Kiinalaiset, intialaiset jne. nauravat meille, kun haaskaamme rahamme "ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen", ihan kuin muutamaa prosenttia maapallon väestöstä edustavan EU:n toimet mitään merkitsisivät.
Rahat menevät täysin hukkaan, kilpailukyky romahtaa, voittajia ovat kilpailijat mm. Kiina, E-Korea jne. Kansalaiset maksavat ison osan tuloistaan turhasta. On kuin veisi säkillä valoa pimeään tupaan.
Rahat menevät täysin hukkaan, kilpailukyky romahtaa, voittajia ovat kilpailijat mm. Kiina, E-Korea jne. Kansalaiset maksavat ison osan tuloistaan turhasta. On kuin veisi säkillä valoa pimeään tupaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ihmiskunta saastuttaa ilmaa, maata ja vettä. Se on helvetin hyvä jos kiinalaiset tietämättömyyttään jo naureskelevat omille virheilleen. Kiina saastuttaa tappavalla tahdillaan vettä, ilmaa ja maata. Keitä muita tuo mahtaisi naurattaa, kuin epätoivoisia.
Etkö ymmärrä, että kysymys on hiilidioksidivouhotuksesta. Asiasta johon muutama prosentti maapallon väestöstä, eli EU, ei pysty vaikuttamaan käytännössä millään tavoin, ja silti iso osa EU:n kansantuotteesta suunnataan ja varsinkin aiotaan suunnata tähän.
Tämän sijaan kannattaisi satsata nekin rahat aivan muun tyyppiseen ympäristön suojeluun, esim. Itämeren saastuttamisen vähentämiseen (tässä tapauksessa erityisesti painostamalla Venäjää).
Muun maailman hiilidioksidipäästöihin taas voi vaikuttaa diplomatialla, muttei kannata mennä liikaa edelle muuta maailmaa, kun se on rahan heittämistä kankkulan kaivoon, ja pois muusta ympäristönsuojelusta omalla lähialueella.
Kiinalaiset eivät "naureskele omille virheilleen", vaan EU:n rahanhaaskaukselle turhuuteen, ja oman kilpailukykynsä (siis EU:n) syvälliselle vahingoittamiselle, josta Kiina (ja muu maailma) korjaa hyödyn.
äly ensiksi kuntoon, vai mitä? Olisiko sinulla vielä toiveita, en tiedä. Jokainen teko ilmanlaadun, veden ja maan saastuttamisen ehkäisyyn on hyvä teko. En viitsisi sinun kanssasi kovin jankuttaa, koska et näytä ymmärtävän kokonaisuuksia omaa napaasi pitemmälle. Vai mitä, HÄH?
Äly tosiaan... Joillakin ei vain leikkaa, vaikka kuinka rautalangasta vääntäisi.
Etkö tosiaan kykene ymmärtämään, että käytännössä hyödyttömiin toimiin haaskataan ne varat ja resurssit, joilla saataisiin luonnonsuojelullisestikin paljon enemmän aikaan käyttämällä ne asioihin, joihin olisi jotain vaikutustakin?
Ym. syistä EU:n ei kannata mennä älyttömästi edelle muusta maailmasta hiilidioksidiasiassa, kun sillä on kokonaisuuden kannalta hyttysen paskan vaikutus. Vaikutus tulee olemaan itse asiassa negatiivinen, koska EU vahingoittaa vakavasti kilpailukykyään, ja siten sen merkitys ylipäätään maailmassa - vaikkapa nyt ympäristöasioiden puolestapuhujana - vähenee radikaalisti.
olen melkein samaa mieltä. Ym. syistä EU:n ei kannata mennä älyttömästi edelle muusta maailmasta hiilidioksidiasiassa, kun sillä on kokonaisuuden kannalta hyttysen paskan vaikutus. Vaikutus tulee olemaan itse asiassa negatiivinen, koska EU vahingoittaa vakavasti kilpailukykyään, ja siten sen merkitys ylipäätään maailmassa - vaikkapa nyt ympäristöasioiden puolestapuhujana - vähenee radikaalisti. SUOSTUN YMMÄRTÄMÄÄN, KOSKA SE NÄKYY OLEVAN SINULLE TÄRKÄÄ. LUITKO MUUTEN TUON SARKOMAAN KIRJOITUKSEN. EIKÖHÄN ME PUHUTA IHAN SAMOISTA ASIOISTA? "KILPAILU" ON KUITENKIN, SE JOKA ENITEN SAASTUTTAA.
vaan ottavat sen hyvinkin vakavasti ja tekevät asialle sen minkä pystyvät. Vaikka Kiina on valtavan paljon isompi ja väkirikkaampi maa kuin esim USA saastuttaa se saman verran.
Asioiden eri puolet ovat mielenkiintoiset. Länsimaat teettävät Kiinassa tavaransa ja samaan aikaan huutavat ilmastonsuojelun perään. Osalla länsimaista on omat tehtaansa Kiinassa. Aika kaksinaamaista siis. YLE Teeman dokkari elektroniikkakaman kierrätyksestä oli hyvä ja ohjelmassa haastatellun erään kiinalaisen lausunto että "meidän on pakko tehdä tätä homma jotta selviäisimme" oli ajatuksia herättävä.
Suosittelen käymistä Kiinassa nyt kun muutoksen tuulet puhaltavat. Mielenkiintoinen reissu eikä maksa paljon. Muistakaa matkustaa junilla ja busseilla myös jolloin kokonaiskuva aukeaa.
On käsittämätöntä että sivistyneet länsimaat kuten USA ja Venäjä eivät todellisuudessa tee mitään konkreettista ilmansuojelun osalta. Toinen noista "sivistysvaltioista" jopa ilmaisi että ilmansuojelulliset toimenpiteet heikentäisivät kansantaloutta joten ne eivät tule kysymykseen. Kuullostaa aivan tri Outolemmen järjettömyydeltä ja enemmänkin jonkinasteiseen psykedeliaan ja surrealistisuuteen viittaavalta. Ko. elokuvassa tri Outolempi nousee pari sekuntia ennen lopullista paukkua ylös rullatuolistaan ja lausahtaa: "Hei katsokaa, kykenen kävelemään!"
On totta että Eurooppa on saastuttajana ja ilmastonmuutoksen aiheuttajana aika pieni. Neljä suurinta pahista saastuttamisessa olisi saatava pikapikaa kuriin mutta esim USAn kohdalla se meinaisi päästöjen tiputtamista 70% nyt heti mikä ei varmaankaan tule toteutumaan.
Intia nousee saastuttajana koko ajan ja kun vielä Vietnam ja Koreat nousevat tulee seuraavaksi Afrikan vuoro. Eipä kovin valoisalta näytä. Onkohan peli jo menetetty?
Afrikan vuoro ei tule, jolleivät euripidit ota siellä ohjaksia jälleen käsiinsä, mikäli tosiaan viittaat siihen, että Afrikasta joskus tulisi teollisuusmaa. Tai sitten emme päätä maksaa niiden viuluja kaikessa mahdollisessa, jotteivät ne tunkisi tänne.
Sikäläisten älykkyys on kivikautisella tasolla. (Lainaan tässä erästä opettajaa, joka viittasi kivikauteen sanoessaan, että kun Afrikasta tulee maahanmuuttajia, näiden opettaminen on kuin kivikauden ajan ihmisiä yrittäisi saada oppimaan. Kertoo jotain sekin, että vasta vuonna 2006 valmistui ensimmäinen somali Turun lukioista. :)