Norjan morsiusangervon

Onko kukaan kaivanut ylös vanhaa angervoa, miten syvälle juuret tunkee?

Puska on tosi komea, kakskymmentä vuotta vanha ja nyt tekisi mieli vaihtaa sen paikkaa. Kuinka suuri juuripaakku on saatava mukaan, että pensas säilyy hengissä? Epäilyttää, ettei lapiolla selviä ja koneilla paikkaan ei pääse.
31943
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Siirsimme muutaman pensaan, myöskin parikymmentä vuotta vanhoja, yksi koneella ja kaksi lapiolla kaivaen. Juurta saatiin lapiolla sellaisen "parin ämpärillisen verran" mukaan ja hyvin onnistui siirto. Lapiolla kaivtut leikattiin alas ennen siirtoa ja ovat paljon kaunimpia nyt kuin se koneella nostettu leikkaamaton. Anna runsaasti vettä siirron yhteydessä ja seuraavina päivinä.

Äänestä

angervosi on muuten joko norjan tai morsius, mutta ei molempia. Lultavasti noin vanha on morsiusangervo..

Nyrkkisääntö on että pensaalle yhtä iso paakku kuin on pernsaskin, mutta harvalla juuret on niin isot. Ja vaika pensas vähän ottaa nokkiinsa niin äkiä se toipuu jos istutuksen tekee hyvin. Pidä vain huoli, että pääosa isoista juurista tulee mukaan. Eli paakku mielluummin tarpeeksi korkea kuin kamalan laaja.

Kaivakaa lapioilla ympäri kasvia pistäen lapiota niin syvälle kuin saatte ja sitten kaivamalla paakku esiin. Pitää kuvitella se paakku siihen jos juuristo ei näytä vinkkiä suoraan. Jos pinnassa menee isoja juria niin ne voi repiä mukaan ilman maatakin. KUn paakku on irti niin sen voi nosta ausealla lapiolla samaan aikaan tai lumilapioilla tms. Siirtoon sopii lumikola hyvin.

Äänestä
  • Meillä oli yhtä vanha ja viime kesänä se kaivettiin pois, ensin leikkasimme oksia oli helpompi vetää se kuopasta pois.

    Lapiolla kaivoimme ja ronskisti vaan isompia juuria poikki, ei säälitty ja tänä keväänä se on kasvanut aivan samoin kuin ennen. Joten ei ole turhan kranttu tuolla muuttamiselle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


siirto? kirjoitti:

Onko kukaan kaivanut ylös vanhaa angervoa, miten syvälle juuret tunkee?

Puska on tosi komea, kakskymmentä vuotta vanha ja nyt tekisi mieli vaihtaa sen paikkaa. Kuinka suuri juuripaakku on saatava mukaan, että pensas säilyy hengissä? Epäilyttää, ettei lapiolla selviä ja koneilla paikkaan ei pääse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu