Jobin kärsimykset ovat meille kaikille tuttu asia. Samoin hänen kolme ystäväänsä, joiden katkerat sanat haavoittivat syvästi tätä ahdistukseen joutunutta miestä. Heille Jumala sanoi lopulta: Minun vihani on syttynyt sinua ja sinun kahta ystävääsi kohtaan, koska ette ole puhuneet minusta oikein niin kuin minun palvelijani Job. Ottakaa siis seitsemän mullikkaa ja seitsemän oinasta, käykää minun palvelijani Jobin luo ja uhratkaa puolestanne polttouhri, ja minun palvelijani Job rukoilkoon teidän puolestanne. Tehdäkseni hänelle mieliksi en saata teitä häpeälliseen rangaistukseen siitä, ettette puhuneet minusta oikein niin kuin minun palvelijani. (Job.42: 2-8)
Jobin ystävät olivat pitkään yrittäneet opettaa kärsivää Jobia ja kehottaa häntä parannukseen. He kaikki olivat kuitenkin katkeralla tavalla olleet väärässä. Mutta missä Jobin ystävät olivat väärässä? Mitä he olivat ymmärtäneet väärin? Se on meidän tärkeätä tietää, jotta emme tekisi samaa virhettä.
Jobin ystävät eivät tunteneet armoa, Jumalan syvintä olemusta. Sen sijaan he uskoivat palavasti ns. syyn ja seurauksen lakiin, jota he yrittivät opettaa Jobillekin. Missä armon olemusta ei tunneta, syyn ja seurauksen laista tulee tänäänkin kristillisyyden punainen lanka. Se on hyvin ymmärrettävää ja loogista. Mutta juuri tuon logiikan kumoaa väkevä voima, Jumalan armo.
Armon voima
Kun Daavid oli Jumalan palvelijana langennut vakavaan syntiin Batseban kanssa, syyn ja seurauksen laki oli häntä kohtaan armoton. Hänellä oli edessään Saulin kohtalo, Jumalan hylkääminen. Mutta silloin armo astui näyttämölle ja muutti koko logiikan. Daavid sai kaiken anteeksi ja myöhemmin kuninkuuden peri Daavidin poikien joukosta Salomo, joka oli juuri Batseban lapsi. Armo korjasi kaiken.
Kun Pietari kielsi kiroten Jeesuksen, ei hänellä olisi ollut enää mitään asiaa jaloon apostolin virkaan. Hän oli epäonnistunut kaikkein pahimmalla tavalla. Mutta silloin armo muutti kaiken ja juuri Pietarista tuli alkuseurakunnan johtaja.
Syyn ja seurauksen laki löytyy Raamatusta. Se on kaikki totta ja pyhää. Mutta on yksi, joka voi sen kumota. Se on Jumalan armo.
Syyn ja seurauksen laki on läsnä seurakunnan keskellä. Sitä sivutaan usein saarnoissakin. Me saarnamiehet saatamme varoittaa seurakuntaa synnin vakavista seurauksista: ”Synti voi tuhota avioliittosi ja perheesi. Se voi tuhota terveytesi ja viedä työpaikkasi. Synnin tähden voit menettää kaiken Jumalan siunauksen elämästäsi.” Tämä kaikki on totta. Moni saattaa tämä kuultuaan kuitenkin sanoa: ”Minun perheeni on jo hajonnut, terveys mennyt ja työpaikkakin on menetetty. Kuulen tämän liian myöhään. Mihin minä enää Jumalaa tarvitsen.”
Siksi meidän pitää julistaa ihmisille sanomaa armosta: kun syyn ja seurauksen laki on meille syntisille armoton, on olemassa vielä jotain. On olemassa armo, joka kumoaa tuon lain. Kun armo astuu näyttämölle, ihminen saa uuden mahdollisuuden.
Tämä päivä on uuden mahdollisuuden päivä. Jumala haluaa luoda sinunkin elämässäsi uutta. Hänellä on uusi ihana suunnitelma sinua varten. Sen Hän haluaa antaa sinulle armosta.
Uusi asema
Armo ei ole vain hetkellinen armahdus syntiselle. Armo on uusi asema ja tila, jossa me elämme.
