Murot: älkää nuolaisko ennen kuin tipahtaa!

Juttu ei ole ollenkaan vielä selvä, suuntaa eikä toiseen! KRP ei ole löytänyt todisteita sille, etteikö valuuttakauppaa oltaisi käyty!

Kyse on klubin sisäisestä prosessista, joka ei kuulu ulkopuolisille. Uskon vakaasti että rahat ovat turvassa, eikä mistään laittomuudesta ole kyse. Täällä Konnevedellä olemme edelleen erittäin positiivisissa ja odottavaisissa tunnelmissa sivuston avautumisen suhteen. Hannu on kyllä pitänyt klubia kiinni merkillisen pitkän aikaa, mutta kysessähän on niin suuri bisnes että täydellistä sujuvuutta tuskin kukaan voi vaatia.
71276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

uskovaiset jaksatte.

Äänestä

Ei näköjään onnistunut vedonlyönti sen paremmin kuin vluuttakauppa.

MTV uutisista

Klubin johtaja syyti rahaa nettivedonlyöntiin
Sijoitushuijauksen päätekijäksi epäilty tamperelaismies on kuitenkin yhä karkuteillä, samoin kuin monen suomalaisen WinCapita-jäsenen rahat.

MTV:n tietojen mukaan klubin johtajaksi nimetty mies on harrastanut ahkerasti nettivedonlyöntiä. Hän on viime vuosina pelannut huomattavilla summilla. Pääasiassa pelit ovat kuitenkin päättyneet tappioihin.

Äänestä

>>"KRP ei ole löytänyt todisteita sille, etteikö valuuttakauppaa oltaisi käyty!" >>

- pitäisi kuulua: "KRP ei ole löytänyt todisteita sille, että valuuttakauppaa olisi käyty!" Se on se sananmuoto poliisinkin tiedotuksissa.

Äänestä

Aika synkkää on jos ihan Oikeasti vielä joku uskoo että kyseessä ei ollut suuri huijaus.

Kannattaa miettiä siltäkin kannalta että jos joku oikeasti olisi kehittänyt systeemin jolla saa satojen prosenttien voittoja, niin olisiko hän :

A) myynyt konseptin jollekin isolle rahoitusinstituutiolle joillain pyöreällä summalla tyyliin 100 miljoonaa käteen.

B) kirjoittanut aiheesta tieteelliset tarinat ja pokannut talous-nobelin

C) Perustanut rahoitusfirmojen konsultointifirman ja laskuttanut törkeästi ykköstietämyksestään

D) perustanut jonkun ihme golden products/ ternimaito - henkisen verkostokerhon johon värvätään kaikkea sekalaista porukkaa jolla on muutamia tonneja rahaa, että saadaan tuskaisesti muutama miljoona kasalle ja sijoitettavaksi

Äänestä
  • e) ottanut bisnekseen yhden suursijoittajan 25-50% tuottolupauksella. Käärinyt hyvät hillot erotuksella, työmääräkin valuuttakaupan tulojen jakamisessa olisi ollut vain 1/10000.

    Äänestä

  • Jos jossain on 400% tuottoa tarjolla,KAIKKI MAILMAN RAHA HAKEUTUISI KOHTEESEEN. Siksi ihmettelen, että sijoitus summat eivät ole satoja miljardeja kuten huonommin menestyvässä öljy bisneksessä.

    Tuottoihin pettyneet, sijoittakaa öljyyn.

    Äänestä

  • viesti. kirjoitti:

    Jos jossain on 400% tuottoa tarjolla,KAIKKI MAILMAN RAHA HAKEUTUISI KOHTEESEEN. Siksi ihmettelen, että sijoitus summat eivät ole satoja miljardeja kuten huonommin menestyvässä öljy bisneksessä.

    Tuottoihin pettyneet, sijoittakaa öljyyn.

    Tai Fortumiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Konneveden emäntä kirjoitti:

Juttu ei ole ollenkaan vielä selvä, suuntaa eikä toiseen! KRP ei ole löytänyt todisteita sille, etteikö valuuttakauppaa oltaisi käyty!

Kyse on klubin sisäisestä prosessista, joka ei kuulu ulkopuolisille. Uskon vakaasti että rahat ovat turvassa, eikä mistään laittomuudesta ole kyse. Täällä Konnevedellä olemme edelleen erittäin positiivisissa ja odottavaisissa tunnelmissa sivuston avautumisen suhteen. Hannu on kyllä pitänyt klubia kiinni merkillisen pitkän aikaa, mutta kysessähän on niin suuri bisnes että täydellistä sujuvuutta tuskin kukaan voi vaatia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu