Viikolla 26. ja 26.6. tapahtui paljon Danielin jalan ympärillä
1. profetia
YLE: Jo kuudes irronnut ihmisjalka löytyi rannalta Kanadassa. Rantaan ajautuneet ihmisen jalkaterät ovat herättäneet ihmetystä Kanadassa. Viikon sisällä jalkoja on löytynyt kaksi.
TITANICIN RUUMIIT AJAUTUIVAT MYÖS KANADAN RANTAAN. Titanic tuhoutui 15.4.1912 vieden mukanaan 2/3 osaa sen matkustajista.
2. profetia
Tyttäreni Sini näki tällä viikolla unen: Heidän mummolassa rakennettiin uutta taloa. Talonrakennusta teki mm. hänen setänsä Ari, jolloin taivas synkistyi ja alkoi sataa vettä. Uuden talon katto romahti kesken rakentamisen. Sitten taivaalle ilmestyi kaksi valtavaa kotkaa. Kotkat olivat luonnottoman suuria, suuria kuin porot. Kohta nuo kotkat laskeutuivat maan päälle ja lähtivät ajamaan pikkulintuja takaa juosten. Etäämpänä järvessä ui jokin outo laamaeläin. Heidän oli paettava sisätiloihin vanhaan taloon, koska he pelkäsivät, etteivät nuo kotkat katkaisisi heidän jalkojaan. Tähän Sinin uni päättyi.
3. profetia
Tuomas tuli tänään fyysisten kipujen runtelemana luokseni, koska pyysin häntä. Hän laittoi heti maaten sohvalleni. Tyttäreni Sini oli tällä viikolla ostanut CCM merkkiset, kanadalaiset jääkiekkoluistimet. Koko Tuomaksen tarina alkoi siitä mitättömästä asiasta, että Sini antoi Tuomakselle luistimen ja näytti niitä innoissaan. Tuomaksen silmät syttyivät auki ja hän alkoi kertoa kummallista uutta untaan, jonka oli nähnyt tällä samalla viikolla.
Hän sanoi olleensa huoltajana ruotsin ottelussa, jossa pelasi mm. Daniel Alfredson jonka jalka pelatessa loukkaantui todella pahoin. Tuomas lähti unessaan katsomaan mitä tapahtui ja näki pelaajan vääntelehtivän suurissa tuskissaan. Mitä ilmeisimmin jalkaan oli käynyt todella pahasti, jonka jälkeen hän veti luistimen tämän jalasta. Tuomas veti jalasta luistimen ja kauhistui luistinta, jossa oli Danielin jalka irronneena luistimen sisällä. Tuomas kertoi aloittaneensa epätoivoisen jalan repimisen luistimesta ja omien sanojensa mukaan hänelle tuli tarve pelastaa jalka luistimesta, paniikin omaisesti, ymärtämättä paljoa kokonaistilanteesta. Hetken huomattuaan että eihän menetettyä jalkaa kannata yrittää pelastaa, vaan Daniel. Sitten tulikin pieni joukko lääkäreitä jotka alkoivat hoitaa Danielia. Tähän Tuomas herää.
Huomaa se, ettei Tuomas ollut koskaan kuullutkaan Kanadasta löytyneistä jalkateristä, jotka viittaavat nimenomaan Kanadan kansallisurheiluun, jääkiekkoon. Kaikki nuo jalat ja kengät liittyvät myös alttiuden kenkiin, jotka ovat nimenomaan urheilukenkiä.
Kun katsot Danielin patsasta, huomaatte kivenlohkareen, jonka nimeksi voisi hyvin laittaa Niburu 2012 vanhan Titanicin uusi jäävuori.
http://www.pelastussanoma.fi/Profetiat/Paivittain.html

Vastaukset 8
Vanhimmat
hei kirjoita minulle tästä [email protected]
....
Jer. 48:40. Sillä näin sanoo Herra: Katso, kotkan kaltainen liitää siivet levällään Mooabia hohti. 49:22. Katso, kotkan kaltainen kohoaa ja liitää siivet levällään Borsraa kohti; sinä päivänä on Edomin sankarien sydän niinkuin synnytystuskissa olevan vaimon sydän. Kotkan kaltainen on LENTOKONE.
Kun laitat Googleen kotkan siivet. Ensimmäinen haku antaa sivun: http://www.7flames.fi/verkkolehti/sanoja-nakyja.htm
Mitä mieltä sivuston jutuista olet.
tästä!
titanicin ruumiista ei edes 86 ollut jäljellä mitään, eliöt oli hoitanut.
Tulipa taas sellaista kökköä, että nolottaa olla uskovainen.
"Kun katsot Danielin patsasta, huomaatte kivenlohkareen, jonka nimeksi voisi hyvin laittaa Niburu 2012 vanhan Titanicin uusi jäävuori."
Ehkä voisi, mutta kivilohkare, joka putoaa patsaan jalkateriin on Jeesus Kristus.
Kivi tuhoaa kaikki historian tuntemat valtakunnan alkaen: Babylon, meedo-persia, Kreikka ja Rooma sekä viidennen valtakunnat, joka on koottu edeltäjiensä osista.
Tuuli vie valtakunnat pois ihmisten silmistä.
Kivestä itsestään tulee suuri vuori, joka tarkoitta sitä, että tuhatvuotinen valtakunta alkaa.