kuuluuko valo

Onko Jeesuksen toinen tuleminen näkyvä kaikille kansoille salamanomaisena leimahduksena, joka näkyy idästä länteen ? kuten on kirjoitettu ? vai tuleeko hän vain kristittyjen luokse ?
Väitän että kaikkien .. Hän on sanonut olevansa ALFA JA OMEGA , alku ja loppu.
Kun on päädytty vanhan systeemin väistämättömään loppuun , palataan myös uskomusjärjestelmien loppuun- ja uuteen alkuun.
Missä on tuo alfapiste ?
Uskonnollinen ajattelu periytyy sieltä missä on
ihmiskunnan vanhin asutus , tämä on päivänselvää.
Meissä on kollektiivinen muisti , joka menee aina genesikseen saakka ,
aikojen alkuun.
Kun kansat sitten vaelsivat Ganges joen laaksosta, tämä '' yhteinen
muisti '' sai uusia mutoja, maantieteen, politiikan yms sanaleman
mukaan.
Miksi juutalaisten uskonto on niin sotaisa ja verinen, johtuu heidän
maantieteellisestä sijainnistaan Välimeren pohjukassa, siitä kastaleesta
on aina tapeltu.
Tämä agresiivisuus on tarttunut kristittyihin myös syystä että he perivät
aikanaan väkivaltaisen rooman imperiumin.
Näistä syistä nimimerkki lukija haukkuu ja herjaa minua avoimesti
syyttäen että levitän vääriä tietoja ja että olen äärimmäisen
agressiivinen henkilö.
Ja että minun ei saisi kirjoittaa edes IDÄN USKONNOT palstalla yhtään
mitään
mikä ei sovi suomalaisen telaketjukristityn aiempaan tietämykseen.
Valtava vihanpurkaus näkyy selvästi ja tämmöisten tyyppien tapaan
syytetään tietysti käänteisen projisoidusti , että minä olisin agressiivinen,
että minä sekoitan puurot ja vellit, vaikka hän tekee sitä itse.
Psykoterapeuttista työtä tuntevat tämän ilmiön erittäin hyvin. Jos jokin
tekijä laukaisee psykopaattisessa tai liian tiukan autoritäärisesti
normioidussa kusipäässä jotain sellaista mihin hän ei ole tottunut, ( mikä
on uutta ) , siihen reagoidaan aina vihalla..Terapeutti saa naamalleen
agressiivisen ryöpyn ja saa kuulla olevansa kaikkea sitä paskaa , mitä
hänen potilaansa itse on.
Minä olen kuitenkin käsittänyt että nämä palstat olisivat vapaata
keskustelua varten, ja pyydän sheriffejä olemaan valppaampia.

Tuossa alempana kirjoittaa nimimerkki ihmettelevä samasta ongelmasta ,
miksi räyhäkristityt riehuvat koko ajan idän uskonnot palstalla
häiriköimässä asiallista keskustelua ja syyttelemässä muita pakanoiksi.,
vaikka niillä on omia kirjoitusblokkeja kymmenittäin.
Idän uskontoihin kuuluu suvaitsevaisuus ja vain se on syynä siihen miksi
esim. hinduilla on yhden varsinaisen jumalan lisäksi tuhansia muita
stooreja ja kuvia pienemmistä ''alijumalista'', arkkityypeistä, eli
enkeleistä. Sielläpäin ei ole ollut tapana polttaa tai muutoin hakata
hengiltä profeettoja tai taiteilijoita jotka halusivat maalata oman
näkemyksensä Jumalasta, tai sitä lähinnä olevasta voimasta..Mulla on jo
lapsena ollut sekä taiteellisia että selvännäköön liittyviä kykyjä,
vanhempi sisareni tapasi sanoa että näen muita kauemmas. Myös useat
opettajani lyseossa olivat sitä mieltä. Mutta koska minua on julkisesti
herjattu ja maalattu sairaiden ihmisten omilla paskoilla syytellen jopa
mielipuoleksi , katson oikeudekseni kertoa tarkemmin siitä mitä olen. On
kysytty millä muotoa ja tapaa kehtaan muka nimittää itseäni kristityksi ? .
Vastaan tähän kaikkeen , mutta koska kysymys on monipiippuinen , myös
vastaus on sitä ..

Äitini suku on 1800 luvun lopulla Suomeen tulleita juutalaisia ja olen
jonkinverran selvillä heidän perinteistään. Olen opiskellut teologiaa
Helsingin yliopistossa sekä myös suoritin taideteollisen korkeakoulun 4
vuotisen tutkinnon.. Niiden jälkeen olin kauan poissa ja opiskelin 3 v
henkisen alueen joogaa ( eli re-ligioitumista ) sekä muuta hindulaista
perinnettä Intian joogalääkäreitten liiton presidentin K U Sathyananthin
johdolla. Luokassamme oli kolme oppilasta , ne kaksi muuta olivat
roomalaiskatolisia nunnia, vanhoja akkoja .

Intiasta palattuani työskentelin liike-elämän palveluksessa
mainosgraafikkona ja tiedottaja ja menestyin toimissani erittäin hyvin.
.Viimeiset viisi vuotta minulla oli ilo saada työnantajakseni Suomen
radikaalein tehtaanomistaja Ensio Miettinen , joka oli valtavan viisas ja
sivistynyt mies. Hän piti minulle lähes päivittäin useiden tuntien mittaisia
luentoja, syystä että hän ymmärsi minun olevan ''stalker '' ts. kykenevä
liikkumaan ''pimeässä'', eli henkisessä todellisuudessa. Tämä dipl.
insinöörin koulutuksen saanut mies ei hänkään ollut erityisen
uskonnollinen, mutta silti me puhuimme koko ajan uskonnosta,
merkityksessä re-ligio, jälleen eheytyminen. Hän tapasi sanoa miten hän
tarkkailee monitutapäistä henkilökuntaansa kuin akvaariota ja miten
useimmat heistä elävät unessa..
Heidän sosiaalisen maailmansa yhteisenä suggestiona luoma
todellisuuskuva ei pidä lainkaan paikkaansa . Tätä samaa väitti
hebrealaisten pappien tavoin Oulun kirkasotsainen mies Yrjö K, jota
Suomen virallinen hallinto oli pannut peräti kolme kertaa konekiväärin
eteen ampumistarkoituksessa..Nimimerkki lukija vaatii tätä samaa nyt
minulle, eikä hän ole ensimmäinen. Hyvin usein näillä palstoilla
haukutaan miten minut pitäisi puuduttaa kemiallisilla myrkyillä tai ajaa
pois maasta. He eivät tiedä että olen ollut maanpaossa on 7 vuotta..
Tämä tapahtui kun minut kivitettiin esimieheni mielipiteiden julkaisun
takia.. Paikkakunnan suurinta työnantajaa oli paha tulla potkimaan ,
mutta juoksupoika sensijaan oli vapaata riistaa.
He tulivat rikkomaan taloni avohakkaamaan metsään rakentamani talon
Impivaaran ympräistön kuumaisemaksi, olettaen että sillä tempulla en
paikkakunnalla kauaa viihtyisi.
Näin kävikin mutta kun itkin hävitetyn kotini raunioilla , sosiaalisen
personaare maskini raot tulivat entistäkin isommiksi ja kuulin mitä tuon
vanhan kuusimetsän henget puhuivat..Näin joukon kirkkaita enkeleitä
jotka kertoivat tehtävästäni ja siitä mitä 960 vuotta sitten oli sovittu..
Noilla kumpareilla, jotka muinoin olivat olleet saaria , oli ollut runsaasti
ikivanhoja kulttipaikkoja ja hautoja.Vanhan metsän raaka avohakkaus
keskellä kesäkuuta ja tuhansien eläinten kotien jyrääminen moton
telaketjujen alle herätti eloon kalevalaiset arkkityypit, jotka itse Jeesus
oli nimittänyt kauan sitten sotureikseen ja luvannut heidät herättää kun
Herran päivä sekä Pyhä sota alkavat...Tuolla viittaan erääseen vanhaan
legendaan, joka ilmestyi käteeni varsin erikoisella tavalla, kuin itsestään..