Ihminen, joka ei ole vastaanottanut Jeesusta omana vapahtajanaan, elää sen sijaan vielä vihan alla. Koko tämä maailma elää tuomion ja vihan alla. Kun sinä tulit uskoon, sinä astuit vihan alta armon alle. Pääsit uuteen asemaan Jumalan edessä. Hän on nyt sinun Isäsi, joka ei katso sinua enää ankarasti tuomiten vaan lempeästi rakastaen. Mistä Jeesus pelastaaMe julistamme sanomaa pelastuksesta, mutta mistä ihmiset pitäisi pelastaa? Mitä pelastus tarkoittaa? Raamattu sanoo: Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta. (Apt.2:40) Tämä maailma ja sen ihmiset ovat kulkemassa kohti tuomiota. Tämä maailma tullaan pian tuomitsemaan. Kaikki se hirvittävä vääryys, joka maailmassa vallitsee, kohtaa pian tuomionsa. Ei Jumala katso välinpitämättömänä kaikkea ihmisen pahuutta. Jokainen väärä sanakin tuomitaan pian. Mutta juuri siksi Jeesus lähetti meidät julistamaan evankeliumia, ettei ihminen joutuisi tuomittavaksi, vaan pääsisi osalliseksi Jumalan armosta. Raamattu sanoo: Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. (Joh. 3:18)
Kaikkia ei tuomita
Raamattu osoittaa selvästi, että kaikki ihmiset eivät joudu tuomittaviksi. Miten se on mahdollista? Miksi kaikkia ei tuomita, vaikka Jumala on oikeudenmukainen ja vanhurskas? Ketään ei tuomita kahta kertaa. Jeesus otti sinun tuomiosi kantaakseen. Hänet tuomittiin sinun puolestasi ja siksi sinua ei voida enää tuomita. Sinun syntisi käsiteltiin jo Golgatalla. Ei Jumala jätä yhtään syntiä tuomitsematta. Mutta koska sinun syntisi oli jo Jeesuksen päällä, ei sinua enää tuomita. Uskomalla Jeesukseen pelastut tuomiolta, joka ihmiskuntaa odottaa.
Jeesus otti sen osan, joka sinulle kuuluu, jotta sinä saisit sen osan, joka Hänelle kuuluu. Jeesus otti sinun syyllisyytesi, jotta sinä saisit Hänen syyttömyytensä. Jeesus otti sinun ahdistuksesi, jotta sinä saisit Hänen rauhansa. Jeesus otti sinun sairautesi, jotta sinä saisit Hänen terveytensä. Jeesus otti sinun toivottomuutesi, jotta sinä saisit Hänen ikuisen toivonsa.
Kun Jeesus huusi ristillä: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit, se oli sinun huutosi. Sinä huutaisit sitä epätoivoisena tänään, jos Jeesus ei olisi huutanut sitä kerran Golgatalla. Hänet hyljättiin sinun syntiesi tähden, jotta sinua ei koskaan hyljätä.
Siksi suurin ja kohtalokkain synti on se, että ihmiset eivät usko Jeesukseen Kristukseen. Sen synnin tähden kaikki eivät koskaan voi periä taivasten valtakuntaa. Jumala on valmistanut pelastuksen ihmiskunnalle Jeesuksessa Kristuksessa, mutta sitä pelastusta eivät kaikki suostu koskaan ottamaan vastaan. Jeesus sanoi: Ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. (Joh. 14:6)
Voiko se riittää?
Maailmassa on hirvittävä määrä vääryyttä. Moni kysyykin, miten yhden Ihmisen Pojan kärsimys voi riittää koko maailman syntien sovitukseksi.
Kun Jumala uhrasi oman poikansa ristillä, hän teki jotain sellaista, mikä meille ihmisille on mahdotonta. Hän uhrasi oman rakkautensa. Siksi tuo uhri riittää.
Kerran eräs äiti heräsi keskellä tulipaloa. Jäljellä oli vain yksi huopa, joka ei ollut vielä palanut. Hän kääri siihen huopaan pienen lapsensa ja juoksi itse suojaamattomana lapsen kanssa liekkeihin. Lapsi selvisi vahingoittumattomana, mutta äiti paloi hirveällä tavalla.
Sellaista on rakkaus. Ihminen suojelee rakkaintaan vaikka oman henkensä kustannuksella. Jos sinulle äitinä tai isänä sanottaisiin, että anna minun kiduttaa lastasi, niin saat puolet maailman rikkauksista, nauraisit tälle ehdotukselle. ”Sellaista hintaa et maailmasta löydä, että antaisin lapseni kärsiä sen tähden.” Kukaan terve ihminen ei suostuisi uhraamaan rakasta lastaan kärsimykseen vapaaehtoisesti. Mutta juuri sen Jumala teki. Uhratessaan Poikansa Hän uhrasi rakkautensa.
Jumala uhrasi rakkautensa
Lunastus kulminoituu rakkauteen. Poika rakasti Isää ja Isä rakasti Poikaa täydellisellä rakkaudella.
Rakkauden tähden Jeesus halusi tehdä kaikessa vain Isän tahdon. Hän opetti, paransi ja ruokki ihmisiä niin kuin Isä kehotti. Hänen onnensa oli rakastaa Isää ja totella häntä. Sitten eräänä päivänä Jumala ojensi hänelle myrkkymaljan. Se oli täynnä ihmisten syntejä ja pahuutta. Jeesus katsoi sitä kauhuissaan ja sanoi: Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja; älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun. (Luuk. 22:42)
Jumala ei ottanut sitä pois. Jeesus lähti kulkeman Via Dolorosaa ja nousi lopulta Golgatalle kantaen meidän hirvittävää syntitaakkaamme. Kun Hän riippui ristillä, sitä ei katsellut vain joukko sotilaita ja juutalaisia. Koko taivas oli hiljaa järkytyksestä. Kaikki pimeyden voimat ja koko helvetti oli kiinnittänyt katseensa Golgatalle, kun itse Jumala uhrasi oman rakkautensa. Se oli koko maailmankaikkeuden hirvittävin tragedia. Golgatalla kärsivät sekä Isä että Poika. Mitä kaikkea he kokivat tuossa hetkessä, sitä ei meille ole kerrottu.
Älä siksi koskaan epäile, että tuo uhri ei riitä syntiesi sovitukseksi. Jos olisi synti, jonka edestä Jeesuksen uhri ei riittäisi, silloinhan Jumalan rakkaudella olisi jokin hinta. Silloin se olisi myös ostettavissa. Jos sinun rakkaudellasi ei ole hintaa – et mistään hinnasta voisi myydä omaa lastasi – kuinka Jumalan rakkaudella voisi olla jokin hinta. Et voi löytää sellaista vääryyden määrää, jonka edessä Jumala sanoisi, että tuon arvoista ei sentään Poikani kärsimys ollut. Golgatan uhri riittää koko maailman syntien sovitukseksi, sillä rakkaudella ei ole hintaa. Tämä ei ole koko selitys Golgatan uhrille, mutta tässä yhteydessä se on hyvin tärkeä perspektiivi.
Ei enää rangaistusta
Kun Jumala sallii meille ahdistuksia ja kärsimystä, kyse ei ole rangaistuksesta. Rangaistus oli jo Jeesuksen päällä ja se riittää meidän kaikkien syntiemme sovitukseksi ikuisesti. Kyse on kurituksesta. Rakkaudessaan Jumala kurittaa meitä. Sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; (Hepr. 12:6). Hän kasvattaa meitä, niin kuin Isä lapsiaan, suurella rakkaudella. Hän kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään. (Hepr. 12:10) Kuritus ei tapahdu vihasta, vaan rakkaudesta.
Yksi suurimpia heikkouksiamme on ylpeys. Ihminen on luonnostaan ylpeä. Tuota heikkoutta Jumala joutuu meissä kaikissa koulimaan erilaisilla tavoilla. Koko elämä on lopulta eräänlaista nöyryyden koulua. Sillä Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon. (Jaak. 4:6)
Kun Jumala meitä kurittaa ja kasvattaa, se ei tarkoita sitä, että syynä olisi aina erilaisia salaisia tekosyntejä ja lankeemuksia. Ihmisen syntisyys on paljon syvempää kuin vain yksi väärä teko tai ajatus.
Isä kasvattaa omiaan
Ei Jumala tämän maailman jumalattomia ihmisiä kasvata, hän kasvattaa rakkaudessa omiaan. Psalmin kirjoittaja sanoo jumalattomista: Ei heitä vaivata niin kuin muita ihmisiä. Sen tähden on ylpeys heillä kaulakoristeena…Kuitenkin he elävät ainaisessa rauhassa ja rikastuvat yhäti… Minä mietin, päästäkseni tästä selvyyteen, mutta se oli minulle ylen vaikeata, kunnes minä pääsin sisälle Jumalan pyhiin salaisuuksiin ja käsitin mikä heidän loppunsa on oleva. (Ps. 73)
Isä kurittaa omiaan, sillä hän haluaa, että meidän loppumme on hyvä eikä paha. Jobin ystävät luulivat olevansa viisaita, mutta he olivatkin lopulta oman aikansa menestysteologeja. Heillä oli sama logiikka kuin menestysteologiassa. ”Ihmiselle ei voi tapahtua mitään pahaa, jos hän ei ole tehnyt syntiä.” Heidän logiikkansa oli pelkkää syyn ja seurauksen lakia. He olivat yksinkertaistaneet Jumalan maailmat, joita ei ihmislogiikalla voi seurata. Jumala on liian suuri, jotta voisit aina tietää, miksi hän mitäkin tekee. Kyllä Hänellä on kaikkeen omat syynsä, mutta ei hän niitä sinulle kerro. Kyllä Jumala tietää, mutta me emme aina tiedä.
Miksi Job sai kärsiä?
Kun Jumala salli kärsimyksen Jobille, se ei tapahtunut siksi, että hän oli niin paha, vaan siksi, että hän oli niin ”hyvä”. Taivaskin ihmetteli hänen vanhurskasta vaellustaan. Niin Herra sanoi saatanalle: "Oletko pannut merkille palvelijaani Jobia? Sillä ei ole maan päällä hänen vertaistansa; hän on nuhteeton ja rehellinen mies, pelkää Jumalaa ja karttaa pahaa." (Job. 1:8 )
Jumala ei koettele kaikkia tällä tavalla. Hän tietää ilmankin, mitä ihmisessä on. Hän koettelee vain harvoja ja valittuja. Tuon kärsimyksen kautta Jobista tuli Jumalalle tärkeä ase, joka puhuu vielä tänäkin päivänä. Siksi Hänen osansa on suuri taivasten valtakunnassa.
Älä tee samaa virhettä, minkä Jobin ystävät tekivät. Kun näet kärsimystä, älä ala etsimään toisesta vikaa, joka olisi kärsimykseen syynä. Todennäköisesti menet kuitenkin harhaan.
