Uusin puolueiden kannatusmittaus antoi taas hyviä tuloksia. Kokoomus on ylivoimaisesti suurin ja suosituin puolue. Kannatus on lisäksi kohenemassa.
SDP on toiseksi suurin ja KEPUn kannatuksen lasku on jatkunut tasaisen varmana. Mannertenvälinen nahjus Matti Vanhanen tekee hyvää työtä. Kunnallisvaaleihin mennessä KEPUn kannatus on yhtä alhainen kuin Vanhasen kannatus presidentinvaaleissa.
KEPUn kannatus jatkaa laskuaan
7
179
Vastaukset 7
- niin, sillä...
...se olisi lopulta suomalaisen enemmistön etu.
Harva meistä on peruskepulaisia maanviljelijöitä, joilla menee nykypolitiikan vallitessa paremmin kuin hyvin. Varallisuus kasvaa samaan tahtiin, kuin se muulla osalla kansasta vähenee.
Pellon hinta jatkaa vuodesta toiseen nousuaan; mistähän se mahtaa kertoa? - Krämppä
Suomen sosialidemokraattinen puoluehan
on ilmoittanut haluavansa olevansa uusi
keskustapuolue eli kepu.
Siitä vain rohkeasti uutta kepua tukemaan! - Keskusta on
toiseksi suurin puolue uusimmassa koko kesäkuun kannatusmittauksessa. Lisäksi kusitolpalle tiedoksi, että loppukuun aikana kokkarien kannatus on lähtenyt laskuun ollen vain tasan 21 %. Keskusta taas on nousussa.
Kokoomuksen kannatus kasvaa, mutta KEPUn kannatus jatkaa kovaa laskua.
Kokoomus on paras. Kokoomuksessa on voimaa ja viisautta! :)
- tiedoksesi
Suurin kannatus kokoomuksella, toiseksi suurin keskustalla ja kolmanneksi suuri SDP:llä.
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id94851.html- pool set
asiaa ymmärrä niin noin päässälaskuna virhemarginaalin puittessa esim kokoomuksen kannatus voi olla jotain 19,8 ja 24,2 välillä.
miten ihmeessä jotkut voivat ottaa tuon median viihteen tosissaan
ei ainakaan järki päätä pakota
- pool set
tietämättömyytensä ja asenteellisuutensa
"Kaksiviikkoisjaksojen virhemarginaali on otoskoon pienuudesta johtuen noin 2,3 - 2,7 prosenttiyksikköä suuntaan tai toiseen.
YLE Uutiset"
Niin että se siitä.
Gallupit näyttävät olevan medialle pelkkää viihdettä, johon uskovat vain KÄNÄN tapaiset asiaa tuntemattomat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 89917
- 54850
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun67675- 41625
- 58609
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22542Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la33538Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka24512Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37468- 41462