Ruotsalaiset valloittajat tulivat tähän maahan , tulivat kiiltävin peitsin,
kirjavin kypärin,
loistavaa ristiä edellänsä kantaen. Kalevan miehet nousivat jumaliansa
puolustamaan, kylät
paloivat, ryskyen kaatuivat pyhät lehdot. Valloittajien miekka tuli ja voitti.
Vastahakoinen
kansa tapettiin tai karkoitettiin korpiin kuolemaan, mutta heikko
kansanosa kastettiin uusien
herrain alamaisiksi. Kansoja valloitetaan ja kukistetaan, ihmisiä
karkoitetaan ja
nöyrryytetään, mutta kukistuvatko jumalat ja voidaanko jumaliakin
karkoittaa ? Vai minne
joutuivat Ilmattaret, minne Päivättäret, Kuuttaret, minne Ahti
Vellamoinen, minne Tapio
sinipiikoinensa ? Minne kaikki ne haltijat , jotka ihmiskieltä taitaen olivat
ilman pitkiltä
pihoilta ihmiselle puhuneet, jotka meren hyrskyissä hänelle miehuutta
laulaneet, jotka
tähtiöinä hänen haaveitansa herättäneet tai metsäsalojen poluilla hänen
runomieltänsä
virittäneet ja hänen yksinäisyytensä ikävän vaihtaneet riemuun. Jos
miehet hävisivät,
hävisivätkö jumalat? Eivät hävinneet, kaikki elävät vielä tänä päivänä,
joka meille paistaa.
Valloittajien tietämättä , tahtomatta, oli hurmeiseen maahan istutetun
ristin mukana
seurannut myös Totuuden Henki, joka ei ole koskaan tulen ja miekan
kanssa liittoa tehnyt.
Maahan tultuaan se kutsui kansan hylkäämät jumalat eteensä ja puhui
heille näin : MINUN
NIMESSÄNI poistukoon kerran kaikki se, mikä tulella ja miekalla
rakennettu on, niin että
joka on kerran ottanut, se on kerran antava, ja joka on kerran ryöstänyt,
se on kerran
lahjoittava, ja joka on herraksi tullut, on itsensä palvelijaksi tekevä. Eikä
se ole miekalla ja
tulella poistuva, vaan teidän minun enkelieni avulla. Katso, minä teen
teidät enkeleikseni , ja
teidän puheenne olkoon ihmisille jälleen kuuluva, kunnes kaikki täyttyy ja
minä näen kahtia
revityn ihmiskuntani jälleen yhtyneenä...Näin puhui Totuuden Henki ja se
antoi uusille
enkeleilleen 960 vuotta aikaa odottaa käskyn toimeenpanoa.

Sain käskyn pakata moottoripyöräni ja ajaa Jerusalemiin.. Matkani alussa
kiersin kauneimman järvisuomen ja kosketin kaikkien reitilleni osuneiden
kirkkojen alttarit ja portinpielet..
Tämän saman tein läpi Itä-Saksan, Slovenian, Italian, Kreikan, Turkin läpi
kulkiessani .. Kun olin siirtynyt kokonaan maantielle, en ollut enää edes B
kansalainen, vaan C kansalainen. Tietoisuuteni liikkuu yhä enemmän
esoteerisella tasolla, kommunikoin lähes päivittäin henkien kanssa ja ne
ohjaavat matkaani eteenpäin.
Kun olen kertonut matkastani ja sen asettamista vaatimuksista Suomen
viranomaisille kirjeissäni he väittävät minun tulleen mielisairaaksi. Koska
siitä ei ole kyse , olen mennyt tutkittavaksi Saksassa, voisiko tässä olla
kyse psykoosista kuten suomalaiset väittävät. Saksalaiset lääkärit , joille
olen tilanteestani kertonut, pitävät minua keskimääräistä terveempänä.
Koska kyseessä on ihmisarvoni moninkertainen loukkaus , asia on
Strasbourgin oikeudessa. He joutuvat päättämään, kumpi on
terveempää ajattelua, Suomessa vallalla oleva, amerikkalais-
ruotsalainen , mammonistinen, materialistinen maailmankuva, vai minun
pakottaen aikaansaatu , esoteeriselle C tasolle ulottuva ? Tässä tulee
kysymys kumpi on totta, Jumalan valtakunta vai USA nimisen saatanan
luoma todellisuus ?

Kuten tämä nimimerkki ''lukija ''' Suomen tapauskovaiset vihaavat minua
sysimustan agressiivisesti ja jos voisivat , varmaankin repisivät silmät
päästäni ..Näitä raamattuun ja vanhaan saatana - systeemiin tukeutuvia
SS- tyyppejä pyydän lukemaan keskittyneellä viisauden hengellä
seuraavat kohdat Raamatusta. Paavalin kirje roomalaisille 8 :16-19 ja 39.
Jesaja 40:3 ja 9-11....Ilmestyskirja 22:1-8.. Jesaja 6:2-4, 6-13..Psalmi 69,
4 -21. Ensimmäinen korinttolaiskirje 9:19-23 sekä 2:10..Ilmestyskirja
21:1-7..Psalmi 130 :1 ja 5-8 ( Israel tässä yhteydessä tarkoittaa
Euroopan Unionia, myöhemmin koko maailmaa ) JESAJA 43:
6-10..Hesekiel 11:19-23.. JESAJA 43: 18-19 ja 25 ( hän tekee uudeksi
kaiken ) Jeremia 31:31-34 ( viittaa siihen miten juutalaiset ja
palestiinalaiset saavat yhtäläiset oikeudet ja miten kaikki uskonnot
lopetetaan tarpeettomina ja vahingollisina )..Matteus 11:25-30 vihjaa
myös vapautumiseen uskontojen ikeestä. Johannes 3: 17-21 puhuu
ihmisistä, jotka TEKEVÄT totuuden tulemalla rohkeasti esiin varjoistaan.

Olen perehtynyt jossain määrin raamattuun , bhagavad gitaan, tao te
kingiin, kalevalaan ja näen niissä selvästi yhden saman sävelen .Tähän
on minua voimakkaasti ohjannut myös mainitsemani dipl.insinööri joka oli
elämänsä aikana kahlannut läpi koko maailmankirjallisuuden ...Intialainen
lääkäri korosti kaikessa ykseys periaattetta. On vain yksi jumala eikä se
ole kristittyjen yksinoikeutta, sanoi tämä luonnontieteellisen koulutuksen
saanut, kristityssä perheessä kasvanut viisas mies. ( hän ei ollut mikään
guru )
Minulle on muodostunut moottoripyörällä ajellessani niistä semmoinen
''kakku'' jota mä veistelen muuttuvien tilanteiden mukaan.. Todellisuus on
koko ajan muuttuvassa tilassa, , kaikki virtaa, kuten roomalaiset
totesivat Tiberiä katsellessaan.. Totuutta ei voida hakata kivitauluihin, se
muodotuu kahdesta elementistä, alati liikkuvasta sekä alati pysyvästä (
kuten rooman kivet )
Pelkkään alati pysyvään, kiveen hakattuihin sanoihin nojaavat
uskovaistet sitten sadattelee raivoissaan että tää jätkä pitää tappaa tai
myrkyttää, se saatana vääristelee raamatun sanoja , kun en muista niitä
pilkuntarkkaan, kun sotken mukaan gitaa ja tao te kingiä ja totean
perusteluksi että kaikessa soi blues.

Itse on valo, joka on kaiken yllä. Itse on tie, tao, totuus ja elämä. Itse on
kaikkeus; itsestä on kaikki lähtenyt ja itseen on kaikki palannut. halkaise
puu: Itse siellä. Nosta kivi, ja löydät sen sieltä. Kun teette kahdesta
yhden, tulette ihmisen pojiksi; ja jos sitten sanotte: Vuori siirry! Se
siirtyy. Kun teette kahdesta yhden, kun teette sisäpuolen ulkopuolen
kaltaiseksi, ja yläpuolen alapuolen
kaltaiseksi, kun panette sen mikä on pohjoisessa etelään, ja sen mikä on
etelässä pohjoiseen, silloin syntyy kunnon turbulenssi. Kun naisesta
tulee mies, ja miehestä nainen, teette miehen ja naisen taas yhdeksi ,
silloin huomaatte olevanne taivasten valtakunnassa. Tosi ihminen on
kuin viisas kalastaja, joka heitti nuottansa mereen ja veti sen vedestä
kun se oli täynnä
pikkukaloja. Niiden joukosta viisas kalastaja löysi suuren, hyvän kalan.
Hän viskasi kaikki pikkukalat mereen. Hän valitsi suuren kalan
epäröimättä. Se, jolla on korvat kuulla, kuulkoon. Se joka juo minun
suustani, tulee minun kaltaisekseni. Minä tulen myös
häneksi, ja salaisuudet paljastuvat hänelle. Me olemme yksi ja sama

mikä on se yksi ?

Mieli on luonteensa mukaisesti yksi ( singulare tantum ) Sanoisin, että ei
ole olemassa määrältään kuin yksi mieli. Rohkenen kutsua sitä
jakamattomaksi ( in divi-duo ) sen merkillisen aikataulun vuoksi, mikä
mielellä on. Nimittäin aina Nyt. Myönnän kuitenkin, että kielemme ei pysty
ilmaisemaan tätä. Siksi pelkän puheen varassa oleva ymmärrys on mielen
jakotautia. Aikamme ihmiset ja hallintojärjestelmät ovat hulluuden
tilassa. Näin sanoi mies nimeltään Schrödinger.. Se yksi, se itse,
jakamaton ( in divi duo ) on muuten sama kuin intialaisten atman ,
kreikan atom ( josta tulee sana atomi , jakamaton ) Egyptissä se oli aton.
He pitivät hindujen tavoin aurinkoa kaikkivaltiaan, kokonaisvaltaisen
jumaluuden symbolina, joka antaa valon ja kasvun..
Monissa mytologioissa kerrotaan siitä miten tulee pitkä pimeä aika jolloin
tämä jumalan valo peittyy maailman yltä ...Mutta sitten tulee joku aivan
pienen pieni ja mitätön YKSI mies joka kertaheitolla rojauttaa kumoon
aurinkoa peittävän roskaharhaverkoston ( kalevalan tammen )

Juuri näin, oi aurinko, ikuisessa nuoruudessasi
sinä kerran kohosit myös meille,
kuin mekin olimme nuoria ja ilmenimme
sinun laillasi. Kukoistavassa voimassamme.
ja juuri näin vielä kymmenien tuhansien aikakausien jälkeen
sinä tulet kohoamaan muuttumattomana,
kuin me kerran
Silloinkin he tulevat surullisesti tervehtimään sinun aamunnousuasi
pimeistä kivikammiostaan, kuten mekin teimme,
oi aurinko ikinuori.

Edellinen värssy kirjattiin ylös Intiassa kymmeniä tuhansia vuosia sitten.
Auringon kehän
uudelleensyntyminen tapahtuu mayojen väittämän mukaan 26 000
vuoden syklivälein ja
tässä tapauksessa sen merkitsee ajan päättymistä. Sen on laskettu
tapahtuvan 2012 jälkeen
Kristuksen, mutta useiden viimeaikaisten tietojen mukaan yleinen JADOA
voi alkaa vaikka
huomenna, koska kaikki Jeesuksen antamat ennusmerkit ovat
täyttyneet. Daavidin tähden
syttyminen "pohjantähden maassa" ja seitsemän arkkityypin karkoitus
maanpakoon on
tiedetty myöskin juutalaisten parissa. Sekä juutalaiset, kiinalaiset,
mayat, muinaiset
kalevalaiset että tiibetiläiset sanoivat miten "Jahven nimeen" liittyvä
salaisuus paljastetaan
julkisesti keltaisen vaaran aikana..."Kirjat avataan", mekaaniset
uskontojärjestelmät
hävitetään ja esoteeriset tiedot julkaistaan kaikkien kuultaviksi...
Joka on kiinnostunut lukemaan tästä enemmän, katsokaa idän uskonnot
palstalla perempänä oleva pitkä keskustelu ''mitä on totuus '', tai lukekaa
osoitteen http://www.box55.pp.fi kaksitoista fileä ..
Niille agressiivisille räyhäkristityille
ja muille herjaajille sanon vielä,
että vaikka naputatte kirjaston koneella
ja nimimerkin suojasta herjojanne,
suojanani on voimia
jotka löytävät teidät..
Jokainen kivi jonka minua vastaan sinkoatte,
on kääntyvä tuhatkertaisella voimalla
itseänne vasten. Ottakaa selvää ennenkö räksyttätte,
se on ystävällinen neuvoni.
Jos saatte mun takia turpiinne ,
kyse ei ole minun agresiivisuudestani.
Olen varoituksen antanut .
3180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lyhyeltä virsi kaunis.............

Äänestä
  • ..ja ne avohoidon määrärahat....

    Äänestä

  • kukkuuu kukkuu kaukana kukkuu kirjoitti:

    ..ja ne avohoidon määrärahat....

    näillä palstoilla on joillakuilla tapana että jos joku esittää uskonnollisen tai
    vaikka poliittisen mielipiteen joka ei sovi jonkun lukijan omaan ahtaaseen
    maailmankuvaan,,, että silloin aina vedetään esiin että pitäisi ottaa lääkettä ,
    lääkettä... tai lähteä pois suomesta ellei ajattele just kuin kaikki muut.. Se
    kertoo tuollaisen kirjoittajan typeryydestä, kenties omasta
    tiedostamattaomasta sairaudesta aika paljon. ja se on aika tylsää ..Syö sinä mulkku pillereitäs ja mee avohoitoon tai umpihoitoon , kumpaan vaan ... Herjojesi johdosta olet KIROTTU

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaikille kansoille kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu