Tosiasiat

Minun vastustajani ( ei ystäväni, ystävät eivät ole sellaisia kuin nuo. )yrittävät lakkaamatta
leimata minut mielisairaaksi, jotta saisivat minut pois pelistä, jota he yksipuolisesti pelaavat.

Minä selitän nyt juurtajaksaen noille pelokkaille
ahdistelijoille, mistä johtuu se, että jotkut
käskevät heidän lähteä koiran kanssa minua vastaan:

Minulla on vastustajia, joiden syy tai motiivi on minulle epäselvä. Olen aiemmin luullut, että heidän vihamielisyytensä johtuu siitä, että minä olin yliopistoaikoina hyvä ja kaunis ihminen ja että minusta voisi mahdollisesti tulla jotakin, jota joku tai jotkut eivät jostain syystä halua.

Minä olin yksinäinen nainen Helsingissä. Minulle
ei kukaan ole sanonut mistään mitään, vaan on
vain ilman lupaa ja mitään normaalia kommunikaatiota lähdetty ahdistelemaan ja kulkemaan perässä kaduilla sekä puhumaan ja
juoruamaan sitä sun tätä.

Tällainen ns puskajulkisuusmaailma oli minulle täysin vierasta. Kuten monet vielä nytkin, minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, että jotkut sellaista toimintaa harjoittavat ja
mistä minä olisin voinut tietää, että minut on valittu tällaisen julkisuuden kohteeksi?

Siihen aikaan perääni lähetettiin epämääräisiä
ihmisiä, jotka muistuttivat joitakin tuttuja,
nykyajalta tai kaukaisemmasta menneisyydestä.
Mistä minä olisin voinut tietää, että jotkut
ihmiset kuluttavat intensiivisesti aikaa kaivaakseen tietoja jonkun sellaisen täysin tuntemattoman ihmisen elämästä, joka ei millään tavalla ollut julkisuuden henkilö, kuin minä.
Enkä minä ole ainut, joka näin ajattelee.
Yleensä tavalliset ihmiset ajattelevat juuri näin. Ihmiset eivät pidä normaalina, että jotkut
tekisivät sellaista. Monet luulevat, että ihmiset yleensä keskittyvät omaan elämäänsä.
Niin minäkin silloin. Tämä hämmennys aiheutti minulle silloin epätietoisuutta ja kummastusta
pitkän aikaa. Jälkeenpäin olen yksin tajunnut, että jotkut pilailevat ja pitävät hauskaa
tuollaisella toiminnalla. Minusta on vastuutonta
tehdä tuolla tavalla sanomatta siitä ihmisille - varsinkin, kun olin yksinäinen - ja kysymättä siihen lupaa.

Mutta tuo haukanpito ei ollut ainut, mitä minulle
siellä tehtiin. Oli myös ihmisiä, jotka halusivat mahdollisimman paljon satuttaa ja kiduttaa henkisesti. Oli pyrkimystä tahallisesti
herättää mielikuvitusta ajattelemaan kaikenlaisia
pahoja ja ilkeitä temppuja, joita minuun kohdistettaisiin. Oli uhkailua, jota tehtiin
mm. symbolien avulla. Se oli tahallista ja tietentahtoista sekä hyvin usein tapahtuvaa.
Olin tottumaton tuollaisiin hyökkäyksiin ja
avunpyyntöni poliisilta ei ollut tuottanut tulosta. Mitä poliisi olisi voinut tehdäkään?

Minua yritettiin pelotella monin tavoin. Yksinäinen nainen oli jonkun tuntemattoman ilkeän porukan silmätikkuna.

Yliopistolta taas oli lähtöisin se, että minulle
piruiltiin professorista laittamalla samannäköisiä henkilöitä kulkemaan perässä. Niitä oli kotimatkoilla ja asuntonikin luona kyttiksessä. En tiennyt pitkään aikaan, mistä oli kyse ja meni kauan, ennekuin ymmärsin sen olevan jonkinlaista pilaa. Yksin taas.

Muuttaessani Espooseen minulla oli tällaisia
kummallisia ihmisiä perässäni ja olin epätietoinen heidän motiiveistaan.

Espoossa asuessani käydessäni kaupassa - silloin kun mm. ostin itselleni veitsen, kotimatkalla
oli puskissa joitakin poikia, jotka huutelivat
ja kuiskivat minulle, että minun pitäisi olla kuollut ja että minut pitäisi tappaa.

Minulla oli epämääräinen tunne, että jotkut
oudot ihmiset ahdistelevat minua ja uhkaavat
tappaakin.

Lisäksi olin saanut pääsiäismunasta sellaisen
pikkukapineen, jossa oli kaksi leijonaa häkissä toisiaan tuijottamassa.

Kaiken epämääräisen ahdistelun ja tottumattomuuteni symbolien käyttöön ahdistelun välineenä takia yhdistin jotenkin leijonan
kultaiseen noutajaan ja tottumattomuuteni
ja ihmettelyni kanssa tajusin vain, että minua
taas mahdollisesti ahdistelee joku tuntematon henkilö.

Näihin aikoihin olin täysin tottumaton tällaiseen
kummalliseen puskajulkisuuskulttuuriin enkä
ymmärtänyt, miksi minua jotkin oudot ihmiset
ahdistelevat. Vähään aikaan en tiennyt, mikä voi olla mahdollista Suomessa ja mikä ei. En lainkaan
käsittänyt, että jotkut voisivat käyttää esim. pikkuleluja ahdisteluunsa, kuten tuo porukka muissakin yhteyksissä teki. Ja olin tottumaton erottelemaan sitä, mikä mahdollisesti on heidän
ahdisteluaan ja mikä ei. Jälleen olin tässä täysin yksin. Siksi kuullessani tappouhkailua
otin veitsen pois pussista - puolustautuakseni,
jos tarvitaan.

Vuosien aikana ahdistelu vain lisääntyi. Tahallisen kiusanteon ja teidentukkimisen lisäksi
jotkut levittivät juoruja, että olen mielisairas ja että minut on nähty kulkemassa veitsen kanssa.
Sen takia monet ihmiset, jotka eivät ymmärtäneet, mistä on kyse, lähtivät lisäksi ahdistelemaan minua. Minulla on ollut suuri
vaiva näistä ihmisistä ja minun on ollut hyvin vaikea kestää heidän painolastiaan lisäahdistajina.

Lisäksi kun hyvin monen ihmisen yhteisahdistelu on kohdistunut paljolti yhteen ihmiseen, menetin
lopulta terveyteni ja olin vähältä halvaantua.
( En koskaan teeskentele. ) Vieläkään en ole täysin terve, vaan päässä on painetta jne.
Toivon, etei sinne ole kehittynyt esim. kasvain.

Tämä ahdisteluarmeija kulutti voimiani ja sietokykyäni hirvittävällä tavalla. Ahdistelu oli päivittäistä. Vaikka osa heistä vaikutti leikkivän, toisella osalla oli hyvin inhottavia
ajatuksia ja terveisiä päivä päivän jälkeen.
Ja kiusanteko oli hyvin konkreettista sekä kaduilla kulkiessa esim. juuri teiden tukkimisena
että kaupoissa; Ihmiset tulivat puhumaan lähelle,
toiset inhottavia, toiset huumorimielellä.

Oli aika, etten yksinkertaisesti kestänyt enää sitä kaikkea, vaan minun oli pakko huutaa tai muuten osoittaa halveksintani, esim. sylkäisemällä. Tämä taas sai ihmiset vihaamaan
minua vielä enemmän, kun ihmiset alkoivat pitää minua mielisairaana räkijänä. Sylkäisin jopa kerran pientä lasta, kun olin niin äärimmilleen kuormitettu ja luulin, että taas joku lähettää lapsensa kiusaa tekemään. Taas ihmiset saivat
aihetta syyttää, uskovaiset muiden mukana.

Olen ollut kestokykyni äärirajoilla näiden ihmisten takia. Sain kaatumiskohtauksia ja minun
oli vaikea kävellä.

Lisäksi eräs opiskeluaikainen asumistoverini
aiheutti ihmisten vihaamista ilman syytä pitkän aikaa. Nytkin minulla on hänestä riesaa siksi, että media, jossa hänellä on tuttuja, on ottanut asiakseen nostaa häntä ja alentaa minua. Tätä on tapahtunut pitkän aikaa mm. televisiossa ja radiossa sekä netissä ja lehdissä. Tälläkin hetkellä he yrittävät parhaansa mukaan leimata minua mielisairaaksi.

Tämä kaikki on ollut minulle hirveän raskasta.
Olen menettänyt opiskelumahdollisuuteni, minut on leimattu väkivaltaiseksi ja sairaaksi. Pitkän aikaa minua kidutettiin vartijoilla kaupoissa ja virastoissa. Kukaan ei ota minua töihin, vaikka mielestäni hallitsen ammattialani paremmin kuin moni ammatissa oleva. ( Olen siis teologi. )
Uskovaisille riittää se, että he puhuvat rakkaudesta ja toivovat hyvää.

Lisäksi tämä on ollut vaikeaa kestää, koska olen aina halunnut olla mahdollisimman hyvä ihminen ja pidän pyhyyttä tärkeämpänä kuin moni muu uskovainen. Minulla ei ole ollut antipatioita ketään vastaan eikä minulla aluksi ollut yhtään vihollista. Varsinkin aluksi oli vaikea käsittää, että joku haluaa vihata minua. Minähän olin aina halunnut kaikille hyvää ja toimia
kaikessa mahdollisimman mallikelpoisesti.

En kerro tätä siksi, että haluaisin käyttää lukijoita sielunhoitajina. Kerron sen siksi, että yhä nytkin mediassa hyökätään minua vastaan ja yritetään leimata mielisairaaksi ja siksi, että nuo yllytetyt tietämättömät ihmiset - vanhat ja nuoret - yhä vuosien jälkeen ahdistelevat minua kultaisilla noutajillaan ja miten vain keksivätkin.

Minulla ei koskaan ole ollut mitään mielenterveysongelmia - ei minkäänlaisia.

Se, että ollessani opiskelemassa ja asuessani
Helsingissä näin vuoteeni päässä henkilön, joka pelästyi minua, saattoi olla joko jonkun tekemää
siksi, että terveyttäni voitaisiin epäillä tai sitten se oli okkultismia. En ole koskaan kokenut enkä nähnyt mitään muuta. Paitsi sen että
samaisessa asunnossa asuessani kenkäni alkoivat yöllä neljän aikaan liitää huoneen reunaa myöten lattialla ja tulivat hitaasti takaisin. Luulisin sen olevan näköharha tai sitten sekin on okkultismia, jota joku mielenkiinnosta harjoitti.

En suhtaudu julkisuuteen periaatteessa kielteisesti. En vain ole pitänyt tavasta, jolla minut on siihen pakkokeinoin ja täysin tietämättömänä ja lupaa kysymättä johdettu.
Tämän tähden olen käyttäytynyt luonteeni vastaisesti ja ollut vihainenkin. Tämä taas on
varmasti loukannut ja ihmetyttänyt ihmisiä, jotka ovat täysin eri mielellä ja kevyellä huumorilla varustettuina lähteneet minua katsomaan.

Toivon, että tämän luettuanne pystytte antamaan minulle mahdollisen tylyn käytökseni anteeksi.
Minua on vaivannut suuresti jokainen huono
käyttäytymiseni enkä ole saanut omaltatunnoltani
vähääkään rauhaa tehtyäni hämmentyneenä jotain luontoni vastaista. Esim. sylkeminen on rassannut
minua äärettömästi ja olen saanut tehdä paljon työtä pystyäkseni antamaan sen reagointitavan itselleni anteeksi. Mutta vieläkään en täysin
pysty hallitsemaan itseäni, milloin ärsyttäminen jatkuu ja ihmiset tulevat olemaan ilkeitä.
Se johtuu siitä, että normaali kommunikaatio on
ollut mahdotonta. Ja että sisäinen paine, jota yksinäisellä ihmisellä on ollut pystyäkseen tulkitsemaan kaiken kohtaamansa oikein, vaikka kukaan ei häntä ymmärrä, on ollut melkoinen.

On ollut myös hirveää havaita, että juorujen ansiosta, joita jotkut ovat levitelleet, jotkut
ihmiset ovat tuntuneet pelkäävän.

Nyt kuitenkin tiedätte, mistä on kyse. Tämän jälkeen jonkun tullessa minua kiusaamaan esim. koirillaan tiedän ja ymmärrän, että kyse ei ole tietämättömyydestä vaan puhtaasta kiusanteosta, milloin se on ärsyttämismielessä tehtyä eikä normaalia ja sattumanvaraista.

Nyt kenelläkään ei pitäisi olla mitään aineksia
luulotella minua mielisairaaksi ja siten lisätä
rasituksen määrää.

Jos olisin julkisuuden henkilö, haluaisin olla sitä sellaisena kuin todella oikeasti olen enkä sellaisena kuin minulle usein vihamielinen tai näennäisesti ystävällismielinen media antaa luulla. Toivoisin tietysti vihamielisen ahdistelun loppuvan ja loppuvan sen, että
elämääni yritetään jatkuvasti jostain syystä pilata.

Minä en ole kilpailemassa kenenkään kanssa ja jos
joku on, se on hänen puoleltaan yksipuolista.
Minä en ole pyrkinyt mustaamaan ketään; Minua
kyllä yritetään jatkuvasti mustata ilman syytä, kuten varmasti moni on havainnut.
1167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

että tekstisi saa kirjoittajansa näyttämään erittäin häiriintyneeltä ja vainoharhaiselta? Eihän tuosta yksinkertaisesti VOI vetää muunlaisia johtopäätöksiä?

Näet vainoajia joka puolella, syljet ihmisiä, kannat veistä mukanasi, leijuvia kenkiä, okkultismia, sinua seurataan, mustamaalataan, vainotaan... Ja kaikki nuo ilman mitään syytä. Pakkohan sinun on käsittää, että nuo ajatukset ovat sinun mielikuvituksesi tuotosta?

Toivottavasti paranet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tar ja kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu