Ongelmani on seuraava: olen psyykkisesti häiriintynyt, mutta kuitenkin tavalla joka ei ulkopuolisille näy. Se kuitenkin rajoittaa elämääni niin, että en pysty niihin normaaleihin asioihin mitkä ovat muille ihmisille jokapäiväisiä. Olen siis vastentahtoisesti jumissa tilanteessa ja se kalvaa minua niin paljon että kadehdin ihmisiä jotka ovat vapautuneita, heillä on parisuhde (tai edes mahdollisuus tähän), ystäväpiiri ja sosiaaliset tilanteet ovat heille helppoa kuin heinän teko.
Minunkaltaisilleni ei ole helppoa nämä nykyajan vaatimukset joissa työhaastattelussakin pitää olla ulospäinsuuntautunut ja reipas ja oma itsensä kun todellisuudessa olen sulkeutunut ja pelkään, vaikka muuten hyvä työntekijä olisinkin.
Minä kadehdin niitä ihmisiä, joilla on "pää kunnossa" - en minä niille pahaa tahdo, haluaisin vain itse kokea saman. Ja pohjimmiltaan minua hävettää kadehtiminen.
Minunkaltaisilleni ei ole helppoa nämä nykyajan vaatimukset joissa työhaastattelussakin pitää olla ulospäinsuuntautunut ja reipas ja oma itsensä kun todellisuudessa olen sulkeutunut ja pelkään, vaikka muuten hyvä työntekijä olisinkin.
Minä kadehdin niitä ihmisiä, joilla on "pää kunnossa" - en minä niille pahaa tahdo, haluaisin vain itse kokea saman. Ja pohjimmiltaan minua hävettää kadehtiminen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
olet mielestäsi häiriintynyt???