Haluatko säilyä

Bon appètit!


1. Oliiviöljy


Jo 40 vuotta sitten tutkijat päätyivät siihen tulokseen, että oliiviöljyn rasvahappoja oli kiittäminen alhaisista sydäntauti- ja syöpäesiintyvyyksistä Kreetan saarella, jossa oliiviöljyä käytetään paljon. Nyt tiedämme, että oliiviöljy sisältää myös vahvoja antioksidantteja, jotka ehkäisevät ikääntymiseen liittyviä sairauksia.


2. Jugurtti

Vuonna 1970 Venäjän Georgiassa huhuttiin olevan enemmän satavuotiaita väestöön suhteutettuna, kuin missään muualla maailmassa. Sen aikaiset raportit väittivät salaisuuden pitkään ikään johtuvan jugurtista, jota käytettiin ruokavaliossa paljon. Vaikka jugurtin vaikutusta ikää pidentävänä tuotteena ei ole koskaan suoranaisesti todistettu, totta on, että se on hyvin kalsiumpitoista ja ”terveellisiä bakteereita” sisältävä tuote

3. Kala

30 vuotta sitten, tutkijat alkoivat tutkia sitä, miksi Alaskan alkuperäiskansa Inuiitit eivät sairastaneet sydänsairauksia juuri lainkaan. Tutkijoiden mukaan syy tähän oli huomattava kalan määrä heidän ruokavaliossaan. Kalassa on runsaasti omega-3- rasvahappoja, jotka auttavat ehkäisemään kolesterolin kerääntymistä verisuoniin sekä suojaavat rytmihäiriöiltä.

4. Suklaa

Panaman saaristossa elävillä Kuna-intiaaneilla on yhdeksän kertaa vähemmän sydäntauteja, kuin mantereella elävillä panamalaisilla. Tämän uskotaan johtuvan siitä, että Kuna-intiaanit juovat paljon suklaasta valmistettua juomaa. Suklaassa tiedetään olevan paljon flavonoideja, jotka auttavat verisuonten toimintaa. Verisuonten ”nuorekkaana” pitäminen vähentää riskiä sairastua korkeaan verenpaineeseen, kakkostyypin diabetekseen, munuaissairauksiin ja dementiaan.

5. Pähkinät

Pähkinät ovat erittäin rikas tyydyttymättömien rasvojen lähde, joten niistä on samankaltaista hyötyä kuin oliiviöljystä. Pähkinät ovat myös tehokas vitamiinien, mineraalien ja antioksidanttien lähde.

6. Viini

Alkoholin kohtuullinen nauttiminen suojaa sydänsairauksilta, diabetekselta ja iän tuomilta muistihäiriöiltä. Mikä tahansa alkoholi näyttäisi tarjoavan kyseiset edut, mutta erityisesti punaviini on ollut useiden tutkimusten keskipisteenä. Punaviini sisältää resveratrolia, joka on useissa kasveissa ja kasvikunnan tuotteissa (erityisesti punaviinissä) esiintyvä polyfenoliyhdiste. Kokeellisten tutkimusten mukaan se aktivoi geenejä, jotka hidastavat solujen vanhenemista.


7. Mustikka

Mustikan terveysvaikutuksista julkaistiin vuonna 1999 virstanpylväänä pidettu tutkimus. Siinä mustikkauutteen vaikutuksia tutkittiin rotilla. Tuloksista kävi ilmi, että mustikka pidensi rottien ikää ihmisiäksi muutettuna jopa 10 vuotta. Mustikkaa saaneet rotat päihittävät verrokkirotat ylivoimaisesti myös vanhuusiän tasapainoa ja koordinointikykyä mittaavissa testeissä. Mustikan ainesosat lievittävät tulehduksia ja happivajetta, mitkä yhdistetään usein vanhuusiän heikentyneeseen muisti- ja motoriikkatoimintaan.

http://www.tohtori.fi/?page=6771267&id=0622156

Aloita urakkasi viinillä ja hyvällä suklaalla.
1167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

terveelliseen ravintoon pois ja kanadassa yritetään läpi lakia, joka saattaisi 70 prosenttia luonnontuotteista reseptille, muun muassa valkosipulin.

Tätä codex juttua kukaan ei tunnu ottavan todesta kun se kuulostaa niin järjettömältä, mutta kun tietää miksi se aiotaan tehdä niin alkaa ymmärtämään. Jos codex saa tahtonsa läpi se merkitsee 3 miljardia kuolee nälkään ja vitamiinien puutteeseen ja tätä yritetään saada ujutettua EU:seen paraikaa.
http://www.youtube.com/watch?v=V1YcuvHIRFk&feature=related

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuorena ? kirjoitti:

Bon appètit!


1. Oliiviöljy


Jo 40 vuotta sitten tutkijat päätyivät siihen tulokseen, että oliiviöljyn rasvahappoja oli kiittäminen alhaisista sydäntauti- ja syöpäesiintyvyyksistä Kreetan saarella, jossa oliiviöljyä käytetään paljon. Nyt tiedämme, että oliiviöljy sisältää myös vahvoja antioksidantteja, jotka ehkäisevät ikääntymiseen liittyviä sairauksia.


2. Jugurtti

Vuonna 1970 Venäjän Georgiassa huhuttiin olevan enemmän satavuotiaita väestöön suhteutettuna, kuin missään muualla maailmassa. Sen aikaiset raportit väittivät salaisuuden pitkään ikään johtuvan jugurtista, jota käytettiin ruokavaliossa paljon. Vaikka jugurtin vaikutusta ikää pidentävänä tuotteena ei ole koskaan suoranaisesti todistettu, totta on, että se on hyvin kalsiumpitoista ja ”terveellisiä bakteereita” sisältävä tuote

3. Kala

30 vuotta sitten, tutkijat alkoivat tutkia sitä, miksi Alaskan alkuperäiskansa Inuiitit eivät sairastaneet sydänsairauksia juuri lainkaan. Tutkijoiden mukaan syy tähän oli huomattava kalan määrä heidän ruokavaliossaan. Kalassa on runsaasti omega-3- rasvahappoja, jotka auttavat ehkäisemään kolesterolin kerääntymistä verisuoniin sekä suojaavat rytmihäiriöiltä.

4. Suklaa

Panaman saaristossa elävillä Kuna-intiaaneilla on yhdeksän kertaa vähemmän sydäntauteja, kuin mantereella elävillä panamalaisilla. Tämän uskotaan johtuvan siitä, että Kuna-intiaanit juovat paljon suklaasta valmistettua juomaa. Suklaassa tiedetään olevan paljon flavonoideja, jotka auttavat verisuonten toimintaa. Verisuonten ”nuorekkaana” pitäminen vähentää riskiä sairastua korkeaan verenpaineeseen, kakkostyypin diabetekseen, munuaissairauksiin ja dementiaan.

5. Pähkinät

Pähkinät ovat erittäin rikas tyydyttymättömien rasvojen lähde, joten niistä on samankaltaista hyötyä kuin oliiviöljystä. Pähkinät ovat myös tehokas vitamiinien, mineraalien ja antioksidanttien lähde.

6. Viini

Alkoholin kohtuullinen nauttiminen suojaa sydänsairauksilta, diabetekselta ja iän tuomilta muistihäiriöiltä. Mikä tahansa alkoholi näyttäisi tarjoavan kyseiset edut, mutta erityisesti punaviini on ollut useiden tutkimusten keskipisteenä. Punaviini sisältää resveratrolia, joka on useissa kasveissa ja kasvikunnan tuotteissa (erityisesti punaviinissä) esiintyvä polyfenoliyhdiste. Kokeellisten tutkimusten mukaan se aktivoi geenejä, jotka hidastavat solujen vanhenemista.


7. Mustikka

Mustikan terveysvaikutuksista julkaistiin vuonna 1999 virstanpylväänä pidettu tutkimus. Siinä mustikkauutteen vaikutuksia tutkittiin rotilla. Tuloksista kävi ilmi, että mustikka pidensi rottien ikää ihmisiäksi muutettuna jopa 10 vuotta. Mustikkaa saaneet rotat päihittävät verrokkirotat ylivoimaisesti myös vanhuusiän tasapainoa ja koordinointikykyä mittaavissa testeissä. Mustikan ainesosat lievittävät tulehduksia ja happivajetta, mitkä yhdistetään usein vanhuusiän heikentyneeseen muisti- ja motoriikkatoimintaan.

http://www.tohtori.fi/?page=6771267&id=0622156

Aloita urakkasi viinillä ja hyvällä suklaalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu