Pilkkaa profetiaa

Yhtä kaikki olemme Jumlan lapsia, eli ei kukaan ole näkymätön yhteys: Rakkaus ja Jeeuksen Kristuksen Henki.

Deivit Wilkisonin pari lopun aikaa käsitelevää kirjaa. (No sorry mutta minä luulin että se kirjoittaja oli David Wilkerson. Niin ne muuten luulivat myös siellä kirjastossa, jossa tyypin kirjoja kysyin).Jeesus lohdutti aina ja sanoi vilä vähän aikaa. iloitsen jokaisesta, joka haluaa ksvaa Jeesus tiellä. Hänen ystäviään, joita hän lelii moninaisin tavoin. (ei sitten kirjoitustaitoa teille lellinyt opettaa??)

Kaikki Jumalan kultaiset atiat tietävät sen, kuika Herran puhdistus tekee kipeää, mutta kun tatoo olla Hänen palveliansa, Hän määrättyyn aikaan asti puhdistaa.

No juu, meilläkin on tiskikone, muttei mitään kultaisia astioita sentään.

Tee parannus ja usko siihen mitä jumalan Sana ilmoittaa ja tarkaile ajan merkejä. Jeesus on antanut lupauksensa, Hän pitää huolen loppuun asti.

(niin, toiset meistä pitävät huolta ja toiset pitävät sen huolen. Kumpaa haluaisit itse pitää?)

On totta, että meissä oleva heikouden henki on niinkauvan heikko, kunnes Jeesus valtaa tilat ja ajatusmailma on yhteneväinen Jeesuksen Hengen kanssa. Kun Jeesus on kasvanut isoksi ei ole enään pelkoa, ei sellaista ajatusmailmaa joka ahdistaa

välillä hän ilmoittaa tarksti ajankohdan
usein hän sanoo, pian tapahtuu näin ja näin silti aika voi olla vuosia.
12524
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

"välillä hän ilmoittaa tarksti ajankohdan"

Laitapa muutama tarkka ajankohta näille tapahtumille, niin ei tarvitse pilkata kun voi ihan itse tarkasti todeta, kuinka profetia tarkasti toteutuu tarkkana ajankohtana!

Äänestä
  • Eihän tuollaisia tekstejä edes voi pilkata. Nehän tekevät itse itsensä täysin naurettaviksi.

    Äänestä

  • Huhhahhei kirjoitti:

    Eihän tuollaisia tekstejä edes voi pilkata. Nehän tekevät itse itsensä täysin naurettaviksi.

    Kuten jo aiemmin sanoin, sinusta tulee vielä hyvä Kristitty kunhan pysyt täällä opiskelemassa Jumalan sanaa.
    Pilkkaaminen tulee niille aluksi häpeäksi, jotka nyt pilkkaavat. Kuten aloittaja kertoo tuossa jo hieman, että sinä päivänä kun he näkevät Herran Kirkkaudessaan, kaikki valkenee. Ei enää tarvitse uskoa mihinkään, jos itse näkee sen. Jumala on säätänyt armossaan teitä kohtaan, mm. juuri sinua ystäväni, jotta saisitte tilaisuuden palvella myöhemmin hänen tarkoitusperiään. Jeesusta Kristusta on hieno palvella, koska tietää ennalta tavoitteen ja sen tuoman palkinnon. Sinä Rakas ystävä tulet saamaan siihen tilaisuuden, etkä tule sitä hylkäämään.
    Vasta paljon myöhemmin käy niin, että Jumala lähettää väkevän eksytyksen, jotta teistä ne, jotka eivät vakavaa varoitusta ottaneet todesta, hurahtavat lopullisesti saatanan pauloihin. Jumalalla ei ole varaa päästää ketään viimeiselle tuomiolle sanomaan "muttaku". Homma pitää olla silloin kaikille täysin selvä. Puoli on valittu.
    Puhuit aiemminkin Jumalan sadistisuudesta, joka liittyy tähän hyvi tarkkaan. Jos sinulla on kaikki hyvin, ethän sinä Jumalaa mihinkään tarvitse. Sen jälkeen ajaudut sivuraiteelle, alat arvostaa vain itseäsi ja omia tekojasi. Sellainen johtaa aina ja poikkeuksetta siihen, minkalainen maailma nytkin on. Julma, väkivaltainen ja kaikella tavalla ryhmittynyt itsekeskeiseksi.
    Lähimmäisen Rakkaudesta ja harmoniasta, sellaisen valtakunnan tulosta ja entisen toimittamisesta jo nähntynä ja pahaksi koettuna helvettiin. Tämä oli kuuden päivän sota, joka on nyt oikeasti päättymäisillään. Kristityt tietävät sen, koska sen salaisuus löytyy Raamatusta.
    Vakavista asioista on siis Ystäväni kysymys.

    -jarmo-

    Äänestä

  • Ylkä tulee kirjoitti:

    en ole ystäväsi. Toiseksi on aivan turha tuputtaa tuota elähtänyttä liturgista kukkua mielikuvitusolennoistasi ja niiden tekemisistä.

    Kappalejako muuten tekisi hyvää noille aivopieruillesi, eiväthän ne sisällön typeryyttä muuta, mutta luettavuus paranee.

    Äänestä

  • Huhhahhhei kirjoitti:

    No Hei Rakas Huhhahhei!

    Mukava tavata sinua jälleen täällä "hihhuli uskovaisten" keskuudessa ;)!!!

    Hyvin tunnut täällä viihtyvän ja kovasti nämä hengelliset asiat tuntuvat kiinnostavan!!!

    Se onkin hyvä merkki; alat pikkuhiljaa huomata kuinka julmaksi ja kovaksi tämä maailma on muuttunut, vai lienetkö jo kovastikkin näitä asioita mielessäsi pohdiskellut!?!

    Ainakin olen havainnut, että usein käyt kommentoimassa tätä "elähtänyttä liturgista kukkua mielikuvitusolennoista ja niiden tekemisistä." Siunausta sinulle alkavalla matkallasi Jeesuksen kanssa ;)!!!

    Äänestä

  • näkymätön ninni kirjoitti:

    ja mielikuvitusystäville puhuminen ja niitä totena pitäminen ovat mielenkiiintoinen aihe. En varmaankaan koskaan jaksa lopettaa hämmästelyäni siitä, että väkivaltaiset satukirjat ovat elämänohjeena isolle joukolle ihmisiä, tosin jatkuvasti pienenevälle joukolle, mutta kuitenkin.

    Ei se tarkoita sitä, että sekoaisin kaltaiseksesi, vaikka täällä notkunkin. Te olette yhä oivaa materiaalia tahattomalle huumorille. Sitäpaitsi jeesuksesi on kuollut jo ajat sitten, en matkaile raatojen kanssa.

    Viihtyisit varmaan paremmin scifi-ihmisten parissa, mutta koska heidän "jessensä" on joku marsialainen "mulkosilmä-alien", joka on vielä enemmän satukirjaa, kuin me. Siksi olet täällä, vai mitä? Meidän alien oli sentään ihminen.

    Vaihdoin kappaletta?! :)

    Mutta koska viimeksikin huomasit, että ärsyynnyt ystävä, nimikkeen käytöstä, voit hyvin huomata, että yksikään Kristitty ei koskaan halua sinulle pahaa, vaan olla ystäväsi. Sinä et halua olla ystävä meidän kanssa ja ymmärrämme senkin hyvin. toisin sanoen jos maailmassa olisi vain kaltaisiamme, ei olisi sotia, eikä vihaa. Siksi viihdyt meidän kanssa, koska emme me suutu sinulle, vaikka pilkkaat meitä. Me rukoilemme puolestasi. Sinä olet meille kuin kaunis kukka täällä, joka odottaa puhkeamistaan.

    Viihdy siis vain edelleen eurassamme, ystäväni, niin kauan kuin me täällä vielä olemme ja me rukoilemme sinun puolestasi. Jatka sinä sitten siitä mihin me jäimme, eikös vaan?

    päättelet, että ärsyynnyn? Omituinen väite. Eihän se ole ärsyyntymisen merkki, jos sanoo tosiasioita. Jätä tuo alentuva, lapsenomainen paskanjauhanta niille, jotka ovat valmiiksi seonneita liturgioihin, muihin ne eivät uppoa. Saathan sinä rukoilla mitä ja kenen puolesta haluat, ei se ole ennenkään tepsinyt mihinkään, eikä tepsi nytkään. Rukoilisit mieluummin vaikka HYKSin lastenosaston syöpäklinikan potilaiden paranemisen puolesta. Tänä vuonnakin jumalasi tappaa sinne useita lapsia, kun ei kuuntele rukouksianne.

    Äänestä

  • Huhahhhei kirjoitti:

    Hmm. päättelin siis silti oikein, koska reagoit noin.
    Sinäpä sen sanoit. Olet siinäkin melkein oikeassa, paitsi Jumala ei niitä lapsiparkoja tapa, vaan sallii heidän kuolla. Rukoillaan heidän puolesta yhdessä, jospa Jumala pelastaisi heidät, eikä lähipäivinä kuultaisi yhdestäkään lapsen kuolemasta siellä. Olisiko sinulle Jumalan ihme, jos yksikään heistä ei kuolisi vaikka koko ensi kuussa?

    Missä vaiheessa uskoisit sen, jos HYKS:ssä niin tapahtuisi? Entäpä jos lääkärit alkaisivat ihmetellä mitä ihmettä sairaalassa tapahtuu. Lapset paranevat silmissä.
    Missä kohtaa alat uskoa sen ihmeeksi?

    -jarmo-

    Äänestä

Aika ala asteella kasvussa, sinulla ei ole raamatun tuntemusta.
Tiedätkö Jumala valmistaa tehtäviin ja on sellaisia henkilöitä jotka käyvät pitkän uskon tien joita viedään tulen läpi Sakaria 13. 9-
Niistä Herra tekee kultaisia astioita eli heistä koulutetaan Opettajija ja Profetoita Hengenlahjat 1 korintolaisten 14
Elei sielu ja Henki erotu toisistaa Porfetia on lihallinen !Kor. 15
1kor. 13 Rakkaus ja rakkauden laki.
Lue sanaa ja usko siihen mitä kirjoitettu on.
Jos ihmiseltä puutuu Hengen Hedelmät ei hän mitään ole Gal.5. 22 26
Joh. 15
Älä aloittaja arvostele, sillä sinun kasvusi ei uskon tiellä ole kavanut niin suurksi, että ymärtäisit. Sinussa on kateuden henki, joka toimii mene Jeesuksen eteen ja tee parannus.

Äänestä
  • No sorry mutta siitä on kyllä jo yli 40 vuotta, kun viimeksi olin ala-asteella.

    Sinä taas onnistuit saamaan yli 20 äärimmäisen tökeröä kirjoitusvirhettä noinkin lyhyeen tekstiin. Siinäpä vasta todella hämmästyttävä saavutus. Taisi jäädä sinulta se ala-aste kokonaan käymättä.

    Taivastien kulkia
    Aika ala asteella
    heistä koulutetaan Opettajija ja Profetoita
    (siis ei ainakaan sinusta? Opettajan pitäisi kai osata kirjoittaa?)
    Elei sielu ja Henki erotu toisistaa Porfetia on lihallinen
    Älä aloittaja arvostele, sillä sinun kasvusi ei uskon tiellä ole kavanut niin suurksi, että ymärtäisit. Sinussa on kateuden henki, joka toimii mene Jeesuksen eteen ja tee parannus.

    Kateuden henki? No totta vieköön, kyllähän minä nyt suunnattomasti kadehdin sivistymätöntä ääliötä, joka ei osaa kirjoittaa yhtään ainoaa riviä tekstiä oikein.
    Haluaisin tietenkin ihan ehdottomasti tulla kaltaiseksesi ja unohtaa kokonaan normaalin terveen järjen.

    Äänestä

  • aina vaan kirjoitti:

    No sorry mutta siitä on kyllä jo yli 40 vuotta, kun viimeksi olin ala-asteella.

    Sinä taas onnistuit saamaan yli 20 äärimmäisen tökeröä kirjoitusvirhettä noinkin lyhyeen tekstiin. Siinäpä vasta todella hämmästyttävä saavutus. Taisi jäädä sinulta se ala-aste kokonaan käymättä.

    Taivastien kulkia
    Aika ala asteella
    heistä koulutetaan Opettajija ja Profetoita
    (siis ei ainakaan sinusta? Opettajan pitäisi kai osata kirjoittaa?)
    Elei sielu ja Henki erotu toisistaa Porfetia on lihallinen
    Älä aloittaja arvostele, sillä sinun kasvusi ei uskon tiellä ole kavanut niin suurksi, että ymärtäisit. Sinussa on kateuden henki, joka toimii mene Jeesuksen eteen ja tee parannus.

    Kateuden henki? No totta vieköön, kyllähän minä nyt suunnattomasti kadehdin sivistymätöntä ääliötä, joka ei osaa kirjoittaa yhtään ainoaa riviä tekstiä oikein.
    Haluaisin tietenkin ihan ehdottomasti tulla kaltaiseksesi ja unohtaa kokonaan normaalin terveen järjen.

    Sinä olet varmasti Jeesukselle rakas, kannattaa kulkea avoimin mielin, oppia en tahdo pahoittaa mieltäsi nuhteilla vaan, jos tahdot uskon tielle Pyydä Jeesukselta uudesti syntymistä Joh. 3
    Silloin saat Pyhän Hengen, joka sinua opastaa eitkä tarvitse opettajaa, vaan Raamattu kirkstuu sinulle itsellesi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tai ajattele kirjoitti:

Yhtä kaikki olemme Jumlan lapsia, eli ei kukaan ole näkymätön yhteys: Rakkaus ja Jeeuksen Kristuksen Henki.

Deivit Wilkisonin pari lopun aikaa käsitelevää kirjaa. (No sorry mutta minä luulin että se kirjoittaja oli David Wilkerson. Niin ne muuten luulivat myös siellä kirjastossa, jossa tyypin kirjoja kysyin).Jeesus lohdutti aina ja sanoi vilä vähän aikaa. iloitsen jokaisesta, joka haluaa ksvaa Jeesus tiellä. Hänen ystäviään, joita hän lelii moninaisin tavoin. (ei sitten kirjoitustaitoa teille lellinyt opettaa??)

Kaikki Jumalan kultaiset atiat tietävät sen, kuika Herran puhdistus tekee kipeää, mutta kun tatoo olla Hänen palveliansa, Hän määrättyyn aikaan asti puhdistaa.

No juu, meilläkin on tiskikone, muttei mitään kultaisia astioita sentään.

Tee parannus ja usko siihen mitä jumalan Sana ilmoittaa ja tarkaile ajan merkejä. Jeesus on antanut lupauksensa, Hän pitää huolen loppuun asti.

(niin, toiset meistä pitävät huolta ja toiset pitävät sen huolen. Kumpaa haluaisit itse pitää?)

On totta, että meissä oleva heikouden henki on niinkauvan heikko, kunnes Jeesus valtaa tilat ja ajatusmailma on yhteneväinen Jeesuksen Hengen kanssa. Kun Jeesus on kasvanut isoksi ei ole enään pelkoa, ei sellaista ajatusmailmaa joka ahdistaa

välillä hän ilmoittaa tarksti ajankohdan
usein hän sanoo, pian tapahtuu näin ja näin silti aika voi olla vuosia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu