Ikävää katsottavaa

http://www.lintukoto.net/tutkimus/paivan_kysymys/tulokset.php?gallupid=1370

Gallup siitä keiden pitäisi inttiin mennä. Ikävää katsottavaa kun 51% vastaajista sanoo, että intin pitää olla pakollinen miehille, mutta ei naisille. Huomatkaa myös, että kuinka naiset ovat äänestäneet näin miehiä enemmän. Kertoo jotain naisten kiinnostuksesta asian suhteen.

Jos naisille saataisiin lisää tietoa armeijan haitoista niin koko kansakunnan mielipide tässä asiassa voitaisiin kääntää. Niin kauan kun näin iso osa kansasta on asian oikeasta laidasta täysin tietämättömiä ja uskoo kaunisteleviin puheisiin niin mitään ei ole tehtävissä pakollisen asevelvollisuuden ja vanhanaikaisen puolustuksen muuttamiseksi.
281420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Luepa kirja "Diary Of A Pacifist", ilmestyy lähikuukausina ja siinä puhutaan mm. tuosta aiheesta.

Äänestä

tuo näyttää. Menee kyllä monelta pojulta viimeinenkin motivaatio tuon nähtyään inttitouhuista.

Äänestä

hyvin toimimaan naisten kanssa- vaikka voi se siten oikeasti mieltää aivan eri tavoin kuin sitä kuvittelee - ongelma on minussa ei naisissa - olen vanha ja nostoväessä - joten asia kohdaltani on lähinnä teoreettinen ongelma joka ei ole varmaan siten ongelma olenkaan eri osa puolille.

Äänestä

"Niin kauan kun näin iso osa kansasta on asian oikeasta laidasta täysin tietämättömiä ja uskoo kaunisteleviin puheisiin niin mitään ei ole tehtävissä pakollisen asevelvollisuuden ja vanhanaikaisen puolustuksen muuttamiseksi."

Kaskealahan esitti, että kutsunnat olisivat pakollisia naisillekin, nimenomaan siksi jotta heille voitaisiin siellä jakaa "tietoa" (propagandaa) armeijasta. Siis esitys että kutsunnat koskisivat kaikkia, veisi tilannetta vain huonompaan suuntaan, kun asevelvollisuus kuitenkin koskisi edelleen vain miehiä.

Tällaista on tämä suomalainen "kaikille tasa-arvoinen asepalvelus". Oksettaa.

Äänestä
  • ASEVELVOLLISUUS JA SUOMEN ARMEIJA LOPPUU SIIHEN PAIKKAAN, KUN KAIKILLE TULEE PAKOLLISEKSI KÄYDÄ KAIKKIEN MAHDOLLISTEN ARMEIJOIDEN KAIKISSA PROPAGANDATILAISUUKSISSA!!

    Tälläisella todellisella, monipuolisella informaatio (huom, ei tieto) iskulla saataisiin suomen typerä massa välittömästi lakkauttamaan suomen armeija juhnu-seisookoseisooko?kutsunnoissaseisoo!-kaksealan mukanaan!

    Äänestä

Demokratiassa toimitaan enemmistön tahdon mukaan ja vähemmistö sopeutuu siihen. Miksi asian ymmärtäminen on vaikeaa?

Sinänsä tuo tutkimus tuskin kertoo kansan mielipiteistä mitään eikä tuollaisia nettikyselyitä voi pitää minään vakavasti otettavina mielipidemittauksina. Kyse on enemmän viihteestä.

Äänestä
  • osastolle feministi ämmä, sua tietysti vituttaa kun yleinen miesten asevelvollisuus murenee käsiin.

    Äänestä

  • Sukupuolen perusteella syrjiminen ei kuulu ihmisoikeuksia kunnioittavan valtion toimintaan ja Suomi on sitoutunut noudattamaan ihmisoikeuksia. Asevelvollisuuden tyrkyttäminen vapaudenriistolla uhkaamalla 18-vuotiaita poikia kohtaan rikkoo räikeästi ihmisoikeuksia ja asettaa kansalaiset sukupuolen perusteella täysin eriarvoiseen asemaan.

    Enemmistön mielipiteestä riippumatta valtion on noudatettavia ihmisoikeuksia kun se on sitoutunut niihin. Mutta Suomi ei näin tee (edelleenkään) vaan sylkee YK:n ihmisoikeussopimuksen päälle.

    Äänestä

  • -............ kirjoitti:

    Sukupuolen perusteella syrjiminen ei kuulu ihmisoikeuksia kunnioittavan valtion toimintaan ja Suomi on sitoutunut noudattamaan ihmisoikeuksia. Asevelvollisuuden tyrkyttäminen vapaudenriistolla uhkaamalla 18-vuotiaita poikia kohtaan rikkoo räikeästi ihmisoikeuksia ja asettaa kansalaiset sukupuolen perusteella täysin eriarvoiseen asemaan.

    Minua syrjitään sukupuoleni vuoksi. Miksi en miehenä saa osallistua YLEISEEN mammogragiaan?

    Minulle sopii mainiosti, että asevelvollisuus ulotetaan myös naisiin, kuten haluat. Vastavuoroisesti mm mammografia on ulotettava koskemaan kaikkia!

    Jos tasa-arvoon pyritään, on siihen pyrittävä sitten kaikilla osa-alueilla.

    Myös naiset ovat maanpuolustusvelvollisia aivan kuten miehet. Miehet käyvät armeijan, koska heidät on pääsääntöisesti sijoitettu sellaisiin kriisiajan tehtäviin, joihin ei yleensä saa koulutusta siviilissä. He ovat armeijassa kouluttautumassa. Naisten sodanajan tehtävät taas ovat pääsääntöisesti sellaisia, joissa he voivat toimia siviilikoulutuksensa pohjalta tai lyhyen perehdytyksen jälkeen.

    Se, että eri ihmisille on poikkeusoloissa erilaisia tehtäviä, ei ole syrjintää. Myös miesten tehtävät, ja koulutusajat niihin, eroavat toisistaan.

    Sukupuolen perusteella tapahtuvasta syrjinnästä voitaisiin puhua jos vain toinen sukupuoli olisi maanpuolustusvelvollinen. Suomessa kumpikin sukupuoli on yhtälailla velvollinen osallistumaan maan puolustamiseen.

    Äänestä

  • riutu kirjoitti:

    toista ei. Et siis näe siinä mitään eroa? Eihän sukupuolinen syrjintä voi selkeämmin näkyä.

    Äänestä

  • SYRJITÄÄN! kirjoitti:

    Minua syrjitään sukupuoleni vuoksi. Miksi en miehenä saa osallistua YLEISEEN mammogragiaan?

    Minulle sopii mainiosti, että asevelvollisuus ulotetaan myös naisiin, kuten haluat. Vastavuoroisesti mm mammografia on ulotettava koskemaan kaikkia!

    Jos tasa-arvoon pyritään, on siihen pyrittävä sitten kaikilla osa-alueilla.

    on asevelvollisuudella ja mammografialla? Mielestäsi siis yhteiskuntaan sisältyvä miehiä syrjivä institutionaalinen rakenne ja lääketieteen perustein naisille tehtävä syöpää ehkäisevä tutkinta ovat tasa-arvon kannalta sama? Sepä hassua.

    Äänestä

  • uhataan vankilalla kirjoitti:

    toista ei. Et siis näe siinä mitään eroa? Eihän sukupuolinen syrjintä voi selkeämmin näkyä.

    Kumpaakin sukupuolta uhkaa vankeurangaistus, mikäli he kieltäytyvät maanpuolustusvelvollisuudestaan. En näe siinä mitään eroa.

    Äänestä

  • kysymys. kirjoitti:

    on asevelvollisuudella ja mammografialla? Mielestäsi siis yhteiskuntaan sisältyvä miehiä syrjivä institutionaalinen rakenne ja lääketieteen perustein naisille tehtävä syöpää ehkäisevä tutkinta ovat tasa-arvon kannalta sama? Sepä hassua.

    Ehkä kaverin yritti sanoa, että sukupuolet eivät ole täysin samalla viivalla tässä asiassa: Naisille järjestetään rintasyöpää ehkäisevä tutkinta, mutta miehiltä ei seulota yhteiskunnan varoin esimerkiksi eturauhassyöpää, vaikka se on liki yhtä yleinen kuin rintasyöpä.

    Kuten tästäkin lyhyestä keskustelusta huomataan, voidaan sana -yleinen- käsittää monessakin yhteydessä vain toista sukupuolta koskevaksi...

    Äänestä

  • riutu kirjoitti:

    Kumpaakin sukupuolta uhkaa vankeurangaistus, mikäli he kieltäytyvät maanpuolustusvelvollisuudestaan. En näe siinä mitään eroa.

    feministinä mitään eroa. Kerran eräs femmakko väitti että miehet ja naiset ovat samanlaisia, ne vain kasvatetaan erilaisiksi. Sinulla on samanlainen naisen logiikka tässäkin asiassa.

    Toiselta sukupuolelta vain vaaditaan maanpuolustusvelvollisuuden täyttämistä vankilan uhalla, toiselta ei rauhan aikana vaadita ollenkaan.

    Asiaa ei saa näyttämään miesten kannalta tasavertaiselta,vaikka siitä vääntäisi kaikkien feministin äiti ja isä, itse tarja halonen.

    Äänestä

  • riutu kirjoitti:

    Kumpaakin sukupuolta uhkaa vankeurangaistus, mikäli he kieltäytyvät maanpuolustusvelvollisuudestaan. En näe siinä mitään eroa.

    Ai että kummallakin sukupuolella on vapaus valita, mutta vain toista sukupuolta rangaistaan "väärin" valitsemisesta?

    Miehet pakotetaan joko ase- tai siviilipalvelukseen vankeusrangaistuksella uhkaamalla. Naisilla on vapaaehtoinen asepalvelus. Jos et tuossa näe mitään eroa, niin olet melkoinen puusilmä ja käsityksesi ihmisten tasa-arvoisuudesta sekä siitä, mikä on eettisesti ja moraalisesti oikein, on suoraan sanoen keskiajalta. Miten vapaudenriisto sukupuolesta johtuvan syyn perusteella oikein sopii ihmisoikeuksiin? Tietääkseni ihmiset eivät valitse sitä mihin (sosiaalisesti määritettyyn) sukupuoleen he syntyvät, vai valitsitko sinä oman sukupuolesi?

    Toivottavasti viestisi olo provo, sillä jos et näe "mitään eroa", niin huh huh..

    Äänestä

  • .................. kirjoitti:

    kirjotettu:
    http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2007/20071438

    Olisi aika hölmöä pakottaa naisia (tyttöjä) aseelliseen maanpuolustukseen. Miehiäkään (poikia) ei pakoteta aseelliseen maanpuolustukseen, vaan heillä on valintoja, joista sitten jos kieltäytyy, niin häkki heilahtaa. Kaiken kaikkiaan hölmöläisten touhua.

    Äänestä

  • .................. kirjoitti:

    Ai että kummallakin sukupuolella on vapaus valita, mutta vain toista sukupuolta rangaistaan "väärin" valitsemisesta?

    Miehet pakotetaan joko ase- tai siviilipalvelukseen vankeusrangaistuksella uhkaamalla. Naisilla on vapaaehtoinen asepalvelus. Jos et tuossa näe mitään eroa, niin olet melkoinen puusilmä ja käsityksesi ihmisten tasa-arvoisuudesta sekä siitä, mikä on eettisesti ja moraalisesti oikein, on suoraan sanoen keskiajalta. Miten vapaudenriisto sukupuolesta johtuvan syyn perusteella oikein sopii ihmisoikeuksiin? Tietääkseni ihmiset eivät valitse sitä mihin (sosiaalisesti määritettyyn) sukupuoleen he syntyvät, vai valitsitko sinä oman sukupuolesi?

    Toivottavasti viestisi olo provo, sillä jos et näe "mitään eroa", niin huh huh..

    Ei kummallakaan sukupuolella ole oikeutta valita haluaako osallistua maanpuolustukseen: Se on kummallekin samanlainen velvollisuus ja siitä kieltäytymisestä seuraa kummallekin sukupuolelle rangaistus.

    Jos maanpuolustusvelvollisuus koskisi vain toista sukupuolta, kyseessä olisi sukupuoleen perustuva syrjintä. Näinhän ei kuitenkaan ole.

    Asepalvelus on kouluttautumista kriisiajan tehtäviin ja siis osa maanpuolustusvelvollisuutta. Ihmisillä on kriisiaikana erilaisia kriisiajan tehtäviä. Ei se, että kaikilla ei voi olla samanlaisia tehtäviä, eikä siis samanlaista koulutustakaan, ole tasa-arvokysymys.

    Minkä takia jako pitää olla juuri miehet ja naiset? Miksi ei olisi nimenomaan sen koulutuksen mukaan sitten. Sodan aikana yhteiskunnallisesti tärkeissä ammateissa olevien ei tarvitse käydä inttiä, mutta muiden pitää. Eikö mieslääkäristä olisi ihan lääkärinä enemmän hyötyä kuin rynkky kädessä kuolemassa?

    Teoriassa tuossa voi nähdä jotain tasa-arvoista sodan ajan tullessa. Kuitenkin näin käytännön siviilielämässä tuo on pahemman luokan epätasa-arvoa, joka sattuu vain toisen sukupuolen nilkkaan. Ja sattuupa muuten perkeleesti.

    Oletko oikeasti tyhmä? Ei todellakaan ole samanlainen velvollisuus. Vain miehiä pakotetaan armeijaan tai siviilipalvelukseen vapaudenriiston uhalla. Samanlaisesta valinnasta mies joutuu vankilaan, nainen ei.

    Jopa YK nimenomaan kieltää ihmisoikeusjulistuksessaan, jota Suomi on sitoutunut noudattamaan ja joka menee kansallisten lakien edelle, sen, että ihmisiä erotellaan julistuksen artiklojen luettelemiin vapauksiin ja velvollisuuksiin nähden mm. sukupuolen perusteella. Suomen valtio on täysin epäjohdonmukainen nimellisesti sitoutuessaan siihen ja samalla pitäen yllä valtion tukemaa ja rakenteellisena osana yhteiskuntaa olevaa instituutiota ja kansallisia lakeja, jotka asettavat miehet vapauksiltaan naisia vähäisemmiksi.

    Äänestä

  • Sivarimajuri kirjoitti:

    Minkä takia jako pitää olla juuri miehet ja naiset? Miksi ei olisi nimenomaan sen koulutuksen mukaan sitten. Sodan aikana yhteiskunnallisesti tärkeissä ammateissa olevien ei tarvitse käydä inttiä, mutta muiden pitää. Eikö mieslääkäristä olisi ihan lääkärinä enemmän hyötyä kuin rynkky kädessä kuolemassa?

    Teoriassa tuossa voi nähdä jotain tasa-arvoista sodan ajan tullessa. Kuitenkin näin käytännön siviilielämässä tuo on pahemman luokan epätasa-arvoa, joka sattuu vain toisen sukupuolen nilkkaan. Ja sattuupa muuten perkeleesti.

    Nainen on todennäköisemmin parhaassa reservi-iässä pienten lasten imettävä äiti kuin mies. Olisi yhteiskunnan voimavarojen haaskaamista kouluttaa suuria joukkoja ihmisiä, jotka eivät olisi tarpeen tullen käytettävissä tai joiden lähettäminen rintamalle aiheuttaisi muulle yhteiskunnalle pitkäkantoisiakin ongelmia. Tälläiset ratkaisut joudutaan toki tekemään "keskiarvopohjalta" ja yksilöllisiä eroja löytyy.

    Mieslääkäri toimii sota-aikana todennäköisesti muiden joukkojen mukana sotilaslääkärinä ja hoitaa kenttälääkintää. Naislääkäri huolehtii siviiliyhteiskunnasta.

    Myönnän toki, että erilaiset tehtävät eri sukupuolilla voi aiheuttaa joissakin henkilöissä kateutta heikompaa ja kauniimpaa sukupuolta kohtaan. Olen kuitenkin edelleenkin sitä mieltä, ettei erilaiset tehtävät ole varsinaisesti tasa-arvo kysymys, kuten ei erilaisten tehtävien vaatima erillainen koulutuskaan.

    Yhtä hyvin joku voisi väittää ikäsyrjinnäksi sitä, ettei vanhempia reserviläisiä enää sijoiteta vaativimpiin etulinjan tehtäviin!

    Äänestä

  • riutu kirjoitti:

    Ei kummallakaan sukupuolella ole oikeutta valita haluaako osallistua maanpuolustukseen: Se on kummallekin samanlainen velvollisuus ja siitä kieltäytymisestä seuraa kummallekin sukupuolelle rangaistus.

    Jos maanpuolustusvelvollisuus koskisi vain toista sukupuolta, kyseessä olisi sukupuoleen perustuva syrjintä. Näinhän ei kuitenkaan ole.

    Asepalvelus on kouluttautumista kriisiajan tehtäviin ja siis osa maanpuolustusvelvollisuutta. Ihmisillä on kriisiaikana erilaisia kriisiajan tehtäviä. Ei se, että kaikilla ei voi olla samanlaisia tehtäviä, eikä siis samanlaista koulutustakaan, ole tasa-arvokysymys.

    Kumpikohan muuten on huonommassa asemassa: Se, jolle valtio antaa koulutuksen poikkeusoloja varten vai se, jonka itse omalla ajalla ja omalla kustannuksella hankkimaa koulutusta valtio korvauksetta hyödyntää?

    Äänestä

  • riutu kirjoitti:

    Ei kummallakaan sukupuolella ole oikeutta valita haluaako osallistua maanpuolustukseen: Se on kummallekin samanlainen velvollisuus ja siitä kieltäytymisestä seuraa kummallekin sukupuolelle rangaistus.

    Jos maanpuolustusvelvollisuus koskisi vain toista sukupuolta, kyseessä olisi sukupuoleen perustuva syrjintä. Näinhän ei kuitenkaan ole.

    Asepalvelus on kouluttautumista kriisiajan tehtäviin ja siis osa maanpuolustusvelvollisuutta. Ihmisillä on kriisiaikana erilaisia kriisiajan tehtäviä. Ei se, että kaikilla ei voi olla samanlaisia tehtäviä, eikä siis samanlaista koulutustakaan, ole tasa-arvokysymys.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Military_of_Israel#Women

    Huomaatko pienen eron?

    Äänestä

Siitäkin, miten kysytään. Naiset innostui vastaamaan, kun oli vaihtoehtona sekin, että saattaisi itsekin joutua harmaisiin. Mun mielestä naisia ei pitäisi tunkea inttiin, vain sen takia, että kun miehetkin joutuu. Toisaalta, itsehän ne sitä tasa-arvoa aina on huutamassa. Niille voisi kyllä laittaa jonkun korvaavan koulutuksen, Lottakoulun.

Mitä armeijan haittoja tarkoitat? Siitä, että useimpia vituttaa mennä sinne, vai siitä, että jotkut ei halua mennä sinne.

Äänestä
  • Mielestäni jos miehet eivät pääse pois armeijan ikeestä niin sitten se pitää olla pakollinen myös naisille. Tällöin ainakin tasa-arvo toteutuu, vaikka homma on silti aika arvelluttavaa.

    Oletko tosissasi? Olet ollut palstalla varmaan vuosia etkä vieläkään tiedä armeijan haittapuolia. Tässä muutama oleellinen.

    1. Sitä ei ole suunnattu mitään tiettyä uhkaa vastaan. Useimpiin uhkiin nähden se on joko ihan turhan suuri, liian pieni, liian vanhanaikainen ja hidas.

    2. Armeijassa maksetaan paljon tyhjästä. Miehiä ei tarvita armeijaan läheskään noin paljon.

    3. Koulutusaika on aivan liian pitkä siihen mitä intissä opetetaan. Saman asian voisi opettaa loistavasti 3kk aikana.

    4. Armeija tekee ikävän aukon opiskelun keskelle. Täysin todellisuudesta vieraantuneessa maailmassa eläminen tyhjentää tehokkaasti vasta opittuja asioita päästä.

    5. Armeijassa miehille tulee selkä- ja polvivaivoja, koska kaikki laitetaan samalle viivalle kunnosta ja ruumiinrakenteesta riippumatta.

    6. Huonosta motivaatiosta johtuen monet vain kuluttavat intissä aikaansa miten helpoiten sen saa menemään. Sinäänsä edes oppimatta mitään hyödyllistä. Saman rahan tämä kuitenkin maksaa kuin hyödyllinen sotilas.

    ....

    Äänestä

  • Sivarimajuri kirjoitti:

    Mielestäni jos miehet eivät pääse pois armeijan ikeestä niin sitten se pitää olla pakollinen myös naisille. Tällöin ainakin tasa-arvo toteutuu, vaikka homma on silti aika arvelluttavaa.

    Oletko tosissasi? Olet ollut palstalla varmaan vuosia etkä vieläkään tiedä armeijan haittapuolia. Tässä muutama oleellinen.

    1. Sitä ei ole suunnattu mitään tiettyä uhkaa vastaan. Useimpiin uhkiin nähden se on joko ihan turhan suuri, liian pieni, liian vanhanaikainen ja hidas.

    2. Armeijassa maksetaan paljon tyhjästä. Miehiä ei tarvita armeijaan läheskään noin paljon.

    3. Koulutusaika on aivan liian pitkä siihen mitä intissä opetetaan. Saman asian voisi opettaa loistavasti 3kk aikana.

    4. Armeija tekee ikävän aukon opiskelun keskelle. Täysin todellisuudesta vieraantuneessa maailmassa eläminen tyhjentää tehokkaasti vasta opittuja asioita päästä.

    5. Armeijassa miehille tulee selkä- ja polvivaivoja, koska kaikki laitetaan samalle viivalle kunnosta ja ruumiinrakenteesta riippumatta.

    6. Huonosta motivaatiosta johtuen monet vain kuluttavat intissä aikaansa miten helpoiten sen saa menemään. Sinäänsä edes oppimatta mitään hyödyllistä. Saman rahan tämä kuitenkin maksaa kuin hyödyllinen sotilas.

    ....

    "Koulutusaika on aivan liian pitkä siihen mitä intissä opetetaan. Saman asian voisi opettaa loistavasti 3kk aikana."

    On se hienoa, että tällä palstalla ovat maan parhaat asiantuntijat. Uusi asevelvollisuuslaki, jossa säädetään mm. palvelusajat, on ollut voimassa vasta puoli vuotta. Säätäessään lakia eduskunta kuuli lukuisia asiantuntijoita. Harmi, että se ei huomannut kysyä sinun mielipidettäsi.

    Oletko ajatellut ryhtyä konsultoimaan eduskuntaa kun se valmistelee puolustuspoliittista selontekoa. Selonteossa linjataan turvallisuuspolitiikkamme vuosiksi eteen päin.

    Äänestä

  • hienoa kirjoitti:

    Tuo sivarimajuri on tietämättään varsin koominen veikko noilla asiantuntijalausunnoillaan. Vasta tuossa keväällä hän keksi ratkaisun marssirasituksen olelliseen keventämiseen. Ratkaisuhan oli hoitaa henk. aseiden ja muun tarvikkeiden siirtäminen marssien aikana kuorma-autoilla koska yksi ainoa kunnon rekka vie helposti sadan miehen reput ja aseet ym. henkilökohtaisen, hänen mielestään turhaan mukana kannettavan....

    Sitten miesten olisi selvästi kevyempi marssia pelkkä pusero päällään... kun sivarimajurin 'asiantuntija'näkemyksen mukaan kaikenlaisen tavaran mukana kantaminen marseilla on täysin turhaa.

    Että simmoinen valopääasiantuntija tämä Sivarimajurimme.....

    Äänestä

  • hienoa kirjoitti:

    "Koulutusaika on aivan liian pitkä siihen mitä intissä opetetaan. Saman asian voisi opettaa loistavasti 3kk aikana."

    On se hienoa, että tällä palstalla ovat maan parhaat asiantuntijat. Uusi asevelvollisuuslaki, jossa säädetään mm. palvelusajat, on ollut voimassa vasta puoli vuotta. Säätäessään lakia eduskunta kuuli lukuisia asiantuntijoita. Harmi, että se ei huomannut kysyä sinun mielipidettäsi.

    Oletko ajatellut ryhtyä konsultoimaan eduskuntaa kun se valmistelee puolustuspoliittista selontekoa. Selonteossa linjataan turvallisuuspolitiikkamme vuosiksi eteen päin.

    "On se hienoa, että tällä palstalla ovat maan parhaat asiantuntijat. Uusi asevelvollisuuslaki, jossa säädetään mm. palvelusajat, on ollut voimassa vasta puoli vuotta. Säätäessään lakia eduskunta kuuli lukuisia asiantuntijoita. Harmi, että se ei huomannut kysyä sinun mielipidettäsi. "

    Jos nyt et tiennyt, niin armeijan päätarkoitus ei ole se koulutus, jonka oppimiseen menisi vastaväittäjäsi mukaan 3kk max, vaan massan aivopesu ja sosialisointi nykyvaltion helpoksi alaiseksi.

    Jos armeijan ideana ei olisi aivopestä porukkaa uskontoonsa, aivan helvetin iso osa asevelvollisuuteen vankilan uhalla kuuluvista asioista jäisi välittömästi pois.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Sivarimajuri kirjoitti:

http://www.lintukoto.net/tutkimus/paivan_kysymys/tulokset.php?gallupid=1370

Gallup siitä keiden pitäisi inttiin mennä. Ikävää katsottavaa kun 51% vastaajista sanoo, että intin pitää olla pakollinen miehille, mutta ei naisille. Huomatkaa myös, että kuinka naiset ovat äänestäneet näin miehiä enemmän. Kertoo jotain naisten kiinnostuksesta asian suhteen.

Jos naisille saataisiin lisää tietoa armeijan haitoista niin koko kansakunnan mielipide tässä asiassa voitaisiin kääntää. Niin kauan kun näin iso osa kansasta on asian oikeasta laidasta täysin tietämättömiä ja uskoo kaunisteleviin puheisiin niin mitään ei ole tehtävissä pakollisen asevelvollisuuden ja vanhanaikaisen puolustuksen muuttamiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu