Pihassani, mihin vuosi sitten muutimme on todella iso ja leveä alppiruusu. Korkeutta siis 2m ja leveyttä 4-5m.
Alppiruusu on rinteessä ja voi hyvin, mutta se kasvoi omenapuiden varjossa jotka kuitenkin oli vanhoja, hoitamattomia ja ihan lahoja.
Appiukkoni otti puheemme liian tosissaan omanapuiden kaatamisesta ja yksi iltapäivä, kun tulin töistä, oli appiukkoni kaatanut kaikki omenapuut.
Nyt alppiruusuni on aivan alttiina auringolle lähes koko päivän.
Mitä teen?
Iso alppiruusu
6
704
Vastaukset
- mitään
Älä tee mitään,se on senverran vanha, että pärjää omillaan.Syksyllä paljon vettä juurelle.
- anna ukkelille
vähän kyytiä...................
- muuttanut
anna ukkelille kirjoitti:
vähän kyytiä...................
No on sille jo annettu ja kovaa...
-jotkut vaan kun ei osaa olla puuttumatta toisten asioihin-
- hyytelöheikki
Anna appiukon kuulla kunniansa.
Rankinta aikaa alppiruusulle on kevät. Aurinko paistaa ja on valoisaa - alppiruusu luulee, että on kesä, herää talviunestaan ja alkaa haihduttamaan vettä lehtiensä kautta. Mutta maa onkin vielä jäässä, eikä alppiruusu saa vettä ja kuolee janoon.
Normaalisti alppiruusuja kasvatetaan havupuiden (mäntyjen) katveessa - vanhoista lahoista omenapuista ei ole keväällä varjostajaksi, kun niissä ei ole lehtiä. Tietysti rungot hiukan varjostaa, mutta silti.
Kastele rodoasi kesällä, jos se on kovassa paahteessa. Laita sen juurelle syksyllä katetta, jottei maa jäätyisi syvältä. Keväällä voit kastella juuristoaluetta lämpimällä vedellä, sorkkia routaa rikki ja antaa appiukon kuulla kunniansa.
Puska on kuitenkin vanha, joten eiköhän se selviä- runsaasti syksyllä
Kesällä ei tarvi paljoa kastella,mutta syksyllä annetaan paljon,vesi kertyy ikivihreisiin lehtiin ja siten säilyy hyvin talven ja kevään kuivuuden.
- mapee
keväällä on kriittinen vaihe kun maa on jäässä ja aurinko paistaa ja kuivattaa lehtiä. Noin ison pensaan suojaaminen on hankalaa peittämällä joten kannatta aharkita että jo syksyllä laittaa maahan tolpat ja pingottaa niihin keväällä varjostuskankaan tavallaan puiden tilalle. sellaisen lentisverkon tyylisen..
Keväällä kastelu auttaa myös. Kuumaa vettä juurelle sulattamaan maata.
Noin iso kasvi kyllä pärjää aika hyvin. Sillähän on juuretkin todella syvässä vaikka periaattessa aika pintajuurinen onkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661367
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww701150EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 77813
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43668
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe23625- 28604