Jumala sanoi noille harhaan menneille ystäville: Minun palvelijani Job rukoilkoon teidän puolestanne. Tehdäkseni hänelle mieliksi en saata teitä häpeälliseen rangaistukseen siitä, ettette puhuneet minusta oikein niin kuin minun palvelijani (Job. 42:8)
Kun Job rukoili
Job antoi anteeksi ja siunasi vihollisiaan. Silloin Herra muutti Jobin kohtalon. Ja kun Job rukoili ystäväinsä puolesta, käänsi Herra Jobin kohtalon, ja Herra antoi Jobille kaikkea kaksin verroin enemmän, kuin hänellä ennen oli ollut. (Job. 42:10)
Tuo Jobin anteeksianto ja syyttäjiensä siunaus oli kuin ovi uuteen elämään. Jobin elämässä sana tuli lihaksi ja se avasi taivaan siunaukset. Aina kun konkreettisessa elämässämme sana tulee lihaksi – me elämme niin kuin opetamme ja uskomme – Jumalan Henki on väkevästi liikkeellä.
Eräs pastori nimeltä Kim joutui hirvittävän tragedian keskelle Korean sodan pyörteissä. Hänen vaimonsa raiskattiin ja tapettiin, samoin hänen kaikki lapsena. Hän itse virui vuorokauden tajuttomana jossain puskassa, minne pohjoiskorealaiset sissit olivat hänen ruumiinsa heittäneet. Siellä pusikossa hän tuli lopulta tajuihinsa ja muisti mitä oli tapahtunut. Hän sai Jumalalta ihmeellisen voiman ja palasi kotitaloonsa, jonka sissiyksikkö oli ottanut uudeksi päämajakseen. Illan hämärässä hän astui verisenä ja pahoin loukkaantuneena sisälle. Sissit olivat kauhuissaan. He luulivat, että pastorin aave oli tullut kostamaan heille. Pastori ei kostanut, vaan julisti näille miehille evankeliumia. He kaikki tulivat uskoon ja lähtivät seuraamaan Kristusta. Siellä alkoi väkevä herätys.
Missä on paljon anteeksiantoa, siellä on paljon Jumalaa! Ahdistukset ovat aina uusia mahdollisuuksia Jumalalle. Kun sinua koetellaan tai kohdellaan kaltoin kuten Jobia, se on uusi mahdollisuus laittaa käytäntöön se, mitä olet oppinut. Kun sana tulee sinussa lihaksi, saat kokea myös Jumalan siunauksia. Job ei kärsimyksiensäkään keskellä kieltänyt Jumalaa eikä katkeroitunut lähimmäisiinsä. Siksi hän sai kokea lopulta suuren voiton.
Mitä on armo?
Kuten alussa kirjoitin, Jobin ystävien suurin virhe oli sen, että he eivät tunteneet armoa. Toisin kuin syyn ja seurauksen logiikka, armo ei ole pelkkää logiikkaa. Se ei ole jokin looginen oppirakennelma. Kristinuskon syvin olemus ei ole oppi vaan persoona, Jeesus Kristus. Armo on pohjimmiltaan persoona, Jeesus.
Raamattu sanoo, että ”Jumala armahtaa, ketä armahtaa”. Jumala on se, joka armahtaa tai on armahtamatta. Hänellä on valta pelastaa, mutta Hänellä on valta myös hukuttaa. Meidän onneksemme Hän on kuitenkin armossa rikas eikä halua tuomita. Armo onkin Jeesuksen toimintaa meidän hyväksemme. Kun sen ymmärrämme, meissä herää syvä kunnioitus ja ”terve Jumalan pelko”.
Jos Jumala ottaisi meiltä armonsa pois, ei meistä kukaan selviäisi tästä kilvoituksesta. Jos hän ei meitä enää armossaan kasvattaisi, olisimme hukassa. Onneksi Hän on armossaan rikas ja rakastaa laupeutta. Hän ei halua tuomita vaan armahtaa. Siitä kertoo meille Golgatan risti.
Paavali sanoi kerran omasta työstään: ”En tätä ole tehnyt minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani.” Kaikki hyvä, mitä mekin olemme saaneet aikaan, on lopulta vain Jumalan armon vaikutusta. Siksi Hänelle yksin tulee siitä myös kerran kaikki kunnia.
Armo on ilmestynyt meille Kristuksessa. Emme voi ymmärtää armon olemusta tuntematta Jeesusta. Ja mitä enemmän me tunnemme Häntä, sitä syvemmin alamme käsittää, mitä armo on ja mitä se ei ole. Job tunsi Jumalan ja Hänen maailmansa. Hänen ystävänsä tunsivat opit, mutta eivät itse Jumalaa kuten Job.
Jobin ystävät olivat pitkään yrittäneet opettaa kärsivää Jobia ja kehottaa häntä parannukseen. He kaikki olivat kuitenkin katkeralla tavalla olleet väärässä. Mutta missä Jobin ystävät olivat väärässä? Mitä he olivat ymmärtäneet väärin? Se on meidän tärkeätä tietää, jotta emme tekisi samaa virhettä.
Jobin ystävät eivät tunteneet armoa, Jumalan syvintä olemusta. Sen sijaan he uskoivat palavasti ns. syyn ja seurauksen lakiin, jota he yrittivät opettaa Jobillekin. Missä armon olemusta ei tunneta, syyn ja seurauksen laista tulee tänäänkin kristillisyyden punainen lanka. Se on hyvin ymmärrettävää ja loogista. Mutta juuri tuon logiikan kumoaa väkevä voima, Jumalan armo.
Armon voima
Kun Daavid oli Jumalan palvelijana langennut vakavaan syntiin Batseban kanssa, syyn ja seurauksen laki oli häntä kohtaan armoton. Hänellä oli edessään Saulin kohtalo, Jumalan hylkääminen. Mutta silloin armo astui näyttämölle ja muutti koko logiikan. Daavid sai kaiken anteeksi ja myöhemmin kuninkuuden peri Daavidin poikien joukosta Salomo, joka oli juuri Batseban lapsi. Armo korjasi kaiken.
Kun Pietari kielsi kiroten Jeesuksen, ei hänellä olisi ollut enää mitään asiaa jaloon apostolin virkaan. Hän oli epäonnistunut kaikkein pahimmalla tavalla. Mutta silloin armo muutti kaiken ja juuri Pietarista tuli alkuseurakunnan johtaja.
Syyn ja seurauksen laki löytyy Raamatusta. Se on kaikki totta ja pyhää. Mutta on yksi, joka voi sen kumota. Se on Jumalan armo.
Syyn ja seurauksen laki on läsnä seurakunnan keskellä. Sitä sivutaan usein saarnoissakin. Me saarnamiehet saatamme varoittaa seurakuntaa synnin vakavista seurauksista: ”Synti voi tuhota avioliittosi ja perheesi. Se voi tuhota terveytesi ja viedä työpaikkasi. Synnin tähden voit menettää kaiken Jumalan siunauksen elämästäsi.” Tämä kaikki on totta. Moni saattaa tämä kuultuaan kuitenkin sanoa: ”Minun perheeni on jo hajonnut, terveys mennyt ja työpaikkakin on menetetty. Kuulen tämän liian myöhään. Mihin minä enää Jumalaa tarvitsen.”
Siksi meidän pitää julistaa ihmisille sanomaa armosta: kun syyn ja seurauksen laki on meille syntisille armoton, on olemassa vielä jotain. On olemassa armo, joka kumoaa tuon lain. Kun armo astuu näyttämölle, ihminen saa uuden mahdollisuuden.
Tämä päivä on uuden mahdollisuuden päivä. Jumala haluaa luoda sinunkin elämässäsi uutta. Hänellä on uusi ihana suunnitelma sinua varten. Sen Hän haluaa antaa sinulle armosta.
Uusi asema
Armo ei ole vain hetkellinen armahdus syntiselle. Armo on uusi asema ja tila, jossa me elämme.
Ihminen, joka ei ole vastaanottanut Jeesusta omana vapahtajanaan, elää sen sijaan vielä vihan alla. Koko tämä maailma elää tuomion ja vihan alla. Kun sinä tulit uskoon, sinä astuit vihan alta armon alle. Pääsit uuteen asemaan Jumalan edessä. Hän on nyt sinun Isäsi, joka ei katso sinua enää ankarasti tuomiten vaan lempeästi rakastaen. Mistä Jeesus pelastaaMe julistamme sanomaa pelastuksesta, mutta mistä ihmiset pitäisi pelastaa? Mitä pelastus tarkoittaa? Raamattu sanoo: Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta. (Apt.2:40) Tämä maailma ja sen ihmiset ovat kulkemassa kohti tuomiota. Tämä maailma tullaan pian tuomitsemaan. Kaikki se hirvittävä vääryys, joka maailmassa vallitsee, kohtaa pian tuomionsa. Ei Jumala katso välinpitämättömänä kaikkea ihmisen pahuutta. Jokainen väärä sanakin tuomitaan pian. Mutta juuri siksi Jeesus lähetti meidät julistamaan evankeliumia, ettei ihminen joutuisi tuomittavaksi, vaan pääsisi osalliseksi Jumalan armosta. Raamattu sanoo: Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. (Joh. 3:18)
Kaikkia ei tuomita
Raamattu osoittaa selvästi, että kaikki ihmiset eivät joudu tuomittaviksi. Miten se on mahdollista? Miksi kaikkia ei tuomita, vaikka Jumala on oikeudenmukainen ja vanhurskas? Ketään ei tuomita kahta kertaa. Jeesus otti sinun tuomiosi kantaakseen. Hänet tuomittiin sinun puolestasi ja siksi sinua ei voida enää tuomita. Sinun syntisi käsiteltiin jo Golgatalla. Ei Jumala jätä yhtään syntiä tuomitsematta. Mutta koska sinun syntisi oli jo Jeesuksen päällä, ei sinua enää tuomita. Uskomalla Jeesukseen pelastut tuomiolta, joka ihmiskuntaa odottaa.
Jeesus otti sen osan, joka sinulle kuuluu, jotta sinä saisit sen osan, joka Hänelle kuuluu. Jeesus otti sinun syyllisyytesi, jotta sinä saisit Hänen syyttömyytensä. Jeesus otti sinun ahdistuksesi, jotta sinä saisit Hänen rauhansa. Jeesus otti sinun sairautesi, jotta sinä saisit Hänen terveytensä. Jeesus otti sinun toivottomuutesi, jotta sinä saisit Hänen ikuisen toivonsa.
Kun Jeesus huusi ristillä: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit, se oli sinun huutosi. Sinä huutaisit sitä epätoivoisena tänään, jos Jeesus ei olisi huutanut sitä kerran Golgatalla. Hänet hyljättiin sinun syntiesi tähden, jotta sinua ei koskaan hyljätä.
Siksi suurin ja kohtalokkain synti on se, että ihmiset eivät usko Jeesukseen Kristukseen. Sen synnin tähden kaikki eivät koskaan voi periä taivasten valtakuntaa. Jumala on valmistanut pelastuksen ihmiskunnalle Jeesuksessa Kristuksessa, mutta sitä pelastusta eivät kaikki suostu koskaan ottamaan vastaan. Jeesus sanoi: Ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. (Joh. 14:6)
Voiko se riittää?
Maailmassa on hirvittävä määrä vääryyttä. Moni kysyykin, miten yhden Ihmisen Pojan kärsimys voi riittää koko maailman syntien sovitukseksi.
Kun Jumala uhrasi oman poikansa ristillä, hän teki jotain sellaista, mikä meille ihmisille on mahdotonta. Hän uhrasi oman rakkautensa. Siksi tuo uhri riittää.
Kerran eräs äiti heräsi keskellä tulipaloa. Jäljellä oli vain yksi huopa, joka ei ollut vielä palanut. Hän kääri siihen huopaan pienen lapsensa ja juoksi itse suojaamattomana lapsen kanssa liekkeihin. Lapsi selvisi vahingoittumattomana, mutta äiti paloi hirveällä tavalla.
Sellaista on rakkaus. Ihminen suojelee rakkaintaan vaikka oman henkensä kustannuksella. Jos sinulle äitinä tai isänä sanottaisiin, että anna minun kiduttaa lastasi, niin saat puolet maailman rikkauksista, nauraisit tälle ehdotukselle. ”Sellaista hintaa et maailmasta löydä, että antaisin lapseni kärsiä sen tähden.” Kukaan terve ihminen ei suostuisi uhraamaan rakasta lastaan kärsimykseen vapaaehtoisesti. Mutta juuri sen Jumala teki. Uhratessaan Poikansa Hän uhrasi rakkautensa.
Jumala uhrasi rakkautensa
Lunastus kulminoituu rakkauteen. Poika rakasti Isää ja Isä rakasti Poikaa täydellisellä rakkaudella.
Rakkauden tähden Jeesus halusi tehdä kaikessa vain Isän tahdon. Hän opetti, paransi ja ruokki ihmisiä niin kuin Isä kehotti. Hänen onnensa oli rakastaa Isää ja totella häntä. Sitten eräänä päivänä Jumala ojensi hänelle myrkkymaljan. Se oli täynnä ihmisten syntejä ja pahuutta. Jeesus katsoi sitä kauhuissaan ja sanoi: Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja; älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun. (Luuk. 22:42)
Jumala ei ottanut sitä pois. Jeesus lähti kulkeman Via Dolorosaa ja nousi lopulta Golgatalle kantaen meidän hirvittävää syntitaakkaamme. Kun Hän riippui ristillä, sitä ei katsellut vain joukko sotilaita ja juutalaisia. Koko taivas oli hiljaa järkytyksestä. Kaikki pimeyden voimat ja koko helvetti oli kiinnittänyt katseensa Golgatalle, kun itse Jumala uhrasi oman rakkautensa. Se oli koko maailmankaikkeuden hirvittävin tragedia. Golgatalla kärsivät sekä Isä että Poika. Mitä kaikkea he kokivat tuossa hetkessä, sitä ei meille ole kerrottu.
Älä siksi koskaan epäile, että tuo uhri ei riitä syntiesi sovitukseksi. Jos olisi synti, jonka edestä Jeesuksen uhri ei riittäisi, silloinhan Jumalan rakkaudella olisi jokin hinta. Silloin se olisi myös ostettavissa. Jos sinun rakkaudellasi ei ole hintaa – et mistään hinnasta voisi myydä omaa lastasi – kuinka Jumalan rakkaudella voisi olla jokin hinta. Et voi löytää sellaista vääryyden määrää, jonka edessä Jumala sanoisi, että tuon arvoista ei sentään Poikani kärsimys ollut. Golgatan uhri riittää koko maailman syntien sovitukseksi, sillä rakkaudella ei ole hintaa. Tämä ei ole koko selitys Golgatan uhrille, mutta tässä yhteydessä se on hyvin tärkeä perspektiivi.
Ei enää rangaistusta
Kun Jumala sallii meille ahdistuksia ja kärsimystä, kyse ei ole rangaistuksesta. Rangaistus oli jo Jeesuksen päällä ja se riittää meidän kaikkien syntiemme sovitukseksi ikuisesti. Kyse on kurituksesta. Rakkaudessaan Jumala kurittaa meitä. Sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; (Hepr. 12:6). Hän kasvattaa meitä, niin kuin Isä lapsiaan, suurella rakkaudella. Hän kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään. (Hepr. 12:10) Kuritus ei tapahdu vihasta, vaan rakkaudesta.
Yksi suurimpia heikkouksiamme on ylpeys. Ihminen on luonnostaan ylpeä. Tuota heikkoutta Jumala joutuu meissä kaikissa koulimaan erilaisilla tavoilla. Koko elämä on lopulta eräänlaista nöyryyden koulua. Sillä Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon. (Jaak. 4:6)
Kun Jumala meitä kurittaa ja kasvattaa, se ei tarkoita sitä, että syynä olisi aina erilaisia salaisia tekosyntejä ja lankeemuksia. Ihmisen syntisyys on paljon syvempää kuin vain yksi väärä teko tai ajatus.
Isä kasvattaa omiaan
Ei Jumala tämän maailman jumalattomia ihmisiä kasvata, hän kasvattaa rakkaudessa omiaan. Psalmin kirjoittaja sanoo jumalattomista: Ei heitä vaivata niin kuin muita ihmisiä. Sen tähden on ylpeys heillä kaulakoristeena…Kuitenkin he elävät ainaisessa rauhassa ja rikastuvat yhäti… Minä mietin, päästäkseni tästä selvyyteen, mutta se oli minulle ylen vaikeata, kunnes minä pääsin sisälle Jumalan pyhiin salaisuuksiin ja käsitin mikä heidän loppunsa on oleva. (Ps. 73)
Isä kurittaa omiaan, sillä hän haluaa, että meidän loppumme on hyvä eikä paha. Jobin ystävät luulivat olevansa viisaita, mutta he olivatkin lopulta oman aikansa menestysteologeja. Heillä oli sama logiikka kuin menestysteologiassa. ”Ihmiselle ei voi tapahtua mitään pahaa, jos hän ei ole tehnyt syntiä.” Heidän logiikkansa oli pelkkää syyn ja seurauksen lakia. He olivat yksinkertaistaneet Jumalan maailmat, joita ei ihmislogiikalla voi seurata. Jumala on liian suuri, jotta voisit aina tietää, miksi hän mitäkin tekee. Kyllä Hänellä on kaikkeen omat syynsä, mutta ei hän niitä sinulle kerro. Kyllä Jumala tietää, mutta me emme aina tiedä.
Miksi Job sai kärsiä?
Kun Jumala salli kärsimyksen Jobille, se ei tapahtunut siksi, että hän oli niin paha, vaan siksi, että hän oli niin ”hyvä”. Taivaskin ihmetteli hänen vanhurskasta vaellustaan. Niin Herra sanoi saatanalle: "Oletko pannut merkille palvelijaani Jobia? Sillä ei ole maan päällä hänen vertaistansa; hän on nuhteeton ja rehellinen mies, pelkää Jumalaa ja karttaa pahaa." (Job. 1:8 )
Jumala ei koettele kaikkia tällä tavalla. Hän tietää ilmankin, mitä ihmisessä on. Hän koettelee vain harvoja ja valittuja. Tuon kärsimyksen kautta Jobista tuli Jumalalle tärkeä ase, joka puhuu vielä tänäkin päivänä. Siksi Hänen osansa on suuri taivasten valtakunnassa.
Älä tee samaa virhettä, minkä Jobin ystävät tekivät. Kun näet kärsimystä, älä ala etsimään toisesta vikaa, joka olisi kärsimykseen syynä. Todennäköisesti menet kuitenkin harhaan.
Jumala sanoi noille harhaan menneille ystäville: Minun palvelijani Job rukoilkoon teidän puolestanne. Tehdäkseni hänelle mieliksi en saata teitä häpeälliseen rangaistukseen siitä, ettette puhuneet minusta oikein niin kuin minun palvelijani (Job. 42:8)
Kun Job rukoili
Job antoi anteeksi ja siunasi vihollisiaan. Silloin Herra muutti Jobin kohtalon. Ja kun Job rukoili ystäväinsä puolesta, käänsi Herra Jobin kohtalon, ja Herra antoi Jobille kaikkea kaksin verroin enemmän, kuin hänellä ennen oli ollut. (Job. 42:10)
Tuo Jobin anteeksianto ja syyttäjiensä siunaus oli kuin ovi uuteen elämään. Jobin elämässä sana tuli lihaksi ja se avasi taivaan siunaukset. Aina kun konkreettisessa elämässämme sana tulee lihaksi – me elämme niin kuin opetamme ja uskomme – Jumalan Henki on väkevästi liikkeellä.
Eräs pastori nimeltä Kim joutui hirvittävän tragedian keskelle Korean sodan pyörteissä. Hänen vaimonsa raiskattiin ja tapettiin, samoin hänen kaikki lapsena. Hän itse virui vuorokauden tajuttomana jossain puskassa, minne pohjoiskorealaiset sissit olivat hänen ruumiinsa heittäneet. Siellä pusikossa hän tuli lopulta tajuihinsa ja muisti mitä oli tapahtunut. Hän sai Jumalalta ihmeellisen voiman ja palasi kotitaloonsa, jonka sissiyksikkö oli ottanut uudeksi päämajakseen. Illan hämärässä hän astui verisenä ja pahoin loukkaantuneena sisälle. Sissit olivat kauhuissaan. He luulivat, että pastorin aave oli tullut kostamaan heille. Pastori ei kostanut, vaan julisti näille miehille evankeliumia. He kaikki tulivat uskoon ja lähtivät seuraamaan Kristusta. Siellä alkoi väkevä herätys.
Missä on paljon anteeksiantoa, siellä on paljon Jumalaa! Ahdistukset ovat aina uusia mahdollisuuksia Jumalalle. Kun sinua koetellaan tai kohdellaan kaltoin kuten Jobia, se on uusi mahdollisuus laittaa käytäntöön se, mitä olet oppinut. Kun sana tulee sinussa lihaksi, saat kokea myös Jumalan siunauksia. Job ei kärsimyksiensäkään keskellä kieltänyt Jumalaa eikä katkeroitunut lähimmäisiinsä. Siksi hän sai kokea lopulta suuren voiton.
Mitä on armo?
Kuten alussa kirjoitin, Jobin ystävien suurin virhe oli sen, että he eivät tunteneet armoa. Toisin kuin syyn ja seurauksen logiikka, armo ei ole pelkkää logiikkaa. Se ei ole jokin looginen oppirakennelma. Kristinuskon syvin olemus ei ole oppi vaan persoona, Jeesus Kristus. Armo on pohjimmiltaan persoona, Jeesus.
Raamattu sanoo, että ”Jumala armahtaa, ketä armahtaa”. Jumala on se, joka armahtaa tai on armahtamatta. Hänellä on valta pelastaa, mutta Hänellä on valta myös hukuttaa. Meidän onneksemme Hän on kuitenkin armossa rikas eikä halua tuomita. Armo onkin Jeesuksen toimintaa meidän hyväksemme. Kun sen ymmärrämme, meissä herää syvä kunnioitus ja ”terve Jumalan pelko”.
Jos Jumala ottaisi meiltä armonsa pois, ei meistä kukaan selviäisi tästä kilvoituksesta. Jos hän ei meitä enää armossaan kasvattaisi, olisimme hukassa. Onneksi Hän on armossaan rikas ja rakastaa laupeutta. Hän ei halua tuomita vaan armahtaa. Siitä kertoo meille Golgatan risti.
Paavali sanoi kerran omasta työstään: ”En tätä ole tehnyt minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani.” Kaikki hyvä, mitä mekin olemme saaneet aikaan, on lopulta vain Jumalan armon vaikutusta. Siksi Hänelle yksin tulee siitä myös kerran kaikki kunnia.
Armo on ilmestynyt meille Kristuksessa. Emme voi ymmärtää armon olemusta tuntematta Jeesusta. Ja mitä enemmän me tunnemme Häntä, sitä syvemmin alamme käsittää, mitä armo on ja mitä se ei ole. Job tunsi Jumalan ja Hänen maailmansa. Hänen ystävänsä tunsivat opit, mutta eivät itse Jumalaa kuten Job.
Vastaukset 5
Vanhimmat
varjelus oli Jobin kohdalla ettei ihmisten antamaan
valheen armoon tullut tuuditetuksi.
herättelevä kirjoitus. Kiitos, paljon kiitoksia.
Jobin kohdalla voi itse kukin ihmetellä tykönään jotta kuka oli Jobin jumala, sillä hänkään ei ollut juutalainen, heprealainen, eikä liioin kristitty.
Roomalaiskirje 5
17 Ja jos yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut yhden kautta, niin paljoa enemmän ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta. -
18 Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi;
19 sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi.
20 Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi,
21 että niinkuin synti on hallinnut kuolemassa, samoin armokin hallitsisi vanhurskauden kautta iankaikkiseksi elämäksi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.
ihmisen. Ihminen, joka elää armon alla, elää vapaudessa, sillä tälläinen ihminen luottaa kaikessa Jumalaan ja tietää, että Pyhä Henki pitää hänet valveilla ja näin hän saa oikeuden tunnistaa ja tunnustaa synnin, joka vaanii ja joka on voitettu Jeesuksen teon kautta ristillä.
"Mies ei voi uudesti syntyä, jos hän ei ole valmis joka hetkiseen parannukseen."
Armossa elävät ovat valmiit joka hetkiseen parannukseen ja koska he elävät armosta, eivät ansiosta, niin heidän on helppo tunnustaa syntinsä ja tehdä parannus ilman pelkoa ja omaan ansioon luottamista. Sitä on valtava armo, joka muuttaa kaiken.