidentin neuvonantaja
Kansliapäällikön sijaisena

Mikä asema pian puhkeavassa perintäkuplassa on Mauno Koiviston toukokuisella konklaavilla presidentinlinnassa 1992? Montako tuhatta suomalaista on jo tehnyt itsemurhan jouduttuaan laittomaksi osoittautuvan ikiperinnän kohteeksi? Kuinka monta tuhatta on vielä elossa, mutta kuihtuneina ja sairaina, kun työllistyminen on ollut kielletty virkavallan väärinkäytön keinoin jo toistakymmentä vuotta? Montako sataa miljardia veroeuroa on kaikkiaan pumpattu henkisen kansanmurhan ylläpitoon ?

"Rauenneen konkurssipesän velat on velkojan pidettävä voimassa katkaisemalla vanhentuminen, vanhoissa veloissa 10 vuoden välein. Konkurssissa lopetetun ja rekisteristä poistetun yhtiön velat onkin sitten vaikeampi asia ja siitä saadaan lähikuukausina HO:n päätös."

(Asiantuntijan vastaus 17.4.2006 kysymykseen, onko käynnissä oleva perintäpommitus laillista, kun yhtiötä ei ole karhuttu yli kymmeneen vuoteen eikä lainkaan, missään vaiheessa, ja karhuaminen on koko ajan kohdistunut takaajiin.)

Havahduitko? Onko 90-luvun alkuvuosina konkurssiin haettu yrityksesi yhä olemassa? Raukesiko konkurssi varojen puutteeseen? Peritäänkö konkurssivelkoja yhä sinulta henkilökohtaisesti eikä yritykseltäsi? Katso tästä:

http://www.ytj.fi/default.asp?path=1 (Patentti- ja rekisterihallituksen kaupparekisterin etusivu). Tai tästä:

http://www.ytj.fi/yrit_sel2.asp?kielikoodi=1 (hakusivu). Hae yhtiösi tietoja valitsemalla sen muoto valikkoikkunassa. Valitse myös "konkurssipesä". Suodatus: HAE KAIKKI. Klikkaa sitten Y-tunnusta.

Lue, mistä Koiviston konklaavissa on kysymys. Miksi TARJA HALONEN määräsi konklaavin muistiot salaisiksi, kun Koivisto sitä pyysi vasta nyt 2000-luvulla? Tässä linkkejä:

Aiheesta lisää toisaalla internetissä:

www.promerit.net

http://groups.msn.com/Suomiparemmaksi/koivistolainensosialismituhosisuomen.msnw

http://groups.msn.com/Suomiparemmaksi/halonenjulistikoivistopaperitsalaisiksi.msnw

http://groups.msn.com/Suomiparemmaksi/koivistoheiluttitahtipuikkoa.msnw

http://groups.msn.com/Suomiparemmaksi/skandaalipresidentinlinnassa.msnw

http://groups.msn.com/sirmakka/omawebsivu6.msnw

Äänestä

mielipide

Viestejä: 14

Re: Vakuutuslääkärit vastuuseen.näinkö??

« Vastaus #8 : Maaliskuu 20, 2008, 09:39:19 »

--------------------------------------------------------------------------------

Tämän Halonen on aikaansaanut allekirjoittaessaan mm. lait HE12/2006 ja HE47/2005

http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?jari=123690

Äänestä
  • ...äläkä litki liikaa sitä puolalaista olutta. Alat olla pahasti harhainen.

    Äänestä

  • Syö välillä.... kirjoitti:

    ...äläkä litki liikaa sitä puolalaista olutta. Alat olla pahasti harhainen.

    Niin oletkohan itse vainoharhainen - Senkin Sensuurin edustaja ?

    Kukahan lienee se Matti , jota tarkoitat ?

    Äänestä

  • Vainoharhainen ? kirjoitti:

    Matti K:n koneet ovat olleet boikotissa kohta koko kesakuun ! Mihin oikeastaan salailija ja ja valehtelija Re-Egonisti tarviikaan totuuskomissiota ?

    Re-Egonisti on samanlainen Valehtelija ja Salailija kuin on esikuvansa Tarja Halonenkin .

    Äänestä

  • Vainoharhainen ? kirjoitti:

    Niin oletkohan itse vainoharhainen - Senkin Sensuurin edustaja ?

    Kukahan lienee se Matti , jota tarkoitat ?

    Ensiksikin jo hyvissa ajoin kesakuun puolella laittaa Matti K:n koneet blokeeraukseen ja SITTEN KEHTAA VIELA VALEHDELLA NIMIMERKILLA - Matti Keränen... - KAIKKEA PAATONTA PASKAA taman nimimerkin kontolla !

    Vain rikollisen salailijan ja valehtelijan Re-Egonistin luonnolla tuo onnistuu !

    Viela yrittaa kompelosti VI***UILLA Sallan Matti K:n laskuun ! Samanlainen on valehtelija ja salailija kuin on esikuvansakin Muumi - Mamma !

       No kuules, ihan se samainen

    Kirjoittanut: Matti Keränen... 10.7.2008 klo 16.51

       ...joka massapostailee näitä myös Ipun palstalle.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&con ference=4500000000000449&posting=22000000036444720

    Tutut on tavat. Ei kahta noin viirupäätä.

    Äänestä

  • Valehtelua . . . kirjoitti:

    ...persuuksiin kipeästi ego monotti.
    Rakki sanoi auts ja veti herneen kuonoonsa.

    Äänestä

  • Valehtelua . . . kirjoitti:

    Ensiksikin jo hyvissa ajoin kesakuun puolella laittaa Matti K:n koneet blokeeraukseen ja SITTEN KEHTAA VIELA VALEHDELLA NIMIMERKILLA - Matti Keränen... - KAIKKEA PAATONTA PASKAA taman nimimerkin kontolla !

    Vain rikollisen salailijan ja valehtelijan Re-Egonistin luonnolla tuo onnistuu !

    Viela yrittaa kompelosti VI***UILLA Sallan Matti K:n laskuun ! Samanlainen on valehtelija ja salailija kuin on esikuvansakin Muumi - Mamma !

       No kuules, ihan se samainen

    Kirjoittanut: Matti Keränen... 10.7.2008 klo 16.51

       ...joka massapostailee näitä myös Ipun palstalle.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&con ference=4500000000000449&posting=22000000036444720

    Tutut on tavat. Ei kahta noin viirupäätä.

    , vaan koettaa ensiksi sitoa sen paaluun ja monottaa sitten raskaimman jalkeen !

    Tyypillista stadin raggarin raukkisluontoa !

    Kun Sallan Rakki haukkuu , niin se kylla sanoo nimensa ka iskee suoraan asiaan !

    Suomessa ovat kolme viimeista presidenttia olleet hiiskatin huonoja . Keijo Korhonen sannkin : " Suomella on ollut hiton huono Herraonni sitten 1950 - luvun aikojen jalkeen " .

    Ja sen surkeuden kylla nakee esim. kuluneen vuoden hallituskriiseissa , jotka olivat ulkoministerilta kasista karanneet naisjutut ja paaministerin karajointi keittajattaren kanssa pikkuisesta muistelmakirjasesta !

    Naitten episoodien rinnalla ovat viimeisten pressojemme toimet olleet puhdasta nollaa !

    Äänestä

  • Rakkikoiran kanssa kirjoitti:

    Jo naiden Orwellimaisten SENSUURIKAYTANTOJEN ESIIN-
    TUONNISSA OLISI TOTUUSKOMISSIOILLE TOITA AIVAN TARPEEKSI .

    Suomi24.Fi - Porttaalilla kun kaikki keskustelukaytanto pohjautuu tulevan tietovirran REAALIAIKAISEEN SUODATTAMISEEN !

    Taallahan yllapidon Nyokky-Ukot paivystavat yota paivaa kuurnimassa valuvasta tiedon valtavirrasta esim. Sallan Matti Kerasen postaamia HYTTYSIA !

    Olenkin ottanut elaman senteekseni NETTISENSORIEN TYOLLISTAMISEN ja VALPPAANAPITAMISEN .

    Kun heille nakojaan maksetaan poliittisin perustein tehdysta tyosta Suomen Ajatuspoliiseina , niin tehkootpa sitten toitaankin KOKO RAHANSA EDESTA . . . !

    Äänestä

  • kaikkea sitä tapahtuukin, enpäs olisi uskonut, huh huh.

    Äänestä

  • kalevi manninen kirjoitti:

    kaikkea sitä tapahtuukin, enpäs olisi uskonut, huh huh.

    ...vai aikaasiko vain kulutat?

    Äänestä

  • Rakkikoiran kanssa kirjoitti:

    , vaan koettaa ensiksi sitoa sen paaluun ja monottaa sitten raskaimman jalkeen !

    Tyypillista stadin raggarin raukkisluontoa !

    Kun Sallan Rakki haukkuu , niin se kylla sanoo nimensa ka iskee suoraan asiaan !

    Suomessa ovat kolme viimeista presidenttia olleet hiiskatin huonoja . Keijo Korhonen sannkin : " Suomella on ollut hiton huono Herraonni sitten 1950 - luvun aikojen jalkeen " .

    Ja sen surkeuden kylla nakee esim. kuluneen vuoden hallituskriiseissa , jotka olivat ulkoministerilta kasista karanneet naisjutut ja paaministerin karajointi keittajattaren kanssa pikkuisesta muistelmakirjasesta !

    Naitten episoodien rinnalla ovat viimeisten pressojemme toimet olleet puhdasta nollaa !

    ...ja Julistajan tai Helinän kotikunnista ei ole tietoa.

    Äänestä

  • Ehtisivat tehdakaan . kirjoitti:

    Jo naiden Orwellimaisten SENSUURIKAYTANTOJEN ESIIN-
    TUONNISSA OLISI TOTUUSKOMISSIOILLE TOITA AIVAN TARPEEKSI .

    Suomi24.Fi - Porttaalilla kun kaikki keskustelukaytanto pohjautuu tulevan tietovirran REAALIAIKAISEEN SUODATTAMISEEN !

    Taallahan yllapidon Nyokky-Ukot paivystavat yota paivaa kuurnimassa valuvasta tiedon valtavirrasta esim. Sallan Matti Kerasen postaamia HYTTYSIA !

    Olenkin ottanut elaman senteekseni NETTISENSORIEN TYOLLISTAMISEN ja VALPPAANAPITAMISEN .

    Kun heille nakojaan maksetaan poliittisin perustein tehdysta tyosta Suomen Ajatuspoliiseina , niin tehkootpa sitten toitaankin KOKO RAHANSA EDESTA . . . !

    on teuraalle vietävä!
    Raadot on asetettava lyhtypylväisiin pää alaspäin roikkumaan varoitukseksi ja kauhistukseksi maanpetoksia suunnitteleville ihmisille!

    Äänestä

  • Sallassa... kirjoitti:

    ...ja Julistajan tai Helinän kotikunnista ei ole tietoa.

    ...nolla.

    Äänestä

Ei mihinkään.

Äänestä

mihinköhän sitä mahdetaan tarvita?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 75 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Re-EgoNisti kirjoitti:

Paljon porua, vähän villoja. Eiköhän Tiitisen listan merkitys olla tätä nykyä varsin olematon? Aiemmin presidentti Halonen on suositellut listan antamista historian tutkijoiden käyttöön ja presidentti Koiviston tuorein kanta on, että sen voisi julkistaa laajemminkin. Tiitisen listaa vaadittiin viimeksi esille viisi vuotta sitten, jolloin Korkein Oikeus yhtyi Supon suositukseen sen salassapidosta.

Lista on PELKKÄ NIMILISTA eikä kerro mitään mitä ihmiset ovat tehneet tai MISTÄ ovat puhuneet. Stasi arkistoi aikanaan kaikki kontaktit mahdollista myöhempää tarvetta varten, vaikka sitten olisi käyty kerran kahvilla ja juteltu säästä. Supo suositti listan salaamista, koska ketään ei sen sisällön vuoksi voi syyttää tai tuomita, mutta nimi listalla leimaisi tarpeettomasti asianomaisen tai tuottaisi aiheetonta kärsimystä kyseisen perheelle; osa henkilöistähän on kuollut jo ajat sitten. Lisäksi lista oli saatu ulkomaiselta tiedustelupalvelulta ja saamisen edellytyksenä oli sen salassapito. Sen julkistaminen vastoin salassapito toivomusta heikentäisi Supon mielestä luottamusta tietojen antajaan. Nytkään Helsingin Hallinto-oikeuden päätös ei ole lainvoimainen, vaan Supo valittaa siitä, eikä aio antaa listaa Nelosen toimittajan reposteltavaksi

Joko Rusin tapaus on unohtunut? Rusin tapauksessakaan ei tuomiota saatu aikaiseksi ja näyttökin oli sentään vahvempi kuin pelkkä nimi jossain listassa. Valtio joutui jälkikäteen maksumieheksi ja maineensa perässä voisi korvausta vaatia nyt 18 ihmistä tai heidän omaisensa. Sitä Supo ei luonnollisestikaan halua eikä ”valtion etukaan” tuota mitenkään vaadi. Suurin motivoija onkin ihmisen uteliaisuus ja Nelosen halu ”kovaan uutiseen” seurauksista välittämättä.

Mitäs väliä sillä nyt on, jos asianomainen leimautuu ”vakoojaksi” ja ”maanpetturiksi” keskusteltuaan tietämättään Stasin-yhteyshenkilön kanssa vaikka puutarhan hoidosta. Hallinto-oikeudesta leimaantumisvaara ei ole peruste salailulle, sillä RIKOSEPÄILYT ON JO KÄYTY LÄPI. Supo päätti aikanaan olla aloittamatta esitutkintaa listan perusteella ja tuolloinen oikeuskansleri Pentti Nikula hyväksyi ratkaisun.

Paljon melua tyhjästä, mutta iso ikävä asianosaiselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu