Pride kulkueesta

xMusta-pinkki blokki toi tämän vuoden Pride-kulkueeseen värejä sateenkaaren ulkopuolelta. Alkuperäisessä sateenkaarilipussa pinkki edusti seksuaalisuutta, ja Natsi-Saksassa homot joutuivat pitämään takissaan vaaleanpunaista kolmiota. Musta on koko sateenkaaren kääntöpuoli, muistutus kaikista niistä ihmisistä, joilla ei ole mahdollisuutta - eikä kenties edes halua - olla ylpeästi esillä ja ulkona. Gay shame on vastaus (ja vastustusta) Pride-tapahtumien ylpeyden politiikkaan. Gay shame muistuttaa siitä, ettei ylpeys ole useinkaan se ensimmäinen tunne, kun huomaa olevansa erilainen, ulkopuolinen, sopeutumaton - se tunne on häpeä. Toisaalta ylpeys ei ole kovin hedelmällinen pohja muutosvoimille, häpeä sen sijaan kasvattaa vastarintaa. Pride-kulkue haluaa tuoda esiin homot, lesbot, bit ja transihmiset, iloisen ja riemunkirjavan "sateenkaarikansan", ja unohtaa sen tosiasian että heteronormista poikkeaminen tarkoittaa edelleen monelle ihmiselle pelkoa, syrjintää ja väkivallan, jopa kuoleman, uhkaa. Sekin halutaan unohtaa, että kaikkia heteronormista poikkeavia ei saada mahdutettua kirjainyhdistelmään HLBT.

Vallitseva sateenkaaripolitiikka on sopeuttamispolitiikkaa, joka vaatii vain tietynlaisen ja tarkoin rajatun erilaisuuden hyväksymistä. Homot ja lesbot on hyväksyttävä, koska he haluavat vain elää normaalia elämää. Biseksuaalit? Onhan heilläkin oikeutensa, vaikka olisi jo syytä päättää, tahtooko olla lintu vai kala. Transihmisistä näkyvillä ovat vain naisiksi itsensä kokevat - vaikka hekin harvoin - sillä miehestä naiseksi muuttuva laskeutuu vapaaehtoisesti vallitsevassa arvojärjestyksessä, ja on siis korkeintaan huvittava eikä uhkaava. Missä ovat kaikki ne, jotka eivät sopeudu kaksijakoisiin sukupuolen ja seksuaalisuuden malleihin? Mihin komeroon on suljettu ne epänormaalit, joita ei edes kiinnosta tulla hyväksytyiksi normaaleina?

Meiltä vaaditaan ylpeyttä ja iloa, meitä vaaditaan tulemaan ulos, astumaan esiin ja antamaan kasvomme erilaiselle mutta yhtenäiselle sateenkaarikansalle. Samaan aikaan meitä kahlitaan häpeällä siitä, ettemme kuulu joukkoon, emme koe veljeyttä tai sisaruutta, emmekä toivo normaalia elämää.

Me emme aio astua kaapista ja paljastaa kasvojamme! Me emme tahdo olla sopivia ja sopeutuvaisia! Me elämme häpeän varjossa, ja varjoista käsin me murennamme normaaliuden ja sopivaisuuden yhteiskuntaa.
10482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Hyväksytään. Hyväksytäänhän muutkin henkiset sairaudet.

Äänestä
  • Tommoset tomppelit pitäs laittaa hoitoon ja jos sillä ei sairaus karise jalkovälitä, niin uuniin. Ihmistä tuskin "luotiin" HOMOKSI, kun silloin jumalakin olisi HOMO. Kirkon kanta asiaan on tietty juuri oikea, eli kielteinen. Se mitä homot tekevät kaapissaan on niitten oma asia, mutta kuvottavaa olisi nähdä avointa homoilua olivatpa parit miehii taikka naisii. Ymmärrän kyllä se, et nämä virallistetut homot haluavat perimisoikeuden, mutta ei helvetissä niitä adoptioita.

    Lapsi koulussa: "Mul on kaksi isää ja ne peuhaa iltasin sängyssä. Pitäskö mun hankia kans poikakaveri tyttökaverin siasta??". Mihin tää mailma on menossa, jos tosta tulee arkipäivää?

    Äänestä

  • Aatu vainaa kirjoitti:

    Tommoset tomppelit pitäs laittaa hoitoon ja jos sillä ei sairaus karise jalkovälitä, niin uuniin. Ihmistä tuskin "luotiin" HOMOKSI, kun silloin jumalakin olisi HOMO. Kirkon kanta asiaan on tietty juuri oikea, eli kielteinen. Se mitä homot tekevät kaapissaan on niitten oma asia, mutta kuvottavaa olisi nähdä avointa homoilua olivatpa parit miehii taikka naisii. Ymmärrän kyllä se, et nämä virallistetut homot haluavat perimisoikeuden, mutta ei helvetissä niitä adoptioita.

    kun ulkopuoliset laitetaan sitä katselemaan.
    En haluaisi nähdä ikuisia heteroseksikohtauksia, jotka varottamatta tunkee olohuoneeseeni tv:stä, en muuten väkivaltaakaan, enkä halua nähdä seksuaalista kumppanin koskettelua supermarketin ruokahyllyjen keskellä, olipa heteroa tai muuta.
    Jos haluan seksiä, hankin sitä itse ja omissa tiloissa.
    On jokaisen oma asia, millainen oma seksuaalisuus ja sen ilmentymät on ja sekin, onko ylipäätään seksuaalinen tai seksin tarvitsija.
    Ainoa tarvittava sääntö on, että ei vahingoita toisia.

    Äänestä

  • Aatu vainaa kirjoitti:

    Tommoset tomppelit pitäs laittaa hoitoon ja jos sillä ei sairaus karise jalkovälitä, niin uuniin. Ihmistä tuskin "luotiin" HOMOKSI, kun silloin jumalakin olisi HOMO. Kirkon kanta asiaan on tietty juuri oikea, eli kielteinen. Se mitä homot tekevät kaapissaan on niitten oma asia, mutta kuvottavaa olisi nähdä avointa homoilua olivatpa parit miehii taikka naisii. Ymmärrän kyllä se, et nämä virallistetut homot haluavat perimisoikeuden, mutta ei helvetissä niitä adoptioita.

    Lapsi koulussa: "Mul on kaksi isää ja ne peuhaa iltasin sängyssä. Pitäskö mun hankia kans poikakaveri tyttökaverin siasta??". Mihin tää mailma on menossa, jos tosta tulee arkipäivää?

    jumala ole homo?
    Onhan katoliset papit saman sukupuolen lasten raiskaajia.
    Siis miten voit olla noin varma jumalasta(si).
    Ehkä jumala on neutri, miksi hän muuten olisi luonut kuvakseen miehen ja naisen yhdistelmän.

    Äänestä

  • ettei kirjoitti:

    ..lukaista sitä Isoa Kirjaa ettei tarvitse arvailla. Mutta se tosiaan maksaa sen että täytyy uskoa että raamattu on Jumalan antamaa sanaa luomilleen jotta pystyy elämään sillä puolella joka ei tähtää tähän ajalliseen nautintoon ja halujensa ja himojensa tyydyttämiseen, vaan siihen missä liitytään ikuisuudessa Hänen yhteyteen joka on meille antanut (iankaikkisen)elämän.

    Jeesuksessa Kristuksessa on meillä jokaisella elämä ja iankaikkisuus varattuna jotka haluavat hylätä itse kutakin repivät lihamme ja pimeyden tiet kirjavan mustassa moninaisuudessaan.

    Jeesus rakastaa ihan jokaista homoa, lesboa jne. kulkueessakin kulkenutta, mutta kuten heteron avionrikkojan, haureellisen, itserakkaan, rakkaudettoman etc. etc. Hän (Kristus) odottaa jokaisen edellä mainitunkin hylkäävän syntisen elämänsä ja kutsuvan Hänet elämänsä Herraksi ja pyhittäjäksi, joka tosin usein maksaa meille kipua ja kyyneliä kun meidän on hylättävä jotain mahdottomuudelta tuntuvaa, mutta kuten sanottua, Hän katsoo asioita ikuisuuden vinkkelistä, ei tästä tuulen henkäystä muistuttavasta ajasta mitä me täällä aikamme vietämme.

    Herra meille kaikille valistakoon Pyhät Kasvonsa Kristuksessa.

    Miksi Jumala muutoin olisi luonut kuvakseen naisen ja miehen yhdistelmän, jonka ei ollut tarkoitus syödä omenaa, ellei jumala itse olisi neutri, sukupuoleton olento ja/tai molemman sukupuolen yhdistelmä.

    Äänestä

  • ..kannattaa... kirjoitti:

    ..lukaista sitä Isoa Kirjaa ettei tarvitse arvailla. Mutta se tosiaan maksaa sen että täytyy uskoa että raamattu on Jumalan antamaa sanaa luomilleen jotta pystyy elämään sillä puolella joka ei tähtää tähän ajalliseen nautintoon ja halujensa ja himojensa tyydyttämiseen, vaan siihen missä liitytään ikuisuudessa Hänen yhteyteen joka on meille antanut (iankaikkisen)elämän.

    Jeesuksessa Kristuksessa on meillä jokaisella elämä ja iankaikkisuus varattuna jotka haluavat hylätä itse kutakin repivät lihamme ja pimeyden tiet kirjavan mustassa moninaisuudessaan.

    Jeesus rakastaa ihan jokaista homoa, lesboa jne. kulkueessakin kulkenutta, mutta kuten heteron avionrikkojan, haureellisen, itserakkaan, rakkaudettoman etc. etc. Hän (Kristus) odottaa jokaisen edellä mainitunkin hylkäävän syntisen elämänsä ja kutsuvan Hänet elämänsä Herraksi ja pyhittäjäksi, joka tosin usein maksaa meille kipua ja kyyneliä kun meidän on hylättävä jotain mahdottomuudelta tuntuvaa, mutta kuten sanottua, Hän katsoo asioita ikuisuuden vinkkelistä, ei tästä tuulen henkäystä muistuttavasta ajasta mitä me täällä aikamme vietämme.

    Herra meille kaikille valistakoon Pyhät Kasvonsa Kristuksessa.

    lukaista.
    Vaikka sitä yrittäisi lukea (huom: ei lukaista), niin joka sivulla on ristiriitaista tietoa ja sanomaa, siitä kukaan ota selvää.
    Itsekkäämpiä ihmisiä en missään ole tavannut kuin uskovaiset ovat.
    Heillehän on tärkeintä oma ikioma ikuinen elämä, eikös se jo ole itsekkyyden huippu.

    Äänestä

joukkoon on minustakin kummallinen.
Kummallisuus lähtee siitä, että ylipäätään kenenkään pitää julistautua normaaliksi, siis heteromiehenkään.
Aikanaan se heteromies syö kivessyöpälääkkeensä ja ostaa viagraa.
Heteronainen ei ole vielä saanut normaaliuden statusta.
Heteronaiseksi luetaan heteromiehen (ja markkinoiden luoma)mielikuva naisesta, ja se on kaukana oikeasta realistisesta naisesta. Heteronaisena pidetään näyttelijänukkekuvaa, joka parhaiten tyydyttää heteromiehen, markkinoiden ja työnantajan tarpeet, sitä naiset sitten parhaansa mukaan koko elämänsä yrittävät jäljitellä onnistumistaan heteromiesten silmistä ja vastakäytöksestä peilaten.
Ihmettelen, miksi transseksuaalimiehet haluavat jäljitellä tätä heteromiesten luomaa sosiaalista ja seksuaalista kuvaa naisesta???? Miksi he eivät halua jäljitellä oikeaa naista? Oikeastaan taidan tietää :) .
Kaikki heteronaiset voisivat siis liittyä sateenkaariryhmään ja alkaa vaatia oikeutta kuulua normaaleihin.

Sama ihminen voi tuntea sekä häpeää, että ylpeyttä.
Kaapissa on hyvä olla omassa rauhassa.

Äänestä
  • Tuttavani pyysi minua mukaansa marssille, en halunnut lähteä.
    Ilmoitin hänelle olevani "normaali" Hän kysyi olenko normaali vai hetero- Olen hetero. Mutta jotenkin pisti miettimään tuo sanomani normaali. Kuka meistä on sitä seksualisesti ja muuten-kin.

    Äänestä

  • täydellinen heteromieshän se epänormaali on.
    Täydellinen heteromies on kaikkien muiden elävien ja luonnon aggressiivinen ja yliseksuaalinen alistaja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

(c) vastarannankiiski kirjoitti:

xMusta-pinkki blokki toi tämän vuoden Pride-kulkueeseen värejä sateenkaaren ulkopuolelta. Alkuperäisessä sateenkaarilipussa pinkki edusti seksuaalisuutta, ja Natsi-Saksassa homot joutuivat pitämään takissaan vaaleanpunaista kolmiota. Musta on koko sateenkaaren kääntöpuoli, muistutus kaikista niistä ihmisistä, joilla ei ole mahdollisuutta - eikä kenties edes halua - olla ylpeästi esillä ja ulkona. Gay shame on vastaus (ja vastustusta) Pride-tapahtumien ylpeyden politiikkaan. Gay shame muistuttaa siitä, ettei ylpeys ole useinkaan se ensimmäinen tunne, kun huomaa olevansa erilainen, ulkopuolinen, sopeutumaton - se tunne on häpeä. Toisaalta ylpeys ei ole kovin hedelmällinen pohja muutosvoimille, häpeä sen sijaan kasvattaa vastarintaa. Pride-kulkue haluaa tuoda esiin homot, lesbot, bit ja transihmiset, iloisen ja riemunkirjavan "sateenkaarikansan", ja unohtaa sen tosiasian että heteronormista poikkeaminen tarkoittaa edelleen monelle ihmiselle pelkoa, syrjintää ja väkivallan, jopa kuoleman, uhkaa. Sekin halutaan unohtaa, että kaikkia heteronormista poikkeavia ei saada mahdutettua kirjainyhdistelmään HLBT.

Vallitseva sateenkaaripolitiikka on sopeuttamispolitiikkaa, joka vaatii vain tietynlaisen ja tarkoin rajatun erilaisuuden hyväksymistä. Homot ja lesbot on hyväksyttävä, koska he haluavat vain elää normaalia elämää. Biseksuaalit? Onhan heilläkin oikeutensa, vaikka olisi jo syytä päättää, tahtooko olla lintu vai kala. Transihmisistä näkyvillä ovat vain naisiksi itsensä kokevat - vaikka hekin harvoin - sillä miehestä naiseksi muuttuva laskeutuu vapaaehtoisesti vallitsevassa arvojärjestyksessä, ja on siis korkeintaan huvittava eikä uhkaava. Missä ovat kaikki ne, jotka eivät sopeudu kaksijakoisiin sukupuolen ja seksuaalisuuden malleihin? Mihin komeroon on suljettu ne epänormaalit, joita ei edes kiinnosta tulla hyväksytyiksi normaaleina?

Meiltä vaaditaan ylpeyttä ja iloa, meitä vaaditaan tulemaan ulos, astumaan esiin ja antamaan kasvomme erilaiselle mutta yhtenäiselle sateenkaarikansalle. Samaan aikaan meitä kahlitaan häpeällä siitä, ettemme kuulu joukkoon, emme koe veljeyttä tai sisaruutta, emmekä toivo normaalia elämää.

Me emme aio astua kaapista ja paljastaa kasvojamme! Me emme tahdo olla sopivia ja sopeutuvaisia! Me elämme häpeän varjossa, ja varjoista käsin me murennamme normaaliuden ja sopivaisuuden yhteiskuntaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu