Aimo Hautamäelle kysymys

acimlai nen

Jos, kuten väität, ihminen ei voi pyytää anteeksi toisen puolesta, niin kuinka hän voi ANTAA anteeksi toisen puolesta?

Tarkoitan nyt vanhoillislestadiolaisia seurapuhujia. He latelevat syntejä anteeksi kuin liukuhihnalla työskentelevät papukaijat ilman että heillä olisi harmainta haisua siitä mistä synnistä on milloinkin on kysymys, puhumattakaan siitä että kuulijamassan keskuudesta nousevien käsien vilkuttajat olisivat edes MITÄÄN SYNTIÄ PUHUJAA VASTAAN TEHNEET.

Ole ystävällinen ja vastaa, Aimo Hautamäki. Äläkä pakene "avainteoriaan", siis siihen vl-väittämään että Jeesus olisi antanut vanhoillislestadiolaisille taivasten valtakunnan avaimet. Jeesus eli 2000 vuotta sitten eikä ensimmäinenkään vanhoillislestadiolainen ole niin vanha että olisi silloin voinut olla paikalla.

Jos vanhoillislestadiolaiset olisivat henkilökohtaisesti saaneet "taivasten valtakunnan avaimet" nykyajassa, tässä nykyisessä elämässään Jeesukselta (huom! ei vanhoillislestadiolaisilta) niin he voisivat myös kertoa missä ja milloin he Jeesuksen tapasivat.

9

787

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • saavasi

      Vastauksen, kun tällä palstalla kysyt?

      No ehkä muilta? Kenties se onkin tarkoituksesi.

      • acim lai nen

        ..kysymys menee ainakin jotain kautta Aimo Hautamäen tietoon. Ja vastaus saattaa tulla muuta kautta myöhemmin.

        "No ehkä muilta? Kenties se onkin tarkoituksesi."

        Ei se ole tarkoitukseni. Haluan vastaukseni Aimo Hautamäeltä, vaikka se tulisikin toisten kautta.
        Toisaalta en kiellä muitakaan osallistumaan keskusteluun tästä asiasta. Päinvastoin.

      • acim lai nen kirjoitti:

        tunnen henk. koht. Aimon niin hyvin, että tiedän sanoa: Turha tältä palstalta häneltä on vastausta odottaa.

      • acim lai nen
        Devoit kirjoitti:

        tunnen henk. koht. Aimon niin hyvin, että tiedän sanoa: Turha tältä palstalta häneltä on vastausta odottaa.

        ..viedä tuosta viestistä paperikopion hänen luettavakseen ja tulla kertomaan mahdollisen vastauksen tänne?

      • acim lai nen kirjoitti:

        ..viedä tuosta viestistä paperikopion hänen luettavakseen ja tulla kertomaan mahdollisen vastauksen tänne?

        Pelkuruuden hengestähän minua tavan takaa syytelläänkin..
        Ihan yhtälailla saat vastauksen, tai et saa. kun mailaat hänelle. Täällä palstallahan osoite on ollut monta kertaa.

        Osaan arvatakin vastauksen, se olisi jotain täysin ympäripyöreää ja mitäänsanomatonta.

    • En ole välittäjä

      Pistä sähköpostia [email protected]
      Täällä tuskin kannattaa esittää Aimolle kysymyksiä,
      äijä pysyy norsunluutornissaan.

    • acimlai n e n
      • hoitokokouksista

        AH tässä kirjoituksissa puhuu vasten Raamattua, Anteeksi pitää pyytää/saada vain asianomaiselta.

        Hoitomiehet tekivät väärin vanhuksia satanalle heittäen. Mummut ja vaarit ovat itkien ikuisesti seuroissa käyneenä vaipuneet yöllä ikuiseen uneen. Hoitomiesten nauraessa.

        Siis missä Aimo Hautamäki sanoo että:

        "– Lehden yksittäiset tekijäthän niitä juttuja kirjoittivat. Meidän käsityksemme mukaan anteeksi pyytää se, joka tekee jotakin väärin. Ei joku toinen voi pyytää anteeksi toisen puolesta, Hautamäki linjaa."

        Linkki tässä:

      • hoitokokouksista kirjoitti:

        Kyllä SRK, on vastuussa, se kun hoitokokoukset organisoikin ja antoi "pyövelinsä" ilmaiseksi aina paikalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      63
      1241
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      890
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      815
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      86
      676
    5. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      644
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      564
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      36
      564
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      534
    9. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      118
      520
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      513
    Aihe