nimi sotilastaitokilpailulle. Lapuan Linkissä oli juttu kolmesta lapualaisesta päättäjästä jotka voittivat sotilastaitokilpailun, mielestäni sillä ei ole mitään tekemistä herrasmieskilpailun kanssa. Herrasmies -titteliä ei minusta voi ansaita kranaatinheitolla tai ammunnalla?
Herrasmieskisa
on harhaanjohtava
19857
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
ironiaa? Kun katsoi ketä ne ns. herrasmiehet oli ja mitä ne teki, niin ei siinä muuta voinut ajatella kuin että piruilua sen täytyi olla.
lapualaisille edustajamme kilpailussa!
Hauska yhteensattuma, että kisassa olivat mukana ne kolme päättäjää, joiden käytöstä täällä on eniten haukuttu.
ottakaa yhteys POHMSL:N komentajaan ja pyytäkää häntä muuttamaan tämän leikkimielisen kisailun nimeä notta ei tartte pohtia näin olemattomia asioita. Luulis että olis muutaki tekemistä. No lapua on lapua.
tämä ylin on, että jopa päivääsanominen tuottaa hänelle ylivoimaisia vaikeuksia. Jos ne oli siellä opettelemassa uusia käytöstapoja näin vaalien alla?
LAPUALLA ON ON ASIAT TOSI HUONOSTI JOS TÄMÄ KOLMIKKOKIN KUULUU HERRASMIESTEN JOUKKOON.
joissa kaverit myöntää toisilleen arvonimiä. Kovin lapsellista.
"hyvävelistrategioita", heh, heh.
Nyt yritti kirjoottaja käyttää ittelleen liian vaikiaa sanaa.
Lapsellista ja kateellista touhua on soosata tuollaasia aivootuksia ihan huvikseen.
Otapa nyt vain järki käteen, ja mieti vaikka oman kirjootukses herrasmiesmäisyyttä ja maailmanmenoa ylipäätään.
joutaa samaan naurettavuuskategoriaan.
Niinku ny muka joku kunnaillisneuvoskin.
vaikka mistä.
Jos tässäkin asiassa oltaisiin herrasmiehiä oltu, kisaamaan oltaisiin lähetetty 3 eri puolueen edustajaa. Mutta liekö joutilaimmat lähetetty.
Siinä on sellainen herrasmiesjoukko joka ostaa vaikka kaupungin omistamat maat toistamiseen kaupungille.Yksi kerta ei riitä. Jos yritystä johdetaan näin, niin se johtaa aika nopeasti konkurssiin. Näin solidaarinen ei sentään pidä olla.
jokaisen hallita ja erityisesti sitä vaaditaan johtavassa asemassa olevilta. Turvallisuuden tunne ja luottamus heidän toimiinsa kasvoi.
"Turvallisuuden tunne ja luottamus heidän toimiinsa kasvoi."
EI KUKAAN osta tuota.
Oli niin paksua, että eihän se voi olla muuta kuin piruilua.
Jos se olisikin sitä ironiaa?
Ja jos totta, niin syökööt hänet rotta.
viattoman ihmisen murhaaja!
ampumataitoja, kysyn vaan, kas kun ei ollut hirttäjäisiä kilpailutehtävänä. Make love not war!
Tunnettu viisaus on, että kun neuvottelutaidot loppuu, sitten tarvitaan ampumataitoja.