Aivoista ei tiedetä paljon. Aivoista tiedetään jotain. Syntyykö ajan kokeminen aivoissa? Tunnista ajattomuus itsessäsi. Tunnista se maailmassa. Samaan tapaan. Se on jumalaista. Tai sitten ehkä ei.
Ajattomuus
Elävä maa
12448
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Myös hengellisessä maailmassa on kuulemma aikakäsitys, tosin ei samanlainen kuin täällä aineellisuudessa. Lieneekö hengellisen maailman aikakäsitys jäänne aineellisuudesta?
Jumalanmaailmassa, eli taivaassa aikaa ei ole, koska sellaiselle ei ole tarvetta.
Lihallisen ihmisen hitaat aivot ja ruumis tarvitsevat aikakäsityksen, eivät henget. Hengille kaikki tapahtuu kuluvana hetkenä, mikä on myös ihmisen todellisuutta vaikka emme sitä useinkaan havaitse. Todellisuus on aina kuluvassa hetkessä.
Jumalan maailmassa ei aikaa ole koska siellä on ikuisuus jolla ei ole alkua eikä loppua. Tätä polaarisen maailman vankina olevan ihmisen oi mahdoton ymmärtää.
Mikä on Jumalan maailma, ja miten se eroaa hengellisestä todellisuudesta? Onko se kenties yksinkertaisesti Jumalan ajatusmaailma ja näkökulma? Ovatko hengellinen ja maallinen aikakäsitys synkrossa?
Eikö ikuisuuskin ole aikakäsitys? Sehän on eri kuin ajattomuus.
Kokeminen on aina itselle todellista, samoin kuin sokea usko johonkin.
Kokemusmaailma on illusorista, ellei se ole täydellisessä synkronisessa Jumalan todellisuuteen.
Kuoltuamme myös ruumiillisesti me siirrymme siihen kokemusmaailmaan jonka olemme eläessämme itse luoneet. Kuolemamme on eletyn elämämme summa
Uskon kuitenkin, että tulemme myöhemmin siihen samaan totuudentuntoon joka meille oli ennen kutakin ruumiillistumistamme aineellisuuteen. Kuitenkin me helposti sokeudumme jälleen siihen illusorisuuteen mikä tässä maailmassa vallitsee.
Sen verran korkealentoista on tekstisi, että olisi aiheellista hieman määritellä tarkemmin.
Kokemisesta olen samaa mieltä. Oli kokemus mikä tahansa, se on aina kokemus todellisuudesta. Se saattaa olla värittynyttä, ja pääasiassa aina onkin - oli värittäjä sitten maailmankatsomus, aivovaurio tai mielenhäiriö.
Ymmärsinkö oikein, Jumalan todellisuus on mielestäsi perimmäinen todellisuus? Tämä johtaa väistämättä siihen, ettemme voi koskaan havainnoida perimmäistä todellisuutta. Siitä olen samaa mieltä. Onko sinulla ajatuksia miten Jumalan todellisuuteen voi "telakoitua"? Onko kuolema ainoa keino?
"Kuolemamme on eletyn elämämme summa"
Viittaatko tällä jonkinlaiseen karmanlakiin?
Tulkitsen kirjoituksesi perusteella, että uskot jälleensyntymään. En ole koskaan perehtynyt siihen tarkemmin. Mikä mielestäsi viittaa jälleensyntymiseen ja elämien kiertokulkuun? Onko kierteestä mielestäsi mitään tietä ulos? Onko "totuudentuntoon tulo" jonkinlainen valaistuminen, joka vapauttaa elämän illuusiosta? Oletko sinä kokenut tämän?
Ehkä näiden kysymysten jälkeen ymmärrän vähän paremmin mistä keskustelemme.
Ei ole syytä ryhtyä kovin seikkaperäisesti todistelemaan ko. asioita.
Minusta kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta kuvaa hyvin sitä jatkumoa joka seuraa fyysistä kuolemaa, sekä elämässä omaksuttuja tapoja ja käsityksiä. Jos tavat ovat olleet kohtuuttomassa ristiriidassa Jumalan lakien antamien mahdollisuuksien kanssa, niin koemme sen aina kärsimyksenä. Sillä seikalla minkä nyt koemme kuolemana, ei ole sanottavaa merkitystä.
En kyllä pyytänyt todisteita, vaan kysyin mikä mielestäsi viittaa uskomukseesi :) Kun keskustellaan tällaisista asioista, olisi typerää ja naiivia pyytää todisteita. Lähinnä olisi ollut mielenkiintoista kuulla enemmän näkemyksiäsi kyseisistä aiheista.
Ihmisillä on mahdollisuus saada sellaista tietoa jonka pohjalta on luontevaa luoda omat käsityksensä aineellisuudesta katsottuna reaalimaailman ulkopuolisesta olevasta.
Olen saanut vahvistuksen käsityksiini henkimaailmasta. Korostan, että minulla on ollut monenlaisia sellaisia kokemuksia, joita ei voida selittää arkitodellisuuden menetelmillä, kuten on monilla muillakin.
Jokaisella ihmisellä on omat käsityksensä, minulla on tällaiset.
Tärkeintä mielestä on, että ITSE päättelee ja hyväksyy sen mikä on totta.
Ristiriita syntyykin vasta siinä vaiheessa, kun yrittää hahmottaa näiden kahden maailman suhdetta ja vuorovaikutusta. Samoin voin sanoa, että suuri osa maailmankatsomuksestani on jostain muualta kuin aineellisesta todellisuudesta.
Näen kuitenkin rikkaudeksi keskustella näistä asioista ja pohtia niitä syvemminkin. Eri ihmisillä on erilaisia kokemuksia, ja niistä on hyvä jakaa myös muillekin.
"Ihmisillä on mahdollisuus saada sellaista tietoa jonka pohjalta on luontevaa luoda omat käsityksensä aineellisuudesta katsottuna reaalimaailman ulkopuolisesta olevasta."
Ja vielä voisi korostaa, että järki ei ole tähän paras instrumentti. Se mitä koemme ja tunnemme, on avain todellisuuteen. Ihmisen intuitiivisuus on väistymässä kun tieto ja järki nostetaan jumaluuden asemaan. Siitä seuraa monia ongelmia, joita näemme yhteiskunnassamme. Esimerkkinä voisi sanoa vaikka individualismin kasvamisen. Ihmisellä on intuitiivinen taipumus sosiaalisuuteen ja altruismiin, mutta jostain syystä tiedon karttuminen johtaa itsekkyyteen ja individualismiin. Ehkä se johtuu yksinkertaisesti siitä, että enää ei katsota tarvittavan muiden apua, eikä siksi ole tarpeellista sitä muillekaan tarjota.
Ajatus on aika.
Kaikki mitä ajatellaan ennen tapahtuneen on ajatusta.
Kaikki mitä ajatellaa tulevaisuudessa tapahtuvaksi on ajatusta.
Muulla tavoin aikaa ei ole olemassa.
Aika on ajatus.
Aika ja mieli ovat synonyymejä. Jos matkustat syvälle mielesi pohjaan, huomaat olevasi samalla myös tietyssä ajattomuudessa, jonka voit todeta ympäriltäsi.
Ajattomuutta ei voida kuvailla.
Jos ajattomuutta kuvaillaan niin kuvailu on ajatuksesta/ajasta lähtöisin.
Ajattomuuden voi kohdata silloin kun ajatuksen/ajan liike päättyy.
Kun ajatuksen/ajan liike päättyy silloin on vain hiljaisuutta. Hiljaisuus on ajattomuutta.
Ajattomuuden voi ymmärtää. Aika on pelkoa. Usein.