Natoon vaan

Vahvoin siten haluamme aina olla yhtenäisesti lännessä. Yksinäinen Putin pidetään diplomaattisesti nukkena, mutta mitään valtaa hänellä ei ole kuin leikisti. Siellä on tuhansia muita rikollisjärjestöjä. Saksalaiseen rakentamiseenkin yhteys on varmasti poikki. Toki yksinkertainen propaganda puree, jollei tiedä lapsivangeista ja tärvellystä maasta, murhista puhumattakaan.

Nato on itsestään selvyys lännessä, kaikkien puolueiden yhteinen asia. Yhtenäinen länsi on Suomen etu. Nato on puolueeton ja ylivoimainen enemmistö tuomitsee venäläisen julmuuden ja on länsimielinen.

Venäjä on uhka vain itselleen. EU on sitä mieltä, ettemme jää kyyryyn hyväksymään suunnatonta venäläistä julmuutta.

Nato ei ole uhka diktaattorille ja mafiapomon ei tule saada täältä mitään tukea. Juna kulkee kiskoilla kuitenkin koko ajan ja Nato laajenee ja sen pitää laajeta, samalla Venäjä koko ajan heikkenee lännen kuplassa, joka sokaisee, mitään ei oikeasti ole, vain kupla, rekkajonot ja Saksalaiset tehtaat.

UPI:n tutkijoiden tulee olla vapaita länsimielisiä ja tukea ihmisoikeuksia ja demokratiaa kuten täysin luonnollista universaalisesti. Suomessa on oikeus olla venäläisestä julmuudesta riippumaton ulkopolitiikan tietäjä.

Onko Raimo Väyrynen venäläisen julmuuden vastustaja ja normaali länsimielinen. Lasten lapsia ei saa jättää kyyryyn. Merkel tietää että Venäjä on heikko, eikä uhkaa kuin toisinajattelijoita. Nato ei uhkaa Venäjää, vaikka Venäjän vahvuus on propagandaa ja heikkous sairas kansa, joka voi rahalla ostaa väärennöksiä tai muuttaa henkilöllisyyden. Vaarallinen tuo kuitenkin rahaa takaisin ja miliisivarkaan voi korvata tekniikalla ja turvamiehillä. TV-asemilla on "neuvostomiehitys", venäläinen valhe ei saisi olla HS:n totuus! Rikollisen venäläisen johtajan tukeminen ei ole Suomen asia. UPI:n tulee olla puhdas.
4201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

... Länsimielisiä oli vain Neuvostoliitossa ne "muukalaiset ja muut..." - josta sinäkin olet henkisen pohjustuksen nähtävästi saanut ja kunnolla... uuteen sovellukseesi "villi-länsi" olet saanut ei sinu vika Mene vittuun hakkeroimasta ja vedä käteen ennen kuin teette junan kimapassa? Suomessa saisi poliisi "ampua" siis pampulla päähän NettiDesanti!!

Äänestä

Meidän ei tule koskaan antaa tilaa stalinisteille tai putinisteille, jotka toimivat ihmiskuntaa vastaan.

Me tuemme aina länsimielisiä ja halukkaasti kurottaudumme kohti suojelusenkeliämme meidän omaa Natoamme. On korkea aika poistaa köyhyys.

Me saamme puolustustaisteluun oikean taiteen ja kauniiden ajatusten tueksi kaiken käytettävissä olevan voiman vapaasta lännestä. Vapauden miekka ja Nato on Suomen puolella. NL on onneksi poissa.

Venäläiset ovat Jeltsinin mukaan varastaneet mielipuolisesti rikollisella ihmiskuntaa kohtaan tehdyllä vilpillä meiltä Karjalan laulumaat.

Onneksi NL haihtuu vähitellen tyystin pois pilaamasta rakkautta kaikkeen kauniiseen.

Rauhanomainen hajoaminen on parasta ja humanitäärisen avun toimittaminen helikoptereilla.

Nyt on se oikea hetki liittyä Natoon.

Äänestä
  • Yksi osoitus Ahtisaaren aktiivisen linjan tuloksista oli muun muassa presidenttien Bill Clintonin ja Boris Jeltsinin huipputapaaminen Helsingissä kevättalvella 1997. Tapaamisen aikana päästiin sovintoon muun muassa NATO:n laajenemisesta itäiseen Eurooppaan. Ahtisaaren kauden ehdoton huippukohta oli merkittävä osuus Kosovon kriisin sovittelijana keväällä 1999. Onnistuminen Kosovossa antoi entistäkin paremmat edellytykset Suomen historian ensimmäiselle EU-puheenjohtajuuskaudelle, joka alkoi saman vuoden heinäkuussa. Presidenttikautensa jälkeen Ahtisaari julkaisi Kosovon kokemuksistaan kirjan Tehtävä Belgradissa.

    Äänestä

Sotaintoiluliitto ei ole kenenkään etu.
Pitäs varmaan bensanhintaa nostaa,että sais natojäsenmaksut maksettua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tule kultainen kirjoitti:

Vahvoin siten haluamme aina olla yhtenäisesti lännessä. Yksinäinen Putin pidetään diplomaattisesti nukkena, mutta mitään valtaa hänellä ei ole kuin leikisti. Siellä on tuhansia muita rikollisjärjestöjä. Saksalaiseen rakentamiseenkin yhteys on varmasti poikki. Toki yksinkertainen propaganda puree, jollei tiedä lapsivangeista ja tärvellystä maasta, murhista puhumattakaan.

Nato on itsestään selvyys lännessä, kaikkien puolueiden yhteinen asia. Yhtenäinen länsi on Suomen etu. Nato on puolueeton ja ylivoimainen enemmistö tuomitsee venäläisen julmuuden ja on länsimielinen.

Venäjä on uhka vain itselleen. EU on sitä mieltä, ettemme jää kyyryyn hyväksymään suunnatonta venäläistä julmuutta.

Nato ei ole uhka diktaattorille ja mafiapomon ei tule saada täältä mitään tukea. Juna kulkee kiskoilla kuitenkin koko ajan ja Nato laajenee ja sen pitää laajeta, samalla Venäjä koko ajan heikkenee lännen kuplassa, joka sokaisee, mitään ei oikeasti ole, vain kupla, rekkajonot ja Saksalaiset tehtaat.

UPI:n tutkijoiden tulee olla vapaita länsimielisiä ja tukea ihmisoikeuksia ja demokratiaa kuten täysin luonnollista universaalisesti. Suomessa on oikeus olla venäläisestä julmuudesta riippumaton ulkopolitiikan tietäjä.

Onko Raimo Väyrynen venäläisen julmuuden vastustaja ja normaali länsimielinen. Lasten lapsia ei saa jättää kyyryyn. Merkel tietää että Venäjä on heikko, eikä uhkaa kuin toisinajattelijoita. Nato ei uhkaa Venäjää, vaikka Venäjän vahvuus on propagandaa ja heikkous sairas kansa, joka voi rahalla ostaa väärennöksiä tai muuttaa henkilöllisyyden. Vaarallinen tuo kuitenkin rahaa takaisin ja miliisivarkaan voi korvata tekniikalla ja turvamiehillä. TV-asemilla on "neuvostomiehitys", venäläinen valhe ei saisi olla HS:n totuus! Rikollisen venäläisen johtajan tukeminen ei ole Suomen asia. UPI:n tulee olla puhdas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu