- Oli eräs pieni poika, he asuivat adventtikirkon naapurissa, niimpä tämä poikanen livahti aina tilaisuuden tullen sinne kirkon eteiseen nälkäisin sydämin kuuntelemaan kainiita Jeesuksesta kertova lauluja.
Myöhemmin tämän lapsen johdatuksella, alkoi perheenäitikin kiinnostua adventtisanomasta ja hänestä tuli adventisti.
Poika pääsi aikanaan Toivinlinnaan kouluun ja valmistui sitten aikanaan adventisti pastoriksi.
Jumala on ollut hyvä ja pitänyt hyvää huolta lapsestaan.
Hän sai uskovaisen vaimon ja kolme suloista lasta, joista kaksi poikaa on seurannut isänsä jälkiä, ovat siis adventisteja.
Tyttären vei maailma, eli hän avioitui uskosta osattoman kanssa, mutta toivottavasti palaa vielä takaisin perheensä kanssa yhdessä.
Lapsuudessa kylvetty uskon siemen kun ei vähällä kuole täysin, vaan juuren kappaleita jää sydämeen ja sopivan paikan tullen ne alkavat sieltä versota uudestaan.
Tätä toivoo sydämestään sinulle eräs uskossa oleva ystävä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Adventismiin kääntyminenhän ei ole kristtillisessä mielessä uskoon tuloa lainkaan.
Tamä vain näin kuriositeettina tarkennukseksi!
sinun uskosi olevan jotenkin kelvollisempi? Kuka sen sanoo, että sinä olet oikeassa ja adventistit väärässä?
Kuulee jo tuosta pyhetavastasi, että et ole uskossa ollenkaan, saati että uudestisyntynyt uskova.
Ei ole tehnyt minusta edes aurinko kristittyä, koska koko uskonto on narraus touhua. Vahvin usko pitää olla Lutterilaisella. Vain mielikuvitus usko turvana. Uskoa tähän toopeiluun todella tarvitaan.
Valeltu mutta ei usko?
Ei tietenkään varsinkaan adventismiin.