Miksi armo

Jumala kertoo, että Hän armahtaa kenet tahtoo ja me, jotka olemme sen armahduksen kokeneet kerromme, miten se antoi meille kaiken, se antoi uuden elämän ja rauhan, mutta kun kerromme siitä tulee joukko, joka väittää meidän elävän halvassa armossa synteinemme.

Miksi he sen tekevät. Siksi, että he eivät tunne Jumalaa.
13262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

joka itse on armon itselleen ominut ole JUMALAN ARMAHDUSTA OSAKSEEN SAANUT.

Miksi siis ihmettelet? PYYDÄ PÄÄSTÄ JUMALAN ARMON ALLE NIIN SILLOIN EI TÄLLAISIAKAAN KYSYMYKSIÄ SINUN ENÄÄ TARVITSE TEHDÄ MITÄ ALOITUKSESSA TEIT.

MIKSI ON NIIN VAIKEAA PYYTÄÄ JOHDATA JUMALA SINÄ OIKEALLE TIELLE?

Äänestä

oman poikansa kuoleman, rakkaimpansa kuoleman kauhealla tavalla. Oikeuden mukainen Jumala vaati ihmisen synnille tuomiota, jonka Hän itse suoritti edestämme pojassaan Jeesuksessa, suuressa rakkaudessaan luotuansa ihmistä kohtaan.

Hän tuomitsi synnin lihassa niinkuin raamattu sanoo , tuli lihaksi ja otti orjan muodon, tuli vähäksi aikaa enkeleitä halvemmaksi.

Jumalan aikaansaama armo on meille ilmaista uskossa vastaanotettavaksi tarkoitettu. Mutta meidän on suhtauduttava siihen vakavasti, tehden parannus syntielämästä ja elettävä parannuksessa tehden parannuksen soveliaita hedelmiä.

Sillä jos suhtaudumme välinpitämättömästi tuohon armoon ja jatkamme syntielämää uskoontulomme jälkeen, on vaara käydä niin ettei ole enää uhria edestämme, lue raamatun sanat:

26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,

Armo on siis ilmaista muttei missäänimessä halpaa.

Äänestä
  • EI TODELLAKAAN OLE HALPAA vaan ihmisten itsensä
    ottamat armot ovat halpoja.

    Äänestä

  • eikä sitä sovi halpana pitää, mutta ilmaista se on ihmiselle, uskossa vastaanotettavaksi tarkoitettu.
    Huom! ei ansaittavaksi,ansaitsemisen tie on toivoton
    siellä ei koeta pelastuneen riemua jonka usko tuo.

    Äänestä

  • ettei armo ole halpaa kirjoitti:

    eikä sitä sovi halpana pitää, mutta ilmaista se on ihmiselle, uskossa vastaanotettavaksi tarkoitettu.
    Huom! ei ansaittavaksi,ansaitsemisen tie on toivoton
    siellä ei koeta pelastuneen riemua jonka usko tuo.

    Jumalan armo koetaan VASTA AHTAASTA PORTISTA SISÄLLE
    KÄYMÄLLÄ SILLÄ VAIN NÄIN TULLAAN KOHTAAMAAN JUMALAN
    ARMO JEESUKSESSA.

    Kaikki muut armot ahtaan portin ulkopuolella on harhaa, petosta, eksytystä, halpaa armoa.

    Äänestä

  • Ef. 2:8
       
    Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja- ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

    Äänestä

  • eikä suinkaan itsensä parantelu ja kärvistely kuvitellulla ahtaallaportilla.
    Mark. 1:15
       
    ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".

    Äänestä

  • soveliaat hedelmät esiin. kirjoitti:

    eikä suinkaan itsensä parantelu ja kärvistely kuvitellulla ahtaallaportilla.
    Mark. 1:15
       
    ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".

    tekee juuri noin halveksii Herran Jeesuksen
    sanaa joka on TIE TOTUUS JA ELÄMÄ

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    tekee juuri noin halveksii Herran Jeesuksen
    sanaa joka on TIE TOTUUS JA ELÄMÄ

    Vaan näin: " Jeesus vastasi: MINÄ OLEN TIE, TOTUUS JA ELÄMÄ. Ei kukaan tule Isän luo
    muuten kuin minun kauttani." Joh.14:6.
    Miksi sinä, ArmiK muuttelet Raamatun tekstiä omaksi käsitykseesi sopivaksi? Etkö tiedä, ettei Raamattuun saa lisätä mitään, eikä ottaa sieltä pois?

    Äänestä

  • sano noin.. kirjoitti:

    Vaan näin: " Jeesus vastasi: MINÄ OLEN TIE, TOTUUS JA ELÄMÄ. Ei kukaan tule Isän luo
    muuten kuin minun kauttani." Joh.14:6.
    Miksi sinä, ArmiK muuttelet Raamatun tekstiä omaksi käsitykseesi sopivaksi? Etkö tiedä, ettei Raamattuun saa lisätä mitään, eikä ottaa sieltä pois?

    Raamatun tekstiä?"

    Palaa Jeesuksen sanomaan miten ihminen ainoastaan voi pelastua silloin vasta näet ketkä muuttelee ja mitä.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    Raamatun tekstiä?"

    Palaa Jeesuksen sanomaan miten ihminen ainoastaan voi pelastua silloin vasta näet ketkä muuttelee ja mitä.

    ne Jeesuksen sanat, jotka pelastavat ihmisen?

    Äänestä

Matt. 10:13
   
Jos talo on sen arvoinen, saakoon se toivottamanne rauhan, mutta jos se ei ansaitse sitä, palatkoon toivotus teille takaisin.

Luuk. 1:79
   
Se loistaa pimeydessä ja kuoleman varjossa eläville, se ohjaa jalkamme rauhan tielle. [Jes. 9:1; Matt. 4:16 | Jes. 59:8]

Luuk. 10:6
   
Jos siellä on joku, joka on rauhan arvoinen, hän saa teidän toivottamanne rauhan. Ellei ole, toivotuksenne palaa teille.

Joh. 14:27
   
"Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. [Joh. 16:33; Room. 5:1; Fil. 4:7; Kol. 3:15]

Room. 3:17
   
Rauhan tietä he eivät tunne, [Luuk. 1:79]

Room. 8:6
   
Lihan pyrkimykset tuottavat kuoleman, Hengen pyrkimykset elämän ja rauhan. [Room. 6:21; Gal. 6:8]

Room. 15:33
   
Rauhan Jumala olkoon teidän kaikkien kanssa. Aamen. [1. Tess. 5:23]

Äänestä
  • rauhan alla olet tuomassa Raamatun sanaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tehdään halvaksi. kirjoitti:

Jumala kertoo, että Hän armahtaa kenet tahtoo ja me, jotka olemme sen armahduksen kokeneet kerromme, miten se antoi meille kaiken, se antoi uuden elämän ja rauhan, mutta kun kerromme siitä tulee joukko, joka väittää meidän elävän halvassa armossa synteinemme.

Miksi he sen tekevät. Siksi, että he eivät tunne Jumalaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu