Siltatarina.

Kaksi miestä saapui meren rannalle. Kaukana ulapalla häilyi kaksi saarta. Hetken tuumittuaan miehet päättivät rakentaa kumpikin oman sillan omille saarilleen. Lähimetsän puut jaettiin tasan ja kumpikin alkoivat siltaa rakentamaan.
Toinen miehistä alkoi rakensi leveän sillan jotta siitä mahtuisi tulemaan kerralla suuri määrä ihmisiä. Toinen rakensi kapean.
Aikaa kului ja ihmisiä alkoi tulemaan. Leveä silta houkutti helppokulkuisena. Kapea silta oli enimmäkseen tyhjänä.
Kun kaikki ihmiset olivat tulleet sillat katkaistiin. Se miehistä joka rakensi kapean sillan säästi rakennusaineissa voidakseen tehdä asumuksia tuleville ihmisille. Jokaiselle tulleelle ihmiselle oli oma asumuksensa ja oma paikkansa ja he viihtyivät kapean silla saaressa.

Leveän sillan saaressa oli väentungos. Ihmiset olivat ilkeitä ja väkivaltaisia toisilleen. Kellään ei ollut omaa paikkaa eikä asumusta.

Että tälläistä tänään.
17522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

ja rakentaa ne talot mantereelle.
Silloin olisi riittänyt kaikille puuta talojen rakentamiseen.

Äänestä
  • Se manner oli kolkko ja karu ja siellä ei kasvanut juuri mitään muuta kuin mitä nämä kaksi miestä jakoi keskenään.

    Äänestä

  • I&S kirjoitti:

    Se manner oli kolkko ja karu ja siellä ei kasvanut juuri mitään muuta kuin mitä nämä kaksi miestä jakoi keskenään.

    tuli? Oliko ne niinkin kauan selvinneet mantereella pelkkiä puita popsimalla?

    Äänestä

  • ne ihmiset sitten kirjoitti:

    tuli? Oliko ne niinkin kauan selvinneet mantereella pelkkiä puita popsimalla?

    Puita oli vähän kun ihmiset oli popsineet niitä. Jeps.

    Äänestä

  • I&S kirjoitti:

    Puita oli vähän kun ihmiset oli popsineet niitä. Jeps.

    Jos ihmiset pystyi tuhoon koko mantereellisen puita, niin kauankohan niitä puita niillä saarilla piisasi? Tais tulla kuolema ja pelastaa KAIKKI taivaaseen aika pian?

    Äänestä

rakentanut veneen.

Vaatii vähemmän materiaalia kuin sillan rakennus, ja sillä pääsee myös saarelta toiselle, ja sen voi vetää talveksi suojaan venevajaan.

Äänestä
  • Tässä tarinassa vene keksittiin paljon myöhemmin kuin sillat.... ja ei tätä tarinaa olisikaan jos veneet olisi keksitty. Heh.

    Äänestä

Miksi ihmeessä sillat piti katkaista? Jos ne oltais jätetty pystyyn, niin ihmiset olis päässy pois sieltä ahtaalta saarelta takaisin mantereelle... Ei kyllä kumpanenkaan ukko oikeen ajatellu hommaa loppuun asti!

Äänestä
  • Okei. Muutetaan tarinaa siltä osin. Tuli ISO VALAS ja hajoitti sillat.

    Äänestä

  • I&S kirjoitti:

    Okei. Muutetaan tarinaa siltä osin. Tuli ISO VALAS ja hajoitti sillat.

    hajoita siltoja korjauskyvyttömiksi! Tai ehkä sen huonomman sillanretaleen...

    Äänestä

  • VALAS... kirjoitti:

    hajoita siltoja korjauskyvyttömiksi! Tai ehkä sen huonomman sillanretaleen...

    Tämä olikin iiIIIISSSOOOOoooo VALAS! Aivan mahoton.

    Äänestä

  • I&S kirjoitti:

    Tämä olikin iiIIIISSSOOOOoooo VALAS! Aivan mahoton.

    kuin koko silta-tarinakin. :)

    Äänestä

  • gfdrdv kirjoitti:

    kuin koko silta-tarinakin. :)

    Tämä koko tarina siltoineen on mahonkia.

    Äänestä

Ihmisten kesken, ne keillä on uskonto, he taistelevat. Toiset taas ovat rauhallisempia. (en kylläkään tarkoita skeptisiä ateisteja)

Äänestä
  • Toisella saarella alkoi inkvisitio ja toisella rakastettiin ja hyväksyttiin kaikki sellaisena kun he ovat!

    Äänestä

  • selitys! kirjoitti:

    Toisella saarella alkoi inkvisitio ja toisella rakastettiin ja hyväksyttiin kaikki sellaisena kun he ovat!

    Te olette ymmärtäneet ISON VALAAN täysin väärin.
    Ainahan te ymmärrätte ISON VALAAN väärin.
    Vä vä väärin.....lällällää lää lää.

    Äänestä

  • I&S kirjoitti:

    Te olette ymmärtäneet ISON VALAAN täysin väärin.
    Ainahan te ymmärrätte ISON VALAAN väärin.
    Vä vä väärin.....lällällää lää lää.

    Isot valaat on uhanalaisia ja sillanrakennustyö sai yhden niistä raivon partaalle, kun sen luonnollinen elinympäristö yritettiin tuhota. Jos tarinan miehet olisivat olleet sinut luonnon kanssa ei kukaan olisi koittanut tuhota valaan habitaattia rakentamalla siltoja!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


I&S kirjoitti:

Kaksi miestä saapui meren rannalle. Kaukana ulapalla häilyi kaksi saarta. Hetken tuumittuaan miehet päättivät rakentaa kumpikin oman sillan omille saarilleen. Lähimetsän puut jaettiin tasan ja kumpikin alkoivat siltaa rakentamaan.
Toinen miehistä alkoi rakensi leveän sillan jotta siitä mahtuisi tulemaan kerralla suuri määrä ihmisiä. Toinen rakensi kapean.
Aikaa kului ja ihmisiä alkoi tulemaan. Leveä silta houkutti helppokulkuisena. Kapea silta oli enimmäkseen tyhjänä.
Kun kaikki ihmiset olivat tulleet sillat katkaistiin. Se miehistä joka rakensi kapean sillan säästi rakennusaineissa voidakseen tehdä asumuksia tuleville ihmisille. Jokaiselle tulleelle ihmiselle oli oma asumuksensa ja oma paikkansa ja he viihtyivät kapean silla saaressa.

Leveän sillan saaressa oli väentungos. Ihmiset olivat ilkeitä ja väkivaltaisia toisilleen. Kellään ei ollut omaa paikkaa eikä asumusta.

Että tälläistä tänään